En minä tähän sen kummempaa vastausta tarvitse, mutta lohduttaa kun saa purkaa pahaa mieltä. Olin muutama vuosi sitten TYKS leukapieleenn kasvaneenn alle senti kokoisen kyhmyn poistossa. Tutkimus ei antanut varmaa selvyyttä onko pahanlaatuinen kyhmy kysymyksessä ja lääkäri päätti poistaa kyseisen kyhmyn ja samlla koko leuanalus sylkirauhasen. Sairaalassaolon ennuste oli yksi päivä. En tiedä oliko paperit sekaantunut jonkun muun potilaan kanssa, mutta leikkaus kesti 6 tuntia ja sairaalassa olin 10 päivää. Leikkauksessa poistettiin myös korvasylkirauhanen ja leikkausarpi jatkuu kymmenensenttiä kaulaa ales. Uskokaa, että on räävityn näköinen. Loppulausunnossa oli. Ei enää syöpää. Ei kai siinä voi olla syöpää, kun ei alunperinkään ollut kun pelkke arvailu. Kaularankamuutokset aiheuttaa nyttemmin kovia kipuja, kun kyseisen alueen lihakset on surkastuneet. Epikriisi olisi pitänyt ehdottomasti vaatia ennen leikkausta. Kyllä ottaa kupoliin. Loppu elämäni on kovaa kipua. Taistelen jokainen päivä, että jaksan elää. Pitää olla tarkkana, jos joutuu YOKSlaan.
Kaularanka
kova kipu
81355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Etkö ottanut lääkäriltä selvyyttä,että oliko oikeasti kyseessä syöpä?? Saitko muuta syöpä hoitoa,tavallaan niitä annetaan myös? Oudolta tuntuu tuo sinun kertomuksesi? Ohan sinulla pitänyt olla jälkitarkastuskin,etkö kertonut siellä epäilyksistäsi?? Suosittelisin kyllä ottamaan yhteyttä kyseiseen sairaalaan ja osastolle missä olit ja pyytää perusteellista selvitystä,ainakin saisit selvyyden,että sotkivatko sinun paperisi jonkun muun papereihin??? Ja saisit apua myös koviin kipuihisi!
Selvitä asia!
Koita jaksaa,voimia sinulle.
On tarinani melko traakinen. Ei leikkauksen jälkeen seurattu muuta kun minkälaisia tuntohäiriöitä leikkaus aiheutti. Ei sädehoitoa tarvinnut, kun syöpää ei ollut.
Sain minä Tramalia kipuun ja Sirdaludia, kun en ollut tyytyväinen leikkaukseen
..dystonian vuoksi. Eipä siitä apua ollut pitemmän päälle. Lihakset surkastuivat, pää edelleen kierossa,olkapää koholla ja niskat naksaa kuin isoa nepparia avattaisiin ja suljettaisiin. Kipu on ainainen. Tukikaulureita kuluu joka vuosi.Työkyvytön olen ollut jo yli 10v. Hienoja ne tunnit, jolloin kipua jostain syystä ei ole.Menen pyöräillen ja kävelen sen minkä kykenen.Se pitää kaikesta huolimatta mielialan parempana. Jaksamista sinullekin ja mennä remputetaan kaikesta huolimatta.
En moisesta sairaudesta ennen ole kuullu, mutta yksi lääkäri sanoi että se voi olla Dystoniaa. On se vaan niin kumma kun pienen nystyrän leikkaus aiheuttaa elinikäisen kivun.
Ei tunnu millään mahdolliselta että sinulle on tehty moinen leikkaus. Vaikka parodisrauhanen poistetaan, niin ei sairaslomaa saa kun muutaman viikon, eikä siitä tule minkäänlaisia kaularankakipuja. Jos sun patti on olu leuanalussylkirauhasessa, niin miksi ne on leikannu parodiksen? Minä sinuna tekisin valituksen potilasvahinkolautakuntaan, tai jonnekkin korkeampaan virkaportaaseen. Onpa pllu tökerö lääkäri. Tommonen pitäisi erottaa ja tuoda julkisuuteen, ettei kukaan mene moisen poropeukalon leikattavaksi. Sympatia on puolellasi.
tämä vaan on tämmöistä.
Erotukset ei varmaankaan tule kuuloonkaan.
Tuskinpa voidaan todeta edes virhettä, jos asianomainen tekisi valituksen tapahtuneesta.
Siinä olet aivan oikeassa, että sairaalassa tehty hoitovirhe ei koske yksittäistä lääkäriä, vaan asia raportoidaan sairaalan johdolle, joka sitten antaa huomautuksen kyseiselle lääkärille, jos muistaa. Yksityislääkäreillä ja sairaalalääkäreillä on täysin eri lait. Jotkut haukkuu pilkallisesti TYKS "Turun suurimmaksi teurastamoksi" Ei ole kovin kauniisti sanottu, enkä moiseen sanontaan yhdy.