Keskustelussa vaalilaista on esitetty, että 14 muun vaalipiirin vaalitulos vaikuttaisi valtakunnallisen vaalituloksen osalta siihen, ketä siitä 15:stä vaalipiiristä eli äänestäjän omasta vaalipiiristä valittaisiin eduskuntaan.
Tämä tarkoittaa sitä, ettei äänestäjä voisi enää keskittyä vain oman vaalipiirinsä tapahtumiin, vaan hän joutuisi ottamaan huomioon niin Taloustutkimuksen kuin Suomen Gallupinkin arviot siitä, miten ne ennakoivat vaaleissa käyvän. Näin mielipitetutkimuslaitosten korjauskertoimet ja niitä julkistavien kustantamojen mediavoima saavat entistä suuremman vaikutuksen.
Riippumaton vaalipiirijako ei ole huono, koska se perustuu osittain maakuntajakoon, osittain myös työ- ja elinkeinokeskusjakoon, jolle hallintoa ollaan oltu perustamassa Esko Ahon hallituksesta alkaen.
Äänikynnys voitaisiin alentaa siten, että säilytetään niin vaalipiirijako kuin d'Hondtin laskentatapa, mutta muutetaan laskentakerrointa siten, että vaalilistalla toiseksi tullut ei saakaan enää 1/2:aa listan äänimäärästä vertailuluvukseen, vaan ainoastaan 1/3, jolloin vähän ääniä saaneen vaalilistan ensimmäinen voi päästä eduskuntaan ja luonnollinen vaalikynnys alenee halutulle tasolle.
Esimerkiksi Pohjois-Karjalan vaalipiirissä tämä olisi tarkoittanut seuraavaa:
Vaalilain muutoksessa äänikynnystä voidaan alentaa siten, että toiseksi vaalilistalla tullut ehdokas saisikin 1/3 vaalilistan äänistä nykyisen 1/2:n asemesta.
Näin ollen esimerkiksi Pohjois-Karjalan, jossa äänikynnys on korkein, olisi seuraavanlainen:
Keskustan ensimmäinen ehdokas - 30 391
SDP:n ensimmäinen ehdokas - 26 942
Keskustan toinen ehdokas - 15 196
Kokoomuksen ensimmäinen ehdokas - 10 041
Vihreän liiton ensimmäinen ehdokas - 9 955
SDP:n toinen ehdokas - 8981
Näin ollen Vihreän liiton äänikynnys ei olisi enää 1/6 eli 17%:ia, mistä on tunnuttu kantavan erityisen suurta huolta nykyisen hallituksen aikana siksi, että työministeri oli ensimmäinen ministeri, joka ei ollut päässyt puuttuvan vaaliliiton vuoksi eduskuntaan.
Vertailuluvun laskentatavan muutos toisi lisää diversiteettiä ja tasa-arvoa myös Uudenmaan vaalipiirin tuloksiin, missä suuriäänisillä vaalilistoilta valitaan todella monta kansanedustajaa.
Asiasta voisi ehkä myös kansalaiskeskustella.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Keskustan ensimmäinen ehdokas - 30 391
SDP:n ensimmäinen ehdokas - 26 942
Keskustan toinen ehdokas - 10 130 (1/3 x 30 391)
Kokoomuksen ensimmäinen ehdokas - 10 041
Vihreän liiton ensimmäinen ehdokas - 9 955
SDP:n toinen ehdokas - 8981 (1/3 x 26 942)
Keskustan ensimmäinen ehdokas – 41 771
Vasemmistoliiton ensimmäinen ehdokas – 22353
SDP:n ensimmäinen ehdokas – 14 595
Keskustan toinen ehdokas – 13 924 (41 771 x 1/3)
Kokoomuksen ensimmäinen ehdokas – 11 525
Keskustan kolmas ehdokas – 10 443 (41 771 x ¼)
Vasemmistoliiton toinen ehdokas – 7 451 (22 353 x ¼)
Lapissa on ollut huoli Kokoomuksen eduskunnassa pysymisestä.
Keskustan ensimmäinen ehdokas – 41 771
Vasemmistoliiton ensimmäinen ehdokas – 22353
SDP:n ensimmäinen ehdokas – 14 595
Keskustan toinen ehdokas – 13 924 (41 771 x 1/3)
Kokoomuksen ensimmäinen ehdokas – 11 525
Keskustan kolmas ehdokas – 10 443 (41 771 x ¼)
Vasemmistoliiton toinen ehdokas – 7 451 (22 353 x ¼)
Keskustan ensimmäinen ehdokas 30 759
SDP:n ensimmäinen ehdokas 22 704
Kokoomuksen ensimmäinen ehdokas 15 530
Keskustan toinen ehdokas 10 253 (30 759 x 1/3)
SDP:n toinen ehdokas 7 568 (22 704 x 1/3)
Keskustan kolmas ehdokas 7690 (30 759 x ¼)
Jouni Backman siis olisi pysynyt eduskunnassa ilman vaaliliittoa Vasemmistoliiton kanssa.
Pohjois-Karjalan vaalipiirissä siis työmininisteri Tarja Cronberg olisi pysynyt eduskunnassa jopa ilman vaaliliittoa Suomen Keskustan kanssa eikä pudonnut eduskunnasta.
Lapin vaalipiirissä Kansallinen Kokoomus pysyisi eduskunnassa ilman vaaliliittoa Kristillisen liiton kanssa.
Etelä-Savon vaalipiirissä Jouni Backman ei olisi pudonnut eduskunnasta huolimatta vaaliliitosta Vasemistoliiton kanssa ja hänellä olisi mahdollisuus palata eduskuntaan.