Tänä päivänä ei kuuluta juuri mihinkään tavan vuoksi. Erotaan/vaihdetaan ammattiliittoa, työpaikkaa jos/kun löytyy vaihtoehtoja.
Itse asiassa moni miettii, miksi kastaa oma vastasyntynyt lapsi (kuuluakseen kirkkoon)?
Enää ei kasteta 'tavan vuoksi', se on vain niin syvälle juurtunut moraalisäädös, ettei olisi 'pakana'!
Pakanuus on tietämättömyyttä Jumalasta. Kaste ei tuo meitä yhtään lähemmäksi Jumalaa. (Päinvastoin?)
Ellei julisteta totuutta: *Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla*, me pysymme pakanoina.
Ellei julisteta, että *Jeesus Kristus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan*, me olemme pakanoita.
Instituutio ei voitele/valele/kasta meitä kristityiksi, sen tekee Pyhä Henki, kun otamme vastaan julistetun Sanan omalle kohdallemme, ja annamme Jumalan vaikuttaa meissä synnintunnon& parannuksenhalun.
Kun otamme vastaan Jeesuksen omaksi henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi, omien syntiemme sovittajaksi, saamme armon tulla uskoon.
Siihen sopii kastaa, Isän edessä. Jeesuksen omana. Pyhän Hengen työn merkiksi.
Kun saamme kuulla/lukea Jumalan Sanaa, rakentuen yhteisestä uskosta, Pyhä Henki kasvattaa meitä uskovina. Siinä on yhteys=seurakunta, jossa toteutuvat ne armoitukset/palvelustehtävät/lahjat, mitä Pyhä Henki omilleen jakaa. Siinä ei ole toinen toistaan suurempi/tärkeämpi, vaan iloitsemme keskinäisestä rakkaudesta. Mitä meillä ei olisi, mikä on lahjaa taivaasta?
Kun Pyhä Henki saa kastaa sinut, uskova, Ylhäältä, sydämesi kiittää. Kiittää&ylistää. Kiittää armosta, joka ei jätä tyhjäksi; armosta, joka pelastaa syntisen. Armosta, joka riittää syntiselle.
Hengellisistä/tunnustuksellisista syistä erosin kirkosta. Instituutioita ovat myös rukoushuoneet, joihin liitytään/kuulutaan.
Eroaminen ei ole välttämätöntä; ihmisellä on tarve kuulua johonkin!
Kuulun Jeesukselle; Häneen uskovien kanssa koen sitä uskovien yhteyttä, mikä on seurakunta=Jeesus-ruumis. (Siinä ei ole -laista/-läistä.)
Vilpittömyyttään ihmiset eroavat kirkosta myös monista henk.koht. syistä. Silloin on hyvä kysyä: minkä/kenen vuoksi alunperin liityin/kuuluin kirkkoon?
minkä/kenen vuoksi?
4
320
Vastaukset
- eronnut
en ole koskaan liittynyt kirkkoon,minut liitettiin kun ei ollut vastaansanojaksi vauvana.Aikuisena sitten erosin,kun tajusin harhan tultuani uskoon!Eihän ne asiat niin päin pitänyt olla että ensin kastetaan ja sitten uskotaan..(en meinaa uskonu ollenkaan ennen kun täytin 21vuotta).Mutta hyvin ne veromarkat kirkolle kelpasi jo muutamasta lantista kesätöistäni eli ei siihenkään uskoa tarvittu kun ensin liitettiin ja sitten riistettiin.Kymmenykset ovat meinaa vapaaehtoinen asia uskovan elämässä ja kirkko ei ota edes kymmenyksiä vaan jotain ihan muuta (oli se sitten enemmän tai vähemmän,mutta ei Raamatullista perustetta veronmaksusta muille kuin keisarille eli valtiolle)Että tämmönen tarina...
- witness
Hyvä tarina :) Hyvä kun tulit uskoon!
- jep:
hieno homma!
- jep:
Ilmoitin tämän viestin siis poistoon, ei kuulu forumin aiheeseen!
t: jep:
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862