Peruutin kaupat- en saa rahojani takaisin

Olisi siis sellainen ongelma, että tahtoisin purkaa kaupan, mutta myyjä ei tähän suostu.

Kyse on koirakaupasta, ja se on muutenkin hieman monimutkaisempi juttu. Tässä koko tilanne kokonaisuudessaan:

Kaksi vuotta sitten syksyllä sovin tämän naisen kanssa ostavani tältä koiranpennun. Maksoin hänelle varausmaksun ja sovimme, että saan pennun joulukuussa. Minulle tuli kumminkin tilapäinen este, enkä voinut koiraa ottaa juuri silloin. Sovimme tämän omistajan kanssa, että hän pitää pentua minulle itsellään sen pari kuukautta, mitä tilanteeni vaatisi. Hän kumminkin sanoi tarvitsevansa sen koiran hinnan jo etukäteen, jotta voisi kustantaa koiran ylläpidon, rokotukset ym. No, minähän maksoin.

Sitten minulle selvisi sopimamme päivämäärän lähestyessä, että en pystyisi ollenkaan ottamaan tätä pentua. Peruin kaupat. Seuraavana päivänä taas selvisi, että minulla olisi sittenkin mahdollisuus ottaa tämä pentu, ja soitin omistajalle ja kerroin tilanteen. Hän oli kumminkin jo kerinnyt myydä tämän pennun toiselle.

Teimme sitten sellaisen sopimuksen, että hän ei rahoja palauttaisi, vaan antaisi minulle toisen pennun kesällä, kun tämä syntyy. Tämä oli eri rotuinen kuin alkuperäinen ja markkinoilla puolet halvempi. Suostuin tähän.

Omistaja ei ottanut kesään mennessä mitään yhteyttä. Kun loppukesästä otin häneen yhteyttä, hän sanoi että yhtäkään narttua ei ollut syntynyt ja narttua minä ensisijassa pyysin. Eli kaikki pennut olivat menneet jo. Sanoin tälle, että tälläisessä tapauksessa myös uros kelpaa. Tämä omistaja sanoi sitten, että syksyllä syntyy seuraava pentue, siitä sitten.

Tätä samaa jatkui koko edellinen vuosi. Yksi pentue olikin hänen äitinsä koiran, eikä hän voinut siitä minulle pentua antaa ja myöhemmin viime vuonna kyseessä oli valeraskaus ja mitään pentuja ei syntynyt.

Nyt kun olen taas yhteydessä ollut häneen ja sanonut että odottaminen saa loppua, tahdon rahani, niin hän on sanonut että rahoja hän ei voi antaa, pentuja syntyy kesällä, ota tai jätä.

Mitä siis voin tehdä?
4643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

....

Äänestä

mutta otapa yhteys Kennelliittoon. Tosin kertomasi perusteella epäilen, että mistään ns. paperikoirista ei ole kyse eikä myyjä ole Kennelliittoon rekisteröitynyt kasvattaja jolla on kennelnimi. Silloin voit niin sanotusti kiss your money goodbye.

Äänestä

Melkoinen sähläri olet. Joo eiku sittenkää nomikäs siinä no jos ei kumminkaa no jos sittenkin. Ota nyt se pentu kun olet kerran niin joskus päättänyt.

Äänestä

kaikessa pitää olla kirjallinen sopimus,kaupan purku yleensä 14 pv jos sulla on mustaa valkoisella kuluttaja asiamiehen juttuja ei maksa sulle mitään.osan rahoista joutuisi palauttamaan,ei varaus rahaa kaiketi enää palauta.ota todisteita pistä juttu vireille.elä lupaa uutta pentua koska ei ole luottamuksesi arvoinen,ja koirarekisterin pitäjälle tämmöinen juttu koska hän myy rekisteröityjä koiran pentuja,joutuu silmällä pitoon.eikä sun olis pitänyt maksaa pentua ennenkun olit maksi sen saanut,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämäräheikki se on kirjoitti:

Olisi siis sellainen ongelma, että tahtoisin purkaa kaupan, mutta myyjä ei tähän suostu.

Kyse on koirakaupasta, ja se on muutenkin hieman monimutkaisempi juttu. Tässä koko tilanne kokonaisuudessaan:

Kaksi vuotta sitten syksyllä sovin tämän naisen kanssa ostavani tältä koiranpennun. Maksoin hänelle varausmaksun ja sovimme, että saan pennun joulukuussa. Minulle tuli kumminkin tilapäinen este, enkä voinut koiraa ottaa juuri silloin. Sovimme tämän omistajan kanssa, että hän pitää pentua minulle itsellään sen pari kuukautta, mitä tilanteeni vaatisi. Hän kumminkin sanoi tarvitsevansa sen koiran hinnan jo etukäteen, jotta voisi kustantaa koiran ylläpidon, rokotukset ym. No, minähän maksoin.

Sitten minulle selvisi sopimamme päivämäärän lähestyessä, että en pystyisi ollenkaan ottamaan tätä pentua. Peruin kaupat. Seuraavana päivänä taas selvisi, että minulla olisi sittenkin mahdollisuus ottaa tämä pentu, ja soitin omistajalle ja kerroin tilanteen. Hän oli kumminkin jo kerinnyt myydä tämän pennun toiselle.

Teimme sitten sellaisen sopimuksen, että hän ei rahoja palauttaisi, vaan antaisi minulle toisen pennun kesällä, kun tämä syntyy. Tämä oli eri rotuinen kuin alkuperäinen ja markkinoilla puolet halvempi. Suostuin tähän.

Omistaja ei ottanut kesään mennessä mitään yhteyttä. Kun loppukesästä otin häneen yhteyttä, hän sanoi että yhtäkään narttua ei ollut syntynyt ja narttua minä ensisijassa pyysin. Eli kaikki pennut olivat menneet jo. Sanoin tälle, että tälläisessä tapauksessa myös uros kelpaa. Tämä omistaja sanoi sitten, että syksyllä syntyy seuraava pentue, siitä sitten.

Tätä samaa jatkui koko edellinen vuosi. Yksi pentue olikin hänen äitinsä koiran, eikä hän voinut siitä minulle pentua antaa ja myöhemmin viime vuonna kyseessä oli valeraskaus ja mitään pentuja ei syntynyt.

Nyt kun olen taas yhteydessä ollut häneen ja sanonut että odottaminen saa loppua, tahdon rahani, niin hän on sanonut että rahoja hän ei voi antaa, pentuja syntyy kesällä, ota tai jätä.

Mitä siis voin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu