Vihamielisyys lisääntynyt?

Lumikki

Nyt en puhu varsinaisesta väkivallasta vaan
vihamielisestä/töykeästä käyttäytymisestä,
joka mielestäni on lisääntynyt pääkaupunkiseudulla
viimeisten vuosien aikana.

Esimerkiksi:
Kun nousen junaan tai bussiin, siellä yleensä
jokainen,joka istuu yksin, on laittanut laukun/kassin/repun viereiselle penkille, ettei vaan kukaan pääsisi siihen istumaan.

Jo siinä vaiheessa kun bussi/juna tulee pysäkille,
alkaa taistelu siitä kuka pääsee ensimmäisenä sisälle, yleensä ne ovat nuorimmat ja hyväkuntoisimmat, vanhat ja heikot jäävät viimeisiksi yleensä aina. Harvoin tapaa niin
kohteliaan nuoren, että hän päästäisi jonkun
vanhemman ihmisen edelleen. Sitten kun sellainen asia joskus harvoin tapahtuu (n. 1-2 kertaa vuodessa), sitä on niin hämmästynyt, että jää vain
seisomaan ja tuijottamaan.

Sitten kun kadulla kävelee, niin useimpien ilme
on katseiden kohdatessa sellainen että tuntuu kuin hän haluaisi sanoa että"painu helvettiin". Usein
jopa jotkut sylkäisevät tässä tilanteessa.

Miksi varsinkin pojat syljeskelevät? Ei se ainakaan seksikkään näköistä ole jos he sitä kuvittelevat.
Tekee junttimaisen vaikutelman paremminkin.

Pitäisikö ottaa jälleen käyttöön 1800-luvulla käytetyt "älä sylje lattialle"-kyltit?

14

942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Misse

      Hyvät käytöstavat ovat heitetty romukoppaan ja
      nyt me saamme nauttia siitä kaiken aikaa ja joka
      paikassa. Olemmeko me nyt sitten onnellisenpia
      kuin silloin ennen ? Ei sitä vaikuta.

      Hekin jotka käyttäytyvät 'vapaasti', puhuvat rumasti,räyhäävät ja rähjäävät 'sydämensä kyllyydestä'ovat alkaneet huomata, että muunlainen käyttäytyminen olisi ehkä mielyttävämpää, ainakin silloin kun itse saavat kokea vastaavanlaista 'yrmimistä'.

      On valitettavaa, että ihmisen pitää aina itse saada 'potkut polveensa', ennen kun huomaa jonkin epäkohdan ja (ehkä) alkaa sitä korjata parenpaa suuntaan.

      Eläkäämme toivossa, että mahdollisimman moni
      huomaa hyvän käytöksen parhaat puolet,(itsensä ja toisten suureksi iloksi) ja alkavat noudattaa
      sitä ilman pakkoa, ihan vapaaehtoisesti.

      Kiitos Lumikki 'herätyksestäsi'.

    • Prinssi rohkea

      Varsinkin nuoret tytöt sylkevät röökin jämänsä joka paikkaan.

      • Lumikki

        Niin, unhohdin mainita, että tytötkin ovat ruvenneet syljeskelemään (hyi) pojista mallia ottaen.

        Onhan niitä hyvin käyttäytyviäkin nuoria, en minä nuoria sinänsä moiti, ja kyllähän meissä vanhemmissakin on joskus sikailijoita.


    • Hoppari

      Jaa ko mä tsiigaan sua nii se meinaa Painu helvettiin. Vainoharhaiset käppänät! Parasta kato pysyä sielä vanhainkodissa. Varokaa ettei keinutuoli kaadu tohkeissanne! Me rulataan!

      • Eheh

        Ko mä tsiigan sua hopparia, niin kyl mua naurattaa. Sähän oot ihan spede, joudut ite sinne
        vanhainkotiin jo kolmekymppisenä, niin romu oot.
        Teiän sukupolvi on ihan hanurista. Vedä kätees jos edes pystyt, tai ota sokeripihdit ja yritä etsiä se pieni pilis sieltä jostain lökäpöksyjes uumenista.


      • Hoppari
        Eheh kirjoitti:

        Ko mä tsiigan sua hopparia, niin kyl mua naurattaa. Sähän oot ihan spede, joudut ite sinne
        vanhainkotiin jo kolmekymppisenä, niin romu oot.
        Teiän sukupolvi on ihan hanurista. Vedä kätees jos edes pystyt, tai ota sokeripihdit ja yritä etsiä se pieni pilis sieltä jostain lökäpöksyjes uumenista.

        terkkuja vaan Kellokoskelle ja Honkanummelle. Sulla jo valuu kusi pitkin reittä? Mut ME RULATAAN.


      • Ei uusavuton
        Hoppari kirjoitti:

        terkkuja vaan Kellokoskelle ja Honkanummelle. Sulla jo valuu kusi pitkin reittä? Mut ME RULATAAN.

        Luulenpa että sut laitetaan multiin ennen mua.
        Sä oot luuseri paskahousu, et tiedä maailmanmenosta mitään. Sun lökäpöksyihis mahtuu
        paljon paskaa, pesisit housus joskus ettei tarvitsis paskaa haistella. Ainii sä et osaa, mut pyydä mamia. Mami hoitelee ruuat sun turpas eteen, pesee pyykkis, osaaksä ite tehdä mitään ?
        Ans, ku mä kerron, ethän sä osaa mitään. Sä et todellakaan rulaa, Spede.


      • Hopparin mutsi
        Ei uusavuton kirjoitti:

        Luulenpa että sut laitetaan multiin ennen mua.
        Sä oot luuseri paskahousu, et tiedä maailmanmenosta mitään. Sun lökäpöksyihis mahtuu
        paljon paskaa, pesisit housus joskus ettei tarvitsis paskaa haistella. Ainii sä et osaa, mut pyydä mamia. Mami hoitelee ruuat sun turpas eteen, pesee pyykkis, osaaksä ite tehdä mitään ?
        Ans, ku mä kerron, ethän sä osaa mitään. Sä et todellakaan rulaa, Spede.

        Ne lököttävät housut ei tee meidän nuorista sen huonompia,kuin aiemman polven nuoretkaan!

        Sitäpaitsi,henkilökohtainen mielipiteeni-ne takavuosien "pillifakut"ja vastaavat oli silloinkin katsottuna karsean näköiset!!

        Kyllähän kuka tahansa vastaa häijysti takaisin,jos keskustelu aloitetaan arvostelemaalla ja v*****lemalla...

        Jokaisessa ryhmässä on ikäviä ja vähemmän ikäviä tyyppejä,ei siis yleistetä!

        Nämä nykynuoret on jo monesti osoittaneet,uskalluksensa ja ripeytensä auttaa muita ihmisiä,samaan aikaan "tantta"hiipii paikalta..."ei kai kukaan nähnyt,että kävelin ohi tekemättä mitään"

        Joo-o,tiedän että tekstini kuulostaa puolueelliselta ja varmaan sitä onkin,tietty pidän omien/muiden nuorien puolia,mutten ole sokea heidän mahdollisille huonoille tavoillekkaan.

        Ei ulkoisten puitteiden nimissä voi/saisi leimata ketään!

        Miten vaikuttaisi omaan käytökseenne, jos teitä jatkuvasti arvosteltaisiin negatiivisesti ja jopa nimiteltäisiin rumasti!?


      • Lumikki
        Hoppari kirjoitti:

        terkkuja vaan Kellokoskelle ja Honkanummelle. Sulla jo valuu kusi pitkin reittä? Mut ME RULATAAN.

        Rulatkaa vain niin jaksatte sitten rullata
        rollaattorin kanssa siellä vanhainkodissa.


    • Misse

      Minä en moittinut nuorisoa, vaan yleistä huonoa käytöstä, sillä siitä todella on tullut
      vakikäytäntö - valitettavasti.
      Oikeastaan ihmettelen, miksi nuoret ovat niin
      kiivaasti siitä itseensä ottaneet - onko hekin
      huomanneet saman vian, vai 'kolahtiko kapula koi-raan' ja huono omatunto soimaa ?
      Minä tulen täkäläisten nuorten kanssa tavattoman hyvin toimeen ja pois se minusta että
      liikaa vaatisin muilta nuorilta. He ovat elämän suola,- monessa mielessä - ja heillä on jäljellä kehityskelpoisuutta - jopa hyvään käytökseen,
      toisten huomioon ottamiseen - mutta on tietysti joukossa niitäkin joilla on kova pää.
      Enemmän minua hämmästyttää ja harmittaa vähän iäkkäimpien ihmisten pahansuopeisuus, kun heiltä voi jo vaatia enemmän harkintaa ja yhteistyökykyä
      ovathan he käynneet enemmän tätä elämänkouluakin.
      Eräs esimerkki on työpaikkakiusaamisen yleisyys
      - mihin sekin oikein perustuu, eikö juuri käy-
      töksen puutteeseen ?
      Pidetään peukkuja hyvän käyttäytymisen puolesta.

      • Hopparin mutsi

        En tarkoittanut sinua Lumikki,moittia nuorten parjaamisesta-yleistin ja otin vähän kantaakin ed.kulkeneeseen "väittelyyn"...

        Totta puhut tuosta työpaikkakiusaamisesta,siinä olisi aikusille miettimisen paikka!

        Olen nähnyt läheisen ihmisen murtuvan ko.asian vuoksi-asia on vakava,ei pelkkää tarinaa...


      • sama vielä
        Hopparin mutsi kirjoitti:

        En tarkoittanut sinua Lumikki,moittia nuorten parjaamisesta-yleistin ja otin vähän kantaakin ed.kulkeneeseen "väittelyyn"...

        Totta puhut tuosta työpaikkakiusaamisesta,siinä olisi aikusille miettimisen paikka!

        Olen nähnyt läheisen ihmisen murtuvan ko.asian vuoksi-asia on vakava,ei pelkkää tarinaa...

        hätäillen ei tule kuin....joo,Misselle viestitin ja Lumikiksi muuttui-vaan eipä tainnut maailma suistua raiteiltaan ;)


    • huh

      itse olen kiinnittänyt huomiota siihen, että tuntemattomat ihmiset jopa huutelevat ilkeyksiä ja haukkuvat.
      mikä idea siinä on??
      kyllä ihmiset on tyhmiä!

    • !!!

      olisko muutto syynä, täällä muualla on niin kauan kuin muistan ollut tuollaista. tosin ei niitä kohteliaita ole näkynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe