purentakiskosta

Sain muutama päivä sitten purentakiskon käyttööni. Sanoin hammaslääkärille, että kisko tuntuu suht tiukalta, mutta hänen mielestään se oli juuri sopiva.

Minulla on kuitenkin vaikeuksia käyttää tuota kiskoa, koska se tuntuu puristavalta. Sen asettaminen on hankalaa, se ei millään mene "suoraan suuhun", vaan se pitää asetella tarkasti ensin toiselle puolelle, ja sitten ujuttaa se toiselle puolelle. Jos kisko menee pikkusenkin asennettaessa vinoon, alkaa ihan älytön puristus etuhampaisiin. Jotenkin tuntuu, ettei se kisko asettelujenkaan jälkeen edes asetu normaalisti suuhun, vaan jää sellanen epämiellyttävä, puristava tunne etuhampaisiin. Lisäksi kiskon poisottaminen on vaikeaa, sen saa oikein voimalla repiä irti, ja se irrottaminenkin sattuu etuhampaisiin.

Parina viime yönä en ole viitsinyt edes laittaa kiskoa, koska etuhampaat ovat olleet arat. Ohjeistus tosin oli, että joka yö pitäisi käyttää, mutta...
Siis kuuluuko tuon kiskon olla todellakin noin napakka..? Vai onko nämä jotain käytön opettelun ongelmia?
2320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sain eilen ja pidin jo iltasella suussani sitä.Harjoittelin.
Kyllä saan helposti, tosin tiukka se on laittaessa ja pois ottaessa.
Yöllä en tuntenut juuri mitään kipua tms.
Ota yhteys lääkärille jos tilanne pahenee.
Jaksut

Äänestä

Purentakiskon ei tule aiheuttaa minkäänlaista kipua.

"Napakka" kisko asettuu tarkasti ja yksiselitteisesti paikoilleen, vailla puristavaa tunnetta. Napakasti, kuin nepparinappi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Sain muutama päivä sitten purentakiskon käyttööni. Sanoin hammaslääkärille, että kisko tuntuu suht tiukalta, mutta hänen mielestään se oli juuri sopiva.

Minulla on kuitenkin vaikeuksia käyttää tuota kiskoa, koska se tuntuu puristavalta. Sen asettaminen on hankalaa, se ei millään mene "suoraan suuhun", vaan se pitää asetella tarkasti ensin toiselle puolelle, ja sitten ujuttaa se toiselle puolelle. Jos kisko menee pikkusenkin asennettaessa vinoon, alkaa ihan älytön puristus etuhampaisiin. Jotenkin tuntuu, ettei se kisko asettelujenkaan jälkeen edes asetu normaalisti suuhun, vaan jää sellanen epämiellyttävä, puristava tunne etuhampaisiin. Lisäksi kiskon poisottaminen on vaikeaa, sen saa oikein voimalla repiä irti, ja se irrottaminenkin sattuu etuhampaisiin.

Parina viime yönä en ole viitsinyt edes laittaa kiskoa, koska etuhampaat ovat olleet arat. Ohjeistus tosin oli, että joka yö pitäisi käyttää, mutta...
Siis kuuluuko tuon kiskon olla todellakin noin napakka..? Vai onko nämä jotain käytön opettelun ongelmia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu