Huhtikuun 8. päivä vuonna 5 A.C.
"Tilannekatsaus
Tuskaa on nyt jatkunut yli 30 päivää ja yötä. Suurin osa Klubin Taistelijoista on livennyt rintamalta moraalin laskettua pohjalukemiin nopeammin kuin Taalan kurssi. Rintamaraportti lienee väärä ilmaisu, koska Capitaattien vastarinta on rajoittunut lähinnä muutamiin paikallisiin pesäkkeisiin maakunnissa: eräskin Desanttikenraali on linnoittautunut ns. HYIP-puolustukseen sukunsa tiluksille Saimaan vesistön viereisille mökkimaille. Paikallinen Kohtuullisen Tuoton Rahoitus Laitoksen Johtaja yrittää turhaan takoa pöndeille järkeä päähän Korkorahastoesite kädessään.
Maiccari ampui edellisellä viikolla Suurella Haupitsi Patteristollaan, jossa tulen tarkkuuden korvaa sen määrä. Klubin johtoon liitettiin sumeilematta Infantiilirakkautta harrastanut henkilö. Tämä henkilö ei kuitenkaan voi olla vastuullisessa asemassa Klubissa, koska muutenhan liittymiselle olisi määrätty selkeä yläikäraja, esim. 16 vuotta. Aamiaislehden tai Maiccarin muropohjainen uutisointi ei ole aivan kaikilta osiltaan tyydyttänyt edes Paromuketteja, noita IT-Maailman Cateudesta Vihreitä Baretteja, kylmän loogisia Totuuden Airuita. Maiccarin kerrotaan astuneen mm. omiensa miinaan hurmoksen omaisessa uutisoinnissaan Klubiin liittyvistä uskonnollisista piirteistä. Meedian Lähdekritiikkiä on peräänkuulutettu omiensakin piirissä, mutta se on kuulemma yhä Salla-Tunturilla jotostelemassa ja nauttimassa Tukiaisia. Uusi suuri lasti Mustaa Maalia on kuitenkin luotettavien lähteiden mukaan tilattu Pöllö Laaksoon.
Eilen Klubin Tiedusteluosastot PING ja TRACERT raportoivat saaneensa yhteyden Klubin Päämajan Sanomalaitteeseen. Kyseessä oli kuitenkin suuri harhautusmanööveri. Inhan Paromuketin Luxemburgin Osasto oli suorittanut törkeän Debian-tyyppisen alustusoperaation, jossa Apassit näyttelivät suurta osaa. Murojen luxemburgilainen Affiliaatti ATK-kerho nimeltä IT Works oli palkattu muutaman Jolt-kolan hinnalla suorittamaan Klubin IP-Osoitteen Kaappausoperaatio portissa 80.
Klubin Partisaanien Taisteluhenkeä pidetään kuitenkin olosuhteisiin nähden edelleen tehokkaasti yllä. Klubitiedoitusjaosto 71:n Epävirallinen Informaatioministeri Hymy Poica on uskossaan järkkymätön: "Caicci Wääräuscoiset tulevat lahdatuicsi Clubin porteille cuin capiset coirat". Hän käy yksinäistä sotaansa teknisesti 110%:sti kehittyneempää, valtavaa ylivoimaa vastaan - kuin Sven Dufva konsanaan Koljonvirran sillalla parisataa vuotta sitten.
Tähän loppuun on pakko tehdä Kunniaa Hymy Poican kaltaisille Yksinäisille Taistelijoille, Lipunkantajille, jotka ovat uskossaan vahvoja viimeiseen asti, kaatuvat saappaat jalassa ja päästävät Lentolipun koskettamaan Kaukomaiden Lähtöselvitystiskiä vasta, kun Viho Viimeinen Pipsi on paennut Panaman synkkään yöhön.
- Nostrataamus, EVP"

Vastaukset 7
Vanhimmat
...hauska!
:D kuset housuissa...
pari vuotta ainakin.
pikku murolaista? Piti ihan käydä lukemassa mistä tällä kertaa oli muron hermot palaneet niin Hymypojan jutuistahan ne. Varmaan persaukisia muroja ärsyttää kun muutaman vuoden päästä varhaiseläkkeelle jäävä rahamies piikittelee...
Taitaa nykyiset tunteet liikkua säälin ja kyllästyneisyyden välissä :)
Samat tunteet pätee nykyisin lupin puolesta hehkuttaviin ja ja lupilaisiin :)
Ennen oli sentään mukava väitellä teidän kanssa mutta ei teissä ole enää edes yhtään yritystä :)
Ja mitään ette voi..
kyllä tuolla muropalstalla kaveri pisti teidät ihan 6-0.
Kyllästyyhän näihin juttuihin ja sääliäkin tunnen näitä räksyttäjiä kohtaan. Myötätunnot hävinneille.
jutusta jälleen kerran. Onneksi asiat ei ole kuitenkaan niin kuin tällä hetkellä näyttää.