Kun ollaan ostamassa käytettyä autoa,
niin jotkut soittaa entiselle omistajalle ja
kyselevät autosta yhtä sun toista!
Mutta! Mutta ja mutta........
On hyvin vaikea tietää, puhuuko entinen omistaja
asiat oikein!
Nimittäin! Nimenomaan nimittäin......
Jos entinen omistaja on kyseisen liikkeen
vakiokundi ollut pitkään, niin hän ei voi
missään tapauksessa moittia entistä ajokkiaan,
vaikka kuinka AIHETTA OIS, koska asiakassuhteensa
hyvänä pitämiseksi, hänen on oltava "hiljaa"
negatiivisista seikoista. Aivan ymmärrettävää
hänen kannaltaa, mutta siis "hänen antamansa
mielipide entisestä ajokistaan on monesti vastoin
todellisuutta"!!!!
Toinen tilanne!
Kun ihminen on vaihtanut käytetyn auton jostain
liikkeestä ja on kovin PETTYNYT ostokseensa.
Hänen entinen ajokkinsa oli moitteeton, mutta
ostos ei täytä ollenkaan odotuksia.
Nyt sitten joku on ostamassa hänen entistä ajokkiaan ko. liikkeestä, ja kyselee tietoja
"entisestä ajokista". Silloinhan kaverille tulee
mieleen, että teenpä kiusaa tuolle "epämieluisalle" autoliikkeelle ja hänpä
haukkuu entisen ajokkinsa aivan romuksi, saadakseen tehtyä KOSTOKSI kiusaa kyseiselle liikkeelle, etteivät sais myytyä ajokkia.
Tästä seuraa, että taaskaan ei ostaja kandidaatti
saa "oikeaa tietoa" entiseltä omistajalta.
Varmaan muitakin tilanteita saattaa olla, jolloin
"joudutaan" tai "halutaan" puhua totuudenvastaisesti!
Minä ainakin katson, että on suurempi riski
saada väärää kuin oikeaa tietoa entisiltä omistajilta, jolloin käytän omaa maalaisjärkeäni
ja teen päätökset oman asiantuntemukseni tai
puoluettoman tahon avustuksella.
PISTE!
Auton ostajan ongelma!!!!!!!!
6
651
Vastaukset
- mäsänä
Jos entinen omistaja kertoo vaihdelaatikon olevan mäsänä ja moottorin syövän mäkisellä tiellä runsaasti öljyä, niin nuo asiathan on helppo tarkistaa.
Kauppiaat kyllä ylistää tuotteitaan ja nuo saakin jättää omaan arvoonsa, mutta kaikki nekatiivinen on otettava tosissaan.- Eppu normaali
Aivan, mutta
ongelman ydin on siinä, että entisen omistajan
sanatkaan eivät aina ole luotettavia, jolloin
joutuu hänenkin puheensa "kyseenalaistamaan",
kun tarkoitus oli toinen.....
Jos entinen omistaja kehuu ajokkiaan, ei siihen
kään ole luottamista kaikissa tapauksissa, vaan
kaikki paikat on kuitenkin itse tutkittava.....
Joten turhaa ajan haaskausta moinen soittelu.... - Anssi
Eppu normaali kirjoitti:
Aivan, mutta
ongelman ydin on siinä, että entisen omistajan
sanatkaan eivät aina ole luotettavia, jolloin
joutuu hänenkin puheensa "kyseenalaistamaan",
kun tarkoitus oli toinen.....
Jos entinen omistaja kehuu ajokkiaan, ei siihen
kään ole luottamista kaikissa tapauksissa, vaan
kaikki paikat on kuitenkin itse tutkittava.....
Joten turhaa ajan haaskausta moinen soittelu....Jos edellinen omistaja kertoo auton vioista, niin nehän on helppo tarkistaa. Jos kommetti on että auto on paska, niin senhän voi jo jättää omaan arvoonsa, ellei osaa sanoa mikä siinä on vikana. Suomalaiset on kuitenkin melko rehellisä ja aika harva alkaa valehtelemaan toisten (autoliikkeen) puolesta tai toisia vastaan.
- Xan
Eppu normaali kirjoitti:
Aivan, mutta
ongelman ydin on siinä, että entisen omistajan
sanatkaan eivät aina ole luotettavia, jolloin
joutuu hänenkin puheensa "kyseenalaistamaan",
kun tarkoitus oli toinen.....
Jos entinen omistaja kehuu ajokkiaan, ei siihen
kään ole luottamista kaikissa tapauksissa, vaan
kaikki paikat on kuitenkin itse tutkittava.....
Joten turhaa ajan haaskausta moinen soittelu....Kuitenkin vois lahtea olettamuksesta, jotta 80% ent. omistajista
puhuu totta. Ei pitais olla noin pahuksen vainoharhainen :)
- hese
Jep. Paikkakuntani merkkiliikeestä ostin erehdyksessä suht tuoreen ja kalliin auton. Jututin vielä ex-omistajaa, sain sen selville AKE:sta. Tyyppi kehui autoa ja sanoi mm. ettei ole kolaroitu eikä vikoja. Kas, tyyppi olikin automyyjän erittäin hyvä vapaa-ajankin kaljoittelukaveri, ostanut liki 10 autoa liikkeestä, ja ovelaa: kaveri saapui "yllättäen" kaupanteon aikaan liikkeelle lorvimaan, oli minun ja myyjän lähettyvillä, kehui autoa ja sanoi kuorona myyjän kanssa että "tee kaupat ihmeessä ennekuin joku vie". Noh, tein kaupat...
Kas kas: myöhemmin alkoi paljastua isoja vikoja jotka ei ole syntyneet hetkessä, ja pahinta: auto on kolaroitu lähes joka kohdasta ja maalattu helvetin huonosti (maali irtoilee ja ruoste puklaa alla). Ex-omistaja edelleen naama peruslukemilla väittää että ei ainakaan hänen aikanaan ole kolhitu ja ei hän ole huomannut maalivikoja. Joopa joo..
Eli: varokaa tilannetta, jossa ex-omistaja tulee "sattumalta" autoliikkeeseen kaupantekohetkellä apuriksi, eikä tosiaan kaikkea skeidaa pidä uskoa myöskäänpuhelintiedustluissa!
Pakko pistää auto kiertoon ennen talven suolakelejä, prkle! - Anonymus
Kyllä suomalaiset ovat tavallisen suoraselkäistä porukkaa.
Joka ainoa jolle olen soittanut (ja niitä on muuten MONTA) on suoraan kertonut mitä on korjattu, mitä pitäis laittaa ja jopa että mikä luultavasti seuraaaksi menee.
On meinaan HIUKAN helpompi ottaa auto syyniin kun tietää jo valmiiksi mitä kohtia tsekkaa erityisen hyvin.
Suoraan nyt ei voi kuulopuheita tietenkään hyödyntää vaan antaa autoliikkeen ymmärtää että tieto on tullut autoa tutkittaessa, niinkuin tavallaan onkin.
Ja siitä juuri tehdystä kone- ja jarruremontista ei tietenkään kauppatilanteessa hiiskuta. Jobbari tai liike ei ikinä tutki autoja niin takkaan että huomaisivat mitään uutta pakoputkea pienempää... Jos sitäkään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6638059Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672322Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332261- 1471827
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281346Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511247Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141222Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.63885Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65860Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7788