Kuinka moni säästyisikään

frihet

Englan kaltaisia tapauksia kertyy aivan hirvittävästi ja yksi suurimmista syistä on, kun Jumalan pelko on kadonnut ja ensi-rakkaus Kristukseen kylmenee.

On aivan selvää, jos raamatullinen linja säilyisi, niin rakkaus lähimmäiseen estäisi rikollisen linjan.

Tuo keski-ikäinen mieskin kaiken ateistisen katsontanasa keskellä on hirvittävyyksiin langennut, oi jospa Kristus olisi saanut tuonkin miehen sydämmessä tilaa, niin olisi pikku tyttö iloiten saanut matkaansa kotiin jatkaa, eikä vanhempienkaan järkytystä olisi tullut tällätavoin.

Mihin saatana onkaan ihmiset saanut jo ja vielä pahemmaksi muuttuu, ihmiset eivät vaan näe mihin ollaan menossa, eletään kuin rapu kylmässä kattilassa ja iloitaan hetkellisestä synnin antamasta ilosta.

Tälläkin palstalla monet vihaavat jopa kristillistä oppia ja Raamatun mukaista elämää, joka ei tahdo kenellekkään pahaa.

Pilkka kirveet lentävät ja jälki on sen mukainen.

Mitä SINÄ TÄNÄÄN TEET JEESUKSELLE, tämä kysymys on ajankohtainen tänäänkin, kuten oli Pilatuksen aikana?

PS. missä olisin minäkin ilman Kristuksen armoa, kiitos Jeesuksen, että sain armosta kohdata Hänet elämäni purteen.

10

515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinulla on ns.hätä sieluista, kun se sanotaan helluntailaisittain.
      Minullakin oli joskus, mutta nyt on niin, että en tahdo saada Jeesuksesta kiinni. Eilen kun olin kokouksessa niin tunsin Pyhän Hengen olevan läsnä(siellä oli kastetilaisuus) ja ensimmäisen kerran pitkään aikaan tiesin että Jumala on minuakin varten olemassa.
      Se tunne kesti vain hetken, koska on ollut niin paljon palstallakin juttua siitä että en ole henkisesti terve.
      Kirjoitit että on elämäsi purressa ja niin se kuuluukin olla ja itse olen sitä mieltä että uskovat ovat terveempiä henkisesti kuin muut. Toiset joutuvat pelkäämään kuolemaakin, mutta uskovaiselle sekin on vain seikkailu seikkailujen joukossa koska Jeesus on Herra.
      En osaa tätä selittää mutta tahdon kertoa että olen kateellinen sulle sun vahvasta uskostasi.

    • EiTiedät

      >> Tuo keski-ikäinen mieskin kaiken ateistisen katsontanasa keskellä..>>

      ... tiedät tai oletat tietäväsi tyypin elämänkatsomuksesta ?
      Jonkin asteinen mielisairas on tietenkin kysymyksessä, mutta enempää ei 'suuri yleisö' taida vielä tässä vaiheessa tietääkkään ?

      Ei sitä murhenäytelmää, etteikö korpit haaskalle ennättäisi.

      • frihet

        Toiset tietää vähän, toiset enemmän ja toiset tietää melkein kaiken, tosin on niitäkin, jotka eivät asiasta tiedä mitään.

        Tuo sairaus oli aamu-päivällä myös "tapetilla" ja sehän vaikuttaa monelta osin miehen tulevaisuuteenkin.

        Tosin omaiset, ovat monen avun tarpeessa.

        Jos siis Kristus olisi ollut tuonkin miehen purressa, niin moinen olisi jäänyt tekemättä.

        "mitä tahdot että sinulle tehdään se tee lähimmäiselle", siitähän on jo hyvä alkaa.

      • EiPennanen
        frihet kirjoitti:

        >> ..mitä tahdot että sinulle tehdään se tee lähimmäiselle..>>

        ... sääantöä pidetään arvossa useimmissa kulttuureissa, sekä juutalaisuutta/kristinuskoa vanhemmissa että niitä nuoremmissa.

        Mielisairauksia ja niiden joskus järkyttäviä seurauksia ei se kuitenkaan pysty estämään. Niiltä eivät ole turvassa ateistit eivätkä uskovaiset.

        Luuletko Englan omaisten saavan lohtua siitä, että käytät heidän tilannettaan mainoksena oman uskosi markkinoimisessa ?

      • Ihmisen viisaus

        Ainakin tuon lapsen olisi pelastanut usko Jeesukseen.
        Toisin kuin sen pikkutytön, jonka äiti puukotti
        "sohjoksi" koska lapsi käveli unissaan, ja äiti
        oletti pahojen henkien kuljettavan lasta.

        Ketkäs ne muuten kertoo olevan hyviä ja pahoja
        henkiä oikeasti? Hmm. Mohikaani opetti ainakin, ja mikäs
        se mohikaanin lahko olikaan, ai niin "helluntalaisuus"

      • frihet
        EiPennanen kirjoitti:

        >> ..mitä tahdot että sinulle tehdään se tee lähimmäiselle..>>

        ... sääantöä pidetään arvossa useimmissa kulttuureissa, sekä juutalaisuutta/kristinuskoa vanhemmissa että niitä nuoremmissa.

        Mielisairauksia ja niiden joskus järkyttäviä seurauksia ei se kuitenkaan pysty estämään. Niiltä eivät ole turvassa ateistit eivätkä uskovaiset.

        Luuletko Englan omaisten saavan lohtua siitä, että käytät heidän tilannettaan mainoksena oman uskosi markkinoimisessa ?

        En ole mainostanut Englan tapausta, paremminkin otan osaa suruun.

        Monet psykki sairaudetkin olisivat ennalta ehkäisty, jos Jeesus olisi ollut purressa jo nuoruudesta.

        Voinhan itsekin kysyä, vaikka Englan äidiltä, jos nyt tämän kirjoituksen tähden sitä sit tarvitaan.

        Olen toisaalta varma, että Englan äitikin, olisi kanssani samoilla linjoilla.

        Kristillinen kasvatus on paras mahdollinen, jos nyt Raamatun linjauksissa pysytään, enkä enää niin vanhanaikainen ole, että tarkoittaisin laki-liiton alla elämistä.

        >> Monet psykki sairaudetkin olisivat ennalta ehkäisty, jos Jeesus olisi ollut purressa jo nuoruudesta. >>

        ... mututuntumalta, niinkuin sinäkin ilmeisesti kirjoittelet.
        Psyykkisiltä sairauksilta ei ole turvassa kukaan, elämänkatsomuksista riippumatta.
        Luultavasti kohtuus kaikessa (lagom på svenska)on se elämäntapa, joka pitää mahdolliset piilevät oireet parhaiten kurissa. Sopuisuus ja seurallisuus edistävät ihmissuhteita jotka puolestaan ovat parasta lääkettä luulotteluun, masennukseen, pelkotiloihin ym vakavampien psyykkisten sairauksien ensioireisiin.

        Sosiaalisten kontaktien puuttuessa saattavat lievästi häiriytyneen henkilön sisäiset paineet purkautua hyvinkin ikävällä tavalla.
        Kiihkoilua ja fanatismia voi tuskin suositella lääkitykseksi, vaikka niin jalkapallohuligaanit kuin lahkouskovaisetkin saattavat kokea kaipaamaansa yhteenkuuluvuutta oman pienen ryhmänsä sisällä.

        >> Kristillinen kasvatus on paras mahdollinen..>>

        Kasvatuksen pitäisi muovata itsenäisiä, aktiiveja, tiedonhaluisia ja sosiaalisisesti hyvin toimivia jäseniä yhteiskuntaan.
        Jos nämä aikanaan 'vakain tuumin ja harkiten' valitsevat jonkin kristinuskon lukemattomista suuntauksista niin hyvä on.
        Jos valitsevat jotakin muuta, niin hyvä sekin.

        Aivopesu ei kuulu nyky-yhteiskuntaan, ei edes vaikka sen puuttumisella jossain yksittäisissä tapauksissa ikäviä sivuvaikutuksia olisikin.
        Niitä on kaikella muullakin tarpeellisella, lääke- ja ravintoaineista alkaen.

    • tomumaja

      "Kyllä me vissiin oltas haudassa ilman Jumalan puuttumista elämäämme, niin luulen ainakin ittestäni, sinä olisit saattanut ehkä ollut vahvempaa tekoa".

      Hyvä näin nykyään elää Kristuksessa ja kiitän Jumalaa että sain vielä Jeesuksessa armon elää..

      • frihet

        "Jos en juosta jaksakkaan, niin kuljen hitaammin".

        Minä en kait myöskään täällä tepastelis ja jos sen jonkin ihmeen kautta tekisin, niin luultavasti kaltereiden takanakin olis käyty.

        En tosin vankilassa ole lusinut, käynyt olen monissakin, jopa sillä puolen lahtea, mutta ne ovat olleet vierailuja ja kokouksiakin on ollut.

        "Vanki-mielisairaala oli mielestäni raskain paikka auttaa niitä "asiakkaita", jotka sairauksiissaan olivat rikoksiin ajautuneet, otin "aika-lisää" muutama vuosi sitten ja ehkä se aika riitti.

        Saa nähdä mitä tulevat armon päivät tuovat tullessaan

        Niin loppu kaneetti, multaa ois kai jo ruumiini, jos Jeesus ei olisi armossaan pelastanut.

        Siunattua jatkoa sinullekin, Jeesuksessa olemme voittajan puolella.

    • to...

      oliko surmaaja ateisti vain jumalaan uskova, henkisesti sairas, epäilemättä.
      Raamattukin opettaa monenlaista tässä esimerkki:"Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset..".
      Yleisesti ottaen kaikki uskonnot kieltävät tappamasta ja raiskaamasta, mutta antavat oikeuden poikkeuksiin jos ne on tehty jumalien nimissä, kristinuskokin käytti sitä vainotessaan toisuskoisia.Normaali ihminen osaa erottaa milloin on tekemässä toiselle pahaa ilman uskontojakin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1723
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1123
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      438
      1104
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1023
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      811
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      782
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe