Joskus tuntuu siltä että ev.lut kirkko on kylläkin luonut kauniin kulttuurin (kirkkorakennukset, virret, organisaatio) jossa teemana on Jeesus, mutta itse Jeesuksella ei ole kirkossa niin paljon sijaa.
Jeesuksen 2000 vuoden takaisia maanpäällisiä tekemisiä kerrotaan toistuvasti ja hyvähän sekin mutta olen saanut käsityksen että ei olla niinkään kiinnostuneita siitä mitä Jeesus voi ja haluaa tehdä ihmisten hyväksi tänään. Esim. "ihmeelliset" parantumiset sairauksista ovat OK kun ne tapahtuivat kauan sitten mutta hyväksyttäisikö jos Jeesus tekisi samaa luterilaisessa kirkossa nykyaikana? Kuinka todellisena luterilaiset oikeastaan kokevat Jeesuksen? Minä olen saanut sen käsityksen (korjatkaa jos olen väärässä!) että Jeesusta kierretään kirkossa kuin kissa kuumaa puuroa mutta ei uskalleta kohdata suoraan ja todellisesti. ( Olen itse muodollisesti luterilainen ja käyn joskus luterilaisessa messussa. Uskon tietyistä asioista eri tavalla kuin ev.lut kirkko.) Mielipiteitä?
Jeesuksen 2000 vuoden takaisia maanpäällisiä tekemisiä kerrotaan toistuvasti ja hyvähän sekin mutta olen saanut käsityksen että ei olla niinkään kiinnostuneita siitä mitä Jeesus voi ja haluaa tehdä ihmisten hyväksi tänään. Esim. "ihmeelliset" parantumiset sairauksista ovat OK kun ne tapahtuivat kauan sitten mutta hyväksyttäisikö jos Jeesus tekisi samaa luterilaisessa kirkossa nykyaikana? Kuinka todellisena luterilaiset oikeastaan kokevat Jeesuksen? Minä olen saanut sen käsityksen (korjatkaa jos olen väärässä!) että Jeesusta kierretään kirkossa kuin kissa kuumaa puuroa mutta ei uskalleta kohdata suoraan ja todellisesti. ( Olen itse muodollisesti luterilainen ja käyn joskus luterilaisessa messussa. Uskon tietyistä asioista eri tavalla kuin ev.lut kirkko.) Mielipiteitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lapsikasteen sakramentti on kirkon pyhä lehmä. Lähes mitä tahansa muuta kyllä hyväksytään. Raamatun voi huoletta täysin kyseenalaistaa, mutta tähän ei saa puuttua!
Kirkko kyllä ymmärtää, ettei kaikki mene ihan Raamatun mukaan. Autaan tietämättömälle vauvalle tehty valelu on vahvistettava. Niinpä koko ikäluokka kurssitetaan, minkä jälkeen he kaikki vannovat uskovansa. Sen jälkeen kun saa rippilajaksi vaikka mopon -- naimalupa ei enää pure.
Tämä täysivaltainen tilastokristitty saattaa käydä ahkerasti jumalanpalveluksissa, tai messussa, kuten uudemman paavillisen tradition mukaan tulee ehtoolliskirkkoa kutsua. Hän saa syntinsä anteeksi ehtoolisen sakramentissa, jonka koulutuksen saanut viranhaltija, "pappi" jakaa oikein.
Oikein aktiivisena hän voi jopa olla puolueensa edustajana kirkollisessa luottamustoimessa.
Aikanaan tämä ihmisparka sitten kuolee siinä uskossa, että kaikki on hyvin. Hän oli uskollinen kirkon jäsen, maksoi veronsa. Hän jopa antoi rahaa pakanalähetykselle ja nautti ehtoollisen kuolinvuoteellaan.
Tämä oli todellinen, vaikka kärjistetty esimerkki. En tahdo sanoa, etteikö luterilaisissa voisi olla Jumalan lapsia. Ihmettelen vaan, että he eivät näe tässä systeemissä mitään vikaa. Aivankuin heidän silmänsä olisivat sidotut. Onko ihmisten keksintö, kirkko, tullut Jumalan sanaa suuremmaksi auktoriteetiksi?
Jeesus sanoo kaikille uskoville, jotka vielä ovat mukana näissä mielettömyyksissä:
Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Lähtekää ulos, liittykää toisiinne. Olkaa yhtä Jeesuksessa, että maailma uskoisi. Tehän rukoilette herätystä.
Silti...
Tuomio ei ole meidän. Meidän sydämemme temppeli on Jumalan yksityisyyttä. Siitä on meidän tehtävä tili. Älkäämme sanoko 'Jeesus ei ole täällä' tahi 'Jeesus on tuolla' sillä Jumala antaa lahjoja vailla määrää ja antaa paistaa aurinkonsa niin pahoille kuin hyville. Tietämättöminä elimme synnissä ennen kuin Jumala käsittämättömässä laupeudessaan lähestyi meitä Pojassaan Jeesuksessa ja antoi meille Elämän. Vilpitön ns luterilainen ei kieltäisi Jeesusta yhtä vähän kuin vilpitön ns helluntailainen. Esimerkiksi. Se ei ole 'meillä' tai 'täällä', se on meidän sydämissämme.
Moni kysyy, minne sitten mennä? Jumala on johdattava omansa yhteen, vaikka kaksi omaansa.
Merkittävää on sekin, että ihminen, joka tunnustautuu Jeesukseen uskovaksi ilman 'kirkon siunausta' saa harhaoppisen leiman. Onko se uskonnonvapautta? Emme uskovina ole perustamassa mitään hengellistä liikettä, vain jano toisten uskovien seuraan yhteisestä uskosta Jeesukseen rakentuen. Siinä ei ole helluntailaista eikä luterilaista... ei miestä eikä naista... Tätä on pidetty ihanteena, jotkut omivat tämän omiin puoluehengellisiin kokouksiinsa ja katsovat pitempään heitä, jotka eivät 'kuulu' 'vielä' 'heihin', vaikka uskovat - Jeesukseen. Luterilaisina siitä on tehtävä parannus, helluntailaisina siinä on tehtävä parannus - jokaisen sydämen on tehtävä parannus siinä, että kumarretaan enemmän ihmistä kuin Jumalaa.
Ihmeellinen on Pyhän Hengen työ ihmisessään, kun se erottaa Jumalan kunniaksi sen hengellisyyden, alkuperäisyyden, mikä meillä on Jumalan kuvina. Joskin väliin epätäydellisenä täällä ajassa, mutta kerran katoamattomana, kirkkaana ja niin täydellisenä. Katsellessamme Jeesusta pelastettuina, armahdettuina, Hänen omalla sovintoverellään pestyinä. Ja se on rakkaus täällä ajassa jokaista luotua kohtaan.
Kyllähän kaikilla Herran omilla on rakkaus toisiaan kohtaan. Näin olen kokenut. Se, mikä estää sen tulemasta täydelliseksi, on lihallisuus, lahkolaisuus ja muu puoluemieli. Ei uskalleta luopua väärästä, koska muitakin uskovia on vielä mukana.
Pienet ainoastaan Jeesukseen sitoutuneet ryhmät koetaan helposti sisäänpäin lämpiäviksi. Niitä kyräillään, pelätään yhden johtajan vievän mukanaan. Ne ovat kuitenkin avoimia. Jokaista sitoo ainoastaan hänen omatuntonsa. Uskoisin, että Jumala nostaa sitten aikanaan myös lisää niitä hengellisiä vanhempia.
"MONI sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?
Ja silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät." Matt.7:22-23
Meidän kristittyjen synti on se, että olemme pilkkoneet saamamme uskon riittämään johonkin ja kuulumaan jonnekin. Kun uskon tyyssija on ihmisen sydän&sen asenne.
Kaikki hengellinen aktiviteetti ilman rakkautta Jeesukseen&lähimmäisiimme on farisealaisuutta, ulkoisesti täydellisenoloistakin. Sisäinen uskonihmisemme tyytyy vain Jumalan antamaan ilmoitukseen: *Älä pelkää, minä se olen.*
Ihmeet, tunnusteot ovat seuranneet uskovia, ei heidän omasta tahdostaan. Ja kuinka murrettu&olematon on tuo julistaja, joka vie ilosanomaa eteenpäin. Hän, joka on rikastunut Jumalan kunniasta, ei oman lihan pyynnöstä. Ei kai kukaan voisi julistaa, ellei ketään lähetettäisi, ellei puettaisi voimalla korkeudesta, julistamaan Herran ihmetekoja: Että tänään on pelastuksen päivä, Että tänään voi tulla uskoon! Että Jeesus on olemassa syntistä varten ja haluaa antaa anteeksi ja pestä pois siitä syyllisyyden taakasta, johon yksikään meistä ei kykene, ei kirkko, ei mikään herätysliike- vain Kristus Jeesus!