Uusliberalismin musta kirja.
Kanadalainen kirjailija ja tutkiva journalisti Naomi Klein on kirjassaan Tuhokapitalismin nousu selvittänyt muun muassa Irakin sodan aiheuttamien rahavirtojen suuntia. Hänen viime vuonna julkaisemansa The Shock Doctrine: the Rise of Disaster Capitalism –teos ilmestyi alkuvuodesta WSOY:n suomentamana. Kleinin edellinen, merkkituotekapitalismia ja halpatyötä käsitellyt No Logo -kirja käännettiin 28 kielelle ja sitä myytiin yli miljoona kappaletta.
Chicagon pojat.
Naomi Klein väittää Tuhokapitalismin nousu -kirjassaan, että uusliberalistit käyttävät hyväkseen yhteiskunnallisia sokkitiloja, luonnonkatastrofeja, sotia ja vallankaappauksia, muuttaakseen yhteiskuntien rakenteita vapaalle markkinataloudelle otollisiksi. Joskus politiikan suunnan muuttamiseksi tarvitaan järeää terroria, vasemmiston kirjaimellista murskaamista. Demokratia ja ihmisoikeudet eivät prosessissa paljoa paina.
Klein kertoo ryhtyneensä tutkimaan vapaan markkinatalouden riippuvuutta sokeista Irakin miehityksen alkuvaiheessa muutama vuosi sitten. Hän kiinnitti huomiota ilmiöön tarkemmin, kun suuryhtiöt riensivät vuoden 2004 tsunamin jälkeen Sri Lankaan jälleenrakentamaan rantoja täyteen luksushotelleja. Sama toistui, kun hirmumyrsky Katrina iski Yhdysvaltojen rannikolle. Uusliberalistit käyttivät heti tuhoa hyväkseen muun muassa yksityistääkseen alueen palvelutuotantoa ja nostaakseen uudelleen rakennettujen asuntojen hintoja.
Kirjan konnia ovat niin sanotut Chicagon pojat, Chicagon yliopiston Nobel-palkitun taloustieteilijä Milton Friedmanin yltiöuusliberalistiset opetuslapset. Milton Friedman tunnetaan vapaan markkinatalouden saarnamiehenä, jolle minkä tahansa valtiollisen instituution yritykset rajoittaa vapaata kauppaa olivat kauhistus. Friedmanin tunnetumpiin oppilaisiin lukeutui Chilen verinen diktaattori Augusto Pinochet, joka vallankaappauksen 1973 jälkeen murhautti vasemmiston ja ay-liikkeen aktiivit ja pääsi esteittä toteuttamaan uusliberalismin oppeja.
Sekä Friedman että Pinochet ovat nyt kuolleet. Klein toteaa uusliberalismin joutuneen vaikeuksiin, kun esimerkiksi Etelä-Amerikassa on otettu askeleita vallan toiseen suuntaan. Ehkäpä vapaan markkinatalouden uusi sukupolvi vain odottelee seuraavaa sokkia, katastrofia tai konfliktia nostaakseen taas aatteensa uuteen kukoistukseen.
Uusliberalismille kasvot.
Tuhokapitalismin nousun kiistaton ansio on se tapa, miten Naomi Klein lukuisin esimerkein osoittaa erilaisten yhteiskunnallisten sokkien ja uusliberalismin elimellisen yhteyden. Uusliberalismille Klein nimeää kolme oleellista piirrettä: julkisen sektorin eliminoinnin, yritystoiminnan täydellisen liberalisoinnin ja sosiaalimenojen minimoinnin. Näiden laajamittainen toteuttaminen ei Kleinin mukaan ole poliittisesti mahdollista ilman yhteiskunnan saattamista jonkinlaiseen poikkeustilaan. Tämän vuoksi on esimerkiksi uhkaavan globaalin katastrofin, ilmastonmuutoksen, estämisessä kiinnitettävä jatkuvasti huomiota siihen, millaisella politiikalla sitä vastaan kamppaillaan.
Osmo Soininvaara moitti omassa kirja-arviossaan (Helsingin Sanomat 30.3.) Kleinia siitä, miten hän etsii syyllisiä, ei syitä. Totta on, että Klein nimeää kirjassaan Milton Friedmanin lisäksi useita muita henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat edistäneet globaalin uusliberalistisen tuhokapitalismin leviämistä. Itse pidän tätä hyvänä asiana. Globaalia kapitalismia pidetään usein kasvottomana, anonyymina järjestelmänä, joka tulee luonnonkatastrofin lailla, eikä ketään voida saattaa sen seurauksista vastuuseen. Klein antaa kapitalistiselle riistolle kasvoja ja nimiä.
Naomi Klein on jälleen tehnyt perusteellista tutkimusta kirjaansa varten. Siitä kielii yksityiskohtainen, 80-sivuinen lähdeluettelo. Kirja on helppolukuinen ja mainio faktojen lähde, mutta Kleinilta puuttuu edelleen analyyttinen ote. Pienellä annoksella marxilaista kapitalismiteoriaa kirja olisi saanut aivan toisenlaisen momentin alleen.
Tuhokapitalismin nousu on tärkeä muttei tyhjentävä kirja aikamme todellisesta vitsauksesta.
Naomi Klein: Tuhokapitalismin nousu. Suomentanut Ilkka Rekiaro. WSOY 2008. 676 sivua.
Kanadalainen kirjailija ja tutkiva journalisti Naomi Klein on kirjassaan Tuhokapitalismin nousu selvittänyt muun muassa Irakin sodan aiheuttamien rahavirtojen suuntia. Hänen viime vuonna julkaisemansa The Shock Doctrine: the Rise of Disaster Capitalism –teos ilmestyi alkuvuodesta WSOY:n suomentamana. Kleinin edellinen, merkkituotekapitalismia ja halpatyötä käsitellyt No Logo -kirja käännettiin 28 kielelle ja sitä myytiin yli miljoona kappaletta.
Chicagon pojat.
Naomi Klein väittää Tuhokapitalismin nousu -kirjassaan, että uusliberalistit käyttävät hyväkseen yhteiskunnallisia sokkitiloja, luonnonkatastrofeja, sotia ja vallankaappauksia, muuttaakseen yhteiskuntien rakenteita vapaalle markkinataloudelle otollisiksi. Joskus politiikan suunnan muuttamiseksi tarvitaan järeää terroria, vasemmiston kirjaimellista murskaamista. Demokratia ja ihmisoikeudet eivät prosessissa paljoa paina.
Klein kertoo ryhtyneensä tutkimaan vapaan markkinatalouden riippuvuutta sokeista Irakin miehityksen alkuvaiheessa muutama vuosi sitten. Hän kiinnitti huomiota ilmiöön tarkemmin, kun suuryhtiöt riensivät vuoden 2004 tsunamin jälkeen Sri Lankaan jälleenrakentamaan rantoja täyteen luksushotelleja. Sama toistui, kun hirmumyrsky Katrina iski Yhdysvaltojen rannikolle. Uusliberalistit käyttivät heti tuhoa hyväkseen muun muassa yksityistääkseen alueen palvelutuotantoa ja nostaakseen uudelleen rakennettujen asuntojen hintoja.
Kirjan konnia ovat niin sanotut Chicagon pojat, Chicagon yliopiston Nobel-palkitun taloustieteilijä Milton Friedmanin yltiöuusliberalistiset opetuslapset. Milton Friedman tunnetaan vapaan markkinatalouden saarnamiehenä, jolle minkä tahansa valtiollisen instituution yritykset rajoittaa vapaata kauppaa olivat kauhistus. Friedmanin tunnetumpiin oppilaisiin lukeutui Chilen verinen diktaattori Augusto Pinochet, joka vallankaappauksen 1973 jälkeen murhautti vasemmiston ja ay-liikkeen aktiivit ja pääsi esteittä toteuttamaan uusliberalismin oppeja.
Sekä Friedman että Pinochet ovat nyt kuolleet. Klein toteaa uusliberalismin joutuneen vaikeuksiin, kun esimerkiksi Etelä-Amerikassa on otettu askeleita vallan toiseen suuntaan. Ehkäpä vapaan markkinatalouden uusi sukupolvi vain odottelee seuraavaa sokkia, katastrofia tai konfliktia nostaakseen taas aatteensa uuteen kukoistukseen.
Uusliberalismille kasvot.
Tuhokapitalismin nousun kiistaton ansio on se tapa, miten Naomi Klein lukuisin esimerkein osoittaa erilaisten yhteiskunnallisten sokkien ja uusliberalismin elimellisen yhteyden. Uusliberalismille Klein nimeää kolme oleellista piirrettä: julkisen sektorin eliminoinnin, yritystoiminnan täydellisen liberalisoinnin ja sosiaalimenojen minimoinnin. Näiden laajamittainen toteuttaminen ei Kleinin mukaan ole poliittisesti mahdollista ilman yhteiskunnan saattamista jonkinlaiseen poikkeustilaan. Tämän vuoksi on esimerkiksi uhkaavan globaalin katastrofin, ilmastonmuutoksen, estämisessä kiinnitettävä jatkuvasti huomiota siihen, millaisella politiikalla sitä vastaan kamppaillaan.
Osmo Soininvaara moitti omassa kirja-arviossaan (Helsingin Sanomat 30.3.) Kleinia siitä, miten hän etsii syyllisiä, ei syitä. Totta on, että Klein nimeää kirjassaan Milton Friedmanin lisäksi useita muita henkilöitä, jotka tavalla tai toisella ovat edistäneet globaalin uusliberalistisen tuhokapitalismin leviämistä. Itse pidän tätä hyvänä asiana. Globaalia kapitalismia pidetään usein kasvottomana, anonyymina järjestelmänä, joka tulee luonnonkatastrofin lailla, eikä ketään voida saattaa sen seurauksista vastuuseen. Klein antaa kapitalistiselle riistolle kasvoja ja nimiä.
Naomi Klein on jälleen tehnyt perusteellista tutkimusta kirjaansa varten. Siitä kielii yksityiskohtainen, 80-sivuinen lähdeluettelo. Kirja on helppolukuinen ja mainio faktojen lähde, mutta Kleinilta puuttuu edelleen analyyttinen ote. Pienellä annoksella marxilaista kapitalismiteoriaa kirja olisi saanut aivan toisenlaisen momentin alleen.
Tuhokapitalismin nousu on tärkeä muttei tyhjentävä kirja aikamme todellisesta vitsauksesta.
Naomi Klein: Tuhokapitalismin nousu. Suomentanut Ilkka Rekiaro. WSOY 2008. 676 sivua.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Bonnie cher Klein, joka teki 80-luvulla erään aikakautensa tyhmimmistä ja eniten itseään vastaan kääntyneistä elokuvista "Nainen -Tuote, elokuva pornografiasta".
Idioottiäidin idioottitytär tuntuu nyt vetoavan pumikki-idiootteihin ja tekee mukavaa tiliä heidän kustannuksellaan.
???????????
??????
Sen osaavat Kleinin juutalaistytöt...
tällä pitkällä copy/pastella jokin tarkoituskin? Vastineita:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000001699&posting=22000000033920589
kirjoitettu
"Kapitalismin musta kirja (Le Livre noir du capitalisme) on vuonna 1998 ilmestynyt ranskalaisten tutkijoiden Gilles Perraultin johdolla tekemä teos, joka käsittelee kapitalistisen politiikan ja talouden yhteydessä tehtyjä kansanmurhia ja muita ihmisoikeusrikoksia
Kapitalismin mustassa kirjassa kapitalismin uhrimääräksi arvioidaan noin 147 miljoonaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kapitalismin_musta_kirja
Luku on kyllä alakanttiin, koska kirjasta on jäänyt jotain pois ja hommahan jatkuu edelleen.
http://keskustelu.suomi24.fi/write.cgi
Komulkka saarnaa kuollutta oppia.
nykyiseen maailman tilanteeseen. Kuten huomaat edellisistä kommenteista, maaperä on myös saatu muokattua otolliseksi nyt vallitsevalle tuhokapitalismille. Onkohan marxilainen kapitalismiteria jätetty tarkoituksella pois; jo pelkkä sana on punainen vaate monelle. Syyllisten nimeäminen on tärkeää ja niitä löytyy meidänkin maastamme; kuka mahtoikaan sanoa jokin aika sitten, jotenkin tähän tapaan: Yrityksen on pyrittävä mahdollisimman suuriin voittoihin (ääneen sanomatta jäi vain: keinoja kaihtamatta).
tämä läpi sensuurista, edellinen asiallinen kommenttini diskattiin.
Vielä kerran siis lyhyesti; maaperä on jo muokattu otolliseksi meilläkin, kuten huomaat edellisistä kommenteista. Kasvojen julkistaminen on tärkeää ja syytkin löytyvät tuosta kirjoituksestasi.
luettavaa. Antaa taustaa arvioida esimerkiksi tämänpäiväisen hesarin juttuun HS Irakissa: Täydellistä kaaosta seurasi demokratia turvamuurien takaa.
Onko demokratia-sanan sisältöä muutettu jossain välissä?
Tämä on mielenkiintoinen keskustelunavaus. Ikävää että keskusteluun näyttävät osallistuvan täysin ala-arvoisilla komenteilla sellaisetkin, jotka eivät ole lukeneet kirjaa.
Osmo Soininvaaran Helsingin Sanomissa ollut kirja-arvostelu taisi olla tilaustyö em. lehdeltä. Jotenkin hänen kirjoituksestaan jäi sellainen maku, ettei hänkään ole lukenut Kleinin kirjaa. Halpamaisena pidin sitä, että Soininvaara leimasi kirjan salaliittoteoriaksi. Niinhän aina tehdään, kun halutaan vähätellä jotain, mutta sekin taisi olla lehden tilaama sana, koska se oli nostettu jutun ingressiin?
Ja entäs sitten nämä meidän omat Chigagon poikamme?
Antaa taustaa arvioida esimerkiksi tämänpäiväisen hesarin juttuun HS Irakissa: Täydellistä kaaosta seurasi demokratia turvamuurien takaa.
Onko demokratia-sanan sisältöä muutettu jossain välissä?
Tämä on mielenkiintoinen keskustelunavaus. Ikävää että keskusteluun näyttävät osallistuvan täysin ala-arvoisilla komenteilla sellaisetkin, jotka eivät ole lukeneet kirjaa.
Osmo Soininvaaran Helsingin Sanomissa ollut kirja-arvostelu taisi olla tilaustyö em. lehdeltä. Jotenkin hänen kirjoituksestaan jäi sellainen maku, ettei hänkään ole lukenut Kleinin kirjaa. Halpamaisena pidin sitä, että Soininvaara leimasi kirjan salaliittoteoriaksi. Niinhän aina tehdään, kun halutaan vähätellä jotain, mutta sekin taisi olla lehden tilaama sana, koska se oli nostettu jutun ingressiin?
Ja entäs sitten nämä meidän omat Chigagon poikamme?
Olen lukenut Tuhokapitalismin nyt melkein loppuun, en tiedä uskallanko jatkaa, on se niin hyydyttävää tekstiä, yöllä herätessänikin olen sitä ajatellut ja oikein säikähtänyt, että jospa siinä on totta joukossa, vain vähänkin olisi jo liikaa. Ei kai meillä kuitenkaan ole omia Chigagon poikia, eiköhän ne ole mielikuvitushenkilöitä?