gelma.
Tuollainen vuoden - parin miehitettynä oleminen olisi tehnyt oikein gudaa. Olisi hävinnyt turha neuvostojärjestelmän ihannointi mutta mikä tärkeintä, siinä ajassa olisi ennätetty hakea lahtaripyöveleille kunnollinen loppusijoituspaikka.
Nämä kaksi asiaa toteutuneina olisivat helpottaneet Suomen kansan elämää ja saaneet paljon hyvää aikaan.
Tuollainen vuoden - parin miehitettynä oleminen olisi tehnyt oikein gudaa. Olisi hävinnyt turha neuvostojärjestelmän ihannointi mutta mikä tärkeintä, siinä ajassa olisi ennätetty hakea lahtaripyöveleille kunnollinen loppusijoituspaikka.
Nämä kaksi asiaa toteutuneina olisivat helpottaneet Suomen kansan elämää ja saaneet paljon hyvää aikaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Luuletko todella, että neuvostojärjestelmästä olisi päästy? NL kävi koko olemassaolonsa ajan sotaa omaa kansaansa vastaan. Suomalaiset olivat pelkän syntyperänsä takia tappolistalla. Noin 10 000 kommunistia oli ammuttu. Luuletko, että se olisi riittänyt?
Suomalaiselle sivistyneistölle oli jo varattu Katynin leiri. Olisitko halunnut sen käyttöön?
Mistä sinä nuo leiriasiat tiedät. Kertoiko Stalin ne isällesi vai mistä?
Mutta avaukseni olikin hypoteettinen, jos....niin mitä hyvää siitä olisi seurannut. Niinhän ei käynyt ja valkolahtarit välttivät pelkäämänsä rangaistuksen.
Veikkaanpa, että pelko oli aika suuri eräissä piireissä Talvisodan alettua. Onneksi Suomen työläiset sitkeällä taistelullaan pelastivat maan punaiselta hämärältä. Tulivat samalla pelastaneeksi pyövelinsäkin.
Kyllä "valkolahtari" Mannerheim pelasti Suomen peräti kaksi kertaa: Vapaussodassa ja sitten Talvi-ja Jatkosodassa.
Punikitkin huomasivat Tavisodassa, mikä todellinen punainen vaara Suomea uhkasi ja taistelivat valkoisten rinnalla yhteistä pahaa vastaan.
Vuonna -18 pettivät isänmaansa ja yrittivät estää Suomea itsenäistymästä. vuonna -39 estivät sitten toveri Stalinin aikeet liittää Suomi takaisin imperimiinsa.
Koettakaa nyt vitun punikit lopultakin päättää kenen puolella olette.
Urhoolliset suomalaiset punikit taistelivat isänmaan puolesta etulinjassa Stalinin joukkoja vastaan. Surettaa, että sinunlaisesi vellihousun takia niin moni työläinen lepää nyt sankarihaudassa.
kerittiinkin lahtaamaan ensiksi alta pois ja Stalin hoiteli loput. Suomen ongelma oli kokonaa poistettu päiväjärjestyksestä.
Nykyään enää muutama suuta soittava punikki vielä jossain puskassa luikertelee ja odottaa "lopullista lääkettä" punatautiinsa.
Talvisodan lopputulos oli Moskovan rauha, mutta sitä en ymmärrä edelleenkään miksi Stalin tekikin rauhan eikä vallannutkaan Suomea kuten oli jo pitkälle suunnitellut, ja suunnitelmaansa siten oli parhaillaan hyvin pitkälle toteuttamassa.
Tuossa on työn alla teos - Talvisodan jäinen loppunäytös - joka vain antaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia siihen nähden, miten "Emeritiukset" ymmärtävät, ja tuovat meille oppimestareina esille talvisodan lopun historian.
" valkolahtareiden " voimin, olivat ottamassa vastaan Stalinin Suomen valtaukseen lähettämiä voimiaan.
Tosiasiassa Kotkan seudun työläisvanhukset, akat ja nuoret olivat kerätty Suomenlahden rantaan puukkojen ja keppien kanssa torjumaan vihollisen yritys tulla vapauttamaan Suomi kapitalistien ikeestä.
( Oli siellä myös muutama rantapyssykin.)
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_112_2006_ke_p_4.shtml
Keskustelu:
Seppo Lahtela /kok (esittelypuheenvuoro): Arvoisa herra puhemies! Aloite koskee eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta annetun lain 1 ja 2 §:n muuttamista. Ja kun olin ymmärtävinäni, että ed. Kekkonen oli innostunut siinä valossa, että edustaja ehkä luulee, että tämä voisi koskettaa meitä nuorempaakin kansaa, niin tällä ei kuitenkaan ole sellaista tarkoitusta olemassa eikä edes piiloajatusta tähän maailmaan.
Kun viime sotien aikana oli tavattoman paljon semmoista vapaaehtoista, kansalaistoiminnaksi luonnehdittavaa toimintaa, missä tehtiin toimenpiteitä ja työtä yhdessä joukossa erilaisissa yhteisöissä koko isänmaan eteen, kun hätä oli suuri, niin yksi sellainen joukko, mikä ei ole saanut kohtuullista tunnustusta tässä asiassa, on sotilaspojat. Eivät sotilaspojat yksin, vaan heitä vastaavat, rinnastettavat järjestöt, voisi sanoa, että esimerkiksi lotat ja pikkulotatkin ovat usein tämän ulkopuolella. Lotat toimiessaan kotirintamalla erilaisissa kotirintaman tehtävissä täysin samalla tunnuksella, samassa järjestössä, eivät ole tähän joukkoon mahtuneet matkaan, puhumattakaan pikkulotista, jotka toimivat apuna niin sanotusti keittiö- ja muissa vastaavissa tehtävissä, hekään eivät ole päässeet tähän matkaan. Ja niin tätä maailmaa arvellen ja nähden, kun nämä sotilaspojat hoitivat kotirintaman valvontaa, vartiointia, desanttijahteja, tekivät kaikkea semmoista, missä yleensä tarvittiin siinä työssä muuten tekemässä aikuista miestä, olivat nuoria poikia, ikäluokassaan nämä nuorimmat 10:stä alkaen kaikkein eniten itsensä peliin laittaneet 15-17 vuoden välillä, niin kyllä näiden työtä ja tekemää silloista uhrausta - jotkut menettivät terveytensä tai jopa henkensäkin siellä - pitäisi arvostaa sillä tavalla, että heidät voitaisiin ottaa mukaan tämän kuntoutuksen pariin niin kuin veteraaneillekin tehdään.
Tiedän, että veteraanijärjestöjen osalta asenne kuntoutuksen laajentamiseen nuorempiin ikäluokkiin, esimerkiksi 25-26 syntyneisiin, ei ole myönteinen, se on enemmänkin kielteinen. Sen osalta joskus tulee mieleen, mikä siinä asiassa sitten lieneekin, mistä se raja menee ja syntyy ja tulee, jos niissä vastaavissa olosuhteissa on oltu ja tehty. Mutta luulen, että tässä nimenomaan sotilaspojista, pikkulotista ja vastaavista puhuttaessa tuskin veteraanijärjestöilläkään tähän asiaan erityisesti mitään vastustusta on olemassa.
Se, minkä takia aiheesta ei ole aikaisemmin puhuttu eikä se ole esille noussut, johtuu pitkälti siitä, että veteraanien asia on ollut kovin tärkeä, niin kuin se kesken hoitamatta on vieläkin, ja toisaalta sitten nämä nuoret sotilaspojat ovat olleet niin hyväkuntoisia nuoremman polven edustajia, että he eivät tätä kuntoutusta ole kaivanneetkaan. Mutta nyt iän karttuessa, yhtä lailla kuin se kuntoutus, niin myöskin arvostus ja status ovat sellaisia, mitkä edellyttäisivät tämmöistä muutosta ja mukaanottoa.
Kysyttäessä, mikä merkitys tällä on valtiontalouteen, voisi arvella erinomaisen hyvin, että valtiontalous ei kestä erityisiä lisärasitteita, mutta kun lähivuosina kuitenkin veteraanien kuntoutuksen osalta ikä tekee tehtävänsä ja siltä osin vapautuu voimavaroja, kun nytkin koko ajan summat ovat pienenemään päin, niin se mahdollistaisi myöskin tämmöisten lisäryhmien mukaan saamisen. Uskon, että parempaa palvelusta tälle yhteiskunnalle tuskin voitaisiin tehdä kuin tunnustaa se työ, mitä niinä aikoina on tehty.
Ja kun parasta aikaa eduskuntakin käy valiokunnassa keskustelua, vielä tässä vuodenvaihteen tuntumassa täällä salissakin hyväksyy lakia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, niin ei tätä nyt voi suoraan siihen rinnastaa, mutta aika läheltä kuitenkin liippaa siinä, onhan kysymys silloin ollut vapaaehtoisesta talkootyöstä, työstä, missä ei ole palkkiota kysytty eikä palkkion perään katsottu, vaan on ollut aito kiinnostus ja suojaamisen halu isänmaan turvaamiseksi sen kohtalon hetkellä. Silloin kun vanhempi väki, aikuiset miehet ja asekuntoiset miehet, olivat rintamalla, niin tämä nuori väki, nuoret miehet, nuoret pojat, nuoret tytöt, tekivät niitä töitä, mitkä olisivat olleet niin sanotusti vanhemman polven töitä normaalioloissa silloin, kun rauha maassa oli.
Antero Kekkonen /sd: Herra puhemies! On kovin helppo olla samaa mieltä ed. Lahtelan kanssa tästä asiasta ja vallankin siinä katsannossa, että me edustamme ed. Lahtelan kanssa sellaista seutua, jossa tämä asia oli merkityksellisempi, näin uskallan väittää, kuin oikeastaan missään muualla.
Kesällä 1941, tämä nyt on muistinvarainen tieto, siihen heti rintamien taakse, Kymijokivarteen laajasti käsitettynä, pudotettiin, jos oikein muistan, 139 desanttia, jotka olivat äärimmäisen kovaotteisia, todella kovan luokan sotilaita. Kun miehet olivat rintamalla, niin tarvittiin sotilaspoikia tähän desanttikysymyksen hoitamiseen. Siellä Virolahdella, hyvin lähellä paikkaa, missä ed. Lahtela asuu, on hyvin liikuttava muistomerkki, 16-vuotiaan pojan muistomerkki, jonka desantit ampuivat.
Eli, arvoisa puhemies, tähän asiaan noin kaiken kaikkiaan kokonaisuudessaan ei voi suhtautua muutoin kuin myönteisesti ja meidän kulmakunnaltamme katsottuna myöskin tällä paikallisella lisällä, että se seutu oli melkein sotatoimialuetta ja siinä melkein sotatoimialueella nämä poikaset tekivät sotatöitä, jotka eivät juurikaan eronneet siitä, mitä vähän idempänä varsinainen kenttäarmeija teki.
Marja Tiura /kok: Kiitoksia, arvoisa puhemies. Olin tässä, ei ole pitkä aika, puhumassa Tampereella tämmöisessä jälkipolvien tilaisuudessa, jossa keskusteltiin juuri myöskin tästä aihepiiristä. Täytyy kyllä sanoa, että kun ajatellaan näitä sotaorpoja ja heidän tilannettaan tällä hetkellä, se on kyllä myöskin keskustelun aihe, josta pitäisi laajemminkin käydä täällä salissa keskustelua.
Mutta kaiken kaikkiaan, summa summarum, tämä ed. Seppo Lahtelan aloite on erittäin hyvä ja erittäin kannatettava, että tätä kuntoutusta annettaisiin ja sitä laajennettaisiin koskemaan näitä sotilaspoikia, lottia ja pikkulottia. Kyllä minä itse olen sitä mieltä myöskin, että pitäisi käydä keskustelua siitä, että kun kuitenkin tällä hetkellä meillä on näissä hoitolaitoksissa ja esimerkiksi huoltosäätiön ja näiden erilaisten säätiöiden ylläpitämissä paikoissa tilaa, niin näille vuosina 1925-1926 syntyneille annettaisiin mahdollisuus osallistua myöskin tähän kuntoutukseen.
Mutta kaiken kaikkiaan ed. Seppo Lahtela on tehnyt erittäin hyvän ja kannatettavan aloitteen.
Antero Kekkonen /sd: Herra puhemies! Tämä puheenvuoroni ei tätä sinänsä hyvää asiaa enää vie sen enempää eteenpäin kuin mitä täällä jo on lausuttu, mutta pyysin sen ihan osoittaakseni, että tämä sotilaspoikakysymys ei ollut pelkästään jatkosodan kysymys, niin kuin äsken mainitsin. Talvisodasta on ilmestynyt hyvin mielenkiintoinen tutkimus aivan hiljattain nimeltä Talvisodan jäinen loppunäytös, ja se on erinomaisen kova kertomus siitä, kuinka Virolahden edustalla, kun vihollinen pyrki katkaisemaan maantien Viipuri-Helsinki, ikämiehet, vanhat miehet ja hyvin nuoret pojat torjuivat tämän jäitse isänmaahan kohdistuneen hyökkäyksen ja tekivät sellaista sotilastyötä, josta kyllä voi olla ylpeä ties kuinka monenteen polveen saakka. Tässä se perusjoukko muodostui suhteellisen iäkkäistä miehistä, mutta myöskin erittäin nuorista pojista, juuri niistä, joille ed. Lahtela nyt tässä toivoo parasta mahdollista vanhuutta.
Seppo Lahtela /kok: Arvoisa herra puhemies! Ed. Kekkonen otti esille talvisodan jäisen loppunäytöksen ja ne ongelmat, mitkä olivat rintamalla, kun yksinkertaisesti miehiä ei vain ollut. Tänä päivänä puhutaan, että kenttäarmeijaan koulutetaan liikaa miehiä, kaikille ei ole sijoitusta, mutta talvisodan aikana vaan miehiä ei ollut, ne loppuivat yksinkertaisesti kesken. Niin siellä itärajalla Virolahden tuntumassa Suomenlahtea vasten, niin kuin tarinat kertovat ja kirjallisuus ja tutkimukset paljastavat, kovin nuorista pojista ja vanhoista ukoista oli se viimeinen reservi olemassa. Sen pohjalta niitä vanhoja miehiä ei ole mahdollisuus muuta kuin muistaa hengessä, mutta näille silloisille nuorille pojille olisi vielä mahdollisuus antaa semmoinen tunnustus, minkä he voisivat itse henkilökohtaisesti ja henkisesti sekä myöskin vartalonsa osalta tuntea, että heitä arvostetaan. He olivat niitä maamme pelastajia.
Paula Risikko /kok: Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin kannatettava lakialoite, olen sitä mieltä, mutta haluaisin puhua myös siitä, että on aika surullista, että me joudumme tekemään täällä tällaisia aloitteita yksittäisiä ryhmiä varten, kun meidän pitäisi pitää huolta kaikista sodan kokeneista ja kantaa vastuuta heistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Tällä hetkellä ikäihmiset eivät saa kuntoutusta ja myöskin kotipalveluja on alas ajettu. Toisinaan yksittäisellä lailla hienosti saadaan niitä asioita eteenpäin, mutta kyllä peräänkuuluttaisin esimerkiksi sellaista kokonaisvastuuta heidän hyvinvoinnistaan. Ei heitä nyt enää niin kovin paljon ole, ja se on ainut, mitä me voimme tehdä.
Keskustelu päättyy.
Stalin lopetti Talvisodan, koska halusi estää joutumisen vastakkain länsivaltojen kanssa ja yleensäkin sotatilanteen mutkistumisen. Kelirikkokin oli edessä ja tappiot olivat kauhistuttavat. Pietari Suuren raja voitiin selittää Leningradin turvallisuuden ratkaisijaksi. Myöskään liittolainen Saksa ei missään nimessä halunnut länsimaiden joukkoja Pohjolaan, koska Ruotsin korvaamaton malmi olisi silloin jäänyt saamatta.
Kun neuvostojoukot miehittivät talvisodan alkupäivinä Suursaaren, rintama tuli vain 45 kilometrin päähän Kotkasta. Kun Suomenlahti jäätyi umpeen, Kotkaa uhkasi maajoukkojen hyökkäys. Voimakas rannikkotykistö oli Kotkan turva. Talvisodan ensimmäisenä päivänä Kirkonmaan sotapäiväkirja kertoo, että " vähänpäästä uudistuneet ilmahälytykset häiritsevät jonkin verran töitä, mutta edellisinä päivinä ilmennyt lievä jännittyneisyys on kokonaan kadonnut ja miehistö suhtautuu asiaan rauhallisesti." Sinä päivänä avattiin linnakkeilta sodan ensimmäinen tuli vihollisen lentokoneita vastaan.
Toiminta Suomenlahdella ennen meren jäätymistä oli vilkasta. Joulukuun 2. päivänä venäläinen hävittäjä tulitti Someria, joka oli edellisenä iltana tyhjennetty ja majakka räjäytetty . Seuraavana päivänä kävi hävittäjäalus lähellä Lakkaa Haapasaaren länsipuolella.
Itsenäisyyspäivänä kolme lännestä itään kulkenutta hävittäjää ja kolme pienempää alusta ampuivat Kilpisaarta. Saareen ammuttiin kaikkiaan noin 30 laukausta, joista suurin osa meni rantakivikkoon. . Joulukuun 9. päivänä kello 12.45 Kilpisaareen osui 21 hävittäjän ammusta, joista kuusi putosi kasarmialueelle. Sotapäiväkirjan mukaan saunan seinä, yhden rakennuksen ikkunat ja kaivon kiulu hajosivat. Kymmenen minuuttia myöhemmin alkoi kolme hävittäjistä tulittaa Haapasaarta. Saareen osui kymmenen kranaattia. Yksi mies sai sirpaleen niskaansa, muttei haavoittunut pahasti.
Vihollishävittäjät ampuivat yhteensä noin sata kranaattia. Alukset olivat Kirkonmaan ja Rankin raskaiden tykkien ulottumattomissa.
Haapasaaren sotapäiväkirjan mukaan Suursaaren suunnasta tuli 15. joulukuuta aamupäivällä viisi hävittäjää ja kolme vartiomoottorivenettä Haapasaarta kohti. Seitsemän kilometrin päässä ne avasivat tulen Haapasaareen ampuen noin 140 kranaattia ja shrapnellia. Sekä Kirkonmaa että Rankki avasivat tulen. Osumat menivät lähelle ja maali lähti pakoon.
Kirkonmaan ammusten kokonaiskulutus oli tuolloin neljä harjoitusammusta ja neljä harjoituspanosta, yhdeksän miinakranaattia ja yhdeksän taistelupanosta. Rankki ampui vain kolme laukausta. Vahingot Haapasaaressa olivat pienet: katkenneita puhelinyhteyksiä ja särkyneitä ikkunoita. Samaan aikaan yksi hävittäjistä tulitti Kilpisaaren metsää.
Venäläisten vilkas meritoiminta sai suomalaiset varpailleen. Seuraavana päivänä käskettiin tehostettuun valppauteen maihinnousun varalta.
Joulukuun 20. päivänä Kirkonmaanjäreä tykki ampui kaksi laukausta kohti hävittäjiä Haapasaaren luona. Yksi hävittäjä ampui ensin Kilpisaarta kohti 45 kranaattia vahinkoja tuottamatta. Vähän myöhemmin toinen hävittäjä ampui kohti Haapasaarta kaikki 62 ammusta mereen. Vaikka molemmat tulittivat Haapasaarta, nekin ammukset menivät mereen. Kirkonmaan avattua tulen ne poistuivat savuverhon suojassa.
Seuraavana päivänä olivat hävittäjät ja pommikoneet taas Kilpisaaren kimpussa.
"Taistelu" Suursaaresta ilman vastarintaa
Suursaaresta siviiliväestö oli evakuoitu jo 11. lokakuuta. Sodan alkaessa saarella oli vänrikki Jorma Siparin johtama vartiosto, johon kuului kuusi aliupseeria ja 45 miestä eri puolilla saarta. Lisäksi merivartioasemalla oli kolme aliupseeria ja neljä miestä pursimies O. Aatolan johdolla. Vartiostolla oli ilmatorjuntaan yksi konekivääri. Muuta raskasta aseistusta ei ollut, koska saari oli demilitarisoitu Tarton rauhansopimuksella. Venäläiskoneet hyökkäsivät Suursaaren kyliin jo 1. joulukuuta aamulla. Taloja luhistui ja tulipaloja syttyi. Suomalaisten ainoa melko tehoton konekivääri tuhoutui jo vajaassa tunnissa.
Saaren radiosähköttäjä V. Finer piti yhteyttä Kotkan lohkoon koko hyökkäyksen.
Pommikoneiden ollessa päällä hän työntyi talon suureen leivinuuniin. Radioasema tuhoutui kello yhdeksän maissa konekivääritulessa. Myöhemmin pommi tuhosi koko rakennuksen
Venäläisiä sotalaivoja, joista ainakin kymmenen luokiteltiin hävittäjiksi, risteili saaren ympärillä. Lentohyökkäykset jatkuivat pitkin päivää. Runsaimmillaan Suursaaren yllä oli 25 konetta. Venäläiset tuhosivat tehokkaasti tulevia majapaikkojaan. Iltapäivällä laivatykistö yhtyi pommitukseen. Iltahämärissä venäläiset nousivat maihin Kiiskinkylässä valorakettien loisteessa ja laivatykkien jyristessä. Vaikkei vastarintaa ollut, he vetäytyivät yöksi takaisin laivoihinsa.
Suomalainen vartiosto ja merivalvontamiehet poistuivat saaresta samana iltana.
Tyhjän Suursaaren valtaus oli "vaikea operaatio"
Venäläiset eivät huomanneet suomalaisten irtaantumista. He jatkoivat saaren pommittamista sekä lentopommein että laivatykistöllä ainakin kahtena seuraavana päivänä. Saaren pohjoispäätä kierteli hävittäjäosasto ilmeisesti yrittäen estää suomalaisten pakenemisen. Venäläiset pudottivat jo tyhjennettyihin Seiskariin, Lavansaareen ja pääosin Suursaareen 2266 pommia eli yli 58 tonnia.
Vasta 3. joulukuuta venäläiset uskalsivat nousta maihin Suursaareen. Sitä varten tuotiin Laukaanlahdesta Virosta 1500 miehen osasto. Venäläisraporttien mukaan maihinnousu oli erittäin vaikea operaatio. Moskovan radio kertoi, että "venäläiset kohtasivat suuria vaikeuksia maihinnousun yhteydessä. Urhoollinen Itämeren punalaivaston merijalkaväki voitti kaikki vaikeudet kärsien vain vähäisiä tappioita." Mistä tappiot tulivat, ei kerrottu.
Maihinnoususta tehtiin elokuva ja Suur-kylään muistomerkki. Kunniamerkkejä jaettiin roppakaupalla.
Suomen ilmavoimat eivät jättäneet Suursaarta rauhaan, vaan ne tekivät useita tiedustelu- ja pommituslentoja saareen. Ensimmäinen, 11. joulukuuta, oli venäläisille täydellinen yllätys. Sotavankitiedon mukaan pommitus aiheutti usean kymmenen miehen tappiot.
Ensimmäinen pommitus oli tavallaan vahinko, kun muuan tiedustelulennolla ollut vänrikki eksyi sankassa lumipyryssä Suurkylän yläpuolelle. Todetessaan alla olevan venäläisten miehittämän kylän hän pudotti pienen pommilastinsa kylään. Sen jälkeen tiedustelulentoja tiheään tehneet Ripon-lentäjät muistivat aina ottaa muutaman pommin mukaansa viemisiksi.
Suursaaressa oli erittäin vahva ilmatorjunta. Suomalaisten yleensä yhden tai kahden koneen lennot olivat uskaliaita. Ilmatorjunnan vuoksi pommitukset tehtiin sittemmin öisin tai hämärissä. Kaiken kaikkiaan vain yksi suomalaiskone tuhoutui ilmatorjunnassa.
Saariston partiointi linnakkeiden tehtävä
Saariston partiointi oli linnakkeiden tehtävä. Avovesiaikana partioitiin veneillä, mutta helmikuussa käytettiin suksia. Kirkonmaasta partiointireitti lähti yleensä Haapasaaren suuntaan. Tavallinen reitti oli Viroluodot, Äljy, Suntholmit, Suur-Musta ja takaisin.
Vihollinenkin aloitti partioinnin jäitse Haapasaaria ja Kotkaa kohden, kun 19. helmikuuta Pitkäluodon vartiomies näki nelimiehisen vihollispartion tulevan Askerista jäällä kohti Sauluotoa. Oma partio lähti vastaan suksilla. Laukausten vaihdossa yksi vihollinen kaatui. Kolme haavoittunutta tuotiin sotavankeina Haapasaareen. Omia tappioita ei ollut.
Seuraavana päivänä 12 miehen vihollis-partio hyökkäsi Suurlakan vartioasemaa vastaan. Hyökkäys torjuttiin yhden vihollisen kaatuessa.
Pari päivää myöhemmin tavattiin pari vihollisdesanttia jäällä Ison Kalastajan lähellä. Heidät tuomittiin kuolemaan kenttäoikeudessa.
Samana helmikuun 25. päivänä Suursaaresta lähti sotilasrivistö pohjoiseen. Kärjessä oli 18 hyökkäysvaunua ja niitä seurasi noin 3 kilometrin pituinen kolonna lumipukuisia miehiä ja ajoneuvoja. Vaunut olivat valkoisia. Kaksi tuntia marssittuaan rivistö kääntyi Suursaaren ja Lupin puolivälissä takaisin Suursaareen joko railon tai heikon jään takia.
Vilkkaimpana päivänä 362 lentokonetta
Helmikuussa laivat olivat vaihtuneet jäällä maakulkuneuvoihin. Kirkonmaa sai taas pommeista osansa. Helmikuun viimeisenä päivänä lohkon alueella oli 270 pommikone- ja 70 hävittäjälentoa. Kirkonmaan vilkkaimpana päivänä talvisodassa eli 2. maaliskuuta havaittiin kaikkiaan 362 viholliskonetta. Vähäinen ilmatorjunta-aseistus koostui pääosin kevyistä matalatorjunnan konekivääreistä.
Koska helmikuun puoliväliin mennessä lohko oli menettänyt jalkaväkireservinsä Viipurinlahden puolustukseen, Haapasaaristoon keskitettiin majuri Albert Ravilan komentama Osasto Ravila. Se oli muodostettu kahdesta polkupyöräkomppaniasta.
Kun jää ja telakoinnit vapauttivat laivaston miehiä, matruuseista koottiin kapteeni Reino Aaltosen komentoon Helsingin laivastoasemalla Pataljoona Aaltonen. Se ryhmitettiin helmikuun lopulla Mussaloon ja Kaunissaareen. Virolahden alalohko sai omat pataljoonansa.
Karjalan Kannaksella puolustuslinjoja murtanut suurhyökkäys eteni maaliskuun alussa Viipurinlahdelle, jonka ylittäminen oli vihollisen tavoite.
Vihollinen aloitti 4. maaliskuuta Viipurinlahden alueella suurhyökkäyksen ja samalla Kotkan lohkon alueella maihinnousuyrityksen, johon oli varauduttukin kauan. Lentotiedustelu huomasi vihollisen auranneen uria ulkosaaristoon sekä siirtäneen saariin lisäjoukkoja ja kalustoa. Ulkosaarten venäläisjoukkojenjohto oli siirtynyt Someriin. Siellä talvipuolustuksen komentaja käski aloittaa taistelun Narvin ja Suursaaren välillä tarkoituksena sitoa mahdollisimman paljon suomalaisjoukkoja tälle suunnalle Karjalan Kannaksen kustannuksella. Helmikuun 13.-14. päivinä venäläisillä oli laajoja talvisotaharjoituksia Lavansaaren ja Suursaaren jääalueella. Somerin esikunnan käytössä oli nelipataljoonainen 260. merijalkaväkiprikaati, jolle oli alistettu tykistöä ja panssarivaunuja. Myöhemmin joukkoja lisättiin divisioonasta Laukaanlahdella.
Kirkonmaa ja Rankki tulittivat, jäälle jäi lähes 1000 vihollista
Vihollinen hyökkäsi 4. maaliskuuta vahvoilla joukoilla Suomenlahden yli Kotkan ja Virolahden suuntaan. Aamulla kello 7.30 Haapasaaresta havaittiin rykmentin ja noin kuuden kilometrin pituisen kolonnan etenevän Suursaaresta Tomin ja Askerin saarten välistä Haapasaarta kohti. Toisella sivustalla oli monia konekivääriahkioita. Niiden takana oli kymmenen hyökkäysvaunua tai autoa.
Tuntia myöhemmin vihollinen oli edennyt pääosillaan Sanskerin korkeudelle. Silloin Rankki avasi tulen ja Kirkonmaa hieman myöhemmin vihollisen etuosastoonl5,4 kilometrin päähän. Ensimmäisten ammusten jälkeen vihollinen pysähtyi hetkeksi. Etuosastot jatkoivat Kuusenkarin suuntaan ja pääosasto suoraan pohjoiseen. Tykistökeskitykset kiihdytettiin täyteen voimaansa tarkistetuilla etäisyyksillä ja suunnilla. Rankin tuli siirrettiin vihollisen pääosastoon. Täysi tusina keskitettyjä sirpalekranaatti-iskuja Pysäytti koko pääosaston, joka alkoi perääntyä epäjärjestyksessä.
Sen jälkeen tuli keskitettiin Sanskerin eteläpuolelle jälkiosastoon, jonka kymmenkunta tuli-iskua hajotti. Etelään perääntyvää vihollista seurannut tuli osui koko ajan maaliinsa. Vihollisosastot yhdistyivät Lupin korkeudella, jolloin molempien linnakkeiden tuli keskeytettiin. Vihollinen pakeni epäjärjestyksessä. Kello 11.05 Rankki lopetti tulensa maksimiampumamatkan päässä. Kirkonmaa jatkoi takaa-ajoa. Osumat tekivät suurta tuhoa. Kello 12.02 Kirkonmaakin lopetti tulensa, kun matkaa oli silloin 23 kilometriä.
Iltapäivällä Omat partiot tapasivat komppanian verran vihollisia ja autokolonnan keräämässä kaatuneita ja haavoittuneita sekä materiaalia. Lumipyryn sekä kenttäkaapelin puutteen vuoksi tulenjohtajaa ei saatu eteen eikä tulta voitu enää avata. Pienet partiot eivät pystyneet estämään vihollisen toimintaa. Vihollisen tappiot arvioitiin noin 800 kaatuneeksi.
Oma tykistö toimi hyvin Kirkonmaan kymmentuumaisen muutamia laukeamattomia nalleja lukuun ottamatta. Rankin kuusituumaisten sirpalekranaattien kaikki sytyttimet toimivat erinomaisesti. Kymmentuumaisen miinakranaatti teki 65-senttiseen jäähän 10-12 metrisen avannon. Kuusituumaisen kranaatin sirpaleita lensi 600 metrin päähän. Ne tappoivat vielä 400 metrin päässä räjähdyspaikasta.
Uusi hyökkäysyritys kaksi päivää myöhemmin
Kaksi päivää myöhemmin, 6. maaliskuuta, vihollinen uusi yrityksensä hiukan pienemmin voimin. Aamupäivällä vain 1,5 kilometrin päässä Lupista huomattiin noin kilometrin levyinen osasto, joka eteni pohjoiseen.
Reiskeri-Luppi-Suntkeri-alueelle edenneen osaston vahvuudeksi arvioitiin 500 miestä. Rankki ja Kirkonmaa avasivat tulen 15,7 kilometrin etäisyydeltä. Tarkka tuli hajotti vihollisryhmitykset täydellisesti. Ne alkoivat vetäytyä takaisin Suursaareen päin. Vajaan puolen tunnin päästä linnakkeet lopettivat ampumisen. Omat lentokoneet saapuivat pian paikalle ja pommittivat hajoavaa vihollisryhmitystä. Lentohyökkäys oli tehokas. Vihollinen vetäytyi pienissä ryhmissä vetäen mukanaan kelkkoja, joihin kerättiin kaatuneet, haavoittuneet ja tavaraa. Lupin eteläpuolella oli hevosia, joilla paluu oli nopeaa. Lisäksi pintasumu oli viholliselle eduksi.
Vielä iltapäivällä vihollisen 20-miehinen partio keräsi jäältä haavoittuneita. Vihollisen tappioiksi arvioitiin nyt 150 kaatunutta. Seuraavina päivinä hyökkäilyt jatkuivat, mutta enintään komppanian voimin lähinnä tiedusteluina, jotka torjuttiin helposti. Rankin ja Kirkonmaan raskaita putkia ei enää tarvittu.
Samalla vihollinen teki vakavampia hyökkäyksiä Virolahden saaristossa, missä se sai jalansijaa Isokalastajalla, Kinnarissa ja Huovarissa. Taisteluja käytiin siellä sodan loppuun saakka. Suomalaiset saavuttivat täyden torjuntavoiton. He valloittivat Isokalastajaa lukuun ottamatta kaikki ensi vaiheessa menettämänsä saaret. Kotkan lohkoa vastassa vihollisvoimien määrä oli kaikkiaan noin divisioona.
lähde unohtui mainita:)
http://www.hamsenet.fi/saariesittely/tekstit/meririntamakestikotkassa.html
Kaverisi näköjään lisäsi lainauksen viittenkin. Aika lailla vähemmän puhuttu rintama tuo Suomenlahden jää. Osoittaa NL:n piittaamattomuutta ihmishengistä laittaa divisioonan verran miehiä avojäälle rannikkopattereita vastaan. Samankaltaisia tappopäiviä tapahtui Suvannolla Keljan taistelun aikana. Tultiin jään yli aina vaan vaikka vastassa oli linnaketykistöä. Varmaan viheliäisimpiä paikkoja joihin neukkumosurit koko sodan aikana joutuivat. Jäälle, valoisana aikana, ja vastassa on rantapyssyä. Uh.
Ei ollut tarkoitus jättää lähdettä pois tekstistäni.
Parast' aikaa "työn alla" on teos nimeltä Talvisodan jäinen loppunäytös. Tässä teoksen kansikuvaa legendaarinen Canet tykki komeilee kirjan kannessa.
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789512069415&&lang=EN&CustID=5a4d98ad17cd7dae1800f646ba39ed77
Poimin työpöydältäni tämän ansiokkaan Kymen Sanomien artikkelin ja linkki tosiaan unohtui laittaa jatkoksi.
Ainahan näissä keskusteluissa on positiivisia puolia, ja myös skarpata keskustelijoita pysymään totuudessa ja olla muutenkin hereillä. Lähdematskun esilletuonti kuuluu aina asiaan.
http://www.hamsenet.fi/saariesittely/tekstit/meririntamakestikotkassa.html
joukkoja tuolla Kotkan suunnan operaatiollaan.
Päähyökkäys oli vireillä Viipurinlahden sillanpäästä ja Pyöräkankaalta. Samoin Vuosalmen (Äyräpää) sillanpää-asema oli puna-armeijan toimesta valmiina jatkamaan hyökkäystä. Kollaanjoelle oli tuotu uusia vahvistuksia.