Kuulin juuri, että rakkaalla enollani on syöpä. Hän on laihtunut muutaman kuukauden aikana lähes 15 kg. En vielä tiedä asioita tarkasti, koska hänet otetiin sisälle sairaalaan perjantaina, mutta vaikuttaa siltä, että syöpä on todella pahasti levinnyt.
Olen surusta kipeä, koska enoni on minulle isää läheisempi. Hän on ollut aina elämässäni mukana ja kannustanut ja auttanut silloin kun muut ovat kadonneet. Ja nyt näyttää siltä, että rakas enoni saattaa kuolla piankin.
Olen eilisestä taistellut itseni kanssa, että menisin tapaamaan häntä sinne sairaalaan, mutta minua hirvittää mennä, koska luultavasti alan itkeä heti kun hänet näen. Eikö vierailijoiden pitäsi piristää?
Vaikka hän ei kuolisikaan 'pian', edessä on varmasti vaikea sairastamisen ja hoitojen aika. Se tuntuu ihan yhtä pahalta. Minun on vaikea kestää sitä että enoni joutuu kärsimään.
Huomenna menen katsomaan häntä.
Olen surusta kipeä, koska enoni on minulle isää läheisempi. Hän on ollut aina elämässäni mukana ja kannustanut ja auttanut silloin kun muut ovat kadonneet. Ja nyt näyttää siltä, että rakas enoni saattaa kuolla piankin.
Olen eilisestä taistellut itseni kanssa, että menisin tapaamaan häntä sinne sairaalaan, mutta minua hirvittää mennä, koska luultavasti alan itkeä heti kun hänet näen. Eikö vierailijoiden pitäsi piristää?
Vaikka hän ei kuolisikaan 'pian', edessä on varmasti vaikea sairastamisen ja hoitojen aika. Se tuntuu ihan yhtä pahalta. Minun on vaikea kestää sitä että enoni joutuu kärsimään.
Huomenna menen katsomaan häntä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mene rohkeasti käymään enosi luona.Hän varmaan jo
odottelee sinua. Ja jos itku tulee niin itke vain,
se on myötäelämistä. Voimia sulle ja enollesi
minun enoni kuoli viime lauantaina.. no me emme olleet kovin läheisiä kun hän asuikin toisella paikkakunnalla... mutta näin se menee...ei hän ollut koskaan ilkeä eikä haukkunut ketään eikä millään lailla paha ihminen... surku kun eturauhas syöpä vei hänet.. kaikille sureville voimia..
enon luona. viimeksi nähtiin jouluna, ja nyt eno oli laihtunut ihan olemattomaksi, vanhan näköiseksi ukoksi. Kyllä se vierailu meni ihan hyvissä merkeissä, mutta kuten kellon ajasta näkyy mietin...
Jos ei tulevaisuus ole ennenkään ollut kovin hyvin arvattavissa, nyt näyttää siltä että nyt vielä vähemmän: Uskallanko toivoa? Vai varaudunko pahinpaan? Mikähän se pahin voisi olla? Kärsimys vai kuolema? Kauanko meillä on aikaa? Onko meillä aikaa?
Nyt olen kuitenkin ylittänyt yhden kynnyksen ja käynyt katsomassa häntä sairaalassa ja nähnyt että eno on nyt vakavasti sairas. Osaisinpa elää vain päivän kerrallaan.
Koskaan ei kannata miettiä paljonko on aikaa, vaan kuinka käyttää se viisaasti...
Ajatukset onkin sitten toinen asia.
Ja vaikka sen ajan käyttäisi kuinka viisaasti, faktaksi jää, että enoni kuolee n 20 vuotta ennen aikojaan. ja jos hän tähän kuolee, tästä päivästä eteenpäin, hän viettää kaikki päivänsä sairaalan vuoteessa. Se kaikki hauska mitä olemme tehneet tai mitä piti olla edessä, on nyt ainakin pitkäksi aikaa ohi.
Kevättalkoot. kukkasipulien istutukset, kesäkukat, uuden asunnon sisustaminen, 'kulttuuririennot', viikottaiset puhelut...
Omalta osaltani voin sanoa, että tuo saattaminen jäi väliin vanhempien ja sukulaisten johdosta. Enoni kuoli yllättäin kotona minun tietämättäni. Kuukauden etsin häntä, sukulaisia en voinut vaivata "hyvien" välien johdosta. Minut merkittiin edunsaajaksi katsomaan merkillistä pesänrepimistä. Kipu sydämmessäni ja suuri kaipaus enoa kohtaan jäi. Toisaalta minulle jäi hyvä muisto viimeisestä tapaamisesta, mutta kuitenki olisin halunnut tiettää enon menehtyneen, kun etsiä sitä kuukauden. Olisin halunnut olla hengessä mukana, mutta minulta riistettiin kaikki. Kaiken pääliseksi ahnaat osakkaat ja varsinkin osakas-pesänhoitaja on ihmetyttänyt suuresti. Toisena isoimpana perijänä minut on tässäkin asiassa suurelta osalta jätetty kuulematta. Eno ei olisi minulle koskaan tehnyt niin minulle. Olen murheissni, miksi enon kuolemasta piti tehdä sellainen farssi. Nyt tilanne kärjistyi, kun vanhan rahan miljoonaosake piti myydä 180.000 euroon, he eivät saakkaan niin paljon kuin piti. Kuulin sukulaisten huhuilevan, kuka saa sen omaisuuden enon kuoltua. Pesänhoitaja on kuulema tehnyt jo enemmän kuin tarpeeksi pesän eteen. Tämän surun päälle minun on pitänyt sietää mieletön määrä ilkeitä huomautuksia ja syytöksiä Tämä on minulle liikaa! Jos irtaimisto jaettaisiin vasta nyt, en ottaisi mitään sillä en jaksaisi. Loppuun vuosi meni osakkeen myyntiin ja nyt on lopullisen jaon aika, en jaksa ottaa osaa siihen. Paniikkihäiriöni paheni ja nyt on mitta täysi. On palkattava asianaja! Olisin halunnut tehdä oman surutyöni, sen sijaan että minusta tuntuu, että eno voi kävellä vastaan milloin vain. Ikävä on kova ja siitä kai en selviä koskaan.