kuulin tuossa vieruspöydässä juttua että olisi mahdollista että nykyään vettä sulatatetaan esim . alpeilla että vieraista siviilisaatioista voitasiin hakea vettä ihan kahmalo kaupalla. On jopa uumoiltu sitä että ne veisi koko maapallon pois tykkänään. Miten meidän käy jos jättimäinen kauha kahmaiseen tislaa veden ja mineraalit nätisti omiin kaukaloihin jne. Aika kuvitteellista sanon minä. Kannattaako sitä nykyään uskoa jos noin sanotaan. Ihmisten tietomäärä on kyllä kasvanut jotta eihän näistä "harkkereista" eli harjoittajista tiedä kun kokoajan kuuntelevat konekieltä eikä muita ihmisiä, human touch puuttuu. Eräskin varoitti että en saa avata konettani tiistaisin koska silloin on jotkut madot eli varmit liikkeellä. Totetutin sitä monta kuukautta ja avasin eräänä tiistaina koneen. Ei tapahtunut mitään vaikka selasin arvelluttavia sivuja. Puhui paskaa mokoma harkkeri. Onko jollain ollut ongelmia näiden harkkereiden kanssa? Outoa sakkia tekevät varmaan sitäkin niiden välityksellä, vaikuttaa sairaalta väkertämiseltä. Naurattaisi varmaan niitä itseääkin jos vanhana saisivat seurata itseään videolta. Tulossa on varsin sairas vanhus kanta meille. Elämähän ei ole sinänsä muuttunut oli koneita tai ei. Jalka kun lyö tyhjää niin menoahan se on. Jälkeenjäänneille vaan jää ikävä soppa setviä kamoja.
Onko mahdollista?
Zorro
3
139
Vastaukset
- jutuille
löytyy varsin sopiva sivu, siellä on paljon muitakin vastaavia:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=679 - Make
Hei tää on huuhaata, siirry omalle osastolle voit myös kysyä sairaudenhoitajalta lisäohjeita.
- ei haittaa
sitten leijutaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525632Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "692701Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181980No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371816Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1561808- 191743
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5150881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah64946