Itsemurhasta itsekästä?

noita samoja asioita. Olen myös miettinyt, eikö se ole itsekästä kun yrittää estää itsemurha. Miten joku muu kuin minä voi päättää elämästäni. Ainoa asia miksi olen tätäkin kirjoittamassa, on se, ettei minulla ole rohkeutta tappaa itseäni.

Mielestäni itsemurha ei ole mitenkään itsekästä. Mikä oikeus toisilla on odottaa toisen kärsivän vuodesta toiseen vain sen takia että heille tulee paha olla. Päin vastoin toisten pitäisi olla iloisia että läheinen on päässyt tuskistaan eroon joita on kantanut ehkä vuosi kymmeniä mukanaan. Pahaa mieltä toiset saisivat kokea siitä etteivät ole tehneet kaikkeansa toisen ihmisen eläessä. Auttaneet ja tukeneet oikeasti. Ja luulenpa, että siksi monella onkin sitten niin kovia syyllisyyden tunteita. Itse ajattelen niin, ja päätänkin elämäni itse enkä ajattele muita siinä asiassa. Omalle paska elämälleni jota on kestänyt yli viisikymmentä vuotta teen mitä haluan enkä tunne siitä syyllisyyttä kuten ei kenenkään muunkaan tarvitsisi tuntea elämänsä päättäessään.

Minä taidan olla niin itsekäs etten välitä yhtään vaikka muille tulisi paha olo minun takiani :) ihansama.

Itsemurha oli joskus ennen jeesusta kriminalisoitu, kun rangaistavuus poistettiin, tilalle valittiin rangaistukseksi itsekkyys.

Mielestäni ei ole itsekästä päättää oma elämänsä, jos ei todellakaan enää jaksa.
Mielestäni on myös väärin väittää, että itsemurhan tehnyt ihminen olisi huono ihminen.
Ehkä tällaista asiaa ei sellainen ihminen ymmärrä, jonka läheinen on tehnyt itsemurhan.
Itse menetin poikaystäväni vajaat 5 kuukautta sitten. Hän hyppäsi kotitalonsa katolta (3-kerroksinen kerrostalo) vain muutamaa tuntia sen jälkeen, kun viimeisen kerran pidimme toisiimme yhteyttä tekstiviestien välityksellä. Aiemmin hän oli vaikuttanut hieman tavallista hermostuneemmalta, mutta kotiinlähtöni jälkeen hän ainakin viestien perusteella vaikutti omalta itseltään, joten oletin että hän halusi vain olla rauhassa ja hoitaa tärkeät asiansa yksin (silloin hänen oli etsittävä uusi asunto vanhan vuokrasopimuksen mennessä umpeen). Sain tietää hänen kuolemastaan vasta päivää myöhemmin.
Hänellä oli jo vuosia ollut mielenterveyshäiriöitä (ennen kuin tapasimme, hän oli sairastunut mm. psykoosiin) ja masennusta. Monet asiat varmasti häntä painoivat, eikä hän niistä kovinkaan paljon puhunut vaan mieluummin mietti syntyjä syviä itsekseen. Hän ei koskaan edes vihjannut ajattelevansa itsemurhaa, joten tieto hänen kuolemastaan oli syvä järkytys.

Tuo myös osoittaa, että monet, jotka uhkailevat itsemurhalla hyvin harvoin itseasiassa yrittävät sitä. Ne, jotka eivät henkilökohtaisesti myönnä ajattelevansa itsemurhaa, mutta muuten käyttäytyvät itsetuhoisesti (juovat ylenpalttisesti, tupakoivat tavallista enemmän, ajavat holtittomasti/pelkäävät ajamista, asettavat itsensä tiedostamattomasti vaaraan) ovat todennäköisimpiä toteuttamaan ajatuksensa.

Poikaystäväni todella joi melko holtittomasti, vaikkei se kenties sivullisista siltä näyttänyt (pari kolme kaljaa päivässä, joka ikinen päivä, kännäysreissuilla tunnin sisällä saattoi tulla umpihumalaan yms. yms.), ruumiinavauksessa ilmeni maksan vaurioitumista, ehkä alkava kirroosi.

Olen päässyt suruni ylitse jo, vaikka ikävöin häntä kovasti. En tuomitse hänen valintaansa, jokainen päättää itse mitä elämällään tekee. Joskus kukaan ei voi auttaa ihmistä, jolla on todella paha olo. Joskus on parempi, jos ihminen valitsee kuoleman, sillä silloin häneen ei enää satu. Poikaystäväni tapauksessa hänen tilansa aiheutti huolta niin hänelle itselleen kuin hänen läheisilleen. Oli päiviä, jolloin pelkäsin hänen menettävän hallintansa ja sairastuvan taas. Hän itse ei pitänyt lääkkeiden syömisestä, mikä mielestäni saattoi olla yksi syy tapahtuneeseen. Hän kerran itse jopa sanoi, että on väärin lääkitä tiettyjä sairauksia lääkkeillä, joissa on ikäviä sivuvaikutuksia.
Hyväksyn sen, mitä hän teki. Hän jätti minulle viimeisen jäähyväisviestin ennen tekoaan, jossa hän kiitti minua siitä, että olin aina hänen tukenaan ja yritin auttaa. Eniten kosketti ehkä se, että hän sanoi toivovansa, että maailmassa olisi enemmän kaltaisiani ihmisiä, sillä "silloin kaikilla olisi parempi olla". Viesti on edelleen minulla tallessa muiden muistoesineideni kanssa.

Kuten jo sanoin, itsemurha ei todellakaan ole itsekästä. Joskus toista ihmistä ei vaan kukaan, ei lääkärit, ei terapeutit, ei edes lääkitys, voi auttaa ihmistä, jolla on todella paha olo. Ylenpalttinen lääkkeiden määrääminen voi itseasiassa jopa pahentaa asiaa.
Mielestäni ihmisten pitäisi puhua toisilleen enemmän, auttaa toisiaan vielä kun se on mahdollista. On liian myöhäistä, jos masentunutta ihmistä yrittää auttaa vasta, kun pahin käänne on jo tapahtunut.

mutta minkälaiseen ikuisuuteen. Elämä on lahja oli se minkälainen elämä hyvänsä.
Lahjaa et itse saa hävittää, olisihan se häpeällistä kun lahjan antajan kohtaat. Ei ole ihmisen hyvä aina olla täällä maailmassa mutta pidä toivon kipinää yllä.
Se kipinä voi syttyä ihan elävään liekkiin ajan kanssa.
Sinua rakastetaan vaikka et sitä nyt kokisikaan.
Ja toisaalta on vaikea kokea tunteissaan nyt sitä lämpöä ja hyväksyntää kun on niin pimeää tällähetkellä sisimmässäsi.

Tämän takana voi olla hyvin kirkasta, koska ilman tätä helvettiä et tietäisi taivaasta mitään.
Tarkoitan ihan täällä maanpäällä olevaa elämää jonka voit kokea hyvin mielekkääksi.

Se alkaa hyvin pienestä, anna itsellesi kaikki anteeksi mitä mieleesi tulee, siis kaikki mikä voi painaa mieltäsi.
Olethan arvokas ihminen, ja rakastettava jo sen perusteella että olet ihminen.
Sinulla on paljon elettävää elämää edessä, ja voimaa tulee sen mukaan kun lähdet liikkeelle.
Ei etukäteen, kun lähdet ja otat askeleet ja toimit saat siihen tarvittavan voiman.

Hae apua ja saat apua, ensiks senverran että selviät yhden päivän kerrallaan.
Ja pikkuhiljaa alkaa uusi elämä voittaan, pitää muistaa että tunne ei parane ensiks vaan ,ensiks tehdään sen eteen tahdonvoimalla jotain ja sen mukaan alkaa tunnekkin paraneen.
Myönteisiä ajatuksia tulee ensiks yksi sitten toinen ja kolmas, ja se alkaa valloittaan sinua aina vaan enemmän ja koet eläväsi.

On olemassa pohja sisimmässä jonka läpi ei masennus yllä, ruoki itseäsi positiivisilla asioilla ja ajatuksilla.
Itsemurha on itsekäs teko, mutta ymmärrän kyllä miten siihen voi ajautua.
Kun itsemurha ajatus tulee älä ruoki sitä, ei itsesääliä, eikä muiden ihmisten rankaisemista sillä, älä hyväksy noin itsekkäitä ajatuksia.

Saat rakastaa itseäsi, et ole epäonnistunut.
Voimia sinulle.