Miten evankelioida?

Mark.1:15
Jeesus sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
--
Jeesus saarnasi evankeliumia. Tämän tehtävän Hän antoi myös seuraajilleen.
Jumalan evankeliumin saarnaamisen tarkoitus on voittaa sieluja Kristukselle.

Sielujen voittamisessa ei ole kyse väkivallasta vaan siitä, että annamme Kristuksen lähestyä ihmistä meidän kauttamme. Näin henkilö voi omakohtaisesti omistaa omakseen Kristuksen sovitustyön.

Evankelioimistyössä kontaktin syntyminen on tärkeätä.
Usein meitä uskovia syytetään tuputtamisesta, eikä syyttä. Haluamme niin mielellämme asettua toisen yläpuolelle emmekä kohtaa toista ihmistä tasavertaisena.
Usein ”päihitämme” hänet Raamatuntuntemuksellamme (”Sainpas sanotuksi”!). Joku taas voi ohittaa toisen omalla ”todistuslevyllään” kykenemättä olemaan kuuntelevana osapuolena.
Hyvin usein sorrumme myös moralismiin ja näin osoitamme kuuluvamme eri maailmaan.

Kontaktin syntymiseen tarvitaan tiettyjä asioita.
Viestitämme asioita kaikkien aistiemme välityksellä.
Näihin kuuluvat sanallisen kontaktin lisäksi mm. katse- ja kosketuskontakti.
Myös käytännöllinen auttamistyö avaa ovia ihmissydämiin.

Tästä Jeesus antoi hyvän esimerkin kohdatessaan samarialaisen naisen Sykarin kaivolla (Joh. 4:1-30)).
Hän lähestyi naista hänen omasta elämäntilanteestaan käsin.
Jeesus sanoi ensimmäiseksi: ”Anna minun juoda!”. Hän aloitti käsillä olevasta tilanteesta, eikä: ”Sinä olet syntinen ihminen”.
Myöhemmin Jeesus kyllä puhui myös synnistä. Pyynnöllään Jeesus osoitti kunnioittavansa naista.

Jos me emme pysty luomaan lämmintä ja kunnioittavaa suhdetta lähimmäisiimme, auttamismahdollisuutemme ovat miltei olemattomat.
Moralisoija ei kykene kuuntelemaan, mitä toisella on sanottavaa. Suupalttina oleminen on pahimpia kohtaamisen esteitä. Ovet evankeliumilta sulkeutuu.
Kunnioitus toista kohtaan avaa ovia ihmisen sisimpään.

7

332

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Virsi 434

      1.
      Kunnian Herraa palvelkaa
      kaikille siunaukseksi
      armoa vieden avaraa
      ihmisten vapaudeksi.
      Riemu on suuri taivaassa,
      tuhlaajalasten kotona,
      aina kun syntinen kääntyy.

      2.
      Eloa kypsyy korjuuseen,
      lyhyt on toiminnan hetki.
      Turmion suureen synkkyyteen
      rientävi ihmisten retki.
      Kristusta jos ei tunneta,
      kuljetaan ilman toivoa
      kolkkoa kuolemaa kohti.
      3.
      Sydämin, suin ja kätten töin
      avuksi kiiruhtakaamme.
      Rukous nouskoon päivin, öin,
      Herralta Hengen me saamme.
      Hätä ja tuska maailman
      suurempi on kuin aavistan.
      Ken tahtoo kärsivää auttaa?

      • antaa kasvun.

        Ottakaamme tämä huomioon että Jumala antaa kasvun, ihminen kylvää, mutta Jumala antaa kasvun.


      • antaa kasvun. kirjoitti:

        Ottakaamme tämä huomioon että Jumala antaa kasvun, ihminen kylvää, mutta Jumala antaa kasvun.

        "...ihminen kylvää, mutta Jumala antaa kasvun...."
        ---
        Usein me lannistumme, kun "kylvötyömme" ei näytä kantavan hedelmää.

        Silloin on hyvä muistaa:
        Gal. 6:9
        "Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy".


    • Elämän Sanaa.

      Kerromme jokaiselle uskovamme Jeesukseen:
      Fil. 2:16
      tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.


      Tahtomme on kaikessa seurata Jeesuksen, eli Sanan jälkiä ja siksi mekin olemme täynnä armoa ja totuutta:
      Joh. 1:14
      Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.


      Olemme valmiit joka hetki tekemään tiettäväksi uskon perustan. Kuka tahansa haluaa kuulla enemmän ELÄMÄN SANASTA, saa tietää, että parannuksen, eli mielen muutoksen kautta saa jokainen tulla Jeesuksen luokse. Tahtonsa ilmaisseen Jumala auttaa yhteen Henkeen Itsensä ja heidän kanssaan, jotka ovat ottaaneet vastaan ELÄMÄN SANAN:
      Mark. 1:15
      ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

      ELÄMÄN SANAN vastaan ottanut saa julistaa ILOSANOMAA ja joka totuudellisesti julistaa sitä saa merkit uskoonsa:
      Markus 16
      15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
      16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
      17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,
      18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
      19 Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle.
      20 Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.

      • Laittamasi Filipp. kirjeen kohta sopii tähän yhteyteen hyvin. Laitan tähän vielä jakeen 15.
        --
        2:15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
        2:16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.
        --
        ”Hengen kuljetettavana” (Gal.5:18) oleminen merkitsee sitä, että ”olemme moitteettomia ja puhtaita ja tahrattomia Jumalan lapsia kieron ja nurjan sukukunnan keskellä” (15). Elämme jatkuvassa anteeksiantamuksen osallisuudessa ja olemme pyhiä ja puhtaita Jumalan edessä- vaikka syntiturmelus onkin meissä vielä jäljellä.

        Usein elämän vaelluksemme on paras todistus uskostamme- ei paljot puheemme.
        1.Piet. 3:1
        "Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,..."

        Kristukseen uskovat loistavat niin kuin tähdet maailmassa (15).
        He levittävät ”Kristuksen tuoksua” (2. Kor.2:15) sekä pelastuvien, että kadotukseen joutuvien keskellä.
        Tähän me pystymme, jos pidämme kiinni Sanasta, joka yksin voi antaa meille elämän (16).


      • Sanon
        Tapio522 kirjoitti:

        Laittamasi Filipp. kirjeen kohta sopii tähän yhteyteen hyvin. Laitan tähän vielä jakeen 15.
        --
        2:15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
        2:16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.
        --
        ”Hengen kuljetettavana” (Gal.5:18) oleminen merkitsee sitä, että ”olemme moitteettomia ja puhtaita ja tahrattomia Jumalan lapsia kieron ja nurjan sukukunnan keskellä” (15). Elämme jatkuvassa anteeksiantamuksen osallisuudessa ja olemme pyhiä ja puhtaita Jumalan edessä- vaikka syntiturmelus onkin meissä vielä jäljellä.

        Usein elämän vaelluksemme on paras todistus uskostamme- ei paljot puheemme.
        1.Piet. 3:1
        "Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,..."

        Kristukseen uskovat loistavat niin kuin tähdet maailmassa (15).
        He levittävät ”Kristuksen tuoksua” (2. Kor.2:15) sekä pelastuvien, että kadotukseen joutuvien keskellä.
        Tähän me pystymme, jos pidämme kiinni Sanasta, joka yksin voi antaa meille elämän (16).

        vain aamen ja se tarkoitaa, että yhdyn tuohon kirjoitukseen.


    • Annirene

      Hyvä kirjoitus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1139
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      998
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      713
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      61
      712
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    14. 47
      478
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      453
    18. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      94
      448
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe