Kepussa sisäiset erimielisyydet kärjistyvät

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lehtomäki ehkä haastaa Vanhasen 2010/1135235436373

Kepussa on vahvistumassa puolueen sisäisen tilan kärjistyminen. Puoluesihteeri piehtaroi ja öykkäröi ympäri maakuntia. Nyt kepun ministeriryhmään on syntynyt jo särö, kun istuva pääministeri on saanut sisäisen opposition. Siitähän on kysymys, jos joku kepu -ministeri haastaa istuvan pääministerin.
2152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

http://www.ukkola.net/

Kansalainen, tee kantelu

Perustuslain 60. pykälän mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia. On aivan sama, ketä pääministeri tai ministeri lemmiskelee, syökö uuniperunoita, lähettääkö tekstiviestejä. Sen sijaan olankohautuksella ei voi ohittaa sitä, että pääministeri valehtelee.

Pääministeri kertoi aikoinaan tavanneensa Susanin Ikeassa. Tosiasiassa pariskunta "kohtasi" netissä, josta kansakuntamme tärkein poliittinen toimija etsi naisseuraa.

Voisi tietenkin sanoa, että kaikkihan joskus hätäpäissään kertoo valkoisen valheen. Asia sinänsä ei olisi mistään kotoisin, ellei kysymyksessä olisi pääministeri. Kyllä tässä jo voi hädissään kysellä, mistä muusta pääministeri laskee luikuria? Ja kenelle?

Kansalainen. Tee kantelu eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, jotta se voi tutkia, täyttääkö pääministeri perustuslain vaatimuksen, jonka mukaan ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia.

Ehkä myös 10 kansanedustajaa voisi tehdä perustuslakivaliokunnalle tutkintapyynnön ministerivastuulain ja perustuslain 60. pykälän perusteella. Mutta eduskunnasta tuskin löytyy 10 edustajaa, jotka allekirjoittaisivat kantelun. Esko Ahon hallituksen aikana viidenkin kansanedustajan metsästäminen ns. Kauko Juhantalon tapauksen tutkimiseksi oli työn ja tuskan takana..

Olen aina sanonut, että kyllä yksikin kansanedustaja voi vaikuttaa. Yhtenä esimerkkinä olen maininnut juuri Juhantalon oikeusprosessin. Se käynnistyi viiden naiskansanedustajan perustuslakivaliokunnalle tekemän kantelun turvin. Olin yksi viidestä. Alullepanija.

Aikanaan Juhantalo piti tiukasti kiinni siitä, että hänen raha-asiansa ovat yksityisasioita eivätkä kuulu muille. Mutta koplaus kuului kuin kuuluikin. Juhantalo tuomittiin valtakunnan oikeudessa ja hänet erotettiin eduskunnasta. Se, että hänet jatkossa valittiin uudelleen eduskuntaan, on sitten kansan päätös.

Haluaisin, että tapaus Vanhanen tutkittaisiin perusteellisesti myös perustuslain kannalta. Oikeusprosessinhan hän on jo voittanut. Hänen apunaan on lakimiesten armeija sekä Suomen poliittisen järjestelmän ja oikeuslaitoksen vankkumaton tuki ja turva. Kaveria ei jätetä vähäpätöisen yksinhuoltajan typeryyksien takia.

Näinhän se menee. Hovioikeudessa Ruususella ei ole mitään mahdollisuuksia. Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka on tehnyt työtä Vanhasen hyväksi etu- ja jälkikäteen niin voimallisesti, etteivät hänen kollegansa, ammattituomarit, voi muuhun tulokseen jatkossa tulla kuin ristiinnaulita Susanin. Jos käräjäoikeuden päätös pysyisi hovissa voimassa, siinähän menisi ammattitoverin ja "nousevan tähden" uskottavuus

Äänestä

UUDET VAALIT NIIN PÄÄSTÄÄ TUOSTA ROISTOISTA EROON

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaihtuuko pääministeri kirjoitti:

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lehtomäki ehkä haastaa Vanhasen 2010/1135235436373

Kepussa on vahvistumassa puolueen sisäisen tilan kärjistyminen. Puoluesihteeri piehtaroi ja öykkäröi ympäri maakuntia. Nyt kepun ministeriryhmään on syntynyt jo särö, kun istuva pääministeri on saanut sisäisen opposition. Siitähän on kysymys, jos joku kepu -ministeri haastaa istuvan pääministerin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu