Tulosvaroitus Prohan toimitusjohtajan erorahasta
STT
Ohjelmistoyhtiö Proha joutui antamaan tulosvaroituksen toimitusjohtaja Pekka Peren erorahan vuoksi
"Perelle joudutaan maksamaan erorahana kahden vuoden palkka luontoisetuineen eli yhteensä 678 512 euroa. Yhtiön mukaan erorahaa koskevat neuvottelut ovat päättyneet tuloksettomina.
Prohan mukaan uudelleenjärjestelyn aiheuttamat kustannukset painavat toisen vuosineljänneksen tuloksen tappiolliseksi ja vaikuttavat negatiivisesti koko tilivuoden tulokseen. Tästä johtuen yhtiö pitää aiemmin julkaistujen vuoden 2008 näkymien saavuttamista haasteellisena."
http://www.ksml.fi/uutiset/talous/tulosvaroitus-prohan-toimitusjohtajan-erorahasta(103826).ece

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.