RKP ja merilohen kalastus: Kaikki pyydetään mitä vain saadaan, kannasta piittaamatta!
http://www.vihreat.fi/fi/node/2731#comment-22667
>Ruotsalainen kansanpuolue ilmoitti politiikakseen, että merilohen meripyyntiä tulee jatkaa vaikka kanta pienenisi (ei kuitenkaan ”olennaisesti”). Muu hallitus oli onneksi toista mieltä. Se halusi noudattaa hallitusohjelmaa, jonka mukaan tulee pyrkiä mahdollisimman suuren luonnonlohen poikastuotantoon kutujoissa.
Tästä ristiriitatilanteesta ei selvitty muuten kuin voimasuhteet hallituksessa mittaamalla. RKP:tä lukuun ottamatta hallitus oli varovaisuusperiaatteen kannalla. Uudella lohiasetuksella rajoitetaankin merilohen meripyyntiä, mikä on nyt ainoa järkevä vaihtoehto.
RKP ja merilohen kalastus
5
701
Vastaukset
Lohen kalastajia on muutama jäljellä eikä heidän etunsa ole kalastaa lohta sukupuuttoon. Sen sijaan tämä älytön päätös lohenpyynnin kieltämisestä vie elinkeinon kalastajilta eikä sillä ole mitään merkitystä lohikantaan. Perustelutkin ovat olleet pyöriäiset (joita kukaan ei ole nähnyt) ja Lapin vapaa-ajan kalstajat, ei lohikannan väheneminen. Lohia on tähänkin asti riittänyt Lappiin ja olisi riittänyt jatkossakin, mutta vapaa-ajan kalastajien kohtuuttomat vaatimukset vievät ammattilaisilta elinkeinon.
- dafsd
"Atlantin valtamerellä merilohia ei saalisteta, pyynti tapahtuu - jos siihen on kestävän käytön perusteita - joissa. Tämä on kokonaistaloudellisesti edullisinta. Näin pitäisi olla koko Itämerelläkin, onhan jokikalastuksessa kilokohtainen, aluetaloudellinen tuotto 30-kertainen verrattuna lohikilon kalastajahintaan (3,80e)."
Affenat ottavat mieluummin 3,80e kuin antavat lappilaisille 114e. Kansantaloudellisesti järjetöntä, mutta koskas affenat ovat siitä välittäneet...
- rautaako?
Talan sanoin "Rkp röyhkeästi vaati" mutta muut sanoi ei ja demokratia toteutui.
Välillä RKP vaatii vimmatusti ja muutkin sanoo "da", mutta silloin onkin jo kyse IHRA:a.- saa...
kaikenlaista.
Se millaisia asioita RKP vaatii ja millaisin argumentein kertoo taas paljon puolueen ja sen äänestäjien ajatusmaailmasta. saa... kirjoitti:
kaikenlaista.
Se millaisia asioita RKP vaatii ja millaisin argumentein kertoo taas paljon puolueen ja sen äänestäjien ajatusmaailmasta.En ole koskaan äänestänyt RKP:ta, mutta lohen kalastuksesta tiedän jotain. Eli kielto on täysin älytön!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721445
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411029Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14650
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21640- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17583Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577