Mikä on??

Olen 34-vuotias kolme suloisen pojan äiti. Ekan ja kolmannen jälkeen minulla oli vaikea synnytyksen jälkeinen masennus johtuen todella alhaisista estrogeeniarvoista. Sain hoidoksi estrogeenitabletit ja masennuslääkkeet. Nyt nuorimmainen on vajaa kolmen vuoden ikäinen ja minulla on vuoden verran ollut hormonikierukka. Viime vuoden lopulla alkoi vaikea masennus hiipiä elämääni. Sain masennuslääkkeet zoloft 100mg jotka vähän helpottivatkin oloani. Nyt kuulin että alhaisen estrogeenin omaaville naisille ei saisi laittaa hormonikierukkaa, koska keltarauhashormoni on huonoksi heille. Voiko tosiaan tälläinen pieni vekotin kuin hormonikierukka tehdä oloni näin kamalaksi?? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia asiasta.
3235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Voiko tosiaan tälläinen pieni vekotin kuin hormonikierukka tehdä oloni näin kamalaksi??"

Kyllä voi. Pakkausselosteessakin masennus ja mielialan muuttuminen kerrotaan mahdollisissa haittavaikutuksissa.

Äänestä

sillä minkä kokoinen "vekotin" Mirena on.

Äänestä

Hormonaalinen ehkäisy voi oikeasti ajaa ihmisen melkein itsemurhaan. Joskus sivuoireet on vain ihan kamalia.

Etkö voisi kokeilla ihan kuparikierukkaa kun lapsiakin on jo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veeruska74 kirjoitti:

Olen 34-vuotias kolme suloisen pojan äiti. Ekan ja kolmannen jälkeen minulla oli vaikea synnytyksen jälkeinen masennus johtuen todella alhaisista estrogeeniarvoista. Sain hoidoksi estrogeenitabletit ja masennuslääkkeet. Nyt nuorimmainen on vajaa kolmen vuoden ikäinen ja minulla on vuoden verran ollut hormonikierukka. Viime vuoden lopulla alkoi vaikea masennus hiipiä elämääni. Sain masennuslääkkeet zoloft 100mg jotka vähän helpottivatkin oloani. Nyt kuulin että alhaisen estrogeenin omaaville naisille ei saisi laittaa hormonikierukkaa, koska keltarauhashormoni on huonoksi heille. Voiko tosiaan tälläinen pieni vekotin kuin hormonikierukka tehdä oloni näin kamalaksi?? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu