nääs ja tutkis tää!

nähnyt

Tutkija, joka tovereineen teki yhdessä kaikkien aikojen hämmästyttävimmistä tieteellisistä löydöistä, tuli uskoon kuin Saulus Tarsolainen! Tohtori N. Jerome Sowell kehitteli työssään kammottavia välineitä ihmiskunnan tuhoamiseksi. Hänen temänsä tieteelliset kokeet saivat hänet ajattelemaan suhdettaan Jumalaan Kun hänen vaimonsa lähti matkalle Oklahomaan, hän rukoili yksin ollessaan, että Jumala ilmaisisi hänelle itsensä. Tohtori Stowell polvistui rukoukseen ... uudestisyntyi... luopui työstään ja käyttää nyt aikansa todistamiseen Hänen hyvyydestään ja suuruudestaan. Tämä on tiedemiehen oma kertomus:

Olin melkein vannoutunut ateisti. Uskoin, että ihmiset puhuivat tarkoittaessaan vain omien ajatustensa ja kaiken olemassa olevan hyvän summaa – sen parempaa Jumalaa minulla ei ollut. En uskonut todelliseen kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka elää ja rakastaa meitä kaikkia ja hallitsee kaikkea!

Sitten eräänä päivänä koin jotain, mikä todella pani minut ajattelemaan. Olin suuressa patologisessa laboratoriossa, ja yritimme saada selville aivojen sähköisen värähtelyn aaltopituuden. Löysimme enemmän kuin vain yhden aaltopituuden: löysimme kokonaisen aaltopituuksien kanavan. Tällä kanavalla on niin paljon tilaa, että jokaisen ihmisyksilön aivojen värähtely on vielä tarkemmin juuri ja van hänelle ominainen kuin hänen sormenjälkensä. Meidän pitäisi muistaa tämä: Jumala voi todella kirjata taivaassa meidän kunkin ajatukset aivan samoin kuin poliisi voi tallettaa sormenjäljet arkistoonsa.

Eräällä kokeella me halusimme selvittää, mitä aivoissa tapahtuu ihmisen kuolinhetkellä. Valitsimme naisen, jonka hänen omaisensa olivat toimittaneet mielisairaalaan, mutta joka oli päästetty sieltä pois. Lääkäri ei löytänyt hänestä muuta sairautta kuin syöpäkasvaimen aivoista. Sairaus vaikutti vain naisen kehon tasapainoon. Henkisesti hän oli poikkeuksellisen vireä ja älykäs. Mutta me tiesimme, että hän oli kuolemaisillaan, ja tässä tieteellisiä tutkimuksia suorittavassa sairaalassa hänelle kerrottiin, että hän kuolisi pian.

Asensimme hyvin pienen vastaanottimen naisen huoneeseen saadaksemme selville, mitä hänen aivoissaan tapahtuisi hänen siirtyessään elämästä kuolemaan. Sijoitimme huoneeseen myös pienen metallirahan kokoisen mikrofonin, jotta voisimme kuulla, mitä hän sanoi, mikäli hänellä olisi jotain sanottavaa. Ryhmämme, viisi paatunutta tiedemiestä – minä heistä ehkä kaikkein kovin ja uskonasioille kielteisin – oli kojeineen viereisessä huoneessa valmiina mittaamaan ja kirjaamaan kaikki havainnot. Kojeessamme oli neula, joka osoitti nollaa mitta-asteikon keskellä. Nollasta oikealle oli 500 plus-astetta ja vasemmalle 500 miinus-astetta. Olimme aikaisemmin mitanneet tällä laitteella ympäri maailmaa ohjelmaa lähettävän 50 kilowatin tehoisen radioaseman voimakkuuden. Neula oli osoittanut yhdeksää plus-astetta.

Kun naisen elämän viimeiset hetket olivat käsillä, hän alkoi rukoilla ja ylistää Herraa. Hän pyysi Jumalaa olemaan armollinen niille, jotka olivat halveksuvasti käyttäneet häntä hyväkseen. Sitten hän vakuutti Jumalalle uskovansa tälläkin hetkellä, että Hänellä ainoalla oli valta ja elävä voima. Nainen sanoi, että Jumalalla oli aina ollut valta ja voima ja oli aina oleva. Hän kertoi Jumalalle, kuinka paljon hän rakasti Häntä!

Naisen rukous oli niin vallannut meidät tutkijoiden huomion, että olimme unohtaneet kokeemme. Katsoimme toisiamme. Kyyneleet virtasivat kylmien tieteellisten tosiasioiden tutkimiselle omistautuneitten miesten kasvoja pitkin. Minä en ollut sitä ennen itkenyt kuin pikkupoikana.

Äkkiä kuulimme kilahduksen mittarista, jota olimme unohtaneet seurata. Katsoimme sitä. Neula osoitti plus-puolen arvoa 500 ja yritti hurjasti päästä vielä siitäkin ylemmäs, mutta asteikko loppui kesken.

Tämä nainen oli yksin ja kuolemaisillaan. Kuitenkin, koska hän oli yhteydessä Jumalaan, hänen aivojensa värähtelyn energia oli enemmän kuin 55-kertainen verrattuna 50 kilowatin tehoisen radioaseman voimaan. Olimme kokeellisesti osoittaneet tämän.

Seuraavaksi päätimme tutkia aivan erilaista tapausta. Valitsimme saman sairaalan potilaista kuolevan miehen, jonka sukupuolitauti oli edennyt aivoihin asti. Hän oli melkein raivohullu. Kun laitteemme olivat kunnossa, pyysimme erästä sairaanhoitajaa ärsyttämään miestä, jotta tämä suuttuisi. Hoitajatar houkutteli miehen kiinnostumaan itsestään ja sanoi yhtäkkiä, ettei halunnut enää olla missään tekemisissä hänen kanssaan. Mies alkoi haukkua hoitajatarta karkeasti, ja mittarimme neula siirtyi miinuspuolelle. Sitten mies kirosi naiselle käyttäen Jumalan nimeä. Mittarin neula heilahti äkkiä miinus 500:aan!

Olimme osoittaneet kokeellisesti, mitä tapahtui ihmisen aivoissa, kun ihminen rikkoi yhtä Jumalan kymmenestä käskystä: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä."

Laitteemme olivat rekisteröineet Jumalan positiivisen voiman ja sielunvihollisen negatiivisen voiman. Olimme saaneet selville, että hyödylliset tosiasiat olivat positiivisia ja kymmenessä käskyssä kielletyt vahingolliset asiat enemmän tai vähemmän negatiivisia.

Uskon koko sydämestäni, että jos kerran me tiedemiehet voimme kirjata tällaisia asioita, Jumala voi pitää kirjaa ihmisten ajatuksista. Hänen voimansa on suurempi kuin meidän, ja Hänen muistiinpanonsa ovat paremmat kuin kenenkään maan päällä tekemät.

Jumala on antanut meille monia suuria ja ihmeellisiä lahjoja. Kaikkein suurin ja ihmeellisin niistä on Hänen ainokainen Poikansa Jeesus Kristus, joka ristiinnaulittiin Golgatalla, joka antoi elämänsä ja verensä, että meillä olisi iankaikkinen elämä, että me puhdistuisimme synneistämme ja parantuisimme sairauksistamme. Jeesus sanoi juuri ennen taivaaseenastumistaan: "Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman." Jo aiemmin Hän oli käskenyt seuraajiensa odottaa, kunnes heidät puettaisiin voimalla, ja luvannut rukoilla Isää, että tämä lähettäisi toisen Puolustajan, totuuden Hengen.

Tämä Jumalan läsnäolo meissä antaa meille voiman, jonka suuruudesta meillä ei ole aavistustakaan! – Olen tiedemies ja rakastan Herraa kaikesta sydämestäni, sielustani, mielestäni ja voimsatani.

8

719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jösses

      Mikähän mittari oli kyseessä? Jumala taajuus aivokäyrä mittari? Desibelimittari?

      Valitan... en ole vakuuttunut. Koska jos näin on tapahtunut ja se todennettu niin missä on kirjalliset todisteet? Kuinka monta kertaa kyseinen koe on toistettu?

      Ja... Aalloissa joilla voidaan jotakin lähettää, niin kuin aivoaaltoja kuvasit yksilöllisiksi, on sellainen ongelma että liian lähellä toisiaan olevat aallot tai kerrannaistaajuudet menevät "päällekkäin". Ja maailmasta loppuvat taajuudet kesken... meitä on sentään lähemmäs 6 miljardia. No, ihmiset jotka tuntevat radiosingnaaleja paremmin voivat varmasti täydentää nämä aukot... mutta... valitan.

    • oli

      paksua jöötiä! Missäköhän tuollaisia tutkimuksia tehdään? Hourulassa?

    • Tommi

      "Tutkija, joka tovereineen teki yhdessä kaikkien aikojen hämmästyttävimmistä tieteellisistä löydöistä, tuli uskoon kuin Saulus Tarsolainen!"

      Jo tässä kohtaa herää kysymys, miksihän tämä teksti on löytänyt tiensä ateimi-keskustelun alle. Huokuuko jo tästä tekstin päämäärä?

      "Hänen temänsä tieteelliset kokeet saivat hänet ajattelemaan suhdettaan Jumalaan
      ---
      Olin melkein vannoutunut ateisti."

      Mikä tarkoittanee käytännössä sitä, että herra Sowell ei ollut aiemmin tullut pahemmin ajatelleeksi asiaa ja hänen omatuntonsa soimasi häntä noiden tuhoaseiden suunnittelemisesta. Melkein vannoutunut ateisti ehkä saattaa miettiä suhdettaan jumalaan, sikäli kuin tämä melkein ateisti on jo teisti. Jos hän puolestaan olisi ateisti, hän tuskin käyttäisi sekuntiakaan miettiäkseen suhdettaan jumalaan.

      "En uskonut todelliseen kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka elää ja rakastaa meitä kaikkia ja hallitsee kaikkea!"

      Et ehkä todella, varsinkaan todelliseen, mutta kuin ihmisen omaatuntoa alkaa soimata ja hän tulee tunnontuskiin, voi vastaus löytyä hyvinkin läheltä - ihmisen omasta mielestä ja siitä, mistä hän haluaa ja uskoo löytävänsä vastauksia. Herra Sowellin tapauksessa vastaus löytyi Jumalasta, mutta yhtä hyvin se olisi voinut löytyä hänestä itsestään. Hänen ilmaisutapansa kuitenkin viittaa vahvasti siihen, että hän oli jo uskossa, mutta ei ollut ajatellut ja kokenut asioita. Niille tuli tilaus ja tarve sillä hetkellä, kun hän alkoi tuntea tekevänsä jotain väärin - ei kuitenkaan kristillisestä näkökulmasta, vaan humaanista.

      "Tällä kanavalla on niin paljon tilaa, että jokaisen ihmisyksilön aivojen värähtely on vielä tarkemmin juuri ja van hänelle ominainen kuin hänen sormenjälkensä. Meidän pitäisi muistaa tämä: Jumala voi todella kirjata taivaassa meidän kunkin ajatukset aivan samoin kuin poliisi voi tallettaa sormenjäljet arkistoonsa."

      Mielenkiintoinen ja lähes hölmö vertaus. Kukaan ei liene edes väittänyt, etteikö jokainen olisi yksilöllinen kaikilla mittareilla. Mutta, mitä ihmeen tekemistä on sillä, että poliisi ottaa yksilöltä sormenjälken on sen kanssa, että herra Henki ottaisi talteen aivokäyriä/ajatuksia? Jos joku pystyy todistamaan tämän väitteen, olisi melko mielenkiintoista kuulla se todistus. Voin myös tässä yhteydessä luvata, että se joka esittää pitävän todisteen Jumalan kyvystä ottaa talteen jokaisen yksilön ajatukset, saa minulta ikuisesti elävän, läpinäkymättömän hiiren. Lupaan myös, että tämä hiiri hoitaa kaikki työt omistajansa puolesta, siivoaa asunnon ja laittaa ruoat. Kannattaa siis pistää parasta.

      "Naisen rukous oli niin vallannut meidät tutkijoiden huomion, että olimme unohtaneet kokeemme. Katsoimme toisiamme. Kyyneleet virtasivat kylmien tieteellisten tosiasioiden tutkimiselle omistautuneitten miesten kasvoja pitkin. Minä en ollut sitä ennen itkenyt kuin pikkupoikana."

      Kertoo aika paljon tästä tiedeyhteisöstä ja emotionaalisesta tasosta. Kylmää ja tieteen sävyttämää. Samoin kuin ihmisen psyykelle etsitään vastauksia luonnontieteistä tai yksinomaan neurologiasta. Niiden mukana tulee ehkä parhaimmillaan 1/10.000.000 ymmärrystä ja tietoa psyyken toiminnasta, mutta loput jäävät huomiotta.

      Ja, mitä tämä koko testi todistaa muutakuin sitä, että nainen oli uskossa, kuten oli? Siitä voi toki liikuttua niin uskova kuin ei-uskova, mutta ehkä vielä enemmän uskossaoleva, kuten kyseinen tiedemies. Ei vain sitä vielä tiennyt ja luulen, että tässä stoorissa on vain hänen tulkintaansa. Jos uskossaoleva haluaa nähdä jotain upeaa siinä, että toinen uskossa oleva ylistää Jumalaa, se on hyvin todennäköistä. Mutta tässäkään mikään ei todista yhtään mitään, eikä ole edes tarvis. Miksi ylipäätään siis tällainen teksti? Koska tiedemies on halunnut selittää itselleen, mihin uskoo ja miksi vai selittää sitä, että koska uskoo, uskoo että muiden tulisi myös uskoa samalla tavalla. Välittämättä seurauksista, kustannuksista ja siitä, mitä se ihmisen psyykelle tekee kussakin tilanteessa.

      Kyseisellä tiedemiehellä tuntuisi kuitenkin olleen aika paljon purkamattomia tunteita, käsittelemättömiä muistoja, jos ei ole itkenyt sitten lapsuusvuosien ja mistähän syystä silloinkin...

      "Tämä nainen oli yksin ja kuolemaisillaan. Kuitenkin, koska hän oli yhteydessä Jumalaan, hänen aivojensa värähtelyn energia oli enemmän kuin 55-kertainen verrattuna 50 kilowatin tehoisen radioaseman voimaan. Olimme kokeellisesti osoittaneet tämän."

      Siis minkä? Mitä tässä yritettiin todistaa ja miten? Nähdäkseni tässä vain mittaillaan, eikä lopulta nämä nerokkaat tiedemiehet tiedä itsekään, mitä mittaavat ja miksi. Sitten vielä tulkitsevat tuloksia oman mielensä mukaan. Bravo.

      "Olimme osoittaneet kokeellisesti, mitä tapahtui ihmisen aivoissa, kun ihminen rikkoi yhtä Jumalan kymmenestä käskystä: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä.""

      Heh ja heh. Tai ehkä tiedemies halusi todistaa juuri sen. Ainakin näiden puheidensa mukaan se oli ainoa päämäärä. Keinoista ja kustannuksista riippumatta, ja välittämättä siitä voisiko joku muu tulkita tilanteen aivan toisella tavalla. Mitä muuta vastausta voi odottaa uskovalta?

      "Uskon koko sydämestäni, että jos kerran me tiedemiehet voimme kirjata tällaisia asioita, Jumala voi pitää kirjaa ihmisten ajatuksista. Hänen voimansa on suurempi kuin meidän, ja Hänen muistiinpanonsa ovat paremmat kuin kenenkään maan päällä tekemät."

      Ja minä uskon, että jos ihmiset pystyvät mittailemaan mitä sattuu, miten sattuu ja tulkita sitten tulokset vielä parhaaksi katsomallaan tavalla, ihminen voi olla aika tavalla sekaisin. Tämän logiikan pohjalta väitän, että pätevästi Jumala pitää kaikkien ihmisten sukuelinalueen liikkeistä kirjaa ja päästää taivaaseen vain ne, joilla on toimintaa havaittavissa kuollessaan. Tätä tosilausetta ei voi mitenkään kumota, koska olen itse kokenut tämän totuudeksi.

      Hurlumhei. Sowellille mitä parhainta jatkoa ja menestystä evankelistana. Samoin tämän kauniin ja hölmön tekstin suomentajalle.

    • .pp..

      sanoa että aina vaan hullummaksi menee nuo hihulien valheet noissa "todistus" asioissa, mitähän viellä saamme lukeakkaan?

      Ihan vihjeeksi vain, patologisessa laporatoriossa ei tutkita eläviä aivoja eikä siellä aivot varmasti värähtele, tollo!

      • Teresia

        Voiko niitä kuolevia noin vain tutkia? Eikö kuolema ole sen verran vakava tilanne, että se on rauhoitettu tällaisilta tutkimuksilta?

        Siinä ei liene mitään pahaa, jos joku tiedemieskin tulee uskoon, mutta että tarvitaan tällaiset todisteet...

        "Minun armossani on sinulle kyllin."


      • .pp.
        Teresia kirjoitti:

        Voiko niitä kuolevia noin vain tutkia? Eikö kuolema ole sen verran vakava tilanne, että se on rauhoitettu tällaisilta tutkimuksilta?

        Siinä ei liene mitään pahaa, jos joku tiedemieskin tulee uskoon, mutta että tarvitaan tällaiset todisteet...

        "Minun armossani on sinulle kyllin."

        on täysin "tuulesta" temmattu, kreationistien valheita. He tuntuvat käyttävän vaikka minkälaisia valheita ja "todistuksia" jopa väärennyksi todistaakseen muka Jumalan ihme teon tai olemassa olon.
        No nehän saattavatkin onnistua sellaisten kanssa, jotka ovat jo lopettaneet/menettäneen oman ajattelukyvyn kaikessa mikä koskee Jumalaa ja hänen väitettyä olemassa oloa, siihenhän ne onkin tarkoitettu, vahvistamaan "todistusta" ja "lauman" koossa pysymistä ja mahdollista lisääntymistä.
        Eihän noita juttuja ja todistuksia usko ketään normaalilla järjenjuoksulla varustettu ihminen joka ei ole sitoutunut uskontoon tiukasti, sellaista ne lähinnä naurattavat typeryydellään.

        Patologiassa taas tehdään ruumiin avauksia siksi, että tutkitaan kuoleman syytä jos sitä ei tunneta, ja rikostapauksissa myös mahdollista kuoleman aiheuttajaa, ajankohtaa, paikkaa, tekiää ja rikoksen motiiveja. (esm, mahdollista raiskausta jne.)


    • Ei löydä

      mitään tohtori N. Jerome Sowellia. Siis: tutkittu on ja köykäiseksi havaittu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      657
      8035
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2310
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2237
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1809
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1315
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1245
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1195
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      856
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      851
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      773
    Aihe