MIKSI ?

Kertokaa viisaammat, miksi melkein aina ajaessani kaupungilla kaksikaistaisella tiellä, viereen tulee joku 80-luvun lopun / 90-luvun alun datsun tai vastaava tai sitten vähän uudempi pieni corsa, corolla tai muu koppakuoriainen, ajaa vähän aikaa vieressä ja sitten pitää päästä kiilaamalla eteen samalle kaistalle. Se on raivostuttavaa. Vauhtia on mulla ihan riittämiin, yläkanttiinkin, ettei sen puoleen tarviis ohitella. Pitääkö pojujen näyttää että vanhakin vielä kulkee vai mitä? Itselläni on pari vuotta vanha Audi A4.
5308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ja itsesi pitää saada näyttää että audi a4:n kuuluu olla aina ensimmäisenä seisomassa punaisissa valoissa? Ja itsekäs & röyhkeä asenteesi muita autoja kohtaan "koppakuoriaisina" kertoo että auto on sulle kyrvän jatke, ilmeisesti muillakin sakumerkeillä ajelevat kuin bmw sakki on tuommoista...
Datsuneita ei ole ollut valmistuksessa enää 80-luvun alun jälkeen.

Äänestä

ihmetellyt miksi koppakuoriaiset tuppaavat kiilaamaan a4:sien eteen. Täältä a4:n takaa tullut monta kertaa todettua. Muttei se minua liikuta, ei sitten pätkääkään. Kunhan vain ei lennä kuraa mun r8:n päälle.

Äänestä

Olisiko niin että samalla tavalla kaikilla autoilla ajetaan, mutta vain ne vanhat pikkukipot ärsyttää? Itse en ole ainakaan huomannut juurikaan eroa kuljettajien käyttäytymisessä sen mukaan millaisella autolla he ajavat. Tuo eteen kiilaaminen kyllä on tuttu ilmiö. Ainoa oma havaintoni on se, että uudehkoilla suurilla maastureilla ajavat ohittavat usein lähes keskiviivan päällä ajaen. Saattaa selittyä sillä, että nämä kuskit eivät ole vielä täysin oppineet hahmottamaan autonsa ulottuvuuksia...

Äänestä

Haluavat käydä kurkkaamassa, miltä menopelisi sivusta ja edestä näyttää.

Äänestä

pienet koppikset tuntevat turvallisuutta kerääntyessään ryhmäksi. nauti vaan turvallisuuden tunteesta jos vaikka iso musta bemari ei tulis ja roiskauttais kuraa lasiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Litmanen* kirjoitti:

Kertokaa viisaammat, miksi melkein aina ajaessani kaupungilla kaksikaistaisella tiellä, viereen tulee joku 80-luvun lopun / 90-luvun alun datsun tai vastaava tai sitten vähän uudempi pieni corsa, corolla tai muu koppakuoriainen, ajaa vähän aikaa vieressä ja sitten pitää päästä kiilaamalla eteen samalle kaistalle. Se on raivostuttavaa. Vauhtia on mulla ihan riittämiin, yläkanttiinkin, ettei sen puoleen tarviis ohitella. Pitääkö pojujen näyttää että vanhakin vielä kulkee vai mitä? Itselläni on pari vuotta vanha Audi A4.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu