Varsin positiivinen

krh

uutinen, jotkut jo osasivatkin ennakoida asian palstalle kirjoittaessaan!

MTV3 KOTIMAA Maanantai

Suomeen muiden ydinjätettä?

Suomea saatetaan tulevaisuudessa
painostaa ottamaan vastaan ydinjätettä
muista EU-maista, mikäli EU:n komission
ajamat ajatukset menevät läpi.

Komissio pyrkii luomaan yhteiset
ydinvoiman käyttöä koskevat säännöt.
Suomessa katsotaan, että komissio on
liikkeellä ennen muuta lisätäkseen omaa
valtaansa.

Kolmasosa EU:ssa käytetystä energiasta
tulee ydinvoimasta. Jokainen maa vastaa
itse laitostensa turvallisuudesta. EU:n
uusien jäsenmaiden ydinturvallisuus on
vanhojen jäsenten tasolla muutamaa
poikkeusta lukuun ottamatta.

Kyllä me sitten tykätään EU:sta jota tuolla muilla palstoilla laittomaksi ja maanpetokseksi väitetään, melko painavin perustein.

22

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vastaaja

      Suomen muuttuminen EU:n ydinjätteiden kaatopaikaksi on aina ollut pienenä peikkona kansalaisten silmissä, luvattiinpa mitä tahansa. Lupauksiahan on ennenkin jouduttu perumaan sen vuoksi, että saadaan jokin toinen asia mieleiseksi.

      Täytyy vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.

      • Jocu

        Vai esim. Keski-Euroopasta käytettyä ydinpolttoainetta Suomeen. Puuhaa siinä ainakin riittäisi. Yhteen rekkaan ei paljoa mahdu, ja kävelyvauhtia kun korkeintaan tullaan, niin..

      • Vastaaja
        Jocu kirjoitti:

        Ei se hitaus mitään haittaa. aktivisteja täytyisi vain raivata aina kilometrin verran edeltäkäsin pois tieltä.

        Kummallista, että jotku vastustaa sitä, että se myrkky viedään pois omalta maalta! mä nyt ainakin olisin ensimmäisten joukossa työntämässä :)

        Jenkeissähän poliisit toimi niinku pitiki: yrittivät estää ydinjätekuljetusten saapumisen oman osavaltionsa alueelle. En tiedä, kuinka jutussa kävi. todennäköisesti poliisille löytyi poliisi.

        Siis ei se, että myrkyn vienti pois omalta maalta maksaa tai on hidasta ja jopa vaarallistakin, ole mikään este. Ihmiset ovat sitä mieltä, että mitä kauempana, sen parempi. maksoi mitä maksoi.

      • Jocu
        Vastaaja kirjoitti:

        Ei loppusijoitettavan polttoaineen määrällä ole väliä.
        Tunnepuolen juttu. Ei muuta ongelmaa.

      • Bh0=0h

        ...että SÄHKÖ kyllä kelpaa ihmisille, mutta kun pitäisi ottaa vatuuta sähköntuotantoon liittyvistä asioista, niin "EEEEEEEII ainakaan tänne tuota ydinjätettä".

      • Sähköfyysikko
        Bh0=0h kirjoitti:

        Ostetaan venäjältäkin sähköä mutta jos pitäis sakemannien jätteet tänne roudata niin johan jännittää. Ei se ydinjäte kuitenkaan sieltä maan alta pinnalle ponnistellessaan ajattele maiden rajoja. Se menee minne lystää.

        -Pian on koiralla kolme päätä.

      • Vastaaja
        Bh0=0h kirjoitti:

        ...että SÄHKÖ kyllä kelpaa ihmisille, mutta kun pitäisi ottaa vatuuta sähköntuotantoon liittyvistä asioista, niin "EEEEEEEII ainakaan tänne tuota ydinjätettä".

        Vastuu tulevista sukupolvista onkin kunnioitettavaa. Sitä sanotaan nykyään kestäväksi kehitykseksi.

      • Jocu
        Vastaaja kirjoitti:

        Vastuu tulevista sukupolvista onkin kunnioitettavaa. Sitä sanotaan nykyään kestäväksi kehitykseksi.

        Sitähän käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus syvälle kallioon on. Välivarastoissahan sitä voisi helposti säilyttää 'toistaiseksi', yli 100 vuotta kevyesti. Sitä ongelmaa ei kuitenkaan jätetä 'perinnöksi' jälkeläisille.
        Millä muulla alalla suhtaudutaan jätteisiin näin!

      • Sähköfyysikko
        Vastaaja kirjoitti:

        Vastuu tulevista sukupolvista onkin kunnioitettavaa. Sitä sanotaan nykyään kestäväksi kehitykseksi.

        Niin nykyään meidän vastuun ottaminen, tulevista sukupolvista, on perustunut siihen että ollaan ostettu venäjältä sähköä. Sitten ollaan rakennettu hiilivoimaloita jotka kiihdyttävät kasvihuoneilmiötä. Ja sitten tarjotaan vielä maakaasun käyttöä joka myös kiihdyttää kasvihuoneilmiötä. Tutkijat ovat täysin yksimielisiä siitä että kasvihuoneilmiö on yksi ihmiskunnan suurimmista uhkista. Jos maapallon keskilämpötila nousee vain muutamia asteita on sen aiheuttamat ympäristökatastrofit sitä luokkaa että maailman kaikki ydinjätteet maan pinnalla eivät yhteensäkään olisi lähelläkään vastaavaa. Ennuste on että esim afrikka kuivuu entisestään. Sen sijaan monet suurkaupungit hukkuvat veden alle. No kestävät kehityksensä kullakin.

      • Martin
        Sähköfyysikko kirjoitti:

        Hiilivoimaa ei pidäkään suosia, tuhkakin on kasvimyrkkyä.
        Maakaasu on kuitenkin parempi ratkaisu kuin kivihiili, CO2 päästöt noin 50% kivihiikeen verrattuna.
        Jos polttamalla halutaan tuottaa energiaa niin puun poltto olisi paras ratkaisu.
        Vieläkin vaan ihmetyttää miksi paras ratkaisu jää käyttämättä.

      • Markus
        Jocu kirjoitti:

        Ei loppusijoitettavan polttoaineen määrällä ole väliä.
        Tunnepuolen juttu. Ei muuta ongelmaa.

        >Tunnepuolen juttu.

        Niinpä. Sen sijaan että tutkisit objektiivisesti tosiasioita ja tekisit niistä loogisen johtopäätöksen, sinä käytät tunteitasi. Kiva juttu. Ajatko autoakin samalla tapaa, eli painelet polkimia ja vääntelet vaihteita sen mukaan mikä "tuntuu jees" etkä sen mukaan mitä olisi järkevää tehdä?

        >Ei muuta ongelmaa.

        Ei mitään ongelmaa muuta kuin sinunlaisesi säteilyhysteerikot. Teitä voisi verrata lentopelkoisiin ihmisiin jotka vaativat että kaikki lentokoneet pitää purkaa koska itse pelkäätte niitä.

      • Vastaaja
        Markus kirjoitti:

        Tuli pieni huti.

      • Sähköfyysikko
        Martin kirjoitti:

        Hiilivoimaa ei pidäkään suosia, tuhkakin on kasvimyrkkyä.
        Maakaasu on kuitenkin parempi ratkaisu kuin kivihiili, CO2 päästöt noin 50% kivihiikeen verrattuna.
        Jos polttamalla halutaan tuottaa energiaa niin puun poltto olisi paras ratkaisu.
        Vieläkin vaan ihmetyttää miksi paras ratkaisu jää käyttämättä.

        Samaa mieltä että hiilivoimaa ei pidä suosia mutta halusin vain perustella vastaajalle miksi kivihiilen louhinta ei ainakaan ole haitattomampaa kuin uraanin.

        Puun poltto on ihan ok mutta sen lisääminen ei ole minusta oikein. Metsän hakkuut ovat erittäin vahingollisia monille luonnonvaraisille eläimille ja siksi se metsä joka hakataan kannattaisi käyttää mieluiten talojen rakennuksen raaka-aineeksi. Kun kaupunkialueella ei ole sijaa eläimille niin toivoisin etä niillekkin jäisi edes jotain täysin koskemattomia paikkoja, joita ei parturoitaisi säännölliseseti.

      • Markus
        Vastaaja kirjoitti:

        Tuli pieni huti.

        Jos et hoksannut, niin Jocu vastasi satiirisesti eräälle säteilyhysteerikolle eli sinulle. Minä jatkoin satiiria. Jos et tunnista itseäsi niin sille en sitten voi mitään.

        Hah!

      • Markus
        Vastaaja kirjoitti:

        Vastuu tulevista sukupolvista onkin kunnioitettavaa. Sitä sanotaan nykyään kestäväksi kehitykseksi.

        ...jotta tulevien sukupolvien ei tarvitse murehtia niistä, toisin kuin vaikkapa ilmakehän pilaantumisesta jne.

      • Vastaaja
        Markus kirjoitti:

        ...jotta tulevien sukupolvien ei tarvitse murehtia niistä, toisin kuin vaikkapa ilmakehän pilaantumisesta jne.

        Oikea termi on: "sijoitetaan pysyväksi tarkoitetulla tavalla"

        Termi 'loppusijoitus' kuulostaa kauniimmalta ja on lyhyempi. Siksi sitä käytetään.

      • Markus
        Vastaaja kirjoitti:

        Oikea termi on: "sijoitetaan pysyväksi tarkoitetulla tavalla"

        Termi 'loppusijoitus' kuulostaa kauniimmalta ja on lyhyempi. Siksi sitä käytetään.

        Mitä ihmettä taas selittelet? Termi on "loppusijoitus" ja sen tarkoitus on nimenomaan pitää huolta, että jälkipolvien EI tarvitse murehtia asiasta.

      • Vastaaja
        Markus kirjoitti:

        Mitä ihmettä taas selittelet? Termi on "loppusijoitus" ja sen tarkoitus on nimenomaan pitää huolta, että jälkipolvien EI tarvitse murehtia asiasta.

        se, mitä itse kukin tarkoittaa termillä 'loppusijoitus' on eri asia kuin mitä termi itsessään pitää sisällään.

        'Loppusijoitus' terminä tarkoittaa lopullista sijoittamista, ei yhtään mitään muuta.

        Sijoitus voi kuitenkin muuttua, joko luonnon tai ihmisen toimesta. Jos luonto päättää muuttaa sijoitusta, on ihan sama mitä termiä käytämme. Mutta jos ihminen päättää muuttaa sijoitusta tai varautuu mahdolliseen muutokseen, ei sijoitus enää ole lopullinen.

        Nykyisiin suunnitelmiin kuuluu palautuksen mahdollisuuden tutkiminen. Jos palautusta varten nimenomaan tehdään suunnitelma, termi 'loppusijoitus' on jo täysin väärä. Siinäkin tapauksessa, että palautukseen ei ole tehty suunnitelmaa, ja palautus kuitenkin joskus suoritetaan, termi 'loppusijoitus' on väärä.

        Termi 'loppusijoitus' on siis oikea vasta sitten, kun sijoitettava ydinjäte ei enää ole jätettä ja se on siihen asti pysynyt siinä paikassa, missä sen on suunniteltu pysyvän. Niin kauan termi 'sijoitus pysyväksi tarkoitettuun paikkaan' on oikeampi. Myös termi 'erittäin pitkäaikainen sijoitus' on käyttökelpoinen ja totuudenmukainen, jos mahdollista palauttamista varten suoritetaan valmistelevia toimenpiteitä.

      • Martin
        Sähköfyysikko kirjoitti:

        Samaa mieltä että hiilivoimaa ei pidä suosia mutta halusin vain perustella vastaajalle miksi kivihiilen louhinta ei ainakaan ole haitattomampaa kuin uraanin.

        Puun poltto on ihan ok mutta sen lisääminen ei ole minusta oikein. Metsän hakkuut ovat erittäin vahingollisia monille luonnonvaraisille eläimille ja siksi se metsä joka hakataan kannattaisi käyttää mieluiten talojen rakennuksen raaka-aineeksi. Kun kaupunkialueella ei ole sijaa eläimille niin toivoisin etä niillekkin jäisi edes jotain täysin koskemattomia paikkoja, joita ei parturoitaisi säännölliseseti.

        Kyllä minäkin mieluusti antaisin metsän kasvaa.
        Nyt on vain niin, ettei Suomessa enää ole kunnon metsiä. Nehän ovat etupäässä kuitupuuta jonka kaatamiseen sopivat harvesterit parhaiten samoin avohakkuut.
        Ne ruipelot puut ovat apulannalla pehmitettyjä.
        Nykyisin sentään saa venepuuta rajan takaa Karjalasta. Sellaisia runkoja muistan nähneeni joskus pikkupoikana 50-luvun alkupuolella.

        Ei nyt ihan kaikki metsät mutta kyllähän suurin osa on talousmetsää jonne ei paljon eläimillä ole asiaa. Tai tulee lyijymyrkytys isännän taholta. Ei niitä kuitenkaan tietääkseni lannoiteta. Päin vastoin metsänomistajia ei yleensä hakkuiden jälkeen kiinnosta paskaakaan että mitä sille alueelle käy. Nytkin on laki pitänyt säätää siihen että ne yleensä saavat edes uudet taimet istutettua. Ei ne kallista apulentaa metsään tuhlaa(ja hyvä niin).

        Harvassa ovat 200 vuotiaat puut Suomessa. Itse olen etsinyt venepuuta eikä ole helppo löytää.
        Onneksi paikallinen piensaha saa jostain hankittua kunnon runkoja.
        Kalareissuilla olen huomannut, että jättävät pääteiden varsille metsää pystyyn näkösuojaksi.
        Vähän matkaa kun kävelee ei uskoisi olevansa maapallolla, on senverran kamalan näköistä.

        Kullä ne lannoittavat noita nopeasti kasvavia kuitupuu metsiä.
        Ainkin jotain levittävät lentokoneella.

      • olli
        Sähköfyysikko kirjoitti:

        Samaa mieltä että hiilivoimaa ei pidä suosia mutta halusin vain perustella vastaajalle miksi kivihiilen louhinta ei ainakaan ole haitattomampaa kuin uraanin.

        Puun poltto on ihan ok mutta sen lisääminen ei ole minusta oikein. Metsän hakkuut ovat erittäin vahingollisia monille luonnonvaraisille eläimille ja siksi se metsä joka hakataan kannattaisi käyttää mieluiten talojen rakennuksen raaka-aineeksi. Kun kaupunkialueella ei ole sijaa eläimille niin toivoisin etä niillekkin jäisi edes jotain täysin koskemattomia paikkoja, joita ei parturoitaisi säännölliseseti.

        Ainakin suurimmat metsän eläimet,kuten hirvi,on hyötynyt tästä tehometsätaloudesta.Ennen oli kuulemma harvinaista ,jos näki hirven jäljetkään ,mutta nyt niitä on jo hyvinkin hödynnettäväksi asti . Tosin kunnon sahapuuta ei ole juurikaan olemassa.Siksi kai on keksitty nämä liimalevyt ja -palkit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe