Olen normaali evankelis-luterilainen ja uskon ylösnousemukseen.Ennen en uskonut kertakaikkiaan mihinkään yliluonnolliseen.Omaisianikin kuoli ja surun lisäksi mitään ei tapahtunut.Ennenkuin nyt ja mietinkin, että olenko tullut surusta hulluksi, koko perheeni ja sukuni myös...kun isäni kuoli, lapseni näki ulko-ovellamme kirkkaan valopallon, pienen sellaisen, leijumassa oven takana.Sitten hän kysyi, että miksi eräs vaalea peittomme lensi hänen ohitseen, kun hän meni yöllä vessaan ja kun hän meni tarkistamaan asiaa, ei siellä mitään ollut.
Toinen lapseni kertoi pappansa tulleen yöllä suoraan seinän läpi hänen huoneeseensa jonkun tuntemattoman vanhan miehen kanssa ja heidän takanaan oli jonkinlainen hahmo mustissa vaatteissa,jossa oli huppu ja tämän hahmon käsissä oli jonkinlainen valonlähdekin.Pappa puhui hänelle tärkeitä asioita, niitä ei tähän mahdu ja sitten seurue poistui takaisin seinän läpi sinne mistä tulikin.Pienimmäinen lapseni tuijotteli tyhjää ja kertoi näkevänsä papan (1v10kk) ja sanoi myös, mitä tämä milloinkin teki (päiväsaikaan) vaikka kukaan muu ei nähnyt mitään.
Itse näin isäni kuolinyönä kirkkaan valon, joka kesti kahden tunnin ajan ja isäni kuolinhetkellä valo oli ilmestynyt äitini makuuhuoneeseen herättäen tämän, koska äitini luuli että talo palaa.Äitini meni valon luokse pimeässä ja huitoi sitä, mutta valo oli ja pysyi kauan.(Siellä lähelläkään ei ole katulamppuja tms.eikä autoja).
Itse aloin tuntea, että isäni on ajoittain näkymättömänä vieressäni ja pystyin "telepaattisesti" tietämään jopa hänen ajatuksensa ja kykenimme kommunikoimaan.Siskonikin aisti isäni ja myös äitini.Isä ilmestyi kaikkien sukulaisteni uniin useita kertoja ja varoitti jopa tulevista asioista, jotka sitten tapahtuivatkin.Näitä asioita ei voi enää järjellä käsittää, olemmeko niin järkyttyneitä koko suku ja useat isänikin ystävät, että tunnemme tällaista? Aiheuttaako sen suru?
Ei siinä mitään, mutta huomasin pystyväni aistimaan myös muita edesmenneitä, mitään ei näy, eikä kuulu, mutta tunnen joskus, että siinä hän on.Hetket ovat hyvin lyhyitä.Varsinkin hautausmaalla olevan puun alla tuntuu olevan toimintaa ajoittain, välillä ei mitään.Olisiko syytä hakeutua hoitoon? Olenko menettänyt järkeni? Ikinä ennen en uskonut mihinkään tällaiseen ja en itse asiassa edes tiennyt, että tällaisia kokemuksia voi olla.Pitäiskö koko suvun hakeutua hoitoon ja ystävien myös vai mitä luulette näistä asioista?
Kaikkein kummallisin ja oudoin kokemukseni oli, että yht'äkkiä minulle tuli pakottava tunne lähteä tyystin vieraalle paikkakunnalle,ja päätin lähteä sinne samantien.En ollut ikinä käynyt siellä, mutta voimakas tunne ohjasi minut ilman karttaa tie tieltä perille asti ja annoin tunteen johdattaa ja se vei minut suoraan hautausmaalle, vaikka sinne olisi ollut vaikea osata muuten.Tunne käski minun mennä oudolle hautausmaalle ja tiesin sielläkin mihin päin ja mitä polkuja piti kävellä, aivan erehtymättä.Päädyin eräälle hautakivelle ja tiesin jo, ennenkuin katsoin nimeäkään, että jostakin hyvin oudosta asiasta on kysymys ja se selvisikin heti hautakivestä.Siihen oli haudattu tuntemani henkilö, josta en edes tiennyt, että hänet oli haudattu.Haudalla kävi ilmi vielä asiakin, miksi minut oli sinne kutsuttu.Hän halusi kiittää siitä, että olen vuosia käynyt hänen lapsensa haudalla, joka kuoli vauvana.
Näitä asioita ei voi enää järjellä käsittää.Vaikka olisin tullut hulluksi, en silti voi ymmärtää tuota edellistä asiaa edes mahdollisen hulluuden valossa.
Joko todella minulla on jokin kuudes aisti tai sitten olen sekaisin yhä surusta.Mitä uskotte?
Toinen lapseni kertoi pappansa tulleen yöllä suoraan seinän läpi hänen huoneeseensa jonkun tuntemattoman vanhan miehen kanssa ja heidän takanaan oli jonkinlainen hahmo mustissa vaatteissa,jossa oli huppu ja tämän hahmon käsissä oli jonkinlainen valonlähdekin.Pappa puhui hänelle tärkeitä asioita, niitä ei tähän mahdu ja sitten seurue poistui takaisin seinän läpi sinne mistä tulikin.Pienimmäinen lapseni tuijotteli tyhjää ja kertoi näkevänsä papan (1v10kk) ja sanoi myös, mitä tämä milloinkin teki (päiväsaikaan) vaikka kukaan muu ei nähnyt mitään.
Itse näin isäni kuolinyönä kirkkaan valon, joka kesti kahden tunnin ajan ja isäni kuolinhetkellä valo oli ilmestynyt äitini makuuhuoneeseen herättäen tämän, koska äitini luuli että talo palaa.Äitini meni valon luokse pimeässä ja huitoi sitä, mutta valo oli ja pysyi kauan.(Siellä lähelläkään ei ole katulamppuja tms.eikä autoja).
Itse aloin tuntea, että isäni on ajoittain näkymättömänä vieressäni ja pystyin "telepaattisesti" tietämään jopa hänen ajatuksensa ja kykenimme kommunikoimaan.Siskonikin aisti isäni ja myös äitini.Isä ilmestyi kaikkien sukulaisteni uniin useita kertoja ja varoitti jopa tulevista asioista, jotka sitten tapahtuivatkin.Näitä asioita ei voi enää järjellä käsittää, olemmeko niin järkyttyneitä koko suku ja useat isänikin ystävät, että tunnemme tällaista? Aiheuttaako sen suru?
Ei siinä mitään, mutta huomasin pystyväni aistimaan myös muita edesmenneitä, mitään ei näy, eikä kuulu, mutta tunnen joskus, että siinä hän on.Hetket ovat hyvin lyhyitä.Varsinkin hautausmaalla olevan puun alla tuntuu olevan toimintaa ajoittain, välillä ei mitään.Olisiko syytä hakeutua hoitoon? Olenko menettänyt järkeni? Ikinä ennen en uskonut mihinkään tällaiseen ja en itse asiassa edes tiennyt, että tällaisia kokemuksia voi olla.Pitäiskö koko suvun hakeutua hoitoon ja ystävien myös vai mitä luulette näistä asioista?
Kaikkein kummallisin ja oudoin kokemukseni oli, että yht'äkkiä minulle tuli pakottava tunne lähteä tyystin vieraalle paikkakunnalle,ja päätin lähteä sinne samantien.En ollut ikinä käynyt siellä, mutta voimakas tunne ohjasi minut ilman karttaa tie tieltä perille asti ja annoin tunteen johdattaa ja se vei minut suoraan hautausmaalle, vaikka sinne olisi ollut vaikea osata muuten.Tunne käski minun mennä oudolle hautausmaalle ja tiesin sielläkin mihin päin ja mitä polkuja piti kävellä, aivan erehtymättä.Päädyin eräälle hautakivelle ja tiesin jo, ennenkuin katsoin nimeäkään, että jostakin hyvin oudosta asiasta on kysymys ja se selvisikin heti hautakivestä.Siihen oli haudattu tuntemani henkilö, josta en edes tiennyt, että hänet oli haudattu.Haudalla kävi ilmi vielä asiakin, miksi minut oli sinne kutsuttu.Hän halusi kiittää siitä, että olen vuosia käynyt hänen lapsensa haudalla, joka kuoli vauvana.
Näitä asioita ei voi enää järjellä käsittää.Vaikka olisin tullut hulluksi, en silti voi ymmärtää tuota edellistä asiaa edes mahdollisen hulluuden valossa.
Joko todella minulla on jokin kuudes aisti tai sitten olen sekaisin yhä surusta.Mitä uskotte?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Surun kohdatessa ihminen herkistyy yliluonnollisille ja kuoleman jälkeiselle elämälle. Varsinkin hyvin herkät ihmiset.
Kokemasi aistimukset ovat hyvin arvokkaita. Ole onnellinen niistä. Minäkin koin vaikka mitä poikani kuoleman jälkeen. Uskon, että kuoleman jälkeinen elämä on olemassa.
Lapset ovat pieniä, herkkiä, ja niin vasta "sieltä jostakin" tulleita, että he voivat myös nähdä ja aistia asioita, jotka aiheuttavat ihmetystä. Nämä aistimukset antavat sinulle voimia ja ymmärrystä. Näin minulle kävi. Nauti elämästäsi ja siitä, että olet saanut kokea noin erikoisia asioita! Mitään pelättävää ei ole.
Äitini hautajaiset oli kuukausi sitten ja nyt on alkanut ilmaantua mitäkummallisempia asioita. Onneksi en ole ollut niitä yksin näkemässä, vaan mieheni myös. Esim. Näytin miehelleni Äitini kuvaa jonka olin nostanut vitriinin päälle ja asetin sen paikoilleen ja hetken kuluttua vieressä oleesta kukasta putosi oksa. Kukka ei ollut mitenkään kuiva eikä huono,påudonnut oksa oli aivan tuore ja en ollut itse siihen koskenut lainkaan. Katsoimme hölmistyneinä mieheni kanssa toisiamme. Ja toinen asia tapahtui viime viikolla-lueskelin makuuhuoneessa illalla lukulampun valossa lehteä, kun yht`äkkiä kattovalo syttyi. Siis ilman kenenkään koskematta,eikä lähellä ollut muita kuin minä pitkällään sängyssä. Ja kaksi kertaa olen luullut että kissani hyppää yöllä jalkojen yli -ja kun katson missä se on niin, ei missään. toisella kertaa menin vielä varmistamaan josko olisi juossut heti pois, mutta ei-saunan lauteilla makoili rauhallisesti. Nyt kyllä on pakko uskoa johonkin- iltaisin olen muistellut tosi paljon yhteisiä hetkiä ja elämää äidin kanssa. Liekö sitten Hän on lähelläni vaikak en näe. Toivottavasti olisi niin. Ikävä on niin kova.Voimia vaan kaikille!
Enkeleitä...meille rakkaita ihmisiä...meidän elämämme johdattajia on elämässämme mukana. Me emme niitä näe, mutta saamme heiltä viestejä ja muistutuksia mitä erilaisimmilla tavoilla. Aina emme niitä huomaa mutta ajatuksilla ja tapahtumilla sekä johdatuksilla saamme niistä usein muistutuksia. Nämä enkelimme ei voi puuttua elämämme kulkuun mutta voimme muistaa että ne ovat mukanamme tällä elämän taipaleella.
Hyvä että sinulla on luterilainen uskosi. Pidä siitä kiinni. Mutta oletko tullut koskaan ajatelleeksi, että itse ylösnousemus oli hyvin yliluonnollinen ja ainut laatuinen tapahtuma.
Kaikkien muiden uskontojen perustajien haudoilla käydään kunnioittamassa näitä perustajia. Vain Jeesuksen hauta on tyhjä.
Itse ilmiöiden kohdalla neuvoisin suhtautumaan niihin kiitoksella, sikäli kuin ne helpottavat surua, lohduttava ja tuovat iloa. Mutta näitä kokemuksia ei kannata vartavasten etsiä.