Hymylehti jäi toiseksi paskajournalismissa

Ihmettelen motiiveja tuoda uutinen tai pikemminkin puskasta ammuttu JUORU julkisuuteen nyt.

Aivan Tukiainen / Kuronen tason juoru, jolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin suomen urheilun viimeisenkin maineen menetys ulkomailla.

Eli mun mielestä koko meidän Suomen kansan vahinko, että tälläistä käsitellään mediassa.

Ja mitä sitte vaikka joku olisikin nähnyt epo pullon Matikaisen hotellihuoneessa?

Mitä tämä todistaa? Ei yhtään mitään.
Ja toiseksi koskaan ei voida mitään muuta todistaa kuin heittää tämä epäilyksen varjo viimeisen puhtaana pidetyn ikonin ylle.

Toisaalta kun on alettu jossittelemaan, niin Miksi Matikainen olisi pitänyt näkösällä jotakin kiellettyä, ainakaan jos olisi tiennyt tekevänsä jotakin kiellettyä?

Kai nyt pitäisi olla hotelleissa paljon asuville urheilijoille selvää, että huoneissa käy mm. siivoajia.

Ja kenellä urheilijalla olisi muka ollut mahdollista päästä vierailemaan Matikaisen huoneessa.

Lisäksi uutisissa kerrottiin EPON valmistuneen v. 88, eikä niitä ollut uutisten tietojen mukaan suomessa ennen 90 lukua, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta.

Kaiken kaikkiaan on kyllä kaiken paskan pohjanoteeraus koko uutinen.
Ja vielä maikkarin toimesta. Olis nyt uutistoimituskin kahdesti harkinnut tätä uutista, jolla ei voida mitään todistaa, mutta herättää suurta hämmennystä ja ulkomaalaisten vahingoniloiset naurut.
8292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hei sekoilija !!

Mikä maikkarin uutinen? Neloselta se kyllä lähti.

Ja kenellä urheilijalla olisi muka ollut mahdollista päästä vierailemaan Matikaisen huoneessa. No Marjohan kertoi että asui jonkun kanssa samassa huoneessa muttei muista nimeä !!!ha.
Bravoooo KOKOOMUS hehehehe.

Äänestä
  • Siellä jopa Matikainen oli itse paikalla.

    Ja Matikainen ei muista onko asunut yksin vai jonkun muun kanssa. Tämä on fakta.

    Enkä ole kokoomuslainen, joten sitä en sääli, vaan tätä Suomalaisten maineen menetystä.

    Äänestä

Oli munkin mielestä aika ala-arvoinen uutinen.

Ja toimittaja kyselee vittu, että kuka voisi olla tälläisen väitteen takana.

Vittuako ne sitä Matikaiselta tenttaa?
Eikös se tieto jo ole toimituksella, kun tälläistä juorua levittävät?

Ei helvetti tätä suomen mediaa, täytyy ilmeisesti lupamaksustakin luopua, ei riitä enään, että jättää ip-lehdet hyllyihinsä hymyistä ja seiskoista puhumatta.

Äänestä
  • Kysymys oli nelosen IS Urheilun uutisoimasta ankasta tai kokoomukseen kohdistuneesta uudesta hyökkäyksestä.
    IS Urheilu = Ilta-Sanomien urheilutoimituksen toimittamat utiset = Aatos Erkon konsernin loputon kokoomukseen kohdistuva ajojahti.
    Myös Kanervan ajojahdin aloitti ja sitä ylläpiti Erkon konsernin lehdet.

    On se kumma, ettei kansalaiset (edes kokoomuslaiset) näe tätä Erkko-median vuosien ajan jatkunutta kokoomukseen kohdistuvaa paskan heittoa.

    Äänestä

  • Kumiankka kirjoitti:

    Kysymys oli nelosen IS Urheilun uutisoimasta ankasta tai kokoomukseen kohdistuneesta uudesta hyökkäyksestä.
    IS Urheilu = Ilta-Sanomien urheilutoimituksen toimittamat utiset = Aatos Erkon konsernin loputon kokoomukseen kohdistuva ajojahti.
    Myös Kanervan ajojahdin aloitti ja sitä ylläpiti Erkon konsernin lehdet.

    On se kumma, ettei kansalaiset (edes kokoomuslaiset) näe tätä Erkko-median vuosien ajan jatkunutta kokoomukseen kohdistuvaa paskan heittoa.

    Vaikka mitäs se kolmonenkaan näitä "hupijuttuja" lähtee toistelemaan...

    Itse en ole kokoomuslainen, mutta pikkuhiljaa alkaa sympatiat kääntymään kokoomuksen puolelle näistä jatkuvista tekemällä tehdyistä jutuista.

    Tosin joitakin naisten pahoinpitelysyytöksiä en hyväksymään minkään puolueen edustajilta, jos niissä perää on. Eikös se Jaskarin juttukin jäänyt aika laihaksi lopulta?

    Äänestä

  • Nelonenhan se paska olikin kirjoitti:

    Vaikka mitäs se kolmonenkaan näitä "hupijuttuja" lähtee toistelemaan...

    Itse en ole kokoomuslainen, mutta pikkuhiljaa alkaa sympatiat kääntymään kokoomuksen puolelle näistä jatkuvista tekemällä tehdyistä jutuista.

    Tosin joitakin naisten pahoinpitelysyytöksiä en hyväksymään minkään puolueen edustajilta, jos niissä perää on. Eikös se Jaskarin juttukin jäänyt aika laihaksi lopulta?

    likainen menneisyys on selvitettävä perusteellisesti,vain sillä tavalla usko palautuu ja voimme olla heistä taas joku päivä ylpeitä.

    Äänestä

  • urheilun kirjoitti:

    likainen menneisyys on selvitettävä perusteellisesti,vain sillä tavalla usko palautuu ja voimme olla heistä taas joku päivä ylpeitä.

    että vain suomi selvittelee näitä?

    En ole kuullut vastaavia uutisia ruotsista tai norjasta, vaikka jokainen tietää, ettei norjankaan hiihtomitalleja kaurapuurolla hankittu

    Äänestä

  • selvitysmies ope kirjoitti:

    että vain suomi selvittelee näitä?

    En ole kuullut vastaavia uutisia ruotsista tai norjasta, vaikka jokainen tietää, ettei norjankaan hiihtomitalleja kaurapuurolla hankittu

    jos Suomi olisi ensimmäinen maa jossa tämä "pandoran lipas" aukaistaan,onhan syntisäkkiä pidemmän päälle raskas kantaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maikkari teki pohjat kirjoitti:

Ihmettelen motiiveja tuoda uutinen tai pikemminkin puskasta ammuttu JUORU julkisuuteen nyt.

Aivan Tukiainen / Kuronen tason juoru, jolla ei ole mitään muuta merkitystä kuin suomen urheilun viimeisenkin maineen menetys ulkomailla.

Eli mun mielestä koko meidän Suomen kansan vahinko, että tälläistä käsitellään mediassa.

Ja mitä sitte vaikka joku olisikin nähnyt epo pullon Matikaisen hotellihuoneessa?

Mitä tämä todistaa? Ei yhtään mitään.
Ja toiseksi koskaan ei voida mitään muuta todistaa kuin heittää tämä epäilyksen varjo viimeisen puhtaana pidetyn ikonin ylle.

Toisaalta kun on alettu jossittelemaan, niin Miksi Matikainen olisi pitänyt näkösällä jotakin kiellettyä, ainakaan jos olisi tiennyt tekevänsä jotakin kiellettyä?

Kai nyt pitäisi olla hotelleissa paljon asuville urheilijoille selvää, että huoneissa käy mm. siivoajia.

Ja kenellä urheilijalla olisi muka ollut mahdollista päästä vierailemaan Matikaisen huoneessa.

Lisäksi uutisissa kerrottiin EPON valmistuneen v. 88, eikä niitä ollut uutisten tietojen mukaan suomessa ennen 90 lukua, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta.

Kaiken kaikkiaan on kyllä kaiken paskan pohjanoteeraus koko uutinen.
Ja vielä maikkarin toimesta. Olis nyt uutistoimituskin kahdesti harkinnut tätä uutista, jolla ei voida mitään todistaa, mutta herättää suurta hämmennystä ja ulkomaalaisten vahingoniloiset naurut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu