asiaa kannataisi tiedustella israelin arabipuolueitten edustajilta koska monet kuuluvat turvallisuus lautakuntiin (israelin eduskunnassa knesset)joissakin knessetin puheenvuoroissaan arabi edustajat ovat vihjailleet ydinaseitten mahdollisita paikoista (usemmassa kaupungissa)ja saanet juutalais puolueiden edustajien vihat niskaansa.
iranilla ydinase?
6
380
Vastaukset
- jamppa
Uutiset on ollut pitkänaikaa tylsiä.
Jos niillä on, käyttäisivät sitä.
Netistä oli kiva seurata Irakin sotaa. - ole
ollut muutama sata ydinkärkeä jo 80-luvulta, niistä julkisuuteen kertonut kaverihan sai pitkän tuomion.
Siitähän oli silloin aikoinaan pientä hälinää, kun YK esitti vaatimuksia, että Israel päästäisi kansainvälisen atomiennergiakomission tarkastajat ydinlaitoksiinsa, mutta äänestyksessä USA kaatoi vaatimukset tarkastuksista. - Arja
Toivottavasti Iranilla on ja toivottavasti moni muukin valtio saa kehitettyä tehokkaita, pitkän matkan ydinaseita pikaisesti, niin vältytään USA:n tavoittelemasta maailman alistamisesta valtaansa.
- Kalle
Kyllä on parempi, että USA:lla on se ase kuin Iranilla. Ei tarvitse kuin katsoa joukkokokoukset Irakissa tai Iranissa niin ymmärtää vaaran...
Ei tarvitse olla kovin kummoinen syy niin he ampuisivat Eurpooan pa...ksi :-(
Hullut lahkot USA:ssa ovat sentään marginaali-ilmiöitä eivätkä pääse valtaan (toivon mukaan). - Arja
Kalle kirjoitti:
Kyllä on parempi, että USA:lla on se ase kuin Iranilla. Ei tarvitse kuin katsoa joukkokokoukset Irakissa tai Iranissa niin ymmärtää vaaran...
Ei tarvitse olla kovin kummoinen syy niin he ampuisivat Eurpooan pa...ksi :-(
Hullut lahkot USA:ssa ovat sentään marginaali-ilmiöitä eivätkä pääse valtaan (toivon mukaan).ja Nagasaki ovat kaupungit, joissa on käytetty ydinasetta tositilanteessa. Puolustukseksi ei käy se, että niin pysäytettiin Japani, joka olisi antautunut yhtä hyvin silläkin, että pommit olisi suunnattu sotilaallisiin kohteisiin! Eli kyllä olisi parempi, että ydinasetta ei olisi kellään tai sitten melkein kaikilla.
Väitteet siitä, että joku muu olisi herkempi käyttämään ydinasetta kuin usa, eivät siis historian valossa kestä tarkastelua. Kylmän sodan aikana ydinaseita on ollut esim kommunismidiktatuureissa, mutta niitä ei kukaan uskalla käyttää ensin, koska jokainen tietää, että se olisi myös oma tuho. Sen sijaan ydinaseet toimivat hyvänä pelotteena, juuri edellämainitun vuoksi ja esim. jos Iranilla olisi sellainen, ei USA uskaltaisi hyökätä maan kimppuun. Sen vuoksi Iran sitä yrittääkin hankkia, omaksi turvakseen, ja taas usa ei sitä halua, omaksi edukseen. - Arja
Kalle kirjoitti:
Kyllä on parempi, että USA:lla on se ase kuin Iranilla. Ei tarvitse kuin katsoa joukkokokoukset Irakissa tai Iranissa niin ymmärtää vaaran...
Ei tarvitse olla kovin kummoinen syy niin he ampuisivat Eurpooan pa...ksi :-(
Hullut lahkot USA:ssa ovat sentään marginaali-ilmiöitä eivätkä pääse valtaan (toivon mukaan).Siellähän on hullu maailmanvalloittaja vallassa. Etkös ole huomannut kuka levittelee sotajoukkojaan ympäri maailmaa. Irak ei ole minua koskaan pelottanut. Jenkkien touhut kyllä, koska he voivat käynnistää koska tahansa ydinsodan.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760