Prostituutioon pakotetun tarina 06.08.2003 Olen seurannut jo yli vuoden mediassa pyöriteltävää prostituutiokeskustelua ja pahoittanut mieleni täysin. Tätä tarinaani olen yrittänyt saada julkaistuksi monessa mediassa, mutta kukaan ei halua julkaista prostituoitujen näkökulmaa asioista. Minulla on oikeus päättää omasta kehostani nyt ja aina, siihen ei lakipykälillä voida vaikuttaa. Ihmettelen eduskunnan naisverkoston vankkoja "asiantuntevia" mielipiteitä naisen arvosta ja sen alenemisesta prostituution seurauksena. Naisverkosto luulee ilmeisesti olevansa jokin pelastava enkeli prostituoiduille vaikka tilanne on täysin toinen. Itse koen naisverkoston "perkeleenä", joka huonontaa omaa asiaani ja tekee toimintani vaarallisemmaksi tuulesta temmatuilla peruisteilla. Kuinka moni näistä kieltolain puolestapuhujista on edes nähnyt prostituoituja, saati kysynyt prostituoidun mielipidettä asiasta. Esimerkiksi ministeri Mönkäre kaikessa asiantuntevuudessaan perustelee vanhoillisia mielipiteitään näin: "Haluaisitko sinä oman tyttäresi työskentelevän bordellissa?". Vastaukseni kysymykseen on, että en haluaisi, mutta tyttärelläni on siihen täysi oikeus oli minun mielipiteesi sitten mikä tahansa. Prostituoitu ei myy itseään vaan seksipalveluita, se ei ole naiskappaa, ihmiskauppaa tai muutakaan pahaa. Lisäksi se että eduskunnan äänekkäimmät prostituution vastustajat ovat naisia, kuvastaa vain suomalaisen naisen heikkoa itsetuntoa. Myös Ruotsissa lakiuudistus kääntyi prostituoituja vastaan, joten miksi Suomessakin pitäsi hakata päätä seinään naapurin perässä? Oma urani prostituoituna alkoi pakosta. Mönkäre ja muut voisivat keskittyä siihen ettei muille käy näin, vaikka en koe itseäni mitenkään uhriksi.
Muutin Helsinkiin opiskelemaan 90-luvun lopulla. Olin 21 vuotias hullua optimismia täynnä oleva nainen. Asuin pienessä yksiössä vuokran ollessa kohtuuton, halvempaa asuntoa en onnistunut löytämään. Asuntojen hinnat olivat jo silloin pilvissä ja nykypäivänä tilanne on vieläkin pahempi. Monen opiskelijan vanhemmat auttovat rahallisesti lapsiaan, mutta valitettavasti en itse kuulunut niihin opiskelijoihin. Opintotukeni, josta olen hyvin kiitollinen, ei riittänyt kuin puolen kuun vuokraan ja opintolaina kattoi toisen puolen. Eli vuokran maksettua rahaa ei jäänyt penniäkään. Töihin en yksinkertaisesti jaksanut mennä koulun jälkeen, lisäksi voimavaroja söi ainainen huoli raha-asioista. Keräsin pulloja ja säästin kaikessa mahdollisessa, jopa oman hygieniani kustanuksella. Jaksoin tätä reilun puoli vuotta kunnes tuli vastaan tilanne, jossa kahden kuukauden vuokrat oli rästissä ja häätölappua odottelin. Mielessänikään ei ollut käynyt että voisin ansaita rahaa prostituoituna, kunnes täysin tuntematon mieshenkilö tarjosi minulle rahaa seksiä vastaan erään internetissä toimivan keskustelukanavan välityksellä. Aluksi tyrmäsin ajatuksen täysin hulluna, koska maksullinen seksi oli minulle täysin vieras asia. Muutaman päivän mietittyäni päätin kuitenkin kokeilla juttua, koska vaihtoehtoja ei enää ollut.
Ensimmäinen asiakkaani oli noin 35 vuotias, siisti ja koulutettu mies. Vietimme muutaman tuntisen keskustellen ja rakastellen. Tilanne jännitti siinä vaiheessa niin, etten siitä itse pystynyt nauttimaan seksuaalisesti, mutta eipä tuo haitannut. Tienasin 1500 markkaa ja olin enemmän kuin tyytyväinen. Tässä vaiheessa tajusin, että istun niin sanotusti "pankin päällä". Seuraavana päivänä laitoin ilmoituksia internetin deittipalstoille ja aloitin koti- ja hotellikäyntien tekemisen. Asiakkaita tuli kymmeniä hetkessä, varsin pian saavutin kattavan vakioasiakaskunnan. Sain vuokrarästit hoidettua ja kerrankin jääkaapissa oli ruokaa enemmän kuin tarpeeksi. Opiskelu sujui hyvin, eikä työni prostituoituna ollut minulle rankkaa. Sosiaalisena ihmisenä sopi minulle "hyvin". Päivät vietin koulussa ilman huolen häivää ja iltaisin heitin keikkaa. Parina viimeisenä opiskeluvuotena vuokrasin asunnon, jossa otin asiakkaita vastaan. Tämä asunto oli oikea kultakaivos, en olisi koskaan voinut arvatakkaan miten paljon miehet ostavat seksiä. Opiskeluni kesti 4 vuotta ja tänä aikana sain "pimeää" rahaa säästöön lähes puoli miljoonaa markkaa. Parhainpina päivinä sain puhtaana käteen jopa yli 5000 markkaa!
Sain opiskelut päätökseen pari vuotta sitten ja elän tällä hetkellä yrittäjänä. Seksipalvelut ovat nyt taakse jäänyttä elämää, mutta tiukan paikan tullen taatusti ilmoitukseni löytyy internetistä. En kadu päivääkään hetkeä, jolloin päätin alkaa prostituoiduksi. Työ on toisaalta rankkaa, mutta se raha jonka tienasin korvaa kaiken. Kaikille prostituutio ei todellakaan sovi, vaan vaatii oman luonteensa. Väitän, että yhteiskunta pakotti minut prostituutioon, koska toinen vaihtoehto olisi ollut opiskeluhaaveitteni heittämistä kankkulan kaivoon. Tiedän että monet kritisoivat mielipiteitäni yhteiskunnan pakottamisesta, mutta voisin olla nyt työtön riippakivi työkkärin listoilla. Monelle opiskelijalle tilanne on tuttu koska rahaa ei ole ja valitettavan monen opiskelu päättyy rahan puutteen takia. Itse valitsin harkitun prostituution ja opintojen jatkamisen. Sain yksinkertaisen haaveeni toteutettua Suomessa, mutta vain myymällä seksipaveluita. Tuntuu että naisverkoston yksi motiivi on peittää yhteiskunnassa piilevä kurjuus vaikeuttamalla prostituutiota, varsinkin kun yhä useamman opiskelijan ilmoitus löytyy internetistä.
Maria (vapaasti kopioitavissa muihin medioihin)
Maria puhuu asiaa
35
885
Vastaukset
- moonman
olisi tarkoituksenmukaisempaa tukea opiskelijoita kuin pönkittää prostituution asemaa heidän tulonlähteenään?
Kaikkien prostiuoitujen osana ei ole yhtä ruusuinen menestystarina kuin "Marian".
ps.
Henkilökohtaisesti olen tottunut puhumaan rakastelusta silloin kun siinä on rakkautta mukana ... sehän on yksi miljoonista tavoista osoittaa rakkautta ja kunnioitusta toista ihmistä kohtaan.
Seksileluna toimiminen taloudellisen edun saamiseksi on ainakin minun mielestäni jotain aivan muuta.
>Ensimmäinen asiakkaani oli noin 35 vuotias, siisti ja koulutettu mies. Vietimme muutaman tuntisen keskustellen ja rakastellen. Tilanne jännitti siinä vaiheessa niin, etten siitä itse pystynyt nauttimaan seksuaalisesti, mutta eipä tuo haitannut.<- Valerie S.
Kyllä sulla moonman on sentään kehittyneen miehen ajatukset.
Olisi todella typerää alkaa lisätä prostituutiota sen sijaan että nostettaisiin opintotukea.
En edes usko että tuon on kirjoittanut nainen, tuntuu niin miesmäisen helpolta tuo alapään myynti hänen käsialassaan.
Rakkain terveisin,
Valerie - Ron Jeremy
Mikä sinä olet päättämään miten vapaa nainen saa rahansa tienata? Kannata itse mieluummin opintotuen korotuksia kuin idioottimaista ruotsin mallin mukaista holhoavaa lakialoitetta.
Jokaisella ihmisellä on oikeus toimia seksileluna jos itse niin tahtoo. Sinä voit olla mitä mieltä haluat, ei huorissa ole pakko käydä. - Asiakas
Valerie S. kirjoitti:
Kyllä sulla moonman on sentään kehittyneen miehen ajatukset.
Olisi todella typerää alkaa lisätä prostituutiota sen sijaan että nostettaisiin opintotukea.
En edes usko että tuon on kirjoittanut nainen, tuntuu niin miesmäisen helpolta tuo alapään myynti hänen käsialassaan.
Rakkain terveisin,
ValerieEihän tuollaisia naisia voi olla olemassakaan, koska kaikki huorat on riistettyjä orjia. Tosin minulle on tullut usein tuollainen Marjan kaltainen tyttö vastaan huorissa käydessäni.
Cutting up-terveisin vai miten se menikään! - moonman
Asiakas kirjoitti:
Eihän tuollaisia naisia voi olla olemassakaan, koska kaikki huorat on riistettyjä orjia. Tosin minulle on tullut usein tuollainen Marjan kaltainen tyttö vastaan huorissa käydessäni.
Cutting up-terveisin vai miten se menikään!että joudut maksamaan naiselle päästäksesi sänkyyn :)
- moonman
Ron Jeremy kirjoitti:
Mikä sinä olet päättämään miten vapaa nainen saa rahansa tienata? Kannata itse mieluummin opintotuen korotuksia kuin idioottimaista ruotsin mallin mukaista holhoavaa lakialoitetta.
Jokaisella ihmisellä on oikeus toimia seksileluna jos itse niin tahtoo. Sinä voit olla mitä mieltä haluat, ei huorissa ole pakko käydä.monia asioita joista on kokonaisuuteen nähden haittaa, esim huumausaineiden käytön.
Kannatan ehdottomasti opiskelijoiden tukemista, en haluaisi omien lasteni tienaavan opintorahoja antautumalla normaaleihin seksuaalisuhteisiin kykenemättömien "miesten" käytettäviksi maksua vastaan. Entä itse, haluaisitko lapsistasi prostioituja?
Minun ei tosiaan ole koskaan tarvinnut käyttää maksullisia "seksipalveluita", jos osaa ja viitsii miellyttää naista, ei ole tarpeen etsiä raha kourassa itsetyydytysapua. - Ron Jeremy
moonman kirjoitti:
monia asioita joista on kokonaisuuteen nähden haittaa, esim huumausaineiden käytön.
Kannatan ehdottomasti opiskelijoiden tukemista, en haluaisi omien lasteni tienaavan opintorahoja antautumalla normaaleihin seksuaalisuhteisiin kykenemättömien "miesten" käytettäviksi maksua vastaan. Entä itse, haluaisitko lapsistasi prostioituja?
Minun ei tosiaan ole koskaan tarvinnut käyttää maksullisia "seksipalveluita", jos osaa ja viitsii miellyttää naista, ei ole tarpeen etsiä raha kourassa itsetyydytysapua.Huumausaineet ja maksullinen seksi eivät ole toisiinsa rinnastettavia asioita. Jos kuitenkin olet tätä mieltä sinulla on vakavia ongelmia suhteellisuudentajusi kanssa.
Kysymyksesi siitä haluaisinko lapsieni olevan prostituoituja on täysin älytön ja irrelevantti. Ensinnäkin, maksullinen seksi ei KOSKAAN lopu, ei vaikka kuinka kiellettäisiin. Huoria tulee vastakin olemaan ja joku niistä voi olla sinunkin tyttäresi. Toiseksi, täysi-ikäinen ihminen saa itse päättää asioistaan kunhan ei näin toimien vahingoita muita. Vanhemmilla ei ole koko elämän kestävää määräysvaltaa lapsiinsa.
Myös se oletko itse käyttänyt maksullisten naisten palveluita tai mitä mieltä niistä olet on jokseenkin merkityksetöntä. Seksipalveluiden kauppa ei ole keneltäkään pois. Kun kerran itse saat naista niin helposti aina kun tarvitset niin mitä sinua häiritsee se, että jotkut käyvät maksullisissa kun eivät jaksa baareista vongata maksutonta itsetyydytysapua?
P.S. Olisitko hyvä ja määrittelisit mitä tarkoitat "normaalilla" seksuaalisuhteella?
P.P.S. Tulisiko mielestäsi yhteiskunnan pakottaa kansalaistensa seksuaalisuhteet määrittelemääsi viitekehykseen vaikkapa lain voimalla? - Uncle Bob
Ron Jeremy kirjoitti:
Huumausaineet ja maksullinen seksi eivät ole toisiinsa rinnastettavia asioita. Jos kuitenkin olet tätä mieltä sinulla on vakavia ongelmia suhteellisuudentajusi kanssa.
Kysymyksesi siitä haluaisinko lapsieni olevan prostituoituja on täysin älytön ja irrelevantti. Ensinnäkin, maksullinen seksi ei KOSKAAN lopu, ei vaikka kuinka kiellettäisiin. Huoria tulee vastakin olemaan ja joku niistä voi olla sinunkin tyttäresi. Toiseksi, täysi-ikäinen ihminen saa itse päättää asioistaan kunhan ei näin toimien vahingoita muita. Vanhemmilla ei ole koko elämän kestävää määräysvaltaa lapsiinsa.
Myös se oletko itse käyttänyt maksullisten naisten palveluita tai mitä mieltä niistä olet on jokseenkin merkityksetöntä. Seksipalveluiden kauppa ei ole keneltäkään pois. Kun kerran itse saat naista niin helposti aina kun tarvitset niin mitä sinua häiritsee se, että jotkut käyvät maksullisissa kun eivät jaksa baareista vongata maksutonta itsetyydytysapua?
P.S. Olisitko hyvä ja määrittelisit mitä tarkoitat "normaalilla" seksuaalisuhteella?
P.P.S. Tulisiko mielestäsi yhteiskunnan pakottaa kansalaistensa seksuaalisuhteet määrittelemääsi viitekehykseen vaikkapa lain voimalla?"mooonman" on yksi Valerie S.:n sivupersoonista.
- moonman
Ron Jeremy kirjoitti:
Huumausaineet ja maksullinen seksi eivät ole toisiinsa rinnastettavia asioita. Jos kuitenkin olet tätä mieltä sinulla on vakavia ongelmia suhteellisuudentajusi kanssa.
Kysymyksesi siitä haluaisinko lapsieni olevan prostituoituja on täysin älytön ja irrelevantti. Ensinnäkin, maksullinen seksi ei KOSKAAN lopu, ei vaikka kuinka kiellettäisiin. Huoria tulee vastakin olemaan ja joku niistä voi olla sinunkin tyttäresi. Toiseksi, täysi-ikäinen ihminen saa itse päättää asioistaan kunhan ei näin toimien vahingoita muita. Vanhemmilla ei ole koko elämän kestävää määräysvaltaa lapsiinsa.
Myös se oletko itse käyttänyt maksullisten naisten palveluita tai mitä mieltä niistä olet on jokseenkin merkityksetöntä. Seksipalveluiden kauppa ei ole keneltäkään pois. Kun kerran itse saat naista niin helposti aina kun tarvitset niin mitä sinua häiritsee se, että jotkut käyvät maksullisissa kun eivät jaksa baareista vongata maksutonta itsetyydytysapua?
P.S. Olisitko hyvä ja määrittelisit mitä tarkoitat "normaalilla" seksuaalisuhteella?
P.P.S. Tulisiko mielestäsi yhteiskunnan pakottaa kansalaistensa seksuaalisuhteet määrittelemääsi viitekehykseen vaikkapa lain voimalla?maksullisessa seksissä niin kiehtoo kun sitä noin kiihkeästi puolustat.
Huumausaineen käyttäjällä lienee yhtäläinen oikeus kehoonsa samalla periaatteella kuin prostituutioon ryhtyvällä henkilöllä sinun maailmankuvassasi.
Jos prostituutio on mielestäsi niin hyvä ja kannatettava asia niin kai olisit mielissäsi jos lapsesi hankkisivat taskurahaa ja vähän enemmänkin sillä keinoin. Voisit jopa hyvänä isänä hankkia heille asiakkaita työpaikaltasi, tuttaviesi ja sukulaisten parista.
Eikö olisi mukava esitellä tytärtä ja kehua että hän on ansainnut jo puoli milliä jalat pystyssä, reppu levällään ... tai poikaasi joka on tienannut ökytalon ja ferrarin tuhkaluukullaan ja homobaarin vessassa kyrpiä imien?
Normaaleilla seksuaalisuhteilla tarkoitetaan yleisesti ottaen kahdenvälistä vuorovaikutussuhdetta jossa kumpikin antaa ja saa seksuaalista nautintoa. Silloin kun pyritään tyydyttämään pelkästään toisen viettitarpeet, voidaan puhua henkilöavusteisesta masturbaatiosta ja jos sitä tehdään rahasta se on edellisen lisäksi harmaan talouden alueelle sijoittuvaa laitonta toimintaa koska siitä ei makseta veroja ym. laissa säädettyjä maksuja.
En missään tapauksessa lähtisi rajoittamaan seksuaalisuhteita lakisääteisesti enempää kuin niitä tänä päivänä rajoitetaan alaikäisten suojelemiseksi. - Ron Jeremy
moonman kirjoitti:
maksullisessa seksissä niin kiehtoo kun sitä noin kiihkeästi puolustat.
Huumausaineen käyttäjällä lienee yhtäläinen oikeus kehoonsa samalla periaatteella kuin prostituutioon ryhtyvällä henkilöllä sinun maailmankuvassasi.
Jos prostituutio on mielestäsi niin hyvä ja kannatettava asia niin kai olisit mielissäsi jos lapsesi hankkisivat taskurahaa ja vähän enemmänkin sillä keinoin. Voisit jopa hyvänä isänä hankkia heille asiakkaita työpaikaltasi, tuttaviesi ja sukulaisten parista.
Eikö olisi mukava esitellä tytärtä ja kehua että hän on ansainnut jo puoli milliä jalat pystyssä, reppu levällään ... tai poikaasi joka on tienannut ökytalon ja ferrarin tuhkaluukullaan ja homobaarin vessassa kyrpiä imien?
Normaaleilla seksuaalisuhteilla tarkoitetaan yleisesti ottaen kahdenvälistä vuorovaikutussuhdetta jossa kumpikin antaa ja saa seksuaalista nautintoa. Silloin kun pyritään tyydyttämään pelkästään toisen viettitarpeet, voidaan puhua henkilöavusteisesta masturbaatiosta ja jos sitä tehdään rahasta se on edellisen lisäksi harmaan talouden alueelle sijoittuvaa laitonta toimintaa koska siitä ei makseta veroja ym. laissa säädettyjä maksuja.
En missään tapauksessa lähtisi rajoittamaan seksuaalisuhteita lakisääteisesti enempää kuin niitä tänä päivänä rajoitetaan alaikäisten suojelemiseksi.Kuten jo edellisessä viestissäni kirjoitin, en kannata huumeiden vapauttamista. Opettele lukemaan niin pärjäät pidemmälle. Myös typerät kärjistykset voit jättää vähemmälle.
Maksullinen seksi on minulle varsin neutraali asia. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kriminalisoinnilla sen voi ainoastaan painaa maan alle pois silmistä ja mielistä.
Ennen kaikkea vastustan kaltaisiasi kontrollifriikkejä jotka yrittävät kehnoin argumentein tyrkyttää omaa ahdasta moraalikäsitystään kaikille maailman ihmisille.
Muistuttaisin että mikäli et ole poikasi homohuoraamisesta ylpeä, ei sinun myöskään kannata hänen liiketoimillaan liiaksi leveillä. Kaikesta huolimatta hänellä on siihen oikeus, pidit siitä tai et.
Mikä siinä "henkilöavusteisessa masturbaatiossa" niin pahaa on? Molemmat osapuolet tietävät mikä on homman nimi. Raha ja palvelus vaihtavat omistajaa. Moraalittomampaa mielestäni on iskeä ravintolasta yhden illan seuraa antaen ymmärtää olevansa oikeasti kiinnostunut vaikka kaipaisi pelkkää pussien tyhjennystä.
Prostituutioon liittyvää harmaata taloutta on vaikea tulkita järkiargumentiksi niin kauan kuin prostituoitujen asema on jossain laillisen ja laittoman rajamailla. Kun lailliset bordellit tulevat suomeen, voimme keskustella tästä aiheesta uudestaan.
Täytyykö viimeinen lauseesi tulkita niin että et olekkaan maksuseksin ostokiellon kannalla? - moonman
Ron Jeremy kirjoitti:
Kuten jo edellisessä viestissäni kirjoitin, en kannata huumeiden vapauttamista. Opettele lukemaan niin pärjäät pidemmälle. Myös typerät kärjistykset voit jättää vähemmälle.
Maksullinen seksi on minulle varsin neutraali asia. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kriminalisoinnilla sen voi ainoastaan painaa maan alle pois silmistä ja mielistä.
Ennen kaikkea vastustan kaltaisiasi kontrollifriikkejä jotka yrittävät kehnoin argumentein tyrkyttää omaa ahdasta moraalikäsitystään kaikille maailman ihmisille.
Muistuttaisin että mikäli et ole poikasi homohuoraamisesta ylpeä, ei sinun myöskään kannata hänen liiketoimillaan liiaksi leveillä. Kaikesta huolimatta hänellä on siihen oikeus, pidit siitä tai et.
Mikä siinä "henkilöavusteisessa masturbaatiossa" niin pahaa on? Molemmat osapuolet tietävät mikä on homman nimi. Raha ja palvelus vaihtavat omistajaa. Moraalittomampaa mielestäni on iskeä ravintolasta yhden illan seuraa antaen ymmärtää olevansa oikeasti kiinnostunut vaikka kaipaisi pelkkää pussien tyhjennystä.
Prostituutioon liittyvää harmaata taloutta on vaikea tulkita järkiargumentiksi niin kauan kuin prostituoitujen asema on jossain laillisen ja laittoman rajamailla. Kun lailliset bordellit tulevat suomeen, voimme keskustella tästä aiheesta uudestaan.
Täytyykö viimeinen lauseesi tulkita niin että et olekkaan maksuseksin ostokiellon kannalla?>Kuten jo edellisessä viestissäni kirjoitin, en kannata huumeiden vapauttamista. Opettele lukemaan niin pärjäät pidemmälle. Myös typerät kärjistykset voit jättää vähemmälle.
Maksullinen seksi on minulle varsin neutraali asia. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kriminalisoinnilla sen voi ainoastaan painaa maan alle pois silmistä ja mielistä.
Ennen kaikkea vastustan kaltaisiasi kontrollifriikkejä jotka yrittävät kehnoin argumentein tyrkyttää omaa ahdasta moraalikäsitystään kaikille maailman ihmisille.<
Huumeitakin on aina ollut ja tulee aina olemaan, miksi ihmeessä vastustat niitä vaikka niiden käytön pitäisi olla samalla lailla omaan kehoon liittyvä oikeus kuten prostituutio sinun mielestäsi?
Kysyin mielipidettäsi omien lastesi mahdolliseen ammatinvalintaan liittyen. Olisitko ylpeä jos he valitsisivat aikuisena tuon ihailemasi ammatin?
Jos et ymmärrä mikä henkilöavusteisessa mastubaatiossa mättää niin kysy vaimoltasi tai etsi hiukan perustietoa sellaisista asioista joita naiset arvostavat seksuaalisuuden ilmaisemisessa.
Olkoon prostituoitujen asema mikä tahansa niin veroa ja muita lakisääteisiä maksuja he eivät maksa ja silloin se on harmaata taloutta ... käykö järkeen?
Älynlahjasi eivät näy riittävän tuon edellisen viestini viimeisen lauseen tulkitsemiseen. Seksuaalisuhteilla tarkoitetaan oikeita seksualisuhteita eikä henkilöavusteista masturbaatiota johon liittyy harmaan talouden aspekteja.
Itse kannatan sekä osto- että myyntikieltoa joita olisi suhteellisen helppo valvoa näin pienessä maassa jossa poliisi ei ole peruskorruptoitunut kuten monissa muissa maissa joissa nuo molemmat ovat laissa kiellettyjä ... kuten esim. USA:ssa. - Ron Jeremy
moonman kirjoitti:
>Kuten jo edellisessä viestissäni kirjoitin, en kannata huumeiden vapauttamista. Opettele lukemaan niin pärjäät pidemmälle. Myös typerät kärjistykset voit jättää vähemmälle.
Maksullinen seksi on minulle varsin neutraali asia. Sitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Kriminalisoinnilla sen voi ainoastaan painaa maan alle pois silmistä ja mielistä.
Ennen kaikkea vastustan kaltaisiasi kontrollifriikkejä jotka yrittävät kehnoin argumentein tyrkyttää omaa ahdasta moraalikäsitystään kaikille maailman ihmisille.<
Huumeitakin on aina ollut ja tulee aina olemaan, miksi ihmeessä vastustat niitä vaikka niiden käytön pitäisi olla samalla lailla omaan kehoon liittyvä oikeus kuten prostituutio sinun mielestäsi?
Kysyin mielipidettäsi omien lastesi mahdolliseen ammatinvalintaan liittyen. Olisitko ylpeä jos he valitsisivat aikuisena tuon ihailemasi ammatin?
Jos et ymmärrä mikä henkilöavusteisessa mastubaatiossa mättää niin kysy vaimoltasi tai etsi hiukan perustietoa sellaisista asioista joita naiset arvostavat seksuaalisuuden ilmaisemisessa.
Olkoon prostituoitujen asema mikä tahansa niin veroa ja muita lakisääteisiä maksuja he eivät maksa ja silloin se on harmaata taloutta ... käykö järkeen?
Älynlahjasi eivät näy riittävän tuon edellisen viestini viimeisen lauseen tulkitsemiseen. Seksuaalisuhteilla tarkoitetaan oikeita seksualisuhteita eikä henkilöavusteista masturbaatiota johon liittyy harmaan talouden aspekteja.
Itse kannatan sekä osto- että myyntikieltoa joita olisi suhteellisen helppo valvoa näin pienessä maassa jossa poliisi ei ole peruskorruptoitunut kuten monissa muissa maissa joissa nuo molemmat ovat laissa kiellettyjä ... kuten esim. USA:ssa.Jälleen kerran, opettele lukemaan. Maksullinen seksi on kahden kauppa. Huumeisiin liittyy sekä vakavia kansanterveydellisiä ongelmia, yksilön terveyteen liittyviä ongelmia, sekä väkivalta- ja omaisuusrikollisuuteen liittyviä ongelmia ymsyms.
Sinun tai minun mielipiteeni lasteni ammatinvalintaan liittyen ei ole olennainen. Yritä se jo ymmärtää. Et voi kontrolloida lapsiasi ikuisesti. Sinun on hyväksyttävä se että he voivat tehdä omia ratkaisujaan. Vaikkapa ryhtyä huoraksi, oli se kiellettyä tai ei. Jos haluat vaikuttaa lastesi valintoihin pitkällä aikajänteellä on sinun käytettävä porkkanaa, ei keppiä. En tietääkseni väittänyt ihailevani huoraamista.
Se mitä naiset/miehet arvostavat seksuaalisuutensa ilmaisemisessa on myös täysin epärelevanttia. Kyse on liiketoimesta ostajan ja myyjän kesken. Ei myyjän tarvitse välttämättä henkilökohtaisesti arvostaa tapaa jolla ostaja seksuaalisuutensa ilmaisee. Ei parturisikaan välttämättä pidä sitä rumaa pottatukkaasi komeana mutta leikkaa sinulle silti sellaisen toiveidesti mukaisesti. Minä en myöskään näe tarpeen säätää lakia jolla mauttomien hiuskuontaloiden osto kiellettäisiin.
Ja harmaasta taloudesta. Eikö se mene sinun pieneen vihreään kaalinpäähäsi, että jos kohtelet mitä tahansa ryhmää kuin rikollisia, et voi olettaa että he toimisivat kuin lailliset yrittäjät. Prostituution kansantaloudellinen merkitys on myös melko marginaalinen. Väitän että esim. rakennusteollisuudessa tehdään euromääräisesti monta kertaluokkaa enemmän pimeitä töitä. Tietojeni mukaan kylläkin kourallinen suomalaisia huoria myös maksaa veronsa ja eläkemaksunsa.
Saahan niitä kieltoja kannattaa. Itse kannatan sitä, että poliisi kohdentaa voimavaransa sellaisen rikollisuuden torjumiseen josta on oikeasti ihmisille ja yhteiskunnalle haittaa. En ole valmis korottamaan veroja ja lisäämään valvontaa siksi, että suomen poliisi voisi alkaa toimimaan pillupoliisina ja vahtimaan sitä miten aikuiset ihmiset keskenään seksiä harrastavat. - Asiakas
moonman kirjoitti:
että joudut maksamaan naiselle päästäksesi sänkyyn :)
noh, kun vuodessa on yli 20 kaatoa, niin ei muuta maksettu siinä sivussa himmennä menestystä. Vastaus kysymykseesi: Ei hävetä pätkääkään!
- Valerie S.
Ron Jeremy kirjoitti:
Jälleen kerran, opettele lukemaan. Maksullinen seksi on kahden kauppa. Huumeisiin liittyy sekä vakavia kansanterveydellisiä ongelmia, yksilön terveyteen liittyviä ongelmia, sekä väkivalta- ja omaisuusrikollisuuteen liittyviä ongelmia ymsyms.
Sinun tai minun mielipiteeni lasteni ammatinvalintaan liittyen ei ole olennainen. Yritä se jo ymmärtää. Et voi kontrolloida lapsiasi ikuisesti. Sinun on hyväksyttävä se että he voivat tehdä omia ratkaisujaan. Vaikkapa ryhtyä huoraksi, oli se kiellettyä tai ei. Jos haluat vaikuttaa lastesi valintoihin pitkällä aikajänteellä on sinun käytettävä porkkanaa, ei keppiä. En tietääkseni väittänyt ihailevani huoraamista.
Se mitä naiset/miehet arvostavat seksuaalisuutensa ilmaisemisessa on myös täysin epärelevanttia. Kyse on liiketoimesta ostajan ja myyjän kesken. Ei myyjän tarvitse välttämättä henkilökohtaisesti arvostaa tapaa jolla ostaja seksuaalisuutensa ilmaisee. Ei parturisikaan välttämättä pidä sitä rumaa pottatukkaasi komeana mutta leikkaa sinulle silti sellaisen toiveidesti mukaisesti. Minä en myöskään näe tarpeen säätää lakia jolla mauttomien hiuskuontaloiden osto kiellettäisiin.
Ja harmaasta taloudesta. Eikö se mene sinun pieneen vihreään kaalinpäähäsi, että jos kohtelet mitä tahansa ryhmää kuin rikollisia, et voi olettaa että he toimisivat kuin lailliset yrittäjät. Prostituution kansantaloudellinen merkitys on myös melko marginaalinen. Väitän että esim. rakennusteollisuudessa tehdään euromääräisesti monta kertaluokkaa enemmän pimeitä töitä. Tietojeni mukaan kylläkin kourallinen suomalaisia huoria myös maksaa veronsa ja eläkemaksunsa.
Saahan niitä kieltoja kannattaa. Itse kannatan sitä, että poliisi kohdentaa voimavaransa sellaisen rikollisuuden torjumiseen josta on oikeasti ihmisille ja yhteiskunnalle haittaa. En ole valmis korottamaan veroja ja lisäämään valvontaa siksi, että suomen poliisi voisi alkaa toimimaan pillupoliisina ja vahtimaan sitä miten aikuiset ihmiset keskenään seksiä harrastavat.Tällaisia miehiä kun kuuntelee, niin ei voi muuta todeta, että CUTTING UP-menetelmä on erityisen sopiva huorapukeille.
Cutting up-terveisin,
Valerie - AntiValerie
Valerie S. kirjoitti:
Tällaisia miehiä kun kuuntelee, niin ei voi muuta todeta, että CUTTING UP-menetelmä on erityisen sopiva huorapukeille.
Cutting up-terveisin,
ValerieSun aivot kaipaa kiireesti cutting uppia, jos sulla sellaisia edes on.
- moonman
Ron Jeremy kirjoitti:
Jälleen kerran, opettele lukemaan. Maksullinen seksi on kahden kauppa. Huumeisiin liittyy sekä vakavia kansanterveydellisiä ongelmia, yksilön terveyteen liittyviä ongelmia, sekä väkivalta- ja omaisuusrikollisuuteen liittyviä ongelmia ymsyms.
Sinun tai minun mielipiteeni lasteni ammatinvalintaan liittyen ei ole olennainen. Yritä se jo ymmärtää. Et voi kontrolloida lapsiasi ikuisesti. Sinun on hyväksyttävä se että he voivat tehdä omia ratkaisujaan. Vaikkapa ryhtyä huoraksi, oli se kiellettyä tai ei. Jos haluat vaikuttaa lastesi valintoihin pitkällä aikajänteellä on sinun käytettävä porkkanaa, ei keppiä. En tietääkseni väittänyt ihailevani huoraamista.
Se mitä naiset/miehet arvostavat seksuaalisuutensa ilmaisemisessa on myös täysin epärelevanttia. Kyse on liiketoimesta ostajan ja myyjän kesken. Ei myyjän tarvitse välttämättä henkilökohtaisesti arvostaa tapaa jolla ostaja seksuaalisuutensa ilmaisee. Ei parturisikaan välttämättä pidä sitä rumaa pottatukkaasi komeana mutta leikkaa sinulle silti sellaisen toiveidesti mukaisesti. Minä en myöskään näe tarpeen säätää lakia jolla mauttomien hiuskuontaloiden osto kiellettäisiin.
Ja harmaasta taloudesta. Eikö se mene sinun pieneen vihreään kaalinpäähäsi, että jos kohtelet mitä tahansa ryhmää kuin rikollisia, et voi olettaa että he toimisivat kuin lailliset yrittäjät. Prostituution kansantaloudellinen merkitys on myös melko marginaalinen. Väitän että esim. rakennusteollisuudessa tehdään euromääräisesti monta kertaluokkaa enemmän pimeitä töitä. Tietojeni mukaan kylläkin kourallinen suomalaisia huoria myös maksaa veronsa ja eläkemaksunsa.
Saahan niitä kieltoja kannattaa. Itse kannatan sitä, että poliisi kohdentaa voimavaransa sellaisen rikollisuuden torjumiseen josta on oikeasti ihmisille ja yhteiskunnalle haittaa. En ole valmis korottamaan veroja ja lisäämään valvontaa siksi, että suomen poliisi voisi alkaa toimimaan pillupoliisina ja vahtimaan sitä miten aikuiset ihmiset keskenään seksiä harrastavat.Aiemmin sanoit maksullista seksiä seksuaalisuhteeksi, nyt se onkin kahden kauppa eli liiketoimintaa ... päättäisit nyt mitä se loppujen lopuksi on:) Prostituutioon liittyy tasan samat haitat kuin huumausaineisiinkin ja lisäksi *myös* huumausaineet.
Olen kaksi kertaa kysynyt suoran kysymyksen johon edelleen odotan suoraa vastausta "kyllä" tai "ei".
Pitäisitkö hyvänä jos lapsesi ryhtyisivät myymään itseään?
Jos ymmärtäisit mikä ero on runkkaamisella ja rakastelemisella, ei sinun tarvitsisi maksaa:)
Sinulle nainen voi olla pelkkä tyhjennysreikä johon nylkytät piliäsi kunnes saat kassisi tyhjennettyä mutta todellisuudessa nainen on paljon, paljon muutakin eikä kukaan täyspäinen nainen kovin pitkään toimi patjana miehelle joka ei osaa ajatella muuta kuin itseään.
Harmaa talous on harmaata taloutta, siitä et pääse yli etkä ympäri, jos joku myy itseään ammattimaisesti maksamatta veroa niin onhan se nyt aivan selvästi väärin. Pitäisikö mielestäsi kaikki rakennustoiminnan veronkiertoa pienemmät verorikokset hyväksyä?
Viimeisessä kappaleessasi muutat taas prostituution kahden kaupasta seksiksi ... hämmästyttävää miten joustavaa logiikkasi on kun on kysymys asiasta jota ilman joutuisit ilmeisesti tumputtamaan. - moonman
Asiakas kirjoitti:
noh, kun vuodessa on yli 20 kaatoa, niin ei muuta maksettu siinä sivussa himmennä menestystä. Vastaus kysymykseesi: Ei hävetä pätkääkään!
miestä joka ei pysty pitämään yhtä naista tyytyväisenä vaan joutuu metsästämään "kaatoja" ja vielä maksamaan seksistä.
Opettele hyvä mies, onhan noita opaskirjoja olemassa:) - Ron Jeremy
moonman kirjoitti:
Aiemmin sanoit maksullista seksiä seksuaalisuhteeksi, nyt se onkin kahden kauppa eli liiketoimintaa ... päättäisit nyt mitä se loppujen lopuksi on:) Prostituutioon liittyy tasan samat haitat kuin huumausaineisiinkin ja lisäksi *myös* huumausaineet.
Olen kaksi kertaa kysynyt suoran kysymyksen johon edelleen odotan suoraa vastausta "kyllä" tai "ei".
Pitäisitkö hyvänä jos lapsesi ryhtyisivät myymään itseään?
Jos ymmärtäisit mikä ero on runkkaamisella ja rakastelemisella, ei sinun tarvitsisi maksaa:)
Sinulle nainen voi olla pelkkä tyhjennysreikä johon nylkytät piliäsi kunnes saat kassisi tyhjennettyä mutta todellisuudessa nainen on paljon, paljon muutakin eikä kukaan täyspäinen nainen kovin pitkään toimi patjana miehelle joka ei osaa ajatella muuta kuin itseään.
Harmaa talous on harmaata taloutta, siitä et pääse yli etkä ympäri, jos joku myy itseään ammattimaisesti maksamatta veroa niin onhan se nyt aivan selvästi väärin. Pitäisikö mielestäsi kaikki rakennustoiminnan veronkiertoa pienemmät verorikokset hyväksyä?
Viimeisessä kappaleessasi muutat taas prostituution kahden kaupasta seksiksi ... hämmästyttävää miten joustavaa logiikkasi on kun on kysymys asiasta jota ilman joutuisit ilmeisesti tumputtamaan.Höpönlöpön. Huumeista aiheutuu huomattavasti enemmän ongelmia kuin huorista. Tämän voi sinulle vahvistaa kuka tahansa pääkaupunkiseudulla toimiva poliisi.
Ja sitten asiaan. Seksuaalisuhde tai liiketoimi, saman asian kaksi puolta. Seksuaalisuhde sikäli että seksiä mitä ilmeisimmin tapahtuu. Liiketapahtuma siksi että se tapahtuu maksusta. Ilmeisesti asia-argumenttisi alkavat loppua koska alat vinkua merkityksettömistä yksityiskohdista.
Esittämiisi suoriin kysymyksiin minun on turha vastata koska ne eivät ole asian kannalta relevantteja. Voit lukea aikaisemmista viesteistäni minkä vuoksi näin on.
Luuletko että huorissa käydään koska muuten ei saisi pillua laisinkaan? No, kai näitäkin löytyy mutta tuo puhkikulunut väite mitä mielelläsi viljelet ei todellakaan pidä paikkaansa kuin joidenkin säälittävimpien runkkarien kohdalla. Jos muuta väität, se vain osoittaa kuinka vähän asiaa tunnet. Kaikki tuntemani henkilöt joiden tiedän huorissa käyneen todistettavasti saavat naista ihan normaalein keinoin. Huorissa käy myös yritysjohtajia, korkeita virkamiehiä ja poliitikkoja. Oletko niin naiivi että kuvittelet etteivät he saa naista muuten kuin maksamalla?
Harmaa talous on harmaata taloutta totta maar. Edellytänkin että epäkohtaan puututaan hetimmiten kun huoran ammatti tunnustetaan lailliseksi elinkeinoksi. Sitä odotellessa en jaksa asiasta kantaa huolta. Sinua luulisi huolestuttavan se, että jos huoraaminen kielletään lopettavat nekin harvat huorat jotka asiansa hoitavat verojensa maksamisen.
Logiikassani ei ole mitään vikaa, omassasi tuntuu ajoittain olevan. Oleellista ei ole saako joku muuten vai, eikä edes se mitä ajattelet pelkästä seksistä ilman rakkautta ja suuria tunteita. Oleellista on se että perustelusi sille, miksi prostituutio pitäisi kieltää, eivät kestä lähempää tarkastelua. Ontuvien perustelujesi alta paljastuu vain sairaalloinen kontrollinhalu. Elä sinä vain omaa elämääsi ja anna meidän muiden elää omiamme.
P.S. Pillua sain viimeksi eilen (0 eur/h alv) - moonman
Ron Jeremy kirjoitti:
Höpönlöpön. Huumeista aiheutuu huomattavasti enemmän ongelmia kuin huorista. Tämän voi sinulle vahvistaa kuka tahansa pääkaupunkiseudulla toimiva poliisi.
Ja sitten asiaan. Seksuaalisuhde tai liiketoimi, saman asian kaksi puolta. Seksuaalisuhde sikäli että seksiä mitä ilmeisimmin tapahtuu. Liiketapahtuma siksi että se tapahtuu maksusta. Ilmeisesti asia-argumenttisi alkavat loppua koska alat vinkua merkityksettömistä yksityiskohdista.
Esittämiisi suoriin kysymyksiin minun on turha vastata koska ne eivät ole asian kannalta relevantteja. Voit lukea aikaisemmista viesteistäni minkä vuoksi näin on.
Luuletko että huorissa käydään koska muuten ei saisi pillua laisinkaan? No, kai näitäkin löytyy mutta tuo puhkikulunut väite mitä mielelläsi viljelet ei todellakaan pidä paikkaansa kuin joidenkin säälittävimpien runkkarien kohdalla. Jos muuta väität, se vain osoittaa kuinka vähän asiaa tunnet. Kaikki tuntemani henkilöt joiden tiedän huorissa käyneen todistettavasti saavat naista ihan normaalein keinoin. Huorissa käy myös yritysjohtajia, korkeita virkamiehiä ja poliitikkoja. Oletko niin naiivi että kuvittelet etteivät he saa naista muuten kuin maksamalla?
Harmaa talous on harmaata taloutta totta maar. Edellytänkin että epäkohtaan puututaan hetimmiten kun huoran ammatti tunnustetaan lailliseksi elinkeinoksi. Sitä odotellessa en jaksa asiasta kantaa huolta. Sinua luulisi huolestuttavan se, että jos huoraaminen kielletään lopettavat nekin harvat huorat jotka asiansa hoitavat verojensa maksamisen.
Logiikassani ei ole mitään vikaa, omassasi tuntuu ajoittain olevan. Oleellista ei ole saako joku muuten vai, eikä edes se mitä ajattelet pelkästä seksistä ilman rakkautta ja suuria tunteita. Oleellista on se että perustelusi sille, miksi prostituutio pitäisi kieltää, eivät kestä lähempää tarkastelua. Ontuvien perustelujesi alta paljastuu vain sairaalloinen kontrollinhalu. Elä sinä vain omaa elämääsi ja anna meidän muiden elää omiamme.
P.S. Pillua sain viimeksi eilen (0 eur/h alv)Unohdit autuaasti että prostituutioon liittyy olennaisesti huumausaineet, muu oheisrikollisuus ja sukupuolitaudit.
Sinun mielestäsi prostituoidun käyttäminen on siis seksuaalisuhde, aika köyhä näkökohta. Seksuaalisuhteessa pyritään molemminpuoliseen nautintoon, prostituoidun käyttäminen on lähinnä käteenvetoon verrattava säälittävä yritys hakea inhimillistä kontaktia kun siihen ei ole kykyä tai mahdollisuutta normaalissa ihmissuhteessa.
Esittämäni suorat kysymykset taisivat osua arkaan paikkaan, onko niin ettet toivoisi lapsistasi prostiuoituja vaikka olet täällä suureen ääneen kehumassa homman tarpeellisuutta ja kunniallisuutta?
Kyllä kai huorissa juoksevat luuserit voivat saada naista muutenkin, kaikki tekevät virheitä joskus, naiset eksyvät usein egoististen itsetyydyttäjien seuraan koska heitä on kaiketi enemmistö miehistä.
Tosin on aika erikoista esittää että naiset pyrkivät sänkyyn mieluiten korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien miesten kanssa, arvelisin että hyväksi rakastajaksi tiedetty mies vetää tuossa suhteessa pitemmän korren ellei nainen ole nimenomaan rahan perässä:)
Logiikkani premissit ovat erilaiset kuin sinulla, sinun premissisi ovat housuissasi, minun päässäni.
Prostituution hyväksyminen aiheuttaa yhteiskunnalle paljon enemmän ongelmia kuin sinun ajatuskyvylläsi pystyy mieltämään koska ilmeisesti nainen on sinulle yhtä kuin pillu, eikä mitään muuta.
Hyväksytty prostituutio merkitsee pitkällä tähtäimellä naisen yleisen arvostuksen alenemista ja tuottaa kaltaisiasi miehiä jotka eivät osaa, eivätkä viitsi panostaa sivistyneeseen seksuaalisuuteen sen vertaa että pystyisivät pitämään edes vaimoaan tyytyväisenä ja sitä kautta perheen koossa, toimivana tasapainoisena kasvualustana lapsille.
Naisen arvostuksen aleneminen altistaa myös naiset ja lapset seksuaaliselle hyväksikäytölle ja raiskauksille.
Ymmärrän kyllä näkökantasi, se on helppo ymmärtää. Sinulle seksuaalisuuden ilmaisu on pelkkää genitaalien hiertämistä SINUN ehdoillasi kunnes SINÄ olet saanut mitä hait, minulle asia on suunnattoman paljon laajempi mitä sinun lienee vaikea käsittää ... kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
En ole kriminalisoimassa sinun kaltaistesi egoistien seksitouhuja, jos joku nainen haluaa toimia ehdoillasi panopuuna niin se on hänen häviönsä, prostituutio on kuitenkin aivan eri asia yhteiskuntamme etua ajatellen. - Asiakas
moonman kirjoitti:
miestä joka ei pysty pitämään yhtä naista tyytyväisenä vaan joutuu metsästämään "kaatoja" ja vielä maksamaan seksistä.
Opettele hyvä mies, onhan noita opaskirjoja olemassa:)Heh heh, lähtökohtaisesti en ole tässä maailmassa naisia palvelemassa vaan tyydyttämässä omia tarpeitani. Toiseksi, suurempi työ minulla on päästä eroon kiinni tarrautuvista naisista kuin kaataa uutta riistaa.
En minä "joudu" vaan saan metsästää uusia kaatoja. Jos et ole oikeesti ämmä, ajattelet kuin ämmä. Tuo "joutuu" paljastaa kaiken. Mitä enemmän naisia, sitä rikkaampi seksielämä. Näin oikeasti kaikki miehet ajattelevat sisimmässään, tosin tuollaista "moonmaneista" en tiedä ;) - Asiakas
moonman kirjoitti:
Unohdit autuaasti että prostituutioon liittyy olennaisesti huumausaineet, muu oheisrikollisuus ja sukupuolitaudit.
Sinun mielestäsi prostituoidun käyttäminen on siis seksuaalisuhde, aika köyhä näkökohta. Seksuaalisuhteessa pyritään molemminpuoliseen nautintoon, prostituoidun käyttäminen on lähinnä käteenvetoon verrattava säälittävä yritys hakea inhimillistä kontaktia kun siihen ei ole kykyä tai mahdollisuutta normaalissa ihmissuhteessa.
Esittämäni suorat kysymykset taisivat osua arkaan paikkaan, onko niin ettet toivoisi lapsistasi prostiuoituja vaikka olet täällä suureen ääneen kehumassa homman tarpeellisuutta ja kunniallisuutta?
Kyllä kai huorissa juoksevat luuserit voivat saada naista muutenkin, kaikki tekevät virheitä joskus, naiset eksyvät usein egoististen itsetyydyttäjien seuraan koska heitä on kaiketi enemmistö miehistä.
Tosin on aika erikoista esittää että naiset pyrkivät sänkyyn mieluiten korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevien miesten kanssa, arvelisin että hyväksi rakastajaksi tiedetty mies vetää tuossa suhteessa pitemmän korren ellei nainen ole nimenomaan rahan perässä:)
Logiikkani premissit ovat erilaiset kuin sinulla, sinun premissisi ovat housuissasi, minun päässäni.
Prostituution hyväksyminen aiheuttaa yhteiskunnalle paljon enemmän ongelmia kuin sinun ajatuskyvylläsi pystyy mieltämään koska ilmeisesti nainen on sinulle yhtä kuin pillu, eikä mitään muuta.
Hyväksytty prostituutio merkitsee pitkällä tähtäimellä naisen yleisen arvostuksen alenemista ja tuottaa kaltaisiasi miehiä jotka eivät osaa, eivätkä viitsi panostaa sivistyneeseen seksuaalisuuteen sen vertaa että pystyisivät pitämään edes vaimoaan tyytyväisenä ja sitä kautta perheen koossa, toimivana tasapainoisena kasvualustana lapsille.
Naisen arvostuksen aleneminen altistaa myös naiset ja lapset seksuaaliselle hyväksikäytölle ja raiskauksille.
Ymmärrän kyllä näkökantasi, se on helppo ymmärtää. Sinulle seksuaalisuuden ilmaisu on pelkkää genitaalien hiertämistä SINUN ehdoillasi kunnes SINÄ olet saanut mitä hait, minulle asia on suunnattoman paljon laajempi mitä sinun lienee vaikea käsittää ... kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.
En ole kriminalisoimassa sinun kaltaistesi egoistien seksitouhuja, jos joku nainen haluaa toimia ehdoillasi panopuuna niin se on hänen häviönsä, prostituutio on kuitenkin aivan eri asia yhteiskuntamme etua ajatellen.Mikä ihme sinutkin saa esiintymään miehenä, ämmä? Typerä ämmä, eikö naistenmies enää nickinä kolahda?
- Valerie S.
Asiakas kirjoitti:
Heh heh, lähtökohtaisesti en ole tässä maailmassa naisia palvelemassa vaan tyydyttämässä omia tarpeitani. Toiseksi, suurempi työ minulla on päästä eroon kiinni tarrautuvista naisista kuin kaataa uutta riistaa.
En minä "joudu" vaan saan metsästää uusia kaatoja. Jos et ole oikeesti ämmä, ajattelet kuin ämmä. Tuo "joutuu" paljastaa kaiken. Mitä enemmän naisia, sitä rikkaampi seksielämä. Näin oikeasti kaikki miehet ajattelevat sisimmässään, tosin tuollaista "moonmaneista" en tiedä ;)Olet siis täällä vain tyydyttämässä omia tarpeitasi - toisten kustannuksella tosin.
Näinhän ne psykopaatit toimii.
Tyypillinen tapettava mies, täysin kykenemätön empatiaan ja henkiseen elämään.
Cutting up-terveisin,
Valerie - Valerie S.
Asiakas kirjoitti:
Mikä ihme sinutkin saa esiintymään miehenä, ämmä? Typerä ämmä, eikö naistenmies enää nickinä kolahda?
Sinäkin pikku-psykopaatti uskot jokaisen henkistä elämää, empatiaa ja älykkyyttä ja tietoa omaavan miehen olevan nainen.
Kiitos vaan.
Nämä ominaisuudethan sinulta näyttävät puuttuvan, tosin kirjallista lipevyyttä löytyy.
Psykopaatit on hyviä selittelijöitä.
Cutting up-terveisin,
Valerie - moonman
Asiakas kirjoitti:
Heh heh, lähtökohtaisesti en ole tässä maailmassa naisia palvelemassa vaan tyydyttämässä omia tarpeitani. Toiseksi, suurempi työ minulla on päästä eroon kiinni tarrautuvista naisista kuin kaataa uutta riistaa.
En minä "joudu" vaan saan metsästää uusia kaatoja. Jos et ole oikeesti ämmä, ajattelet kuin ämmä. Tuo "joutuu" paljastaa kaiken. Mitä enemmän naisia, sitä rikkaampi seksielämä. Näin oikeasti kaikki miehet ajattelevat sisimmässään, tosin tuollaista "moonmaneista" en tiedä ;)ei korvaa laatua:)
- moonman
Asiakas kirjoitti:
Mikä ihme sinutkin saa esiintymään miehenä, ämmä? Typerä ämmä, eikö naistenmies enää nickinä kolahda?
julkisesti vaatii mieheltä enemmän kanttia kuin tyhjäpäinen machoilu. Täällä on helppo soittaa poskea mutta taitaisivat sanat juuttua kurkkuusi silmäkkäin :)
Tiedoksesi, olen käyttänyt vain ja ainoastaan tätä yhtä ja samaa nickiä siitä saakka kun tämä pulju kulki vielä Sirkuksen nimellä.
- Fireseed
Se on totta, että Mönkäre ja muut saman mieliset eivät todellakaan ole naisten puolella tässä asiassa. Vaikuttaa enemmänkin siltä, että he kadehtivat kun prostituoidut saavat parempaa palkkaa kuin he itse.
Olen myös samaa mieltä siitä, että nainen jolla on terve itsetunto ja joka ei häpeä itseään, voi ja uskaltaa tehdä millaista työtä vain.
Oli hienoa lukea aitoja kokemuksia, eikä aina vain arveluja ja otaksuntaa siitä millaista se prostituutio saattaisi olla.
Kaikille prostituutio ei luonnollisestikaan sovi, mutta olisi kunnioitettavaa, jos sen ammatikseen valinneita ei julkisesti arvosteltaisi.
Hyvää jatkoa sinulle!- Veera
on mainio esimerkki siitä, miksi NAISET vastustavat prostituutiota: puhut naisista, kun tarkoitat prostituutteja. Naiset eivät ole prostituoituja. Puhumalla yleistävällä tavalla naisina huorista puhuessasi, olet omaksunut nimenomaan sen kieroutuneen asenteen, jota naiset eivät halua leviävän yleiseksi asenteeksi, asenteeksi jolla on tiettyjä seuraamuksia myös niiden naisten henkilökohtaiseen elämään, joille huoraaminen ei ole ominaisuutena.
Myytti, johon miehet helposti sortuvat uskomaan, on se, että luulevat huoran tekevän työtään vapaaehtoisesti ja mielellään. Työ toki voi olla "vapaaehtoista", mutta syyt siihen miksi he tekevät sitä työtä ovat kuitenkin lähtöisin useimmiten hyväksikäytöstä/psykologisista vammoista. Esim. lapsiprostituutiota vahvasti vastustavat miehet eivät tunnu huomaavan tai tajuavan, että aikuinen nainen jossain Thaimaassa/Venäjällä on ollut jo lapsena prostituoitu, joka on niin turtunut työhönsä, että tekee sitä aikuisena jo "vapaaehtoisesti". Lapsi vain on kasvanut aikuiseksi ruumiltaan, mutta henkisesti tällainen nainen on edelleen samalla hyväksikäyttötasolla. Mielestäni prostituidut ovat tunnevammaisia ihmisiä.
Humaani ja sivistynyt ihminen ei käytä hyväkseen eikä altista tunnevammaista ihmistä loputtomaan kierteeseen vain oman hetkittäisen hyvinvointinsa takia. - Ron Jeremy
Veera kirjoitti:
on mainio esimerkki siitä, miksi NAISET vastustavat prostituutiota: puhut naisista, kun tarkoitat prostituutteja. Naiset eivät ole prostituoituja. Puhumalla yleistävällä tavalla naisina huorista puhuessasi, olet omaksunut nimenomaan sen kieroutuneen asenteen, jota naiset eivät halua leviävän yleiseksi asenteeksi, asenteeksi jolla on tiettyjä seuraamuksia myös niiden naisten henkilökohtaiseen elämään, joille huoraaminen ei ole ominaisuutena.
Myytti, johon miehet helposti sortuvat uskomaan, on se, että luulevat huoran tekevän työtään vapaaehtoisesti ja mielellään. Työ toki voi olla "vapaaehtoista", mutta syyt siihen miksi he tekevät sitä työtä ovat kuitenkin lähtöisin useimmiten hyväksikäytöstä/psykologisista vammoista. Esim. lapsiprostituutiota vahvasti vastustavat miehet eivät tunnu huomaavan tai tajuavan, että aikuinen nainen jossain Thaimaassa/Venäjällä on ollut jo lapsena prostituoitu, joka on niin turtunut työhönsä, että tekee sitä aikuisena jo "vapaaehtoisesti". Lapsi vain on kasvanut aikuiseksi ruumiltaan, mutta henkisesti tällainen nainen on edelleen samalla hyväksikäyttötasolla. Mielestäni prostituidut ovat tunnevammaisia ihmisiä.
Humaani ja sivistynyt ihminen ei käytä hyväkseen eikä altista tunnevammaista ihmistä loputtomaan kierteeseen vain oman hetkittäisen hyvinvointinsa takia.Jotkut naiset, eivät kaikki, ovat prostituoituja eli huoria. Luuletko että lakeja laatimalla voi vaikuttaa yleisiin asenteisiin? Mieti uudestaan. Sellainen laki jota suurin osa kansasta vastustaa ja jota ei voida valvoa on kuollut kirjain.
Oletko itse huora vai miten puhut noin asiantuntevasti huoran ammatista? Tunnetko henkilökohtaisesti moniakin huoria? Miksi rinnastat lapsiseksin joka on aina ollut rikollinen teko normaaliin prostituutioon?
Mielestäsi prostituoidut ovat tunnevammaisia ihmisiä. Haloo! Onko sinulla jotain tutkimustietoa tästä? Jos itse olisin prostituoitu niin vituttaisi lukea näitä sun mutu-juttujas täältä. Humaania ja sivistynyttä ei ole ali-arvioida toisia ihmisiä noin rankasti. - arnold
Veera kirjoitti:
on mainio esimerkki siitä, miksi NAISET vastustavat prostituutiota: puhut naisista, kun tarkoitat prostituutteja. Naiset eivät ole prostituoituja. Puhumalla yleistävällä tavalla naisina huorista puhuessasi, olet omaksunut nimenomaan sen kieroutuneen asenteen, jota naiset eivät halua leviävän yleiseksi asenteeksi, asenteeksi jolla on tiettyjä seuraamuksia myös niiden naisten henkilökohtaiseen elämään, joille huoraaminen ei ole ominaisuutena.
Myytti, johon miehet helposti sortuvat uskomaan, on se, että luulevat huoran tekevän työtään vapaaehtoisesti ja mielellään. Työ toki voi olla "vapaaehtoista", mutta syyt siihen miksi he tekevät sitä työtä ovat kuitenkin lähtöisin useimmiten hyväksikäytöstä/psykologisista vammoista. Esim. lapsiprostituutiota vahvasti vastustavat miehet eivät tunnu huomaavan tai tajuavan, että aikuinen nainen jossain Thaimaassa/Venäjällä on ollut jo lapsena prostituoitu, joka on niin turtunut työhönsä, että tekee sitä aikuisena jo "vapaaehtoisesti". Lapsi vain on kasvanut aikuiseksi ruumiltaan, mutta henkisesti tällainen nainen on edelleen samalla hyväksikäyttötasolla. Mielestäni prostituidut ovat tunnevammaisia ihmisiä.
Humaani ja sivistynyt ihminen ei käytä hyväkseen eikä altista tunnevammaista ihmistä loputtomaan kierteeseen vain oman hetkittäisen hyvinvointinsa takia.Prostituution vastustajat ne suurimpia tunnevammaisia ovat. Prostituution vastustamisen motiivina ovat kateus ja mustasukkaisuus. Prostituutiota vastustavilla feministeillä on itsellään vaikeita itsetunnon ja sukupuoli-identiteetin häiriöitä.
- White nigger
arnold kirjoitti:
Prostituution vastustajat ne suurimpia tunnevammaisia ovat. Prostituution vastustamisen motiivina ovat kateus ja mustasukkaisuus. Prostituutiota vastustavilla feministeillä on itsellään vaikeita itsetunnon ja sukupuoli-identiteetin häiriöitä.
Tämmöset tomppelit pitäis vierä saunan taa ja ...
- Asiakas
Veera kirjoitti:
on mainio esimerkki siitä, miksi NAISET vastustavat prostituutiota: puhut naisista, kun tarkoitat prostituutteja. Naiset eivät ole prostituoituja. Puhumalla yleistävällä tavalla naisina huorista puhuessasi, olet omaksunut nimenomaan sen kieroutuneen asenteen, jota naiset eivät halua leviävän yleiseksi asenteeksi, asenteeksi jolla on tiettyjä seuraamuksia myös niiden naisten henkilökohtaiseen elämään, joille huoraaminen ei ole ominaisuutena.
Myytti, johon miehet helposti sortuvat uskomaan, on se, että luulevat huoran tekevän työtään vapaaehtoisesti ja mielellään. Työ toki voi olla "vapaaehtoista", mutta syyt siihen miksi he tekevät sitä työtä ovat kuitenkin lähtöisin useimmiten hyväksikäytöstä/psykologisista vammoista. Esim. lapsiprostituutiota vahvasti vastustavat miehet eivät tunnu huomaavan tai tajuavan, että aikuinen nainen jossain Thaimaassa/Venäjällä on ollut jo lapsena prostituoitu, joka on niin turtunut työhönsä, että tekee sitä aikuisena jo "vapaaehtoisesti". Lapsi vain on kasvanut aikuiseksi ruumiltaan, mutta henkisesti tällainen nainen on edelleen samalla hyväksikäyttötasolla. Mielestäni prostituidut ovat tunnevammaisia ihmisiä.
Humaani ja sivistynyt ihminen ei käytä hyväkseen eikä altista tunnevammaista ihmistä loputtomaan kierteeseen vain oman hetkittäisen hyvinvointinsa takia.Siiinä on suurin syy ryhtyä huoraksi. Noh, mielestäni naiset ovat paremmassa asemassa kuin miehet, koska rahapulassaan miehet joutuvat tekemään rikoksia. Siksi vangeistä 90 % on miehiä.
Mitä feministit aikovat tehdä naiskiintiövankien osuuden nostamiseksi 50 %:iin? - Valerie S.
Asiakas kirjoitti:
Siiinä on suurin syy ryhtyä huoraksi. Noh, mielestäni naiset ovat paremmassa asemassa kuin miehet, koska rahapulassaan miehet joutuvat tekemään rikoksia. Siksi vangeistä 90 % on miehiä.
Mitä feministit aikovat tehdä naiskiintiövankien osuuden nostamiseksi 50 %:iin?Vankilassahan naiset nytkin istuvat alistettuina miesten valtaa pönkittävien yhteiskuntarakenteitten alle.
Istun mielelläni vankilassa kuhan olen ensin saanut miehet maapallolta hävitettyä.
Cutting up-terveisin,
Valerie - Veera
Ron Jeremy kirjoitti:
Jotkut naiset, eivät kaikki, ovat prostituoituja eli huoria. Luuletko että lakeja laatimalla voi vaikuttaa yleisiin asenteisiin? Mieti uudestaan. Sellainen laki jota suurin osa kansasta vastustaa ja jota ei voida valvoa on kuollut kirjain.
Oletko itse huora vai miten puhut noin asiantuntevasti huoran ammatista? Tunnetko henkilökohtaisesti moniakin huoria? Miksi rinnastat lapsiseksin joka on aina ollut rikollinen teko normaaliin prostituutioon?
Mielestäsi prostituoidut ovat tunnevammaisia ihmisiä. Haloo! Onko sinulla jotain tutkimustietoa tästä? Jos itse olisin prostituoitu niin vituttaisi lukea näitä sun mutu-juttujas täältä. Humaania ja sivistynyttä ei ole ali-arvioida toisia ihmisiä noin rankasti."Miksi rinnastat lapsiseksin joka on aina ollut rikollinen teko normaaliin prostituutioon?"
Et ilmeisesti osaa lukea tai sitten et vain kykene ymmärtämään. Kirjoitin seuraavalla tavalla aiemmin:
"Esim. lapsiprostituutiota vahvasti vastustavat miehet eivät tunnu huomaavan tai tajuavan, että aikuinen nainen jossain Thaimaassa/Venäjällä on ollut jo lapsena prostituoitu, joka on niin turtunut työhönsä, että tekee sitä aikuisena jo "vapaaehtoisesti"."
Sinä juuri vahvistit väitteeni.
Tuonhan kykenee jo ymmärtämään itsestäänselvästi seuraamalla aktiivisesti mediaa jauutisia ympäri maailman, ei tuon ymmärtäminen kovin paljon pollaa vaatisi sinultakaan. Eikä myöskään omakohtaisia kokemuksia. Hmm, toisaalta sinä vaikutat niin puupäältä, että sinä luultavasti et kykene tajuamaan syy- ja seuraussuhteita ilman omakohtaisia kokemuksia, niin typerä tuo alkuun kopsaamani heittosi oli. - Asiakas
Veera kirjoitti:
"Miksi rinnastat lapsiseksin joka on aina ollut rikollinen teko normaaliin prostituutioon?"
Et ilmeisesti osaa lukea tai sitten et vain kykene ymmärtämään. Kirjoitin seuraavalla tavalla aiemmin:
"Esim. lapsiprostituutiota vahvasti vastustavat miehet eivät tunnu huomaavan tai tajuavan, että aikuinen nainen jossain Thaimaassa/Venäjällä on ollut jo lapsena prostituoitu, joka on niin turtunut työhönsä, että tekee sitä aikuisena jo "vapaaehtoisesti"."
Sinä juuri vahvistit väitteeni.
Tuonhan kykenee jo ymmärtämään itsestäänselvästi seuraamalla aktiivisesti mediaa jauutisia ympäri maailman, ei tuon ymmärtäminen kovin paljon pollaa vaatisi sinultakaan. Eikä myöskään omakohtaisia kokemuksia. Hmm, toisaalta sinä vaikutat niin puupäältä, että sinä luultavasti et kykene tajuamaan syy- ja seuraussuhteita ilman omakohtaisia kokemuksia, niin typerä tuo alkuun kopsaamani heittosi oli.Ei noi järkyttävät lapsipornojutut Kauko-Idässä kuulu tähän asiaan mitenkään. Asia voitaisiin välttää vaikka siten, että jokainen hutsu voisi hankkia oman huorapassinsa "Vapaan Huoran Lisenssi eli VHL". Vältyttäisiin ainakin siltä, että joku ahkera horatsu menettäisi elinkeinonsa. Ei kai teillä ihan tosi voi olla mitään sitä vastaan, että joku opiskelijatyttö hoitaa vuokrarästinsä pankkinsa avulla? Kamoon, kai nyt yksilölläkin pitää jokin vapaus vielä olla?! Mitä helvettiä se voi muita haitata, jos kaksi aikuista sopii asioista vapaasta tahdosta keskenään? Eikös naisella pitänyt olla oikeus päättää vartalostaan,hä?! Itse asiassa nämä typykät ovat paremaassa asemassa kuin ne opiskelijapojat, joille ei tällaisia markkinoita ole, 100 ekeä puolen tunnin hommasta ja suihkuun. Jos kundit haluaa jotakin extraa, niinden pitää tehdä jotakin laitonta. ajatelkaa nyt vähän mitä te teette niille tytyöille, karhunpalveluksen.
- Valerie S.
Asiakas kirjoitti:
Ei noi järkyttävät lapsipornojutut Kauko-Idässä kuulu tähän asiaan mitenkään. Asia voitaisiin välttää vaikka siten, että jokainen hutsu voisi hankkia oman huorapassinsa "Vapaan Huoran Lisenssi eli VHL". Vältyttäisiin ainakin siltä, että joku ahkera horatsu menettäisi elinkeinonsa. Ei kai teillä ihan tosi voi olla mitään sitä vastaan, että joku opiskelijatyttö hoitaa vuokrarästinsä pankkinsa avulla? Kamoon, kai nyt yksilölläkin pitää jokin vapaus vielä olla?! Mitä helvettiä se voi muita haitata, jos kaksi aikuista sopii asioista vapaasta tahdosta keskenään? Eikös naisella pitänyt olla oikeus päättää vartalostaan,hä?! Itse asiassa nämä typykät ovat paremaassa asemassa kuin ne opiskelijapojat, joille ei tällaisia markkinoita ole, 100 ekeä puolen tunnin hommasta ja suihkuun. Jos kundit haluaa jotakin extraa, niinden pitää tehdä jotakin laitonta. ajatelkaa nyt vähän mitä te teette niille tytyöille, karhunpalveluksen.
Tällainen pässi eliminoi itse itsensä.
Ei tarvitse kauaa odottaa.
Aids tai huumeet vievät hänet perikatoon.
Voi myöskin tulla hakemaan multa armonpiikin.
Cutting up-terveisin,
Valerie
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6578035Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672310Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332237- 1471809
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281315Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511245Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131195Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65856Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60851Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7773