Itsemurhapommittajan Isän Kirje

Joku

Itsemurhapommittajan Isän Kirje
(Memri, October 8, 2002)

Abu Saber M.G., nuoren palestiinalaisen itsemurhapommittajan isä, kirjoittaa Lontoolaisessa arabiankieleisessä Al-Hayat – päivälehdessä (1) seuraavaa:

"En pysty löytämään parempia sanoja aloittaakseni kirjeeni kuin Allahin sanat, jotka hän lausuu kallisarvoisessa kirjassa (Koraanissa): "Toimikaa Allahin tähden älkääkä heittäkö itseänne tuhoon oman käden kautta."(2) Kirjoitan tätä kirjettä riutuvin sydämin ja silmäni lakkaamatta vuotaessa kyyneliä. Meidän täytyy tänä aikana enemmän kuin koskaan ennen totella tuota Koraanin säettä, toimia Allahin tähden ja pidättyä itsetuhoisista teoista.

Neljä kuukautta sitten menetin vanhimman poikani, koska hänen ystävänsä houkuttelivat hänet ylistäen hänelle kuoleman tietä. He suostuttelivat hänet räjäyttämään itsensä eräässä Israelin kaupungissa. Kun poikani puhdan ruumis sinkoutui palasiksi, samalla hajosi myös minun elämäni yhdessä toivon ja elämänhalun kanssa. Siitä asti olen ollut kuin maan päällä kävelevä haamu, sen lisäksi että minä ja vaimoni yhdessä toisten poikieni ja tyttärieni kanssa olen joutunut kodittomaksi kotimme purkamisen tähden.

Mutta viimeinen pisara oli se, että kuulin vanhimman poikani – marttyyrin – ystävien alkaneen kierrellä kuin käärmeet toisen, ei vielä 17 täyttäneen poikani ympärillä, houkutellen häntä samalle tielle, jolle ohjasivat hänen veljensä, jotta myös hän räjäyttäisi itsensä kostaakseen veljensä puolesta, väittäen ettei hänellä ole mitään menetettävää.

Koko haavoitetusta ja vertavuotavasta isänsydämestäni, isän, joka on menettänyt sen mikä on hänelle kaikkein kalleinta mailmassa, käännyn palestiinalaispuolueiden johtajien puoleen ja heidän johtajiensa Hamasin ja Jihadin johtajien puoleen ja heidän sheikkiensä puoleen, jotka käyttävän hengellisiä ohjeita ja lausuntoja kiihottaakseen yhä uusia ja uusia palestiinan nuoria kuolemaansa tietäen täysin hyvin, ettei nuorten ihmisten lähettäminen räjäyttämään itsensä Israelin sydämessä pelota vihollista tai vapauta maata. Päinvastoin se voimistaa hyökkäystä, koska jokaisen sellaisen operaation jälkeen siviilejä kuolee, koteja tuhotaan ja palestiinalaiskaupunkeja ja –kyliä miehitetään uudelleen.

Sitten nämä johtajat esiintyvät mediassa uhkaillakseen vihollista raskaamilla kostoilla sen barbaarisista teoista ja työntävät yhä uusia nuoria heidän kuolemaansa.

Kysyn sekä omasta että kaikkien isien ja äitien puolesta, joiden pojat ovat räjäyttäneet itsensä: Millä oikeudella nämä johtajat lähettävät nuoria ihmisiä, jopa aivan poikasia, heidän nuoruutensa kukassa kuolemaan? Kuka antoi heille hengellisen tai minkään muunkaan oikeuden houkutella lapsiamme ja kiihottaa heitä itsemurhaan?

Kyllä, sanon itsemurhaan, en marttyyriuteen. Termin vaihtaminen ja kaunisteleminen tai muutaman tuhannen dollarin maksaminen perheelle, jonka nuorukainen ei enää koskaan palaa, ei helpota järkytystä tai muuta peruuttamattomasti tehtyä. Rahasummat, joita maksetaam marttyyrien perheille aiheuttavat enemmän tuskaa kuin parantavat; ne saattavat perheen tuntemaan, että heille maksetaan lapsensa elämästä. Onko lapsen elämällä hintaa? Onko kuolemasta tullut ainoa tapa ajaa oikeuksia ja vapauttaa maa? Ja jos niin on, miksi ei yksikään sheikeistä, jotka kilpailevat keskenään siitä, kuka antaa kiihkeimmät uskonnolliset ohjeet, lähetä omaa poikaansa? Miksi ei yksikään johtajista, jotka eivät hillitse itseään ilmaisemasta iloaan ja hurmiotaan satelliittikanavilla joka kerta kun nuori palestiinalaispoika tai –tyttö räjäyttää itsensä, lähetä omaa poikaansa? Miksi tähän päivään mennessä emme ole nähneet yhdenkään näistä pojan tai tyttären vyöttäytyvän räjähdevyöhön ja toteuttavan teoissa eikä vain sanoissa sen, mitä heidän isänsä saarnaavat päivin ja öin?

Onko Jihad, marttyyrius ja järjetön kuolema rajoitettu vain tietylle kansanosalle niiden koskematta joitakin? Eikö se, mikä pätee tavallisen ihmisen poikiin ja tyttäriin, päde johtajien poikiin ja tyttäriin? Kuinka kauan tämä itsepäinen kansa maksaa hintaa tästä idioottimaisesta politiikasta, joka on osoittautunut epäonnistuneensa täydellisesti hankkimaan edes pienen osan palestiinalaisten oikeuksia?

Mutta mikä raatelee sielua, kiduttaa sydäntä ja tuo kyyneleet silmiini enemmän kuin mikään muu, on nähdä näiden sheikkien ja johtajien – kuten Mahmoud Al-Zahar, Isma'il Abu Shanab ja Abd Al-'Aziz Al-Rantisi - varjelevan visusti lähettämästä poikiaan rähinään. Heti kun intifada alkoi, Al-Zahar lähetti poikansa Khaledin Amerikkaan, Abu Shanab lähetti poikansa Hassanin Britanniaan, ja (näin on väitetty lehdistössä) Rantisin vaimo esti lähettämästä poikaansa Muhammedia itsemurhaiskuun. Sen sijaan hänet lähetettiin Irakiin lopettamaan opintonsa siellä.

Lähteet: (1) Al-Hayat (London), Lokak. 1, 2002. (2) Koran 2:195.

5

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mooses pessi

      Kirjoituksesi kuuluu islam -palstalle ei tänne. Mitä tekemistä tuolla kaikella on juutalaisuuden kanssa?

      • Sanamies

        Sillä itsemurha iskut kohdituvat juuri Juutalaisiin.


      • mooses pessi
        Sanamies kirjoitti:

        Sillä itsemurha iskut kohdituvat juuri Juutalaisiin.

        Miten sinä määrittelet juutalaisuuden?


      • saarnaaja
        mooses pessi kirjoitti:

        Miten sinä määrittelet juutalaisuuden?

        asia ei minulle kuulu mutta sen verran
        sekaannun tähän aiheeseen kun kysyt ?
        niin vastaan Juutalaisuus tulee perintönä
        eli aika yksinkertaista !
        ja kun lukee raamatun niin siinä se
        on kaikkinensa määritelty !
        sama perusongelma on kaikilla ihmisillä
        sillä jokainen joutuu määrittelemään
        vain itsensä ihmisenä !


    • feikki-sheikki

      en usko hetkeäkään, että kyseinen kyhäelmä olisi aito.

      Siinä näkyy niin selvästi tarkoituksenhakuinen manipulointi.

      sikäli se sopii tälle palstalle, että se on todennäköisesti jonkun juutalaisen kirjoittama.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      650
      7987
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      466
      2270
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2186
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1759
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1250
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1236
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1153
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      843
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      798
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      747
    Aihe