SUOMI, SENSUURIN PÄÄKAUPUNKI

Tosiasia on, että pienituloisten ja työttömien yhteistoimintaan ja solidaarisuuteen kannustavaa keskustelua sabotoidaan Suomessa koko ajan(siis poistetaan ja ohjataan valheellisella hyvä-hyvä propagandalla sekä syyllistämällä). Tälläkin palstalla koko ajan.

Mediassa luodaan kuva, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän tyytyväisiä nykydiktatuurissa, koska vaihtoehto pyritään mm. edellä mainitulla sensuurilla tappamaan. Kun vaihtoehtoa ei ole, yksittäiset ihmiset luhistuvat köyhyyteen ja toivottomuuteen. Köyhiä (työttömiä, pätkätyöntekijöitä, opiskelijoita ym....) on jo kuitenkin Suomessa noin miljoona ja määrä kasvaa koko ajan.

Tästä hyötyy porvarisvasemmisto (demarit ja vas.), koska näin niille ei ole haastajaa, siis virallista. Tällainen järjestelmän taholta tuleva ohjattu toiminta ja meidän kärsimyksemme siis suoraan hyödyttävät niitä, mutta vain niin kauan, kun me olemme hiljaa ja uskomme niiden satuja. Ajatelkaa hyvät ihmiset, jos saisimme porvarisvasemmiston poistettua ja sen tilalle todellisen, toimintaan kykenevän vasemmiston! Tämän puolesta minä toimin.
4331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vasemmisto, siis se aito ja alkuperäinen, on alkanut kiinnostaa minua, ei minkään fyysisen vallankumouksen takia, vaan henkisenä arvona. Kaupunkien puutalotyöläiskortteleissa on vielä rippeitä ajasta, jolloin oli live-elämää, ihmiset kävivät toistensa luona ja keskustelivat keskenään oikeasti, eivät siis minkään netin messengerin, kännykän tai sähköpostin kautta. Se maailma on kadonnut 2000-luvun alusta lähtien, ja jo sitä ennenkin.

Ulkomailla, etenkin Itä-Euroopassa ja Kaukoidässä, olen kuitenkin jopa 2000-luvulla löytänyt live-elämää ja ystäviä. Suomi on muuttunut pakkoerakoitettujen sinkkujen vankilavaltioksi. Tämä on kaikki äärioikeiston, johon kuuluvat kaikki puolueet demareista kokoomukseen, aikaansaannosta. Aito vasemmisto oli luonut Suomeen oikean live-elämän, jota oli jatkunut vuosikymmeniä. Jopa yksityisyritteliäisyyden kukoistaminen oli vasemmiston ansiota. Linja demarit-kokoomus on alasajanut yksityisyrittelijäisyyden ja tehnyt sen kannattamattomaksi ja mahdottomaksi.

Entinen SKDL ei ole samaa kuin nykyinen Vasemmistoliitto. Tarvittaisiin todella uudelleen wanha kunnon marxismi-leninismin pohjalta vaikuttava liike. En silti usko, että sellaista tulee takaisin. Siksi olen ruvennut haikailemaan ja tähyilemään tähtiin, että se on tuo käymättömistä korpimaista vihoviimeinen, josta voi löytää uudisraivattavaa ja itsenäiseksi julistettavaa.

Äänestä

  • Hocus Pocus kirjoitti:

    Tässä hyvä video, joka kuvastaa peilin tavoin suomalaista ilmapiiriä nykyään (videon alussa on 14 sekuntia pelkkää mustaa alkurainaa):

    http://www.youtube.com/watch?v=eGo0UWNe2nU

    Muah, tuo kyllä todellakin kuvasti suomalaista kulttuuria. Suurin osa aina kyttäämässä ja kuvittelemassa kaikkea paskaa :-)

    Äänestä

  • Kiitos hienosta viestistäsi!

    Puhut kulttuurista ja aivan oikein, kulttuuri tarvitsee muutoksen. Nykyinen ajaa tavallisen ihmisen epätoivoon ja ahdistukseen, lisäksi uskomattoman moni on jo köyhä. Köyhyys tappaa ja kapitalisti luo köyhyyttä tahallaan.

    Vasemmistoliitto ei todellakaan ole vasemmistolainen, sen havaitsee jokainen joka on seurannut puolueen käytännön toimintaa. Itse SKP taas on tällä hetkellä lamautettu puolueen sisäisen vasemmistoliittosiiven ansiosta; siis henkilöiden jotka jarruttavat RAKENTAVAA keskustelua ja -toimintaa esim. uuden ay-liiton perustamisen muodossa.

    Nyt on kuitenkin menossa muutosvaihe, keskustelun ja toiminnan uudelleen avaamisen kausi ja tähän voi tutustua vaikka omien kirjojeni kautta. Tsemppiä teille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esa T. Kemppainen kirjoitti:

Tosiasia on, että pienituloisten ja työttömien yhteistoimintaan ja solidaarisuuteen kannustavaa keskustelua sabotoidaan Suomessa koko ajan(siis poistetaan ja ohjataan valheellisella hyvä-hyvä propagandalla sekä syyllistämällä). Tälläkin palstalla koko ajan.

Mediassa luodaan kuva, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän tyytyväisiä nykydiktatuurissa, koska vaihtoehto pyritään mm. edellä mainitulla sensuurilla tappamaan. Kun vaihtoehtoa ei ole, yksittäiset ihmiset luhistuvat köyhyyteen ja toivottomuuteen. Köyhiä (työttömiä, pätkätyöntekijöitä, opiskelijoita ym....) on jo kuitenkin Suomessa noin miljoona ja määrä kasvaa koko ajan.

Tästä hyötyy porvarisvasemmisto (demarit ja vas.), koska näin niille ei ole haastajaa, siis virallista. Tällainen järjestelmän taholta tuleva ohjattu toiminta ja meidän kärsimyksemme siis suoraan hyödyttävät niitä, mutta vain niin kauan, kun me olemme hiljaa ja uskomme niiden satuja. Ajatelkaa hyvät ihmiset, jos saisimme porvarisvasemmiston poistettua ja sen tilalle todellisen, toimintaan kykenevän vasemmiston! Tämän puolesta minä toimin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu