Kun miettii miten feministit yleensä toimivat, niin voidaan luoda seuraavanlainen malli.
Ensiksi esitetään ultimatum, uhkavaatimus, ( yleensä Helsingin Sanomissa) jossain suuressa valtakunnallisessa lehdessä. Esimerkiksi, nyt naisia on oltava vähintäänkin 40% yhtiöiden hallituksessa tiettyyn aikaan mennessä tai me säädämme kiintiölain, jolloin asia tehdään pakolla. Valinta on tietenkin miehillä: vastustaa ja leimautua siaksi tai totella ja saada keksin feministeiltä.
Asiasta ei keskustella sitten enempää, vaan viikosta toiseen naiset kirjoittelevat kolumneja, lehtijuttuja ja artikkeleita sekä Hesarissa, että naisten lehdissä asiasta. Kaikissa sama sävy: miehet syrjivät naisia kun eivät tottele feministien ultimatumia.
Sama mentaliteetti on prostituutiokeskustelussa. Prostituutio on ihmiskauppaa ja naisen ihmisarvoa alentavaa sanokoot sikamiehet ihan mitä tahansa. Asia nyt on vain niin kun feministit niin sanovat.
Mitään uutta tässä ei ole. Feministit ovat järjestelmällisesti sulkeneet miehet pois tasa- arvokeskustelusta sulkemalla heidän pääsyn pois feministisistä kokouksista ja naisverkostoistaan.
Mistään tasa- arvosta ei voi olla kyse, sillä tasa- arvokeskustelussa käsitellään kummankin sukupuolen asemaa ja luulisi tasa- arvonkin etenevät nopeammin kun miehet saataisiin mukaan. Jostain kumman syystä suuri osa miehistä antaa epäluottamuslauseen juuri feministeille. Tuskin ilman syytä. Feministit eivät todellakaan ole diplomaatteja. He vain jyräävät yli välittämättä siitä mitä muut sanovat. Luin yhden feministin vuodatusta siitä, että miksi naiset ajattelevat itsenäisesti ( hän ihmetteli miksi kaikki naiset eivät tue feministien näkemyksiä ja toimintatapoja, vaan jopa ovat eri mieltä kuin feministit!).
Järkyttävää luettavaa oli äskettäin erään feministin mukatutkimus siitä kuinka oppilaita kohdellaan kouluissa sukupuolirooleista käsin ja pojat saavat jotain erityiskohtelua. Voi herranjumala, juuri pojathan eivät menesty yhtä hyvin koulutusjärjestelmässä! Missä se erityiskohtelu sitten näkyy? Eikö heikommassa asemassa olevia tule juuri tukea? Feministi tietenkni ajattelee, että ei silloin kun naiset eivät ole heikommassa asemassa.
Ja käsittääkseni ihmiset ovat sukupuolisia olentoja. Tasa- arvo ei tarkoita yhdenmukaistamista erityisesti kun poikien ja tyttöjen oppimismekaniikassa on eroja.
Feministit eivät ole diplomaatteja
7
441
Vastaukset
- Enigma
Tasa-arvoa. Sama homma naisten armeijaan "pääsynkin" kanssa. Mitenkähän päin katsottuna se on tasa arvoa, että toiset saavat valita menevänsä asepalvelukseen, ja toisilla ei oikein ole vaihtoehtoja. Lähinnä tulee mieleen ruotsalainen kompromissi pari vuotta takaperin. Suomalaiset halusivat rekkojen maksimipituuden olevan (sanotaan nyt vaikka) 15 m, EU 14.5m svedut päätti tulla ratkasemaan kiistan ja ehdotti 16 ja puolta metriä. :)
- sanahelinää
Eikös olekkin vinkeetä, että myös naiset vaikuttavat asioihin :-)
Ja ikävää, että miehet eivät pääse nais verkostoihin. *nyyh nyyh* Mistähän nuo verkostot on opittu ja mistä niihin on saatu malli? Olisikohan miesverkostoista, poikakerhoista, saunanlaude päätöksenteosta.
Kumpa vielä joskus... miehet ja naist pääsisivät vaikuttamaan yhdessä. Asiat asioina eikä sukupuolet vastakkain.
Jos nyt otetaan tuo pakollinen esimerkki prostituutiokeskusteluta. Osa naisista miettii myös, miten ihanan kätevää on ostaa mies illaksi. Esim. Annassa oli tuosta ihan mukava artikkeli. - H. Moilanen
muihin kohtiin takertua, mutta mikä pisti silmään ja mikä on yleistä näkökannallesi muista kirjoituksista päätellen, on se, että tutkimukset, jotka osoittavat naisten kärsivän, ovat muka-tutkimuksia, eivätkä siis kelpaa. Sen sijaan jos mies tekee tutkimuksen niin se on ilman muuta pätevä ja absoluuttinen totuus.
Olen huomannut useiden miesten omaavan samankaltaisen katsantokannan ja tämän seikan havaitsemisen takia, en ota tosissani enää yhtäkään 'miestutkimusta' eli ns. normaalitutkimusta (mieshän on normi tässä yhteiskunnassa ja ns. normaali), sillä näyttää olevan aikamoisia kapean katseen luupäitä nuo tutkijat, joilla ei ole sen kummempaa laajakatseista viisautta ja näkemystä tutkimusnäkökulmissaan. Meinaan jos täällä netissä liikkuva miespopulaatio on samanlaista in real life...- Arvuuttaja
"Olen huomannut useiden miesten omaavan samankaltaisen katsantokannan"
Kuten itsekin toteat, myös miehet voivat kannattaa feminististä agendaa ymmärtämättä mitä siitä seuraa. Olen äärimmäisen kriittinen näitä feministitä agendaa tukevia tutkimuksia kohtaan, koska niitä ei kritisoida agendan ulkopuolelta, vaan kritisoijat leimataan sioiksi ja sovinisteiksi.
Sinäkin yrität väittää, että teilaan tutkimuksen tutkijan sukupuolen mukaan (mikä on naurettavaa, ja samalla myönnät itse tekeväsi niin: "en ota tosissani enää yhtäkään 'miestutkimusta' eli ns. normaalitutkimusta (mieshän on normi tässä yhteiskunnassa ja ns. normaali)."
Sinä syytät minua jostain, johon en itse sorru, mutta johon sinä sorrut. Tuo näkemyksesi on vanhanaikainen, eivätkä muut kuin feministit ota tuota tosissaan. Ellet muuten tiennyt, feministit väittävät nyt naisen olevan se normi ja miehen poikkeama. Olet vähän jäljessä feministisen agendan maratonista. - H. Moilanen
Arvuuttaja kirjoitti:
"Olen huomannut useiden miesten omaavan samankaltaisen katsantokannan"
Kuten itsekin toteat, myös miehet voivat kannattaa feminististä agendaa ymmärtämättä mitä siitä seuraa. Olen äärimmäisen kriittinen näitä feministitä agendaa tukevia tutkimuksia kohtaan, koska niitä ei kritisoida agendan ulkopuolelta, vaan kritisoijat leimataan sioiksi ja sovinisteiksi.
Sinäkin yrität väittää, että teilaan tutkimuksen tutkijan sukupuolen mukaan (mikä on naurettavaa, ja samalla myönnät itse tekeväsi niin: "en ota tosissani enää yhtäkään 'miestutkimusta' eli ns. normaalitutkimusta (mieshän on normi tässä yhteiskunnassa ja ns. normaali)."
Sinä syytät minua jostain, johon en itse sorru, mutta johon sinä sorrut. Tuo näkemyksesi on vanhanaikainen, eivätkä muut kuin feministit ota tuota tosissaan. Ellet muuten tiennyt, feministit väittävät nyt naisen olevan se normi ja miehen poikkeama. Olet vähän jäljessä feministisen agendan maratonista."Sinä syytät minua jostain, johon en itse sorru.."
Höpsistä, kyllä sorrut, mutta sinä ilmeisesti heijastat omat virheesi muihin, etkä kykene näkemään malkaa omassa silmässäsi.
En tiedä feministien agendoista yhtään mitään, mutta sinä olet ainakin tietävinäsi - viimeinen osio kirjoituksestasi on aika ristiriitainen, kiinnitä huomiota logiikkaasi jatkossa, vinkiksi vain tulevaisuutta silmällä pitäen. ;)
- Järjestelijä
No mutta tämähän kuuluu feminismi-pastalle.
- dina
...väärin: minusta ainakin tuli feministi, koska miehet jyräsivät aina naisia ja pojat tyttöjä mielipiteillään.
ja veljeni muistaakseni pärjäsi minua paremmin koulussa; kai siksi että käytti myös aikaa opiskelemiseen!!
pojat voivat olla sikoja murrosiässä tyttöjä kohtaan ja viihtyä koulussa paljon paremmin kuin puurtavat tytöt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760