Ylinopeudella voitettu aika..?

Johnny Knoxville

Aina muistutetaan, että ylinopeutta ajamalla et aikaa voita, mikä monesti pitää myös paikkansa esim. ruuhkassa ja kaupungissa.

Oletetaan, että henkilöt A ja B ajavat 50 000km vuodessa eli kohtuullisen paljon.
Lasketaan kuinka monta päivää enemmän henkilö B istuu auton penkissä vuodessa jos hän ajaa maantiellä 80km/h nopeudella ja A ajaa 110km/h nopeudella.

Sataakymmentä ajanut nousee mersun penkistä tasan viikkoa aiemmin kuin kahdeksaakymppiä ajanut=) LASKIN JUURI!! Siis kyllä paljon ajavat ja etenkin kerralla pitkiä taipaleita ajavat voivat pienellä vauhdin lisäyksellä voittaa mielestäni huomattavasti (vapaa)aikaa. Vertaus on karkea ja teoreettinen, mutta mielestäni kertoo kuitenkin jotakin..?

Turvallisia ajokilometrejä toivottaen!!
Johnny Knoxville

32

2361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • autoilija

      Kyllä vaikka Helsingistä Ouluun voi jo pienelläkin keskinopeuden lisäyksellä voittaa tunninkin. Ei tarvitse kaahaamaan alkaa vaan ohittaa hitaammat alinopeutta ajavat heti eikä roiku viittä kilometriä jokaisen puskurissa. Tässä yksi syy tehokkaalle autolle, jolloin ohitukset ovat turvallisia ja vaivattomia muillekin...

    • lukija

      keksi itelles ees nimi, sulla on vaan se fiatin kippo kun se ei lujempaa kuin satasta kulje nii pitää marmattaa ku kaikki ohittaa sut..

    • ;-)

      Tuo viikko vaan koostuu monesta hyvin pienestä pätkästä. "Ajansäästö", tai miten sitä kukin haluaa kutsua on siis vain teoreettinen.

      Aikaa ei voi panna samalla tavalla säästöön, kuin vaikka tupakinpolton lopettamisesta säästyviä rahoja.

    • Sepi

      Kun itse ajan työssäni kiirellistä sairaankuljetusta voin hyvin vertailla paljonko voitan aikaa kun ajaa niin paljon kuin pääsee ja sitten kun ajaa hissunkissun vaapula vissun.
      Aikaa säästyy vain sen verran tutilla reiteillä että sillä on vain merkitystä jos joku on hengen hädässä että kerkii paikalle muutaman minuutin nopeammin korkeintaan kun ajaa putki punasena. Muoseudulla ajansäästöä saa toki enemmän monesti kovilla ylinopeuksilla. Pidemmälläkään matkalla ei monesti siis ihan tavallisessa siviiliajossa saa kuin puolentunnin ajan säästön ja silloinkin pitää rikkoa lakia jo melkosesti. Se on vaan tunne että kerkiin nopeammin kun ajaa ylinopeutta ja se että tekee sille jotain eli ajamalla ylinopeutta tunnen tekeväni asialle edes jotain kuin että kiltista malttaisin vaan ajaa rajoitusten mukaan. No kukapa sitä aina jaksaisi hissutella mutta kolarit syntyy yleensä kokemattomuudesta ja tietämättömyydestä kun ajetaan ylinopeutta väärissä paikoissa, ihmisiä jää alle, tulee kolareita, stressataan kun on myöhässä ja ajetaan toisen auton perään..

      Kylläpä tänään oli vilskettä Espoossa! Saipahan tehdä työtä palkkansa eteen. huhheijaa.

    • Jaamäävai

      Jos tuon kertoo vaikka viidelläkymmenellä tulee jo melkein vuosi.

      Ikää on silloin sanotaan 75. Meinaatkos, että sitä sitten elää vuoden kauemmin vai mihin tuo säästynyt aika menee?

      Jos menee joka ilta vähän myöhemmin nukkumaan, herää aiemmin tai lakkaa kirjoittelemasta tänne älyttömyyksiä, säästää ihan saman ajan ja paljon turvallisemmin. :-)

    • vapaa-aika

      Teoriassahan voi laskea vaikka matkan kuuhun ja vielä takaisinkin,mutta mutta ,monta mutkaa ompi tiessä,samahan voitaisiin ajatella kassajonossa mennään 4:än ohitse saadaan viitisen minuuttia vapaa-aikaa,mitä se sitten lieneekään,vaikka autolla lähtee ajeleen,no taisi jo säästöaika haaveet mennä uusiksi,jos vielä ajettas tuhatta ja sataa jotta taas mentäisiin kauppaan jne..
      10 km nopeuden pudotus vie 15 km matkalla 1 minuutti enemmän,ja mikä vapaa-ajan nautinto on ajella rauhassa

    • Konsta Pylkerö

      Ajan säästöllä saadut edut ovat kuitenkin minimaaliset siihen tosiasiaan verrattuna minkä lisäturvallisuuden ylinopeus tuo tullessaan. Kun teillämme kuolee vuosittain useampia kymmeniä henkilöitä hirvikolareissa olisi kaikki nämä kuolleet voitu pelastaa ajamalla ylinopeutta. Jo kahdenkymmenen kilometrin nopeuden nosto lyhyelläkin ajomatkalla saa tielle tulevan hirven ajankohdan suhteessa kulkevaan autoon muuttumaan siten että eläin tulee tielle ajoneuvon ohitettua tielle tulo paikan. Ja törmäys eläimeen tapahtuu aina auton etupuolella. Niimpä pidemmällä matkalla saavutettu törmäyspaikka onkin ohitettu jopa puolituntia ennen kuin muutoin törmäyksen aiheuttava eläin on ehtinyt tielle. Lisäksi huomattavampi nopeuden nosto lyhentää myös sitä aikaa jonka auto on liikkeessä suoritettavaa matkasuoritetta kohden ja taas riski joutua törmäykseen pienenee. Joten turvallisempia roiman ylinopeuden sävyttämiä kilometrejä teille kaikille .

      • Anonyymi

        Tiedät varmaan, ettei sinulta kysytä tässä maailmassa oikeita asioita. Niin syvältä pään onttoudesta kirjoittamasi oli ammennettu.

    • Johnny Knoxville

      Te väitätte tota samaa asiaa kun kaikki aina, määhän sanoin, että voittoaika on laskettu ja että se on teoreettinen, mutta jos aika on kallista, on kasikympin alueella mahdollista ajaa helposti sitä sataakymmentä, jos on tukanpaljastin ja auto jolla pääsee ohi turvallisesti lyhemmälläkin suoralla! Mää en voi sanoa tohon ajan arvokuuteen paljon mitään muuta kuin omalta kohdaltani, ettekä taatusti voi tekään, vaikka kyllä sanoitte!! Se tuntuu joskus kun tulee töistä, että se puolituntinen menee hukkaan jos sen käyttää sohvalla rötväämiseen tai tirsoihin, mutta se on oikeastaan tosi kallisarvoinen hetki ainakin mulle ja tekee viikossa sen 2-3 tuntia lisää aikaa olla kotona, meni se sit johkin töihin tai nukkumiseen! Tunnette varmaan myös ihmisiä, jotka jaksaa paiskia hommia vielä töidenkin jälkeen kotona!! Menkääpä sanoon niille, että puolituntia illassa sinne tai tänne, ne saattaa tehdä kuukauden extra 10:ssä tunnissa jotain tosi merkittävää(VAARANTAMATTA TODELLAKAAN KETÄÄN LIIKENTEESSÄ!)
      Mulla henkilökohtaisesti ei ole yleensä hirveetä kiirettä maantiellä, koska tykkään autoilla ja mulla on tehokas iso bemari! Mutta haluan puhua niiden puolesta, jotka ei halua raapia 2h kestävällä työmatkallaan henkilön perässä, joka pitää maantiellä vaihtelevat 70km/h, vaan käyttää mieluummin 40min enemmän illassa vaikka äpästämiseen vauvan/lapsen/koiran tai vaimon kanssa.

      Tämä on edelleen vain minun mielipiteeni.

      Ohitellaan ja päästetään ohi!!
      Johnny Knoxville

      • Harmaasilmä

        Laskepas nämäkin, kun laskeskella tykkäät.
        Paljonko aikaa säästät, jos:

        -et lue lehteä puolta tuntia joka päivä.
        -juokset aina, kun kuljet jalkaisin.
        -nauhoitat tv-ohjelmat, jotka haluat katsoa, ja katsot ne pikakelauksella.
        -syömään mennessäsi soitat etukäteen ravintolaan ja kerrot, mitä
        haluat syödä. Ruoka on siis valmiina, kun juokset paikalle.
        -vessassa pinnistät jo samaan aikaan kun vasta avaat housujasi.
        -luet tai puhut puhelimessa vain vessassa istuessasi.
        -ajat partasi ja peset hampaasi samanaikaisesti.

        Paljonko noista kertyy ajansäästöä per kohta, ja paljonko yhteensä
        vuoden aikana? Ja ihan oikeasti vaarantamatta ketään?

      • Cucco
        Harmaasilmä kirjoitti:

        Mainitut ajankulut ovat mukavampia kuin istua auton ohjastaen ja harmitella hitaasti ajavia.
        Hevosella ajaenhan voi olla vielä kauemmin matkalla.
        Pitkällä matkalla puolikin tuntia lisää kotona oloa on hyvä tavoite kuin sama aika madellen.

      • Kaahaaja
        Cucco kirjoitti:

        Jotkut nyt vain rakastavat istumista kuumassa autossa niin kovasti, että haluavat pitkittää nautintonsa äärimmilleen. On niitä tosin sellaisiakin, jotka haluavat istua sohvalla ja tuijottaa puhuvia päitä TV:stä. Meitä on moneen junaan. Pääasiahan on se, että muiden ajanviettotavat ovat perseestä, mutta minun tapani on ainoa oikea ja hyväksyttävä. Lisäksi muiden aika ei koskaan ole tärkeää, mutta minun on saatava tehdä omalla ajallani, mitä haluan - vaikka se sitten tarkoittaisikin istumista muiden edessä tekemättä yhtään mitään.

      • Harmaasilmä
        Cucco kirjoitti:

        Mainitut ajankulut ovat mukavampia kuin istua auton ohjastaen ja harmitella hitaasti ajavia.
        Hevosella ajaenhan voi olla vielä kauemmin matkalla.
        Pitkällä matkalla puolikin tuntia lisää kotona oloa on hyvä tavoite kuin sama aika madellen.

        On paljonkin mukavampia ajankuluja kuin autossa istuminen.
        Ja mikä parasta, hyvin moni asia on huomattavasti vaarattomampaa
        kuin ylinopeudella ajaminen. Joku voi nauttia hyvinkin paljon siitä,
        että heittelee pieniä kiviä parvekkeeltaan ohikulkevien niskaan. Hän
        voi myös vaatia, että muut eivät saa hänen toimintaansa tuomita, vaikka
        se on vaarallista ja laitonta. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa,
        että käytös on typerää ja moraalitonta. Kuitenkin sen voi selittää itselleen
        parhain päin, jos haluaa. Eikös menekin vinkeäksi?

      • Jaamäävai

        Olet ilmeisesti laskuissasi käyttänyt tasaista nopeutta.

        Keskinopeus on ihan toinen juttu. On kummaa, miten tuollaisella 100 km matkalla keskinopeus jää alle 80 vaikka kuinka omasta mielestä ajaa tasaisesti mittari 110:ssa.

        Keskinopeuden nosto 80 -> 110 vaatii jo melkomoista kaahaamista jos tiellä on muitakin.

      • Kaahaaja
        Jaamäävai kirjoitti:

        Äläpäs nyt yleistä omaa kokemustasi muihin. Minulla ei ole mitenkään ihmeellistä, että keskinopeus kesällä on tuossa 90:n tietämillä - jopa ylikin. Kaksi kertaa on ollut lainassa auto, jossa on ajotietokone. Vuosi sitten ajotietokone antoi keskinopeudeksi 86 km/h, vaikka välillä oli tietyötä. Muutama viikko sitten kokeilin liikkeen uutta esittelyautoa. Kilometrejä tuli n. 280. Keskinopeus oli muistaakseni 92 km/h - yli 90:n kuitenkin. Ajonopeutena pidän noin rajoitus 8 %. Keskinopeudet lasken yleensä kellolla ja matkamittarilla. Alle kahden tunnin ajoissa en pidä edes taukoja, joten keskinopeus on helppo laskea.

        Toki tämä riippuu paljon siitä, millä tiellä ajaa ja mihin aikaan on liikkeellä. Talvella on normaalia sellainen 75 km/h, mutta edelleen tämä riippuu tiestä.

      • Jaamäävai
        Kaahaaja kirjoitti:

        Alkuperäisessä viestissä puhuttiin vertailusta 80 -110 kmh.

        Kyllä tommosen 80 kmh keskinopeudeksi hyvinkin saa, mutta keskinopeuden nosto vaikkapa 200 km matkalla 110:een edellyttää varsin runsasta ylinopeutta.

      • Kaahaaja
        Jaamäävai kirjoitti:

        Alkuperäisessä viestissä puhuttiin vertailusta 80 -110 kmh.

        Kyllä tommosen 80 kmh keskinopeudeksi hyvinkin saa, mutta keskinopeuden nosto vaikkapa 200 km matkalla 110:een edellyttää varsin runsasta ylinopeutta.

        Jos ajetaan 100 km nopeuksilla 80 ja 110 km/h, aikaeroksi tulee n. 20 minuuttia. 200 km:n matkalla tuo on 40 minuuttia.

        Jos verrataan nopeuksia 75 ja 90 km/h, aikaeroksi tulee reilu 10 minuuttia, näin nopeasti laskien 12-13 minuuttia. 200 km:n matkalla tuo on n. 25 minuuttia.

        Eivät siis ole täysin vertailukelpoisia tilanteita, mutta säästöä siinäkin tulee, kun nopeus nousee 75:stä 90:een.

        Normaalisti maantiellä 110 km/h keskinopeudeksi on vaikea saavuttaa.

        (Tarkennus: tässä pitäisi luonnollisesti puhua koko ajan keskivauhdista.)

      • Jussi
        Jaamäävai kirjoitti:

        Alkuperäisessä viestissä puhuttiin vertailusta 80 -110 kmh.

        Kyllä tommosen 80 kmh keskinopeudeksi hyvinkin saa, mutta keskinopeuden nosto vaikkapa 200 km matkalla 110:een edellyttää varsin runsasta ylinopeutta.

        Appivanhemmillani on mökki lähellä Mikkeliä. Kotipihalta Helsingistä sinne on 214,8km mitattuna GPS:llä. Normaali ajoaika on 2t10min nopeusrajoituksia noudattaen ja käyttäen moottoritietä. Olen parhaimmillani uskaltanut ajaa tuon matkan 1t57min ja tuohon aikaan päästäkseni keskinopeuteni nousi hieman yli 10km/h. Paikoitellen ajoin satasen rajoituksella 150km/h (silloin ei vielä ollut motaria Lahteen) Siihen pitää vielä laskea muutaman kilsan matka esikaupunkialueella, jossa on liikennevaloja ja ajonopeus 30-40km/h. Keskinopeuden nosto 30km/h vaatii aikamoista kaahausta onnistuakseen. Nyt moottoritieaikaan sen tönäisisi nopeammin, mutta vieressä yleensä istuva nopeudenrajoitin ei anna myöten...
        Lähes miljoona kilometriä takanapäin ei tuo kaahaus enää jaksa innostaa. Mieluummin turvallisesti vähän hiljempaa, niin ei pinnakaan kiristy.

      • Kaahaaja
        Jussi kirjoitti:

        Keskinopeutesi nousi n. 99:stä 110:een. Täytyy kuitenkin muistaa, 10 km/h nopeuden nosto tuo sitä enemmän ajallista säästöä, mitä alhaisemmassa nopeudessa se tehdään. Eli nosto 80-90 tuo enemmän aikasäästöä kuin 90-100, joka edelleen säästää enemmän kuin 100-110. Prosentuaalisesti laskettuna on myös niin vinkeästi, että nopeuden nostaminen pienentää matka-aikaa vähemmän kuin nopeuden laskeminen pidentää :-) Esimerkiksi nosto 80->100 vähentää matka-aikaa 20 %, mutta lasku 100->80 lisää matka-aikaa 25 %.

    • Tosihemmo

      Miksi ajaa vaan 110 kun voi ajaa saman tien 130? Ja aikaa säästyy
      vielä paljon enemmän. Hanaa!

    • minä

      laskeppa kuinka lujaa sinun tai minun pitää ajaa jos olen 5.minuuttia myöhässä,matka on 10km nopeus rajoitus 80,ja meidän pitäisi keretä oikeaan aikaan perille.siis millä nopeudella myöhästymisen saa kiinni.

      • viksu

        Rajoituksen mukaan matkaan menisi 7,5 minuuttia ja jos ollaan 5 minuuttia myöhässä, niin matka pitäisi tehdä 2,5 minuutissa, eli keskinopeuden pitäisi olla 240 km/h.

      • Johnny Knoxville

        Eli vedän bemarin tempo(vakionopeussäädin) vivusta, kunnes viisari on saavuttanut 240km/h!!

        No ei vaan=) Uhosinko täällä muka jostain 10km matkalla kaahattavasta ajansäästöstä? En todellakaan, kun ei sillä tosiaan voita kustakaan. Juoksen yleensä tommoset siirtymiset=)

        Ja sille yhdelle jampalle tiedoksi että jos esimerkissä henkilö A ajoi 110km/h 50 000km, sen keskinopeus on silloin just ja sama 110km/h. Järjen käyttö on sallittua, myös liikenteessä!!

        Todellisuudessa tosiaan keskinopeudet tippuu väkisinkin jos ei halua aiheuttaa vaaratilanteita ja mää en ainakaan halua, mutta ottakaa huomioon että varmaan sillä B henkilölläkin sitten laskee se keskinopeus yhtälailla kuin A:lla ja eikös aikaero ole aina isompi, mitä hiljempaa molemmat innostuu ryömimään..? NIIN JUURI!

        Napiskaa vaan jos siltä tuntuu, mulla ei ole siihen aikaa!!
        Johnny Knoxville

    • elät

      Voit viettää voittamasi ajan vaikka Madeiralla suosittelen.

    • Corrado

      MOnesti ylinopeuden syy on myöhästyminen
      koska joka työpaikkalla ei hyväksytä myöhästy´mistä minuttiakaan ja nuori työn tekijä pelkää saavansa huudot ja huomaa 35 km matkalla voittavansa n. 5 min tämä on minusta ymmärrettävää
      jos sen voi tehdä niin sanotulla isollatiellä
      ja itse hyväksyn sen ennemmin kuin ali nopeudet.

      mikään ei ärsytä niin paljon kuin joku ohittaa esim. motarilla rekkaa ja omistaa uuden auton ei voi silti ohittaa kuin 105 km/h kun rekka ajaa rajoitin vinkuen 100 km/h näin syntyy ruuhkat.

      samahomma kehäteillä ihmiset jäävät ajamaan ohituskaistalle 80 km/h mittarin mukaan ja ajattelevat et kaikki ajaa samaa nopeutta kuin kys henkilö ja taas syntyy ruuhkaa

      ELI ohitetaan ripeästi ja palataan ajo kaistalle jos jollakin on kiire saada se 5 min kiinni niin ei kiusata sitä ja vaaratilanteet vähentyy .

    • Minä vaan

      Toinen mielenkiintoinen seikka on, että kun ajat 80 km/h 110 km/h sijasta niin säästät paljon polttoainetta. Rahan säästön ansiosta voit pitää viikon ylimääräistä lomaa ja ajaa rauhallisesti.

      • Anonyymi

        Tuokaan ei aina pidä paikkaansa. Nykyinen Jaguarini 8-vaihteisella automaatilla on taloudellisimmillaan noin 120 nopeudessa ja silloin moottorissa kierroksia 1800.
        80 nopeus mäkisellä tiellä on ihan hirveää, mikäli ei vaihda manuaalisesti pienempää vaihdetta.
        Pienillä kierroksilla ajamisessa ei oikeasti säästä yhtään mitään, päinvastoin rahasi menevät tuhansien eurojen korjauksiin!
        Kaksoismassavauhtipyörä, muuttuvasiipinen turboahdin, egr-venttiili, hiukkassuodatin, vaihteisto ja jopa moottori joutuvat lujille pienissä maantienopeuksissa.
        Tätä ei moni autonomistaja edes tiedä, mutta "taloudellinen" ajotapa rikkoo autostasi kalliita osia ennenaikaisesti ja näitä remontteja ei rahoiteta edes alkuun pienellä polttoaineen säästöistä syntyneellä erotuksella. Jos et usko, niin käy kysymässä autokorjaamolta!

        Ja sitten vielä puolustan ylinopeutta (lievää) ajavia hieman. Kuljettajan vireystila on huomattavasti parempi, samoin tarkkaavaisuus, kun tiedostat ajavasi hieman yli sallittua nopeutta.
        70 nopeus jonossa on todella väsyttävää touhua, jolloin jo moni kuljettaja alkaa näprätä kännykkäänsä tai katselee maisemia. Tämäkö sitten turvallista 100 km/h nopeusrajoitusalueella, vai voisiko sitä sitten kuitenkin mennä turvallisesti ohi, oli sitten kiire tai ei ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autossa (huom. isolla Aa:lla) pitää olla moottori joka ei tarvitse alasvaihtoa.

    • proxy

      kakka

    • Anonyymi

      Mutta tavallinen tallaaja ei ajele maanteillä vuodet läpeensä.
      Välillä on taajamaa ja jos asuu kaupungissa, taajamaa on aika paljon vuodessa.
      Tulin hankkineeksi käyttötuntimittarin, ja sekalaisen ajon keskinopeudeksi vuoden tarkastelujakson aikana tuli n. 27 km/h.
      Elikkäs ajetut kilometrit jaetaan käynnissäolon tuntimäärällä.

      • Anonyymi

        Useat ajotietokoneet laskevat myös keskinopeutta. Omassa autossa pitkän ajan (vuosien ajan ollut nollamatta) keskinopeus on 47 km/h, kun on päivittäin myös moottoritiepätkä ajettavana.

        Mutta, jos viranomaisten mielestä suurella nopeudella ei voita mitään, eikö silloin poliisitkin voisi ajella tehtävälle ihan hiljakseen leppoisasti körötellen...

    • Anonyymi

      Kaikki nämä teoreettiset laskelmat perustuvat siihen, että olet maantiellä yksin.
      Näinhän ei todellisuudessa ole, vaan muut ihmiset aiheuttavat paljon tulppia sille nopealle ajolle. Lapin reissuilla on tullut kokeiltu noita keskinopeuksia ja voin sanoa, että 100 km/h keskinopeuteen pitää viisarin olla jatkuvasti 120 niissä paikoissa, missä pääset ajamaan vapaasti, jotta se kompeisoisi muiden aiheuttamat hidasteet.
      Keskinopeus 110 olisi mahdollista vain muutamalla pitkällä moottoritien pätkällä ja sekin varmaan vaan valoisana yönä. Jotkut on moottoripyörällä saaneet aikaan huimia keskinopeussuoritteita, mutta autolla se on jo paljon vaikeampaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      7996
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2283
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2199
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1775
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1262
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1165
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      849
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      815
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      754
    Aihe