Totuus on se, että vaihtaessani uuteen, en ole tehnyt mitään huoltoja, muuta kuin ajanut. Se auto kestää sen 2 vuotta tekemättä edes huoltoja. Olen jo 5 autoa näin ajanut "loppuun". Se on tosiaan tuurista kiinni, millaisen käytetyn ostaja sattuu saamaan.Öljyä tietenkin olen lisännyt, mutta en muuta. Pesty on ennen vaihtoa, ja ne pesuhuollot on jäänyt yhden käden sormien lukumäärään.Riskin olen tietenkin ottanut, jos tulee takuukorjauksia, mutta olen laskenut niin, että pienet viat ei edes haittaa, mutta suuremmista tietenkin pitää riski, ja tähän asti se on kannattanut.
En huollata uutta autoa
12
2485
Vastaukset
- autohan se vaan on
yeps, peltilehmähän se vaan on :-)
- Mika
Tuurin osuutta hyvän käytetyn auton löytämisessä voi vähentää selvittämällä huoltohistorian. Ensimmäiseksi kannattanee vilkaista huoltokirjaa. Jos sitä ei löydy tai auton huoltohistoria epäilyttää, huoltohistoriasta saa usein tietoja merkkihuollosta. Korjaukset ja jopa huolloissa rutiininomaisesti vaihdetut suodattimet ja tulpat ym. on tallenettu huollon koneille. Tämä pätee ainakin paikalliseen Renault -huoltoon. Huolto, jossa autoa olisi todennäköisimmin käytetty, selviää päättelemällä - jos ei halua asiasta kysyä suoraan edelliseltä omistajalta.
- tdi 66kw
sama pätee monessa merkissa, eli soitto merkkihuoltoon ja rekisterinumerolla löytyy tietoa. Esim. viimeksi ostamani auto oli kyllä huollettu säännöllisesti, mutta esim. jarrunesteitä ei oltu vaihdettu kahden vuoden iässä (auto oli 4,5v vanha ostaessa)
Huolto itse asiassa sanoi, että he eivät voi tehdä kuin sen mitä asiakas sanoo, eli vaikka kirjat on täynnä leimoja, niin ei ole takuita, että kaikki toimenpiteet olisi tehty.
Käytetty pitäisi aina ostaa siinä uskossa ja sillä hinnalla, että huollot on osittain laiminlyöty, koneella on ajettu vajailla öljyillä.. Pissapojannestettä on lisätty ohjaustehostimeen ym... - Pettynyt
Ottakaa laskin käteen ja laskekaa mitä merkkiliikkeen huollot maksavat. Olen ite käyttänyt merkkihuolloissa aina autoni - nyt se kyllä taitaa loppua. Kysyin 90 th huollon hintaa nissanilta ja se maksaa yli 900e = yli 5300mk.
Aivan sairasta hinnoittelua.
Lisäksi olen törmännyt suoranaiseen ammattitaidottomuuteen. Itse piti näyttää sormella mistä edellisessä autossa jarruvika löytyi. Sitä oltiin etsitty jo kolmena eri päivänä "nissan merkkiliikkeessä". - Pekka
Pettynyt kirjoitti:
Ottakaa laskin käteen ja laskekaa mitä merkkiliikkeen huollot maksavat. Olen ite käyttänyt merkkihuolloissa aina autoni - nyt se kyllä taitaa loppua. Kysyin 90 th huollon hintaa nissanilta ja se maksaa yli 900e = yli 5300mk.
Aivan sairasta hinnoittelua.
Lisäksi olen törmännyt suoranaiseen ammattitaidottomuuteen. Itse piti näyttää sormella mistä edellisessä autossa jarruvika löytyi. Sitä oltiin etsitty jo kolmena eri päivänä "nissan merkkiliikkeessä".Omaan Corollaani teetätin juuri 105-tuhannen huolllon ja hinnaksi jäi alle 2000 mummon markkaa, eli reilu 300e. Tämän oli auton kallein huolto, koska siinä vaihdettiin myös nokkahihna.
- aapo
Sakemannit on tehneet näin jo vuosikausia.
Siksipä mm. VW/Audi dieseleissä vm. 2000 eteenpäin on huolto-/öljynvaihtoväli 2v. / 50000 km tai aikaisemmin, jos huoltoväli näyttö jotain ilmoittaa. Mulla ilmotti 44000 km. kohdalla että "Service in 2000 km". Riippuu kuulemma ajotavasta, ajomatkojen pituuksista, kylmäkäynnistyksistä yms. En tiedä onko kukaan päässyt 50000 km. - Jari
Saat autostasi aikalailla pienemmän hyvityshinnan kun huoltoleimoja ei ole. Ja seuraavan omistajan on lähes mahdoton päästä eroon 5-7 vuoden ikäisestä autosta jonka huoltokirja on 'kadonnut' eikä kilometrimäärästä ole mitään merkintöjä.
Totta kai auto kestää huoltamattakin pari vuotta. Minä olen kuitenkin laskeskellut niin että huollot kannattaa teettää merkkiliikkeessä huoltokirjan leimojen ja siitä seuraavan korkeamman vaihtoarvon vuoksi. Ja tuleehan siinä öljytkin vaihdettua, niin ei tarvitse itse lisäillä.- minä
Eipä liikeissä paljon huoltokirjaa kysellä jos auto on yli 3 vuotta vanha, eli ei vaikuta hyvityshintaankaan! kokemusta on!
Tai korkeintaan kysytään onko huoltokirjaa, johon voi vastata "kyllä" jos se löytyy, vaikka ei siinä leimoja olisikaan!
- Audi A3
On muuten yleistymään päin Suomessakin auton huoltamattomuus autoaan usein vaihtavien keskuudessa. Omaani tulee 2:ssa vuodessa, reilut 50 tuhatta, jonka jälkeen taas uusi. Mitään en ole teettänyt, muuta kuin ajanut. Huoltohistoriaa ei ole edes kyselty mennessäni vaihtamaan taas uuteen. Kaksi 4 litran astiaa riittää koko 50 tuhanteen, siinä autoni huoltokulut kokonaisuudessaan. Mitään järkeä ei ole teettää mitään, kuin ajaa vain, jos on rahaa vaihtaa 2 vuoden välein uuteen, koska huoltorahat on hukkaan menneitä sijoituksia. Laatuauto varmasti kestää sen 2 vuotta tekemättä mitään.
- Huoleton
Huollot tuntuvat olevan vain autokauppiaiden tapa rahastaa. Tekniikan maailman usein järjestemien testienkin mukaan huollot ovat usein todella ala-arvoisia. Selviäkään vikoja ei viitsitä korjata. Luotetaan siihen, että asiakas on niin tyhmä ettei huomaa.
Vaatimalla huoltokirjaa ja hyvittämällä paremmin valohoidetuista autoista - autokauppiaat pitävät huoltokartelliaan pystyssä. Olisi jo aika saada kilpailua Suomeenkin huoltotoimintaan.
Saksassa huoltokirjan merkitys on tärkein ajokilometrien paikkansa pitävyyttä tarkistaessa vaikka eipä siihenkään aina voi luottaa. - Huoleton
Huollot tuntuvat olevan vain autokauppiaiden tapa rahastaa. Tekniikan maailman usein järjestemien testienkin mukaan huollot ovat usein todella ala-arvoisia. Selviäkään vikoja ei viitsitä korjata. Luotetaan siihen, että asiakas on niin tyhmä ettei huomaa.
Vaatimalla huoltokirjaa ja hyvittämällä paremmin valohoidetuista autoista - autokauppiaat pitävät huoltokartelliaan pystyssä. Olisi jo aika saada kilpailua Suomeenkin huoltotoimintaan.
Saksassa huoltokirjan merkitys on tärkein ajokilometrien paikkansa pitävyyttä tarkistaessa vaikka eipä siihenkään aina voi luottaa.
- joo
Tässä taas nähdään että kannattaa hakea auto Saksasta,siellä olla autosta tarkkoja,eikä Sakut ole niin köyhiä että pitäisi jättää huollot tekemättä.
Ei muka viitsi huoltaa,köyhät,ei ole varaa huoltoihin kun tuli ostettua liian kallis auto!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872