RKP:n eduskuntaryhmässä istuu myös Ahvenanmaan edustaja, ja kielipuolue tuntee kiinnostusta Ahvenanmaan asioihin. Niistä ei kuitenkaan puhuta Suomen lehdissä, ei suomeksi eikä ruotsiksi. Myös RKP vaikenee saarimaakunnan ongelmista.
Tämän päivän Ålandstidningen pohtii tutkimusta, jonka mukaan maakunnassa on aikaisempaa vaikeampaa selvitä vain pelkällä ruotsilla. Se johtuu kaupan, erilaisten säännöstöjen ja juridiikan vaatimuksista. Lehti näkee tämän kiistattomana tosiasiana, ei mielipidekysymyksenä.
Suomen osaamisella on Ahvenanmaalla aikaisempaa suurempi merkitys valittaessa uusia työntekijöitä. Tämä koskee myös julkista sektoria vaihtelevin määrin. Suomen osaamisen tarve vähentää elinkeinoelämän ja julkisen sektorin mahdollisuuksia palkata sellaisia ahvenanmaalaisia, jotka ovat saaneet koulutuksensa Ruotsissa.
Kysymys askarruttaa paikallisia, ja siitä on keskusteltu maakuntapäivillä, mutta ratkaisua ei ole näköpiirissä. Erityisen tärkeää on todeta, ettei kukaan väitä suomenkielisten painostavan Ahvenanmaata. Vaatimukset ovat syntyneet käytännön tarpeesta.
Tämä on maakunnan sisäinen asia, mutta korostaa keskinäisen yhteydenpidon merkitystä. Kielitaito on rikkaus, mutta kielet on valittava tarpeen mukaan. Ahvenanmaalla tarvitaan myös suomea, huolimatta maakunnan yksikielisyydestä. Suomessa taas tarvitaan yhteyksiä EU:hun ja Venäjään. Olisi virhe rajata kontaktit vain Ahvenanmaahan tai Ruotsiin.
Ahvenanmaasta ei kerrota
32
1728
Vastaukset 32
Ensin sanot että Ahvenanmaan asioista ei kirjoiteta ja Ahvenanmaan ongelmia ei pohdita.. jonka jälkeen kirjoitat että Ålandstidningen pohtii asiaa juuri tänään.. Miten ne liittyy RKP:hen?
Missäs muualla niitä Ahvenanmaan ongelmia pitäisi pohtia kuin Ahvenanmaalla missä ne sisäiset ongelmat kielitaidossa ovat ajankohtaisia? En ainakaan minä koe että ne mitenkään koskisivat tai vaikuttaisivat minuun. Saarivaltakunnan sisäisiä asioita mielestäni, ja mitä suomen kielen osaamisen tarpeeseen tulee niin ei se mikään uusi oivallus ole, tiedoksi vain. Mutta omapa asiansa. Vai pitäisikö RKP:een antaa isällisiä neuvoja? Sitäkö tarkoitat?
Tai mitä yrität kertoa?- eduskunnassa
Suomalaisille eduskuntavaaleissa markkinoitu "Suomalainen kansanpuolue" on muodostanut eduskunnassa ruotsalaisen eduskuntaryhmän Ahvenanmaan edustajan kanssa.
Tuossa näkyy rkp:läisten epärehellisyys ja kieroilu. Totta kai eduskuntaryhmän nimenäkin pitäisi olla Suomalainen eduskuntaryhmä. Miksi ei ole?
Ps. Rkp on vastuussa Ahvenanmaan suomenkielisten sorrosta, koska on koko ajan ollut yhteistyössä Ahvenanmaan edustajan kanssa eduskunnassa.
Jos Rkp olisi suomenkielisten sortoa vastaan Ahvenanmaalla niin totta kai Rkp erottaisi ruotsalaisesta eduskuntaryhmästä Ahvenanmaan edustajan. Vaan ei ole tehnyt sitä. Mikä estää?
Eihän sille ole mitään estettä koska eduskunnassa ei ole suomalaista eduskuntaryhmää.
- Eh -?
Älkää nyt hyvät ihmiset suuttuko, jos selostan Ahvenanmaan maakuntapäivillä käytyä keskustelua. Siinä tuli esiin ihan oikeita ongelmia, jotka vaikuttavat saarimaakunnan tulevaisuuteen ja vaativat ratkaisua. Ne eivät ole mitään joutavanpäiväisiä mielipiteitä, joista riidellään, vaan vakavan tutkimuksen tuloksia. En ymmärrä ylimielisyyttä, jolla nimimerkit "Ankdam" ja "rautaako" suhtautuvat ongelmiin, joista maakunnan itsehallintoelimet puhuvat vakavaa huolta tuntien.
Jos Ahvenanmaa ei kiinnosta, niin unohtakaa koko juttu. Monia muita voivat kiinnostaa maailman tapahtumat lähellä ja kaukaa. Mielestäni Ahvenanmaan asioita tulisi seurata Suomen lehdissä nykyistä tarkemmin. Ruotsinkielisemme laskevat aina ahvenanmaalaiset mukaan puhuessaan kieliryhmänsä suuruudesta (5,5 %). Manner-Suomessa ruotsinkielisten osuus on 5 %. Kelpaavat siis joukkoja täydentämään, vaikka eivät muuten kiinnosta?
Ruotsalaisen kansanpuolueen ohjelma on juhlallinen, mutta Wikipedia sanoo asian selkeästi: "Muihin eduskuntapuoleisiin verrattuna RKP:n ohjelmassa kielikysymykset saavat suurta huomiota, sillä ruotsin kielen vähemmistöaseman turvaaminen ja kehittäminen on suomenruotsalaisille tärkeä asia." Yleisesti ajatellaan ruotsin kielen aseman säilyttämisen Ahvenanmaalla olevan myös RKP:n tavoitteena.- Sinivalkoista
Rkp ja ruotsalaiset Ahvenanmaalaiset, mitä he turvaavat rasismilla ja törkeyksillään suomalaisia kohtaan? Ahvenanmaa pitää jättää yksin, eikä sen pottuja tai muitakaan tuotteita pidä mennä ostamaan tai yleensä matkustaa koko rasistiseen paikkaan.
- Tapio.Rautalapio
Sinivalkoista kirjoitti:

"Ahvenanmaa pitää jättää yksin, eikä sen pottuja tai muitakaan tuotteita pidä mennä ostamaan tai yleensä matkustaa koko rasistiseen paikkaan."
Äänenpainot kalskahtavat sata vuotta vanhoilta. Silloin tuohon sävyyn puhuivat isovenäläiset panslavistit paheksuessaan Suomen suuriruhtinaskunnan itsehallintoa. Se kun ei antanut venäläisille Suomessa samanlaisia oikeuksia kuin suomalaisilla oli. Seurannutta ajanjaksoa kutsutaan Suomen historiassa sortokausiksi. - Sinivalkoista
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
"Ahvenanmaa pitää jättää yksin, eikä sen pottuja tai muitakaan tuotteita pidä mennä ostamaan tai yleensä matkustaa koko rasistiseen paikkaan."
Äänenpainot kalskahtavat sata vuotta vanhoilta. Silloin tuohon sävyyn puhuivat isovenäläiset panslavistit paheksuessaan Suomen suuriruhtinaskunnan itsehallintoa. Se kun ei antanut venäläisille Suomessa samanlaisia oikeuksia kuin suomalaisilla oli. Seurannutta ajanjaksoa kutsutaan Suomen historiassa sortokausiksi.Näyttää siltä, että se sortokausi on jäänyt elämään tähän päivään asti Ahvenanmaan ruotsalaisille.
Venäläisethän ovat olleet Ahvenanmaalla ja ilmeisesti opit ovat jääneet Ahvenanmaan päättäjille pyörimään kaaliin, etteivät he ymmärrä missä ajassa he nyt elävät? - Tapio.Rautalapio
Sinivalkoista kirjoitti:
Näyttää siltä, että se sortokausi on jäänyt elämään tähän päivään asti Ahvenanmaan ruotsalaisille.
Venäläisethän ovat olleet Ahvenanmaalla ja ilmeisesti opit ovat jääneet Ahvenanmaan päättäjille pyörimään kaaliin, etteivät he ymmärrä missä ajassa he nyt elävät?Niin, isovenäläiset panslavistithan syyttivät suomalaisia venäläisten syrjimisestä kuten sinä nyt syytät ahvenanmaalaisia.
- Sinivalkoista
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Niin, isovenäläiset panslavistithan syyttivät suomalaisia venäläisten syrjimisestä kuten sinä nyt syytät ahvenanmaalaisia.
Jos kantani syrjintään on syyttämistä se on sinun mielipiteesi yksistään.
Ahvenanmaa syrjii ja toimii epäitsekkäästi, eikä kuule omia siellä asuvia suomenkielisiä, vaikka he ovat vaatineet ihan selvästi oikeuksia omaan äidinkieliseen kouluun ja seurakunnan perustamiseen saarelleen.
Pitääkö Suomalaisten kyyristellä ruotsalaisten vallan himon edessä ja vain olla nöyrinä, mitä ruotsalaiset pakottavat heitä Suomessa tekemään? - Tapio.Rautalapio
Sinivalkoista kirjoitti:
Jos kantani syrjintään on syyttämistä se on sinun mielipiteesi yksistään.
Ahvenanmaa syrjii ja toimii epäitsekkäästi, eikä kuule omia siellä asuvia suomenkielisiä, vaikka he ovat vaatineet ihan selvästi oikeuksia omaan äidinkieliseen kouluun ja seurakunnan perustamiseen saarelleen.
Pitääkö Suomalaisten kyyristellä ruotsalaisten vallan himon edessä ja vain olla nöyrinä, mitä ruotsalaiset pakottavat heitä Suomessa tekemään?"Ahvenanmaa syrjii ja toimii epäitsekkäästi"
Ei, sitä ei todellakaan yleensä pidetä syytöksenä, että sanoo jonkun toimivan epäitsekkäästi. Siinä suhteessa et muistuta isovenäläisiä panslavisteja.
Milloin ja missä yhteydessä Ahvenanmaan suomenkieliset ovat oikein vaatineet oikeuksia suomenkieliseen kouluun? Aiheesta on aikaisemminkin ollut keskustelua. Niissä yhteyksissä kukaan ei ole osannut tuoda esiin milloin vaatimus olisi esitetty. Ehkäpä se onnistuu sinulta? - Sinivalkoista
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
"Ahvenanmaa syrjii ja toimii epäitsekkäästi"
Ei, sitä ei todellakaan yleensä pidetä syytöksenä, että sanoo jonkun toimivan epäitsekkäästi. Siinä suhteessa et muistuta isovenäläisiä panslavisteja.
Milloin ja missä yhteydessä Ahvenanmaan suomenkieliset ovat oikein vaatineet oikeuksia suomenkieliseen kouluun? Aiheesta on aikaisemminkin ollut keskustelua. Niissä yhteyksissä kukaan ei ole osannut tuoda esiin milloin vaatimus olisi esitetty. Ehkäpä se onnistuu sinulta?Ahvenanmaalla ei enää kukaan uskalla sanoa mitään politiikan peloteltua ihmisiä.
Joku yrittää väittää, että mitään syrjintää ei tapahdu, mutta se on lähinnä ruotsalaisten omaa itsekeskustelua ja yritystä saada huomio pois koko asiasta. Ahvenanmaalle muuttaneista myös luultavasti Suomea osaava ja aivopesty kirjoittaa palstoilla, ettei ketään syrjitä ja kaikki ovat samanarvoisia keskenään heidän saarellaan.
Jos joku tuo selvää asiaa, että Ahvenanmaalla suomenkieliset ovat yhtäläisiä ruotsinkielisten kansa keskenään niin asiat ovat hyvin heillä. - Tapio.Rautalapio
Sinivalkoista kirjoitti:
Ahvenanmaalla ei enää kukaan uskalla sanoa mitään politiikan peloteltua ihmisiä.
Joku yrittää väittää, että mitään syrjintää ei tapahdu, mutta se on lähinnä ruotsalaisten omaa itsekeskustelua ja yritystä saada huomio pois koko asiasta. Ahvenanmaalle muuttaneista myös luultavasti Suomea osaava ja aivopesty kirjoittaa palstoilla, ettei ketään syrjitä ja kaikki ovat samanarvoisia keskenään heidän saarellaan.
Jos joku tuo selvää asiaa, että Ahvenanmaalla suomenkieliset ovat yhtäläisiä ruotsinkielisten kansa keskenään niin asiat ovat hyvin heillä.Unohdit kertoa missä ja milloin Ahvenanmaan suomenkieliset ovat vaatineet tai pyytäneet omaa koulua. Tiedämme tietysti molemmat miksi et kertonut sitä, eikö vain?
- Sinivalkoista
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Unohdit kertoa missä ja milloin Ahvenanmaan suomenkieliset ovat vaatineet tai pyytäneet omaa koulua. Tiedämme tietysti molemmat miksi et kertonut sitä, eikö vain?
Ahvenanmaalla asuvat suomenkieliset ovat joskus keränneet listan ja on siitä heidän päivälehdissäänkin ollut kirjoitus.
Toisaalta voimme hyvin ajatella sitä, jos suomessa ruotsalaisilta evättäisiin omat koulut, miten suuri meteli siitä nousisi? Suomessa voisimme noudattaa samaa politiikkaa kuin Ahvenanmaalla,että vain jyrkkä kielto, ettei ruotsalaisia kouluja suvaita, niin ei suvaita. - rautaako?
Sinivalkoista kirjoitti:
Ahvenanmaalla asuvat suomenkieliset ovat joskus keränneet listan ja on siitä heidän päivälehdissäänkin ollut kirjoitus.
Toisaalta voimme hyvin ajatella sitä, jos suomessa ruotsalaisilta evättäisiin omat koulut, miten suuri meteli siitä nousisi? Suomessa voisimme noudattaa samaa politiikkaa kuin Ahvenanmaalla,että vain jyrkkä kielto, ettei ruotsalaisia kouluja suvaita, niin ei suvaita.Kannattaisi välillä tsekata tietolähteensä luotettavuuden.
- Sinivalkoista
rautaako? kirjoitti:
Kannattaisi välillä tsekata tietolähteensä luotettavuuden.
Yritätkö sinäkin, vain koko ajan harhauttaa? Tyypillistä ruotsalaista moraalia eli ei tiedä puhuuko illasta vai aamusta?
- Tapio.Rautalapio
Sinivalkoista kirjoitti:
Yritätkö sinäkin, vain koko ajan harhauttaa? Tyypillistä ruotsalaista moraalia eli ei tiedä puhuuko illasta vai aamusta?
Kirjoitit aikaisemmin, että Ahvenanmaan suomenkieliset ovat vaatineet 'ihan selvästi oikeuksia omaan äidinkieliseen kouluun'. Sinulta on nyt kysytty miten ja milloin tämä vaatimus on esitetty.
Pystyisitkö nyt harhauttelematta ja ihan selvästi sanomaan milloin ja missä sellainen vaatimus on esitetty? - tiedoksia
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Kirjoitit aikaisemmin, että Ahvenanmaan suomenkieliset ovat vaatineet 'ihan selvästi oikeuksia omaan äidinkieliseen kouluun'. Sinulta on nyt kysytty miten ja milloin tämä vaatimus on esitetty.
Pystyisitkö nyt harhauttelematta ja ihan selvästi sanomaan milloin ja missä sellainen vaatimus on esitetty?ÅSUB:n palveluksessa oleva Jouko Kinnunen keräsi vuonna 2003 sitten adressin, jota pidettiin allekirjoituksille avoimena Ahvenanmaan Rauhaninstituutissa. Siihen kertyi 67 allekirjoitusta,jotka koskivat 112 lasta.
Siinä vaadittiin ei-ruotsinkielisille lapsille Ahvenanmaalla oikeutta saada oman äidinkielen opetusta.Ahvenanmaan maakuntahallitus hyväksyy esim. sen, että kurdilapset saavat kurdin kielen opetusta.
Sen sijaan suomenkieliset lapset eivät saa. Perusteluna on se, että "Manner-Suomesta maakuntaan muuttaneet tietävät, että Ahvenanmaan on yksikielinen ruotsinkielinen maakunta".
Lainaus
De barn som berörs i de 67 föräldrarnas skrivelse med önskan om att barn i daghem och grundskolor på Åland skulle få undervisning i sitt andra hemspråk är inte invandrare. Rikets undervisningsarrangemang för invandrarna i Finland utgör därför inte någon grund som äger jämförelse med situationen för de två- eller flerspråkiga barn som avses i föräldrarnas skrivelse eller ”medborgaradress”.
Maakuntahallituksen kannanotto on epärehellinen:
- ei lapset tiedä muuttaessaan vanhempiensa mukana maakuntaa, että se on ruotsinkielinen
- valittu linja kohdistuu vain suomenkielisten lasten oman äidinkielen opettamiseen.
- ts. suomalaiset ovat omassa maassaan huonommassa asemassa kuin maahanmuuttajat ja Ahvenanmaan maakuntahallitus on siitä vastuussa.
Tässä on adressin sisältö:
http://www.regeringen.ax/.composer/ls-prot/UTB/2003/u3003e05.html
Muita lähteitä:
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content77446
Jk. Rkp on vastuussa tilanteesta, koska se tekee läheistä yhteistyötä mm. eduskunnassa Ahvenanmaan edustajan kanssa eikä esim. erota ahvenanmaalaista ruotsalaisesta eduskuntaryhmästä. Päin vastoin.
Huom. KYSEESSÄ EI OLLUT OMAKIELISEN OPETUKSEN VAATIMINEN, VAAN VAATIMATTOMASTI _OMAN ÄIDINKIELEN_ OPETUKSEN SAAMINEN.
Maakuntahallitus vastineessan kuitenkin puhuu suomen kielen opetuksesta oppilaille, joiden äidinkieli voi olla mikä tahansa esim. ruotsi.
Tyypillistä ruotsinkielisten epärehellisyyttä, joka on tuttua sille,joka ruotsinkieliset tuntee.
Oman äidinkielen opetus kiellettiin kuten Maakuntahallituksen päätöksessä todetaan. - Tapio.Rautalapio
tiedoksia kirjoitti:
ÅSUB:n palveluksessa oleva Jouko Kinnunen keräsi vuonna 2003 sitten adressin, jota pidettiin allekirjoituksille avoimena Ahvenanmaan Rauhaninstituutissa. Siihen kertyi 67 allekirjoitusta,jotka koskivat 112 lasta.
Siinä vaadittiin ei-ruotsinkielisille lapsille Ahvenanmaalla oikeutta saada oman äidinkielen opetusta.Ahvenanmaan maakuntahallitus hyväksyy esim. sen, että kurdilapset saavat kurdin kielen opetusta.
Sen sijaan suomenkieliset lapset eivät saa. Perusteluna on se, että "Manner-Suomesta maakuntaan muuttaneet tietävät, että Ahvenanmaan on yksikielinen ruotsinkielinen maakunta".
Lainaus
De barn som berörs i de 67 föräldrarnas skrivelse med önskan om att barn i daghem och grundskolor på Åland skulle få undervisning i sitt andra hemspråk är inte invandrare. Rikets undervisningsarrangemang för invandrarna i Finland utgör därför inte någon grund som äger jämförelse med situationen för de två- eller flerspråkiga barn som avses i föräldrarnas skrivelse eller ”medborgaradress”.
Maakuntahallituksen kannanotto on epärehellinen:
- ei lapset tiedä muuttaessaan vanhempiensa mukana maakuntaa, että se on ruotsinkielinen
- valittu linja kohdistuu vain suomenkielisten lasten oman äidinkielen opettamiseen.
- ts. suomalaiset ovat omassa maassaan huonommassa asemassa kuin maahanmuuttajat ja Ahvenanmaan maakuntahallitus on siitä vastuussa.
Tässä on adressin sisältö:
http://www.regeringen.ax/.composer/ls-prot/UTB/2003/u3003e05.html
Muita lähteitä:
http://lotta.yle.fi/motweb.nsf/sivut/ohjelma?opendocument&pageid=Content77446
Jk. Rkp on vastuussa tilanteesta, koska se tekee läheistä yhteistyötä mm. eduskunnassa Ahvenanmaan edustajan kanssa eikä esim. erota ahvenanmaalaista ruotsalaisesta eduskuntaryhmästä. Päin vastoin.
Huom. KYSEESSÄ EI OLLUT OMAKIELISEN OPETUKSEN VAATIMINEN, VAAN VAATIMATTOMASTI _OMAN ÄIDINKIELEN_ OPETUKSEN SAAMINEN.
Maakuntahallitus vastineessan kuitenkin puhuu suomen kielen opetuksesta oppilaille, joiden äidinkieli voi olla mikä tahansa esim. ruotsi.
Tyypillistä ruotsinkielisten epärehellisyyttä, joka on tuttua sille,joka ruotsinkieliset tuntee.
Oman äidinkielen opetus kiellettiin kuten Maakuntahallituksen päätöksessä todetaan.Siis vaatimusta suomenkielisestä koulusta ei ole esitetty, vaan kyseessä oli ns. höpsötys.
- liikaa vaadittu
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Siis vaatimusta suomenkielisestä koulusta ei ole esitetty, vaan kyseessä oli ns. höpsötys.
Näyt tuntevan hyvin ruotsinkieliset.
Eihän kukaan, joka tuntee ruotsinkieliset, kuvittelekaan että Ahvenanmaan maakuntahallitus perustaisi suomenkielisen koulun.
Niinpä Jouko Kinnusen ja 66 muun ei-ruotsinkielisiä perheitä edustavien adressissa toivottiin _vain oman äidinkielen opetuksen saamista_ Ahvenanmaan kouluissa.
Sekin oli liikaa ruotsinkielisille rasisteille, joiden asenteet näkyy olevan tuttuja Tapio Rautalapiolle. Että onpa Tapsa kaverit valinnut.
No sellainen äärioikeistolainen puoluehan Rkp on ja sen yhteistyökumppanit Ahvenanmaalla.
Nyanissa asiasta keskusteltiin samoin Ålands tidningenissä vuonna 2002-2003.
http://www.nyan.ax/sok.pbs?query=hemspr%E5ksundervisning&search=38&page=4 - :)))
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Siis vaatimusta suomenkielisestä koulusta ei ole esitetty, vaan kyseessä oli ns. höpsötys.
Tapio Rautalapio sai taas rautaisannoksen uutta tietoa,jota hän niin kovasti perää:)
KIITTÄISIT EDES! - Tapio.Rautalapio
:))) kirjoitti:
Tapio Rautalapio sai taas rautaisannoksen uutta tietoa,jota hän niin kovasti perää:)
KIITTÄISIT EDES!"Tapio Rautalapio sai taas rautaisannoksen uutta tietoa,jota hän niin kovasti perää:)"
Mikä siinä oli uutta? Tiedossahan oli, että ei Ahvenanmaan suomenkieliset ole pyytäneet suomenkielisiä kouluja, vaan kyseessä on vain nettifennojen höpsötys. Kun nyt kiitosta kerjäät niin kiitos vahvistuksesta. - Tapio.Rautalapio
liikaa vaadittu kirjoitti:
Näyt tuntevan hyvin ruotsinkieliset.
Eihän kukaan, joka tuntee ruotsinkieliset, kuvittelekaan että Ahvenanmaan maakuntahallitus perustaisi suomenkielisen koulun.
Niinpä Jouko Kinnusen ja 66 muun ei-ruotsinkielisiä perheitä edustavien adressissa toivottiin _vain oman äidinkielen opetuksen saamista_ Ahvenanmaan kouluissa.
Sekin oli liikaa ruotsinkielisille rasisteille, joiden asenteet näkyy olevan tuttuja Tapio Rautalapiolle. Että onpa Tapsa kaverit valinnut.
No sellainen äärioikeistolainen puoluehan Rkp on ja sen yhteistyökumppanit Ahvenanmaalla.
Nyanissa asiasta keskusteltiin samoin Ålands tidningenissä vuonna 2002-2003.
http://www.nyan.ax/sok.pbs?query=hemspr%E5ksundervisning&search=38&page=4Juu, nuo netin höpöfennot tosiaan kirjoittelee mitä sattuu.
- liikaa vaadittu
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
"Tapio Rautalapio sai taas rautaisannoksen uutta tietoa,jota hän niin kovasti perää:)"
Mikä siinä oli uutta? Tiedossahan oli, että ei Ahvenanmaan suomenkieliset ole pyytäneet suomenkielisiä kouluja, vaan kyseessä on vain nettifennojen höpsötys. Kun nyt kiitosta kerjäät niin kiitos vahvistuksesta.Se on todistettu. Sitähän sinä et tiennyt,että maakuntahallitus on päättänyt,että oman äidinkielen opetusta ei anneta suomenkielisille lapsille.
Se oli uusia asia Tapio Rautalapiolle. Se,että suomenkielisiä kouluja ei perusteta oli ihan tuttu juttu Rautalapiolle. Hän tiesi sen kuten todisti. - tiedoksi
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
"Tapio Rautalapio sai taas rautaisannoksen uutta tietoa,jota hän niin kovasti perää:)"
Mikä siinä oli uutta? Tiedossahan oli, että ei Ahvenanmaan suomenkieliset ole pyytäneet suomenkielisiä kouluja, vaan kyseessä on vain nettifennojen höpsötys. Kun nyt kiitosta kerjäät niin kiitos vahvistuksesta."Mikä siinä oli uutta?"
Tapio Rautalapiolle oli uutta se, että edes oman äidinkielen opetusta ei hyväksytä suomenkielisille lapsille maakunnan kouluissa. - etäopettaja
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Juu, nuo netin höpöfennot tosiaan kirjoittelee mitä sattuu.
eikä olekin kiva asia. sinähän tiesit, että suomenkielisiä kouluja ei perusteta (Tapio tuntee ruotsinkieliset niin hyvin,että tiesi sen), mutta se että kotikielen opetuksen saaminen on kielletty maakunnan kouluissa suomenkielisiltä lapsilta oli Tapsalle ihan uusi asia.
Etäopettajalta terveisiä:) - Sinivalkoista
Tapio.Rautalapio kirjoitti:
Juu, nuo netin höpöfennot tosiaan kirjoittelee mitä sattuu.
Jos Ahvenanmaalla niinkin paljon löytyi, lapsia jotka haluaisivat äidinkielenopetusta.
Olisi jo koulukin heille suotava.
Ja taidat olla aika höpö ruotsalainen kahjo koko tyyppi?
.. se huoli siellä on ahvenanmaalaisten omasta kielitaidosta, miksi minun pitäisi olla siitä kiinnostunut ja ottaa siihen kantaa? Pitäisikö minun julistaa että ahvenanmaalaisten tulisi opiskella enemmän suomea, miksi? Ei, se ei todellakaan kiinnosta minua, omapa asiansa, niin makaa kuin petaa.
Sen sijaan minä kyllä seuraan kiinnostuneena tätä viimeisintä vääntöä EU:n ja riketin kanssa se on jo aivan eri luokan juttu, se on jopa mielenkiintoista, mutta siihenkään on vaikea ottaa kantaa kun sekin on niin heidän yksityisasiansa ja heillä on laki puolellaan tekivät he mitä tahansa.- Eh -?
Nya Åland selostaa Lena Linderborgin uutuusromaania ja sieltä on seuraavaa katkelma:
"Ålänningen upplyser dem ivrigt om att Åland inte är det minsta ”antifinskt”, vilket intygas av finnen, utan värre är det med finlandssvenskarna som tvingar ålänningarna att flytta till Sverige.
”De tar över Åland, sa ålänningen buttert. De tränger sig in överallt. De tar alla jobb. De tar de offentliga jobbet för där behövs det finska och de tar jobben i näringslivet för där behövs det också finska och det kan ju finlandssvenskarna... Fattar du, Åland håller på att svenskfinlandiseras” Eh -? kirjoitti:
Nya Åland selostaa Lena Linderborgin uutuusromaania ja sieltä on seuraavaa katkelma:
"Ålänningen upplyser dem ivrigt om att Åland inte är det minsta ”antifinskt”, vilket intygas av finnen, utan värre är det med finlandssvenskarna som tvingar ålänningarna att flytta till Sverige.
”De tar över Åland, sa ålänningen buttert. De tränger sig in överallt. De tar alla jobb. De tar de offentliga jobbet för där behövs det finska och de tar jobben i näringslivet för där behövs det också finska och det kan ju finlandssvenskarna... Fattar du, Åland håller på att svenskfinlandiseras”Onpa hassu paradoksi! Noin siinä saattaa juuri käydä. Tämän päivän maailmassa ei ole paljon tilaa nurkkakuntaisuudelle.
Yksikieliset alkuasukkaat joutuvat suuntaamaan Ruotsiin ja kaksikieliset suomenruotsalaiset tulevat tilalle.
Ahvenanmaalaiset ovat pahassa Catch 22 tilanteessa, saas nähdä mitä tapahtuu, tulevaisuus näyttää.
Kuka se vielä väittää ettei kaksikielisyydestä ole hyötyä?- tätä mieltä.
Eh -? kirjoitti:
Nya Åland selostaa Lena Linderborgin uutuusromaania ja sieltä on seuraavaa katkelma:
"Ålänningen upplyser dem ivrigt om att Åland inte är det minsta ”antifinskt”, vilket intygas av finnen, utan värre är det med finlandssvenskarna som tvingar ålänningarna att flytta till Sverige.
”De tar över Åland, sa ålänningen buttert. De tränger sig in överallt. De tar alla jobb. De tar de offentliga jobbet för där behövs det finska och de tar jobben i näringslivet för där behövs det också finska och det kan ju finlandssvenskarna... Fattar du, Åland håller på att svenskfinlandiseras”Äländaret heittävät varjon skaandinaavisen kulttuurin ylle, koska äländareitten vuoksi se näyttäytyy todella ahdasmielisenä ja epämiellyttävänä.
Luulisi että skandinaaviveljiä hävettää? - tätä mieltä.

Luulisi että skandinaaviveljiä hävettää?
- Tarinaa.
Ramsted:n kirja Lähettiläänä Nipponissa on mielenkiintoinen kirja. Kannattaa hankkia ja lukea se.
Ramsted G. J. Lähettiläänä Nipponissa (muistelmia vuosilta 1919-1929), WSOY, 1950
Lähettiläänä Nipponissa kertoo Ahvenanmaan tapahtumista ja Kansainliiton ratkaisuun vaikuttaneista asioista. Ruotsalaiset oli aivan ihmeissään Japanin äkillisestä aktiivisesta roolista Ahvenanmaan kysymystä käsiteltäessä ja he sanoivat suoraan, että ilman Japanin aktiivisuutta olisi lopputulos ollut Ruotsille myönteinen.
Olihan se melkeinpä silkka sattuma, että Ruotsin karttapetos tuli ilmi. Asiasta kerrotaan aika perusteellisesti tuossa kirjassa. Nuori lähettiläs suhmuroi paremman tekemisen puutteessa aika isoissa asioissa ja hämmästyi itsekin asian saamasta julkisuudesta ja lopputuloksesta.
Japanin rooli oli aika pientä Kansainliiton toiminnassa ja se tarttuikin tuohon kansainvälistäkin huomiota saaneeseen aiheeseen innokkaasti. Ramsted toimitti asiakirjat ja taustatietoja. Häneltä oppitunteja suomen kielessä yksityisesti ottanut ja suomenkieltä opetellut japanilaistuttunsa, joka oli muistaakseni jokin lähetystösihteeri, käänsi asiakirjat japaniksi merimatkan aikana. Japanilaisten alunperin saamista kartoista oli todellakin häivytetty Turun ja Ahvenanmaan välinen saaristo poissa ja niinpä Ahvenanmaa saatiin näyttämään ikäänkuin "enemmän Ruotsille kuuluvaksi". No oikeista kartoistahan se tilanne selvisi.- Sinivalkoista
Mitähän varten Ahvenanmaa ei arvosta tätä G.J. Ramstedttia? Onko syynä,että he eivät olekaan tyytyväisiä olemaan Suomalaisina Ahvenanmaalaisina?
Voisimme hyvin kuvitella Ahvenanmaan ruotsalaisten
hallussa, mutta mikä olisi heidän asemansa olla ruotsalainen kunta?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a455918- 56579
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160563- 51545
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.229508Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20446Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.67436Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta90434Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187420