Kattelin juuri tänä aamuna täällä Pohjan tähden alla elokuvan. Hyvää tarinaa muttei torenmukaista. Oikeesti punikit oli yhtähyviä sotilaita kuin lahtarit. Lahtarithan yritti ratsain Pohjois-Satakunnaasa. Pohjanman poikia kuoli melkoisesti. NE SIIS YRITTI OIKEESTI RATSUIN KOHTI SATAKUNNAN KUULARUISKUJA. Mutta tuli käsky vetäytyä Tampereelle. Mun esi-isä pakeni ja voitte lahtarit arvuutella vapaasti kuka se oli. Eli jäi henkiin Pirkaleet.
Punikit vastaan
lahtarit 1918
481519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
kapinansa
Kullervo Manner Suomen ensimmäinen päämies!
Diktaattori kuten Pol Pot tai Idi Amin!
Kova jätkä!
Missäpäin tuollainen sattui? Ei ainakaan ole missään mainittu. Tuohon aikaan oli paksu lumikerros maassa. Miten siinä ratsain?
Hyviä oli punikitkin. Se nähtiin Tampereella kun oltiin pakon edessä. Heillä vain oli hyvät johtajat harvassa.
Mannerheimin joukot lyödään Tampereella ja sitten hööki Sakemanneja vastaan. Joo. Aikas selkeetä ajatusta. Vituiksi vaan meni.
se on varmasti nimittäin vaikuttanut Suomalaisten käsityksiin tapahtumista valtavasti. Elokuvan luo kuvaa, että sisällissodassa kysymys oli lähinnä suomalaisista yhteiskunnallisista ongelmista, kun se torpparikin heitettiin niin julmasti pihalle. Ongelmia ei tietenkään pidä vähätellä, mutta elokuva unohtaa kokonaan sen massiivisen kiihotuksen, jonka Lenin organisoi Suomeen ja joka todellisuudessa käynnisti tapahtumat.
merkkipaalu. Sehän osui juuri saumaan jossa alkoi nää opiskelijamellakat, Vietnamin sodan vastustus ja Suomen toiset vaaran vuodet NL:n sensuurivaatimuksien kera. Tää leffa oli siis ei ollut vain oman aikansa tuote vaan myös aikakauden synnyttäjä ainakin jossain määrin.
Mikään kapina ei ole koskaan alkanut minkään kiihotuksen takia. Ihmiset eivät riskeeraa henkeään ilman todellista syytä.
mestareiden laajaa ja systemaattista työtä. Lenin lähetti Suomeen parhaita miehiään saadakseen aikaan vallankumouksen. Kiihotus ratkaisi pelin vallankumouksellisten hyväksi.
Kapina tarvitsee johtajat, jotka saavat riittävästi joukkoja mukaan. Et näköjään ole lukenut minkälästa kiihotusta silloiset ääriainekset tekivät vuosien ajan.
Ja Lenin antoi aseet.
Tunnut tietävän paljon kapinan todellisista taustoista. Kertoisitko noiden Leninin parhaiden miesten ja muiden mestarikiihottajien nimet. Minunkin tietämykseni historiasta lisääntyisi.
Pietarissa oli helmikuun vallankumouksen päivinä 1917 perustettu suomalainen miliisiosasto ns. Parviaisen tehtaan työläisistä. Asiallisesti miliisiosasto oli punakaartilaisosasto. Se oli pitanyt myös järjestystä Suomen asemalla 3. huhtikuuta (16. huhtikuuta) 1917, kun Vladimir Lenin oli palannut maanpaosta. Osasto oli suojellut Pravda -lehden kirjapainoa ja oli myos kukistanut Krestyn vankilassa tsaarin armeijan upseerien vankikapinan.
Pietarin sotilaskomissariaatti paatti sittemmin lakkauttaa suomalaisen miliisiosaston juuri bolshevikkien kasvaneen vaikutusvallan vuoksi siina. Komissariaatti oli puolestaan menshevikkien ja sosialistivallankumouksellisten johtama. Osasto suostuikin lakkauttamiseen ja osasto hajotettiin kesakuussa 1917. Aseitaan suomalaiset eivat kuitenkaan luovuttaneet, vaan he liittyivat kukin työpaikoillaan jo perustettuihin tai perusteilla olleisiin punakaarteihin.
Heita oli mukana myös 3-7. heinäkuuta (16-20. heinäkuuta) 1917 järjestetyssä bolshevikkien epäonnistuneessa kapinayrityksessa, Heinäkuussa oli bolshevikkipuolueen Pietarin järjestössa kaikkiaan 613 suomalaista jäsentä.
Kapinassa kaatui tiettavasti myos ensimmainen suomalainen punakaartilainen, muuan O. Juvonen.
1918 helmikuussa lasketaan että Venäjällä koulutettuja punakaartilaisia otti osaa kapinaan n.1100 kpl.
Miliisiosaston miehet olivat myös perusjoukkona perustettaessa varsinaista Pietarin suomalaista punakaartia, joka lukeutui jo bolshevikkien sotilasjärjestöön. Se perustettiin Eino ja Jukka Rahjan johdolla ja bolshevikkipuolueen Pietarin komitean antamien ohjeitten mukaan lokakuun vallankumoustapahtumien yhteydessa. Eino Rahja muuten toimi tuohon aikaan Leniinin henkivartijana.
Kun neuvostohallitus oli heikkouden tilassaan joutunut antamaan Suomelle itsenäisyyden, Lenin heti sen puhuessaan kommunistisen puolueen konferenssissa sanoi: ”Olemme saaneet hengähdystaukoa. Täytyy kiireesti kotiuttaa armeija…ja sillä aikaa me ryhdymme auttamaan Suomen vallankumousta. Tietenkin me rikomme sopimuksen.”
Bolshevikkien vallanotossa suomalaisilla punaisilla oli jo siis pieni, joskaan ei merkityksetön rooli. Siitä suomalaisten ydinjoukosta valikoituivat myöhemmat punakaartin johtajat, jolla oli suuri merkitys kapinan tapahtumissa.
Leninin omaa toimintaa Suomessa Helsingin aikana. Lukuisia Venäläisiä kävi suomessa innostamassa vallankumoussiipeä, nimenä ehkä muistuvimpia on Aleksandra Kollontay. Pääsääntöisesti homma meni kuitenkin niinpäin, että suomalaiset kävivät hakemassa ohjeita Pietarista Leniniltä, Trotskilta ja kumppaneilta esim. Wiik,Gylling, Manner.
arvioitu jossain?
ja Suomessa ei vielä kovin vallankumouksellista tilaa ennen Lokakuun vallankumousta. Tärkeä asia oli myös esimerkki, joka Venäjällä luotiin. Ja työväestö oli kiihkeää ympäri Eurooppaa. Olihan Saksassakin se punaisen Munchenin aika, kapina jota itse Aatu oli kukistamassa
Tuolla logiikalla missä tahansa yhteiskunnassa on mahdollista saada aikaan kapina, kunhan vain kiihottaa tarpeeksi. Meneppäs vaikka tämän päivän Ruotsiin kokeilemaan, ryhtyvätkö he kapinaan, jos oikein kiihotat. Eipä taida onnistua. Kyllä siihen tarvitaan kuule ihan oikeita yhteiskunnallisia syitä eikä mitään suunpieksäntää.
Tietysti, jos oikeuksista kerrotaan ihmisille, joilla on todellisia syitä kapinaan, niin he ryhtyvät vastareaktioon. Mutta jos mitään painavampia syitä ei ole, niin mitään kapinaa ei voi millään puheilla saada aikaiseksi.
ongelmia. Eikä vähiten se, että Venäjältä loppui viljan tuonti ja oli elintarvikepula, syynä Euroopan tilanne. Mutta olisiko tilanne riistäytynyt käsistä ilman Pietarin bolshevikkien kiihotusta? Tuskin. Elokuva on melko värittynyt juuri siksi, että se sivuuttaa tämän ja ylikorostaa sosiaalisia ongelmia, kuten torpparikysymystä, joka sittemmin ratkaistiin, vaikka valkoiset voitti.
Kiihotus on samanlainen pinnallinen selitys kuin Sarajevon laukaukset tai Mainilan laukaukset. Tietenkin sota alkoi niistä, mutta olisi typerää luulla niiden olevan sodan todellinen yhteiskunnan syvärakenteen juuriin asti ulottuva syy. Merkittäviä laajoja yhteyksiä ei voida tuollaisilla pintaraapaisulla kartoittaa. Se on ihan historiantutkimuksen peruslähtökohtia.
väkivallalle ei se välttämättä eskaloidu. Tässä tapauksessa oli systemaattista kiihotusta Pietarista käsin, vallankumouksen esimerkki ja Suomen hallituksesta riippumaton elintarvikepula. Historian tapahtumat ei aina selity pelkistä syvävoimista vaan tilanteilla ja yksilöilläkin on merkityksensä. Kuinka suuri milläkin on kai näitä ikuisuuskysymyksiä.
Ehkä voi sanoa niin, että aiheellinenkin kapina voi joskus jäädä syttymättä, jos ei tule "viimeistä oljenkortta", joka katkaisee kamelin selän. Mutta yksi oljenkorsi (kiihotus), ei koskaan aiheuta kapinaa, jos ei kamelin selkä ole jo valmiiksi katkeamispisteessä.
samaa mieltä. Mutta tartun silti sanaan aiheellinen. Se mitä tapahtui ei mielestäni ollut tarpeellista. Turhaan lähtivät punaiset vallankumouksen tielle ja turhan kova oli toisaalta rangaistusinto valkoisilla jälkeenpäin.
Konfliktitilanteessa on tyypillistä että konfliktin osapuolet alkavat demonisoida toisiaan. Normaali sosiaalisen identiteetin teorian mukainen ihmisten kategorisointi meihin ja heihin - eli ulkoryhmään ja sisäryhmään - alkaa jyrkentyä: ulkoryhmä aletaan nähdä keskenään identtisinä, läpipahoina ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla.
Suomen sisällissodassa 1918 kävi täsmälleen noin. Kommunismi on dialektinen ideologia, ja dialektisiin ideologoihin kuuluu aina kiinteänä osana mustavalkoisuus: maailman jakaminen "meihin" ja "niihin", "hyviksiin" ja "pahiksiin", "edistysmielisiin" ja "taantumuksellisiin", "homoihin" , "aatteen puolustajiin" ja "fasistisikoihin"- ja vastakkainasettelu. Kommunismin modus vivendi on luokkataistelu - verinen valtataistelu työtä antavan ja palkkaa saavan luokan välillä - ja sen olennainen osa on työnantajaluokan demonisointi ja dehumanisoiminen. Viholliselta riistetään ihmisarvo, heistä tehdään "sikoja", "kansanvihollisia", "homoja","kulakkeja", "täitä" ja monia muita kommunistisen retoriikan käyttämiä olentoja, muttei ihmisiä. Kun vihollinen on dehumanisoitu, heitä voi murhata tuhatmäärin surutta.
Dehumanisointiin liittyy olennaisena osana vihollisen demonisointi - hänen esittämisensä läpipahana - "riistäjänä", "sortajana", "verenimijänä", "ökyporvarina", "ihramahana". Nämä esimerkit kuvaavat toisen ryhmän demonisaatiota. Demonisaation tarkoituksena on todennäköisesti esittää ulkoryhmä niin läpipahana, että kaikki psykologiset estot tuhota ulkoryhmän jäsenet väistyvät. Natsit toimivat vastaavasti demonisoiden juutalaiset - seuraus oli että jopa muuten täysin inhimilliset ihmiset kokivat velvollisuudekseen osallistua juutalaisten, jotka heille edustivat täydellistä mädännäisyyttä, tuhoamiseen.
Voinee sanoa, että mikäli joku tarpeeksi vahva ryhmä yhteiskunnassa alkaa demonisoida toista ryhmää, on aloitettu jo faktisesti kansanmurhan valmistelu. Kansanmurhasta ei ehkä ole tehty päätöstä, mutta prosessi on pantu käyntiin.
Näin kävi myös Suomessa 1918. Punaisten puolella vallan kaappasivat nopeasti kommunistit, jotka olivat jo pitkään demonisoineet ja dehumanisoineet valkoista osapuolta. Koska sekä Marx että Lenin julistavat vihaa, väkivaltaa ja kansanmurhaa, ja koska kommunistien tavoitteena oli väkivaltainen vallankumous ja diktatuuri, ei ole vaikea päätellä, että valkoisiin kohdistuneen demonisoinnin ja dehumanisoinnin tavoitteena oli kansanmurhan valmistelu.
Sillä ryhmällä joka on joutunut dehumanisaation tai demonisaation kohteeksi on tässä vaiheessa syytä reagoida. Inhimillinen reaktio tällaiseen demonisaatioon on esimerkiksi estää konfliktin eteneminen estämällä demonisaatiota harjoittavan organisaation toiminta. Toinen ratkaisu on vahvistaa omia rivejä, luoda viholliskuva ja varustautua itse sotaan omalta puolelta myöskin. Ja näin kävikin: suojeluskunnat, jotka oli alunperin perustettu ulkoista vihollista (tsaarinvaltaa) silmälläpitäen, muodostivatkin nyt valkoisen armeijan ytimen.
Demonisaation näkeminen pelkästäään pahana asiana ei kuitenkaan välttämättä ole pragmaattista: Kun jokin ryhmä joutuu voimakkaan hyökkäyksen kohteeksi - kuten Suomi 1939-1940 - vastapuolen demonisaatio saattaa olla hyvinkin perusteltua. Jos demonisaatio on työkalu pienen kansan taistelussa ulkoista vihollista vastaan, se on hyväksyttävää. On kuitenkin huomattava että toisen ryhmän demonisointi myös sumentaa ihmisen ymmärrystä toisen ryhmän todellisesta luonteesta. Samoin kuin sumentaa rakkauskin ihmisen ymmärryksen toisen ihmisen todellisesta luonteesta .
Ihmisen tunteet (rakkaus ja viha) - samoin kuin sitoutuminen omaan ryhmään ja toisen ryhmän dehumanisaatio - ovat ihmisen biologisen evoluution aikana syntyneitä mekanismeja, joiden funktio on yksinkertaisesti hengissäselviäminen. Ei niitä voi eikä ole syytä mennä kieltämään. Koska punaiset olivat avoimesti asettautuneet valkoisia vastaan ja heidän tavoitteensa oli tuhota valkoiset ja riistää heiltä heidän inhimillisyytensä ja elämänsä, valkoisilla oli kaikki syy vastata samalla mitalla ja demonisoida punaiset. Se on normaalia inhimillistä toimintaa.
Mikäli yksi ryhmä yksipuolisesti kieltää ryhmäidentiteettinsä, aseellisen puolustautumisen ja muiden ryhmien demonisaation kaikissa tilanteissa, ryhmä joutuu helposti toisten ryhmien likvidoimaksi. Vuonna 1933 monet Saksan juutalaiset halusivat identifioitua saksalaisiksi - ja jopa kieltää kokonaan juutalainen ryhmäidentiteettinsä. Tästä huolimatta natsit antoivat näille ihmisille ryhmäidentiteetin - kategroisoi ihmiset juutalaisiksi - ja edelleen demonisoi juutalaiset ja aloitti kansanmurhan.
Ja mikäli valkoiset eivät olisi 1918 ryhtyneet aseelliseen vastarintaan punaisia vastaan, tämä olisi ollut myös heidän kohtalonsa. Natsismi on, kuten kommunismikin, dialektinen ideologia, ja natsismin ja kommunismin ainoa ero on, että toisessa murhataan ihmisiä heidän etnisen ja toisessa heidän sosiaalisen syntyperänsä mukaan.
Konflikti oli valmis. Toinen osapuoli oli vuosikymmenien ajan demonisoinut toisen ideologiassaan, ja toinen oli tehnyt kuten siinä tilanteessa pitääkin eli vastannut samalla mitalla.
Kun verityöt alkoivat - punaisena terrorina - kaikki pidäkkeet poistuivat. Punaiset osoittivat valkoisille olevansa juuri sellaisia "elukoita" kuin miksi heidät oli mielikuvissa mielletty, ja tämän jälkeen valkoisia ei sitonut enää mitkään pidäkkeet. Punaiset olivat dehumanisoineet ja demonisoineet valkoiset omassa propagandassaan ja ideologiassaan, ja valkoiset vastasivat samalla mitalla. Koska molemmat osapuolet janosivat verta, kuolemaa ja tuhoa, valkoisten kosto oli brutaali, julma ja verinen.
Jälkikäteen on hyvä moralisoida asialla, mutta valkoiset toimivat juuri kuten siinä tilanteessa näin ylipäänsä ihmiset toimivat: pidäkkeettömällä terrorilla. He taistelivat sellaista osapuolta vastaan, joka oli vannonut hävittävänsä heidät ja heidän sukunsa. Siksi terrori oli niin julmaa ja perusteellista - molemmat osapuolet olivat demonisoineet ja dehumanisoineet toisensa, ja sotaa käytiin tunteella, ei enää järjellä.
Mikäli SDP olisi onnistunut tukahduttamaan kommunistisen liikkeen, vuonna 1918 ei olisi koskaan tullut sisällissotaakaan. Torpparikysymys olisi ratkaistu rauhanomaisesti. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus oli saatu jo vuonna 1907, ja Suomessa naisen asema oli huomattavasti parempi kuin missään muualla Euroopassa (Ranskassa merovingiajalta peräisin ollut saalilainen laki kumottiin vasta 1920). Maanomistusolot liittyivät tiukasti torpparikysymykseen, ja sitä setvivät niin SDP kuin maltillinen oikeistokin. Järjestäytymisoikeus puolestaan liittyi tsaarinvaltaan, jota vihattiin koska tsaari oli rikkonut hallitsijanvakuutensa.
Sodat ja viha eivät ala epäoikeudenmukaisuuksista tai yhteiskunnallisista ongelmista. Niiden sytyttämiseen vaaditaan ideologia ja casus belli: tässä tapauksessa ideologia oli kommunismi. Siinä, missä SDP keskittyi epäoikeudenmukaisuuksien korjaamiseen rauhanomaisin ja parlamentaarisin keinoin, kommunistit puolestaan agitoivat, lietsoivat luokkavihaa ja valmistautuivat kärjistämään ristiriidat äärimmilleen - sekä sotaan. Casus belli oli sitten itsenäisyysjulistus.
Koska kommunistit olivat demonisoineet valkoiset, valkoiset olivat vastanneet samalla mitalla, ja demonisoineet ja dehumanisoineet puolestaan punaiset. Useimmat valkoiset eivät tehneet mitään eroa kommunistin ja demarin välillä, vaan molemmat olivat "punikkisaastaa", "roskaväkeä", "punaryssiä" ja "elukoita".
Olisiko julmuuksia tapahtunut ilman ideologiapohjaista demonisointia ja dehumanisointia? Todennäköisesti ei. Sota olisi voinut syntyä, mutta koska punaista terroria ei olisi ollut, valkoinenkin olisi jäänyt tapahtumatta. Sota olisi voinut olla verinen, mutta tappiot olisivat jääneet taisteluvoimien tappioiksi, ja siviilitappiot jääneet vähäisiksi.
Koska tilanne on tämä, hävinneen osapuolen ei enää pitäisi tonkia historian roskatynnyriä. He lähtivät kaivamaan verta nenästään, saivat sitä, ja siinä kävi miten kävi. Sodan suurimman opetuksen pitäisi olla se, että näin käy jos lähdetään demonisoinnin ja dehumanisoinnin tielle ja tekemään kansanmurhaa sellaista vihollista vastaan, joka on valmis vastaamaan samalla mitalla.
Aika hyvin perusteltu tämä puheenvuoro. Näin siinä kävi. Paljolti punaisten kuviot menivät läskiksi, koska ne (siis punakaartilaiset) joiden olisi pitänyt toteuttaa Suomessa punainen terrori Leninin mallin mukaan, eivät olleet enimmäkseen siihen valmiita. Valtaosa punaisista oli vain rapaköyhälistöä, jolla oli hyvin epämääräiset käsitykset ideologioista. He halusivat vain torpparikysymyksen ratkaisua, leipää perheelle jne., toisin kuin Otto Wille Kuusinen ja muu johtoklikki, joiden mielissä siinsi neuvosto-Suomi ja sen liittäminen bolshevistiseen neuvostovaltioon. Isoisäni isä oli erään työväen yhdistyksen perustaja ja puheenjohtaja ja hän kieltäytyi ehdottomasti kapinasta. Ensin omat olivat ampua, sitten valkoiset, mutta paikallinen tehtaan patruuna joka tunsi miehen, pelasti hänet. Olivat neuvotelleet ennen kapinaa työoloista tehtaalla ja patruuna luotti mieheen. Sanomattakin on selvää, että isoisäni isä vihasi kommunisteja elämänsä loppuun saakka.
No jos nyt vertaa yleensä sotien syihin, niin harva taistelu on ollut aiheellisempi kuin punaisten yritys parantaa olosuhteitaan vuonna 1918.
Nykyistä kuvaa vuoden 1918 tapahtumista hallitsee suomettunut "punainen totuus", joka ymmärtää enemmän punakapinallisia kuin kapinan kukistaneita valkoisia. Näin väittää emeritusprofessori Esko Salminen tiistaina julkistetussa kirjassaan Päättymätön sota 1918 (Edita).
Salmisen mukaan ulkopoliittisista syistä toisen maailmansodan jälkeen omaksuttu tulkintatapa ei ole väistynyt Neuvostoliiton romahdettuakaan. Hän katsoo, että 2000-luvulla sotaa on alettu kuvata Suomessa jopa aiempaa enemmän hävinneiden ehdoilla.
"Valkoisia teloittajia on taas alettu jahdata punaisen totuuden merkeissä. Samalla vaietaan siitä, että valkoisten voitto pelasti itsenäisyyden – ikään kuin Neuvostoliitto olisi vielä olemassa", Salminen sanoo. Hänen mielestään valkoisten voitto oli välttämätön edellytys itsenäisyyden säilymiselle.
Esimerkiksi valkoisten tekemät teloitukset esitetään Salmisen mielestä niin tutkimuksessa kuin romaanikirjallisuudessakin kärjistetysti.
"Vuoden 1918 tapahtumia ei pitäisi nostaa esiin irralleen sen ajan todellisuudesta ja demonisoida niiden tekijöitä", Salminen sanoo. Hän korostaa sodan julmaa luonnetta. "Monissa tapauksissa teloitukset olivat tarkoituksenmukaista sodankäyntiä. Taistelukykyiset viholliset piti eliminoida."
Punaisia ymmärtävä tulkintatapa sai Salmisen mielestä alkunsa jatkosodan jälkeen, kun poliittiseksi voimatekijäksi palannut äärivasemmisto vaati vuoden 1918 historian kirjoittamista uudelleen. Siihen asti Suomen historiankirjoituksessa oli ollut vallalla valkoisten voittajien versio, mutta uuteen tulkintaan pakottivat jo ulkopoliittiset syyt.
"Sekä äärivasemmisto että Neuvostoliitto kytkivät Suomen itsenäistymisen lokakuun vallankumoukseen. Suomen punaisten arvostelu olisi kohdistunut myös tabuksi nousseeseen vallankumoukseen."
"Punaisesta totuudesta" tuli vähitellen punakapinallisia ymmärtävää valtavirtaa, Salminen katsoo.
Merkittävänä syynä siihen hän pitää kirjailija Väinö Linnan vuosina 1959–1962 kirjoittamaa Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiaa. Se vastasi Salmisen mielestä äärivasemmiston ja Neuvostoliiton odotuksiin näyttäessään punaisten kapinan oikeutettuna.
Salminen pahoittelee sitä, että Urjalan torpparien näkökulmasta kirjoitettu fiktio on saanut koko maata koskevan historiallisen totuuden leiman. Linnan tieteellistä pätevyyttä korosti muun muassa se, että Urho Kekkonen antoi hänelle tieteen akateemikon arvonimen.
Linnan perintö näkyy Salmisen mielestä myös viime vuosina julkaistuissa vuotta 1918 käsittelevissä romaaneissa. Kirjassaan Salminen mainitsee niistä Kjell Westön romaanin Missä kuljimme kerran, Leena Landerin Käskyn, Antti Tuurin kirjan Suuri asejuna Pietarista ja Asko Sahlbergin Tammilehdon.
"Esimerkiksi Westöllä on samantyyppisiä painotuksia kuin Linnalla. Tosin Westöllä ei ole tarvetta tehdä koko kansan historiaa – hänhän kuvaa nimenomaan suomenruotsalaisia, joiden keskuudessa sisällissodan jako on ollut vielä suurempi tabu kuin suomenkielisten joukossa."
Salminen kaipaa valkoista versiota Pohjantähti-kirjoista – suurta romaania, joka kuvaisi sotaa valkoisten näkökulmasta. "Vaikka kuvaus menisi liiankin valkoiseksi, se auttaisi pääsemään traumasta eroon."
-----------
Sisällissota näkyy retoriikassa edelleen
Julkaistu: 16.10.2007 20:30
Jyrki Räikkä
helsingin sanomat
On erittäin traagista todeta, että kaikki ne tavoitteet, joita työväenliike ja kansanvaltuuskunta ajoivat, olisi saavutettu ilman sotaa.
Kunnallislait oli vahvistettu ja vaalit määrätty pidettäviksi maaliskuussa. Kahdeksan tunnin työaika oli hyväksytty. Svinhufvudin senaatti oli ennen sotaa antanut eduskunnalle esityksen torpparien itsenäistämisestä.
Kapinaan ja sotaan todella lähdettiin täysin turhaan. Omat kannattajat vietiin turhaan suuriin kärsimyksiin. Punakaartin ja suojeluskuntien taistelu olisi kenties vaatinut jonkin sadan tai tuhannen hengen. Mutta lähtö kapinaan vei hautaan 35 000. Kapinasta ei yksinkertaisesti ollut sen aloittaneille mitään hyötyä.
Isoisäni isä oli juuri tätä mieltä. Hän oli työväenyhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja ja selvisi hengissä vain siksi, koska vastapuoli arvosti miestä sen verran. Punaiset olivat ampua hänet koska oli ehdottomasti koko kapinaa vastaan. Hän oli hautaan asti sitä mieltä että koko 1918 kapina oli ollut katastrofaalinen virhe, johon syypäitä olivat nimenomaan kommunistit eli bolshevikit. Ja niin asia olikin.
Olet lukenut Marxisi harvinaisen huonosti. Marx nimittäin ei missään vaiheessa julista mitään kansanmurhaa eikä muutenkaan käytä erityisen väkivaltaisia ilmaisuja verrattuna oman aikakautensa yleiseen kielenkäyttöön. Hän on harkitseva maltillinen tiedemies, ja suurin osa Kommunistisen manifestin vaatimuksista onkin toteutettu nykyajan sivistyneissä yhteiskunnissa. Itse asiassa Marx mainitseekin Hollannin ja Yhdysvallat esimerkkeinä maista, joissa uudistukset on mahdollista toteuttaa jopa ilman vallankumousta. Seikka, josta nykyajan mustamaalaavat Marx-kriitikot ovat autuaan tietämättömiä.
Voikin sanoa, että Marx on merkittävin yksittäinen tiedemies mitä maailmassa on viimeisen 200 vuoden aikana ollut, ja kukaan tuskin enää tulee menemään hänen ohitseen, sillä tiede on nykyisin niin vahvasti tiimityötä, että yksittäiset ajattelijat eivät nouse enää Marxin mittasuhteisiin.
Myöskään vuoden 1918 punaiset eivät olleet demonisoinnin ja raakuuksien saralla mitään alkuunpanijoita. Maailmansodan alettua koko Eurooppa dehumanisoi itseään. Tämä yhdistettynä ihmisoikeusrikokseen verrattavissa olevaan eriarvoisuuteen, jonka kohteena köyhät olivat olleet vuosisadasta toiseen, johti luonnollisesti vastareaktioon silloin, kun siihen ensimmäistä kertaa tilaisuus tuli. Toki syytä kapinaan olisi ollut aiemminkin, esim. 1800-luvun nälkävuosina, mutta silloin kansa oli vielä alistetumpaa eikä pystynyt edes nousemaan tekemään sitä mihin heillä oli täysi oikeus. Äärimmäinen köyhyys synnyttää nälänhädän, viittä vaille äärimmäinen köyhyys synnyttää kapinan. Tämä on ihan sosiaalitieteiden perusfaktaa.
Maailmansodan käynnissä ollessa, Suomen tultua jaetuksi Saksan etupiiriin, ei ollut mitään takeita että köyhät olisivat saaneet mitään parannuksia asemaansa. SDP:n vallassa ollessaan käynnistämät aloitteet olivat jäämässä hyllylle uuden hallituksen asialistalla. Sodan jälkeen tehtyihin uudistuksiin vaikutti ilman muuta uuden kapinan pelko, joten yhteiskunnallista perusvoimaa, köyhien oikeutettuja vaatimuksia, ei sodan voittaminen ja sitä seurannut kansanmurhakaan voinut pysäyttää.
Hyvin olet lukenut läksysi Moskovassa Lenin-koulussa aikoinaan.
Tuo on juuri sitä kommunisti tuubaa, joka on myrkyttänyt mieliä ja aiheuttanut järjetöntä väkivaltaa ympäri maailman.
Suomeksi sanottuna paskapuhetta ilman totuuden häivääkään!
Ihan on kuule länsimaisista ensyklopedioista löytyvää daattaa:
The Encyclopedia of Political Revolutions
Fitzroy Dearborn Publishers
Chicago, London
1998
s.344:
One of the reasons why Marx and Engels did not think that violent revolution would automatically occur in the most advanced countries was that in some of the advanced countries communism could come about by peaceful means. In 1872 Marx spoke of his belief in the possibility of a peaceful revolution in America, England and in Holland. He took the same line in 1879 when he wrote:
“A historical development can only remain “peaceful” so long as it is not opposed by the violence of those who wield power in society at that time. If in England or the United States, for example, the working class were to gain a majority in Parliament or Congress, then it could by legal means set aside the laws and structures that stood in its way.”
Were the proletariat to gain a voting majority, Marx continued, any violence would come from the other side. But however much both Marx and Engels may have thought that force was sometimes the midwife of revolution, they never (except briefly in 1848 and under tsarist conditions in Russia) approved of the use of revolutionary terror. They strongly criticized the use of terror by the Jacobins in the French Revolution; its use was for Marx and Engels a sign of the weakness and immaturity of that revolution, which had tried to impose by sheer force what was not yet inherent in society.
It should be noted that the word “dictatorship” did not have quite the same connotation for Marx and Engels that it does for us. They associated it principally with the Roman office of dictatura, where all power was legally concentrated in the hands of a single man during a limited period in a time of crisis. Although Marx and Engels seldom discuss the measures that such a government would enact, the fullest account is the ten-point program outlined in the Communist Manifesto, which is in many respects a fairly moderate program.
Engels survived Marx by thirteen years, and toward the end of his life the growing electoral success of the Social Democrats in Germany led him to stress the evolutionary rather than the revolutionary side of Marxism.
David McLellan
Eliot College
University of Kent
Ja länsimaisissa yliopistoissa opetetaan Marxia tänäkin päivänä:
Colleges and universities that either offer one or more courses on Marxian economics, or that teach one or more economics courses on other topics from a perpective that they designate as Marxian or Marxist, include the University of Massachusetts Amherst, University of Massachusetts Boston, University of Maine, New School University, University of Missouri–Kansas City, Colorado State University, University of Leeds, University of Manchester, School of Oriental and African Studies, University of Maastricht, and University of Bremen
tuntemattomalla sotilaalla. Suomalaiset upseerit kuvataan saksalaisia ihannoivina munapäinä. Tätäkin varmaan oli, mutta ei siinä määrin kuin linna/Edwin Laine antaa ymmärtää. Kyseinen kärjistys elää hyvin jo aivan omaa elämäänsä esimerkiksi viimekesän Suomenlinnan kesäteatteri versiossa, jossa esiintyi natsi-Lammio. Jotenkin tässä suhteessa Tali-Ihantala elokuvaa oli virkistävää katsella, kun se näytti tähän tulkintaan nähden tuoreelta.
virtauksia, sellaisia ajan hengessä vaikuttavia ajatuskulkuja ympäri maailmaa, jossa ihailtiin suurta verileikkiä ja väkivaltaista kuolemaa. Olen lukenut pariin otteeseen tästä.
Aivan huvikseni luin, poikavuosien nostalgiana yksi ilta Edgar Rice Burrougsin Tarzan ja Oparin aarteet. Voi tuntua vähän kaukaa haetulta, mutta kirjan kirjoittajan ajatusmaailma sisälsi juuri tätä kritiikitöntä ihailua verisiin taisteluihin, joka jotenkin henki omaa aikaansa. Jäin tätä miettimään.
Ei ole todisteita, että punakaarti olisi hyökännyt kertaakaan avomaastossa vihollisen päälle. Kuri puuttui ja siksi punaisten hyökkäysvoima rajoittui ammuskeluun. Hyökkäyskyky oli nolla. Komppania oli suurin yhtymä punaisilla. Huolto oli alkeellista. Komppanian päälliköitä vaihdeltiin mielivaltaisesti taisteluissa.
Punakaarti oli kaarti ei sotajoukko.
Valkoisten kuri oli myös huonoa, mutta heillä oli pystyvä johto ja jonkin verran hyökkäyskykyä.
Vain se joka on kokenut oikean sodan tietää, miltä oikeat kuulat ympärillä saavat ihmisessä aikaan. Vain kuri mahdollistaa joukkojen kuolemaa uhmaavat etenemisliikkeet. Puolustaminen aseman takana voi sitä vastoin onnistua ilman kuriakin, kuten Tampereella punaiset todistivat.
jääkäreitä
Edellisissä puheenvuoroissa on mielestäni punaisten tappion keskeisimmät syyt. He eivät yksinkertaisesti olleet niin hyvin organisoituja, johdettuja ja koulutettuja kuin valkoiset. Parhaimmillaankin punaiset kykenivät muutaman päivän vastarintaan. Tampereella oli koko porukka motissa, joten siinä ei voitu muuta kuin taistella, mutta silloinkin linjassa oli vain osa punakaartilaisia, eivät kaikki. Saksalaisten nopeaa etenemistä Hangosta Helsinkiin on perusteltu sillä, että parhaat punaisten joukot olivat juuri silloin Lempäälässä, mutta se ei pidä paikkaansa. Helsingissä oli edelleen punaisten "valiojoukkoja", mutta totuus on se ettei näistä plutoonista ollut mitään vastusta suursodan kokeneille ammattilaisille. Sääliksi käy niitä tehtaitten ja torppien urveloita, jotka tarttuivat aseisiin paremman elämän toivossa ja kommunistiklikin propagandan innoittamana. Kun Otto Wille Kuusinen ja muut pakenivat rajan yli Neukkulaan, nämä toopet jäivät vastaamaan rikoksista.
Tästä Satakunnan suuresta ratsuväkitaistelusta en ole aikaisemmin kuullutkaan (lieko ollut kovinkaan iso kahakka?), mutta kyllä punaisten voitot jäivät vähiin. Ja toki oli punaisissa rohkeita miehiä, mutta vähissä nekin olivat. Suurin osa oli kouluttamattomia nostomiehiä ja mukaan huijattuja kakaroita tai teinityttöjä, jotka muuten osoittautuivat punakaartin miehiä urheammiksi tositoimissa. Ei sillä porukalla ja varsinkaan niillä johtajilla ollut mitään mahdollisuuksia valkoisia vastaan. Punaisten ydinjoukko koostui toimittajista, kirjailijoista ja muista haaveilijoista, joiden elämällä ei ollut mitään yhteistä sotaan lähetettyjen onnettomien kanssa, ja kuitenkin ne olivat viimeksi mainitut jotka maksoivat sen kovimman hinnan koko sopasta.
Samanlaisia suomalaisia oli molemmin puolin. Valkoisten puolella oli koko sivistyneistö, mikä tarjosi myös johtajat, muutkin kuin upseerit.
Ratsuväkihyökkäys Satakunnan rintamalla on tarua. Ainoa ratsuväkiyksikkö oli tuohon aikaan Uuudenmaan Rakuunarykmentti. Se toimi Tampereen rintamalla kaukana Satakunnasta.
Kankaanpäässä toimi pieni ratsastava tiedusteluosasto, joka 22.2. Sampakoskella löi puanisten ja venäläisten joukon.Sen jälkeen se toimi hiihtäen lumikelien ajan. Huhtikuussa se palasi osin ratsaille ja osallistui taisteluun Urjalan Tervalammnehovin alueella, missä kohtasi yllättäen vahvan punaisen osaston. Mistään erityisestä tappiosta ei ollut kyse, mutta joukon johtaja haavoittui.
Tykistön henkilöstöstä koottu tilapaäinen ratsuosasto joutui 6.4. Hämeenkyrössä tulitaisteluun punaisen osaston kanssa ja vetäytyi Mahnalaan.
Saahan tarinoita kertoa, mutta kannattaa muistaa, että on aina asiantuntijoita, jotka halutessaan pystyvät tarkistamaan niiden oikeellisuuuden. Tämäkin atakkijuttu on vahvasti mielikuvituksen tuotetta. Jokin tositapahtuma voi olla lähtökohtana.
Jännä homma, miten kukaan julkioikeistolainen ei julkisuudessa levitä tätä "saivat mitä tilasivat, kapinaan ei ollut mitään syytä"-litaniaa. Siihen törmää vain suomi24:n hörhöjen jutuissa. Ei tutkijoilla. Ei poliitikoilla. Vain suomi24:ssä.
ei ole mitään muuta reittiä tai areenaa saada sanomaansa ulos. Kaikilla muilla foorumeilla heidät oltaisiin "bannattu" välittömästi. Toinen heihin läheisesti liittyvä sidos/hylkiöryhmä on holocaustin kieltäjät.
Nämä jutut ovat vain vastinetta sille punaisten levittämälle historiankäsitykselle, että 1918 ei tapahtunut muuta kuin maaLIKSUUSA ALAKNUT valkoisten kosto kaikkeen pahaan täysin viattomille punaisille.Siitä on yllin kyllin kirjoja ja tv-ohjelmia ym ym.
Viellä jokin aika sitten "julkinen" kiistely foorumi syistä ja syyllisistä johon valkoinenkin näkökulma olisi saannut osallistua, oli mahdottomuus.
Edelleenkin radio ja tv hankkii paikalle vain punasymppaajia "asiantuntijoita". Sodanjäkeinen tiedotuspropaganda Helloineen ja Repo radioineen on polkenut valtaosaa Suomalaisten tasavertaisuuden- ja oikeuden tajua.
Tämän takia ollaan opittu hyvin skeptisiksi Ylikankaitten ym. objektiivisuuteen. Vajaa tuntisen tv-keskustelun aikana (TV2) Ylikangas mainitsi vain yhdessä lauseessa punaisten osuudesta burtalismiin: "sillä punaisetkin teki veritekoja" ja loppu aika sitä vanhaa tuttua objektiivista historian tulkintaa
Kyllähän esim. Niinistöllä olisi foorumia ja kuulijakuntaa julistaa vaikka kuinka moneen otteeseen, että punaiset saivat oikeudenmukaisen kohtelun ja että kapinaan ei ollut mitään perusteltua aihetta. Mutta eipähän vaan julista. Vain suomi24:n paskat julistavat sellaista.
Punaisen terrorin uhreja oli varsin vähän. Saman verran kuolee väkivallan uhreina nykypäivän Suomessa muutamassa vuodessa.
>Kyllähän esim. Niinistöllä olisi foorumia ja >kuulijakuntaa julistaa vaikka kuinka moneen >otteeseen, että punaiset
Jostain syystä täällä ovat kommunismiin hurahtaneet ottaneet asiakseen vääristellä asioita. Ei noissa normaaleissa ja vapaissa foorumeissa mitään vääntöä tule.
Kapina oli hävytön temppu kansaa vastaan ja siitä aiheutuva häpeä on ikuinen.
Varsin vähäväkinenhän toi punikkien yritys oli.
Väkiluku oli 3,5milj joista äänestysikäisiä oli 1,5milj. Äänestämässä 1917 kävi 970,000 kansalaista. SDP kapinapuolue sai noista äänistä 450,000.
Kapinasta tuomittiin 80,000 typerystä, joten kansa saati sitten omat, ei koskaan noussut tukemaan tätä resupekkojen mellastamista.
Kun kansa nousee kapinaan niin se voittaa aina.
EI KANSAA VOI VOITTAA!
OK?
Niin ei normaaleissa foorumeissa tulekaan mitään vääntöä, koska niissä ei kukaan esitä sinun paskaväitteitäsi.
taitaa olla argumentit aika vähissä