Maailmassa on tällä hetkellä vastakkain kaksi suurta ideologiaa, muhamettilainen ja länsimaalainen, selkein ideologinen ero on että muhammetilaiset haluavat miesten olevan vallassa ja päätävän asiat, kun länsimaalaiset taas haluavat että asioista päättää enemmistö, siis naiset.
Molemissa ilmenee paljon samoja piirteitä, muhamettilaisissa naiset peittävät kasvonsa, kun länsimaalaisissa miehet ajelevat partansa.molemmat ympärileikkaavat miehiä, sekä uskovat oman ideologiansa olevan ainoa oikea vaihtoehto.
Muhammetilaiset painottavat fyysisisiä rangaistuksia ja väkivaltaa,. länsimaissa ei fyysistä olemusta rangaista vaan rangaistukset ovat enemäkseen henkisiä, kuten väkivaltakin.
Erojakin on kuten se että länsimaalaiset uskovat sivistyksen olevan oikea kansakuntaa ohjaava voima, kun muhamettilaiset vannovat perinteiden ja kulttuurin nimeen,molemmat edustavat fanaattista ääripäätä ja perustelevat ideologiansa uskontoonsa ja tietoonsa.
Molemmat myös tekee vaarallisiksi ee, että he pyrkivät käännyytämään muut oman ideologiansa alaisuuteen, tästä aiheutuu sotia ja väkivaltaa.
En kannata kumpaakaan ideologiaa, vaan soisin ihmisten ymmärtävän sukupuolten erilaisuuden ja sitäkautta kullekin sukupuolelle kuuluvan eri vallan ja vaikuttamiskyvyn, tätä olisi helpointa oppia idästä, itämaiset yhteiskunnat on jo käännytetty länsimaalaisiksi, joten niistä ei voi enää paljoa oppia , mutta vanhat itämaiset filosofiat ja opetukset voisivat ohjata maailmaa kohti henkisen ja fyysisen hyvinvoinin tasapainoa
Ideologiat vastakkain
1
103
Vastaukset
- peuha
Kun ihminen kunnioittaa toista uskonnosta riippumatta on asiat hyvin tai ainakin paremmin.
Koska ihmisten keskellä on viidakon lait ei järjellä ole sijaa siinä.Ihminen muka viisastunut,jotain oppinut.Minusta vain tyhmentynyt.Tekniikka kehittyy mutta ihminen on ikuinen idiootti.
Tuohon länsimaiseen ajatukseen :
"länsimaalaiset taas haluavat että asioista päättää enemmistö, siis naiset."
Tuokin on aika paksua .Eikö enemmistö osaa ajatella omaa parastaan sukupuoleen katsomatta?
On toki miehellä ja naisella eroja.Itse olen mies.
Joitakin tehtäviä on joihin ei sovellu niin hyvin "toinen tai toinen sukupuoli" mutta pääsääntönä siis pitäisi olla se että koska ihmisten parasta pitäisi ajatella niin ei sukupuolella ole merkitystä... muuten kuin kehittymättömissä ajatuksissa joissa on vastakkain ajattelua edun sijasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770