Itseäni on ortodoksisuus kiinnostanut jo pidemmän aikaa. Ongelmana on ettei minulla rohkeus riitä. Voiko siis käytännössä kuka tahansa tulla seuraamaan ortodoksijumalanpalvelusta? Onko teillä tietynlainen kaava jota kaikki noudattavat?
Itse tiedän muutaman ortodoksin (en tunne henkilökohtaisesti tai ole uskaltanut heiltä mennä kysymään uskosta). Tuntuu että ortodoksit suhtautuvat elämään erilailla kuin ev.lut, jotenkin ortodoksisuudesta huokuu lämpöä tai sitten olen yltiöromantisoinut kyseisen "suunnan". Ortodoksisuudella on ilmeisen pitkät perinteet ja kaavat jumalanpalveluksessa ja elämässä.
Ise kuulun siis ev.lut kirkkoon. Ehkä kaipaan vain uskonnollista johdatusta tai tukea. Jumalanpalveluksissa olen käynyt ne muutamat kerran vuodessa. Koen hyvin ongelmalliseksi sen että olen hyvin herkkä, kyyneleet alkavat valua virsiä laulettaessa ja saarnattaessa, helpompaa on siis vetäytyä kuin antautua tunteidensa vietäväksi. Ev.lut kirkkohan yritti lähestyä kansaa jumalanpalvelu uudistuksella, jonka voisin sanoa menneen hyvin pieleen, korvaan töksähtää joka kerta kun vanhoista hyvistä rukouksista ja siunauksista on teitittely jätetty pois ja sinutellaan (vaikka nuori olenkin).
Ortodoksisuudesta ja muuta pohdintaa
8
454
Vastaukset
- Läski
Sen kuin kävelet sinne kirkkoon ja istut tai seisot ja kuuntelet... Niin me ortodoksit tehdään.
- neri
kaikki ovat tervetulleita seuraamaan jumalanpalvelusta,muuta kummallista ei tarvitse etukäteen tietää,kuin että kirkossa seistään (toki sairaat ja vanhukset saavat istua) ja tietyt pukeutumissäännöt; naisilla olkapäät peittävä pusero (siis tavallinen t-paita ok), ei shortseja miehelläkään. Ei kai siinä muuta? paitsi että rohkeasti mukaan, totisesti ortodoksisuus ei ole tiukkapipoinen uskonto lainkaan, vaan hyvinkin lämmin,ymmärtäväinen ja hyvin huumorintajuinenkin ;), vaikka Jumalanpalvelukset tietenkin tietyllä arvokkuudella ja tutuilla,turvallisilla kaavoilla suoritetaankin. Niin,tosiaan, jos tuo teitittely ja muodollisuus ja kohteliaisuus on tärkeää, niin sittenhän ortodoksinen Jumlanpalvelus voisi ollakin positiivinen kokemus?
- 46v.-mies
Kirjastosta olen löytänyt mm. Merja Merraksen kirjan Ortodoksinen elämäntapa, joka esittelee hyvin selkeästi selkokielellä perusasioita. Suosittelen luettavaksi. PS. Nerille terveiset, että matka on alkanut ja jatkuu. Eräs ystäväni sanoi että varmaan vuoden tai kahden kuluttua olet srk:n jäsen.
- bizou2011
Suosittelen rohkeasti mukaan menemistä kaikille niille jotka ovat kiinnostuneet.In real meno on aivan toisenlaista kun missään keskustelupalstoilla ja kirkollakin on oma virallinen sivusto joka vastaa myös kysymyksiinkin.
Sieltä löytyy myös papistonkin numerot joille voi soittaa ja tiedustella keskusteluaikoja.He ovat kaikki tai suurinisa lämminhenkistä ja huumorintajuista porukkaa.
Itse olen myös välillä käynyt paikallisessa ortodoksi kaupassa ja siellä on henkilökunnasta löytynyt monesti apu ja heidän kanssaan on myös mukava keskustella.
Ja onnekseni sitten peruskoulu aikainen ystäväni joka on pesunkestävä ortdoksi ja aktiivisesti kirkon toiminnassa mukana lupautui kummikseni on ollut tukena ja opastanut alkuun.Itse olen hänen kauttaan tiennyt ortodoksisuudesta jo pitemmän aikaa mutta itsenäisesti olen käynyt kirkossa jo vuodesta 2009 mutta viimeisen vuoden siis nyt ihan aktiivisesti.
Kannattanut on.Ja ilokseni huomannut että kirkossa olen tavannut todella paljon tuttavia joista en ole tiennyt että he ovat ortodokseja ja suvustakin taisi löytyä ihan syntyperäisiäkin ortodokseja yllättäen.
Ja ainakin tämä seurakunta on tasapainoinen ja lämminhenkinen missä ei ole riitoja tai jakaantumista yhteisön sisällä.
Rohkeasti vain mukaan.- Lopeta jo!
Minkä ihmeen takia kaivelet kahdeksan vuoden takaisia keskustelunpätkiä tänne? Eiköhän alkuperäinen kirjoittaja ole liittynyt kirkkoon tässä ajassa, joten ihan turhaan jakelet ohjeita ja elämäntarinoitasi ja esiinnyt kaikkitietävänä, vaikka et itsekään ole kirkon jäsen!
- PX 12
Minusta vanhojen kirjoitusten esiinkaiveleminen pitäisi estää. Jos bizou tai joku muu haluaa keskustella samasta aiheesta, niin aloittakoon uuden keskustelun.
- voi itku
Olen samaa mieltä, Jos vanhat ketjut kiinnostaa voi niitä mainiosti käydä lukemassa arkistossa, Tässä ikävässä tapauksessa. Kyllä kahdeksassa vuodessa on jo kirkon ovi avautunut tai sitten ei.....
Jokainenhan osaa itsellisesti käydä vanhat ketjut lukemassa ilman opastusta jos on niistä kiinnostunut. - voi itku
Sääli sinänsä koska ethän sinä voi vaikuttaa kovinkaan paljoa toisiin ihmisiin vaikka kuinka jurputtaisi toisten erilaisuus sinuun verrattuna.
Suomessa on olemassa ja palstallakin vielä ihmisoikeudet.Toistaiseksi en ole ainakaan kuullut että sinusta olisi Jumala tullut.Olenko missannut jonkun pointin?
Ihmisiä vain ei voi hallitta heidän kanssaan voi elää.Jatkuva märiseminen on väsyttävää ellei se tietysti ole elämän keskipiste kuten paholaisella on aiheuttaa sekasortoa uskovien keskellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766