Itsenäistyminen - liian suuri haaste?

ikävä sanoo mut mä oon ite samanlaises tilantees,oon 18v tyttö/nainen enkä vaan uskalla.syy on huono itsetunto ja koulukiusaus tausta.V#tuttaa olla tämmöne "paskahousu".en saa mitään järkevää oikeen aikaseks ku tuntuu kans et oon jotenki kömpelö enkä pärjää...

Lähet vaan yksinkertaisesti sieltä kotoa pois. Alussahan voi olla vaikeuksia mutta siinä itsenäistyy pakosti, kun ei ole vanhempia huolehtimassa.

Joop, vastailenpa minäkin tähän. Olen nyt kohta 19v. mies, yo-lakki myös kohta päässä ja intti edessä. Kotona asustelen, mitään en ole saanut vielä juurikaan aikaan.

Tuntuu, että olen hieman uusavuton. En kuitenkaan täydellisesti. Osaan hoitaa laskut, kauppakäynnit yms., ruoanlaiton (jotenkuten) ja perussiivoukset. Esim. pyykkiä en ole pessyt, autoa minulla ei ole enkä kaiken maailman tukien hakemisesta ymmärrä oikein mitään. huoh.

Kesäisin olen aina jonkin hikisen, muutamanan viikon, työpaikan saanut ja pientä rahaa tienannut, omasta alasta ei vain ole tietoakaan. Ei työkokemusta, ei työpaikkoja. Nyt on siis välivuosi edessä.

Omaan asuntoon haluaisin kovasti muuttaa, mutta tarvitsisin ainakin tietoa elämisestä, rahaa ja opiskelupaikan. En oikein tyhjänpäälle uskalla polkaista.

En ole järin sosiaalinen, mutta harrastan paljon esim. liikuntaa ja minulla on muutamia kavereita. Baarissa on tullut käytyä, mutta jotenkin sitä haluaisi olla enemmänkin kavereiden kanssa juoden ja iltaa viettäen.

Naisten kanssa kokematon, mutta "runopoikana" olen saanut pidettyä yhteyttä. Ihan mukavasti ja sujvastikin osaan keskustella, eikä naiset nyt sinällään mikään riippakivi ole. Vain muu elämä hidastaa etenemistä tällä saralla...

Voimia kaikille, joilla on vaikeaa! nimim. kokemusta .

anteeksi pitkä teksti, ohi aiheenkin ehkä, ei ole silti kenenkään pakko lukea.

asun vanhempieni luona, en ole ikinä seurustellut, kakkosvaihe autokoulussa lähestyy eivätkä ajotaitoni ole kummoiset, opiskelut sain aloitettua kun työttömänä oleminen masensi. koulussa en kuitenkaan saanut kavereita, paritöissä jään aina ulkopuoliseksi ja tekisi mieli vain lähteä kotiin itkemään. istun päivät koneella, katson tv:tä ja harrastan koiran kanssa. lemmikit ovatkin kai ainoa ilonaiheeni..ja ne tulevaisuuden tavoitteet. en ole ikinä seurustellut, haluaisin perustaa perheen.
yksi entinen kaveri soittaa vain kun haluaisi minun hakevan hänelle kaljaa. itse en ole myöskään ryyppäämisestä kiinnostunut. muut bilettää ja riehuu ulkona, minä jumitan kotona.
en varmaan saa töitä opiskelujeni jälkeen sillä sössin aina haastattelut todella perusteellisesti.
pelottaa, mitä elämä tuo tullessaan.
Kirkon nuortenillatkin ovat kärsimystä sillä siellä tulee usein sellaisia missä mennään vieraisiin ryhmiin jossa rukoillaan toisten puolesta ja jutellaan. silloin pakenen aina paikalta.. ajattelin saavani kavereita sieltä mutta sosiaaliset taitoni asettavat sielläkin rajoituksia ja pelkotiloja. Siellä voi toki puhua vapaammin, pelkäämättä että kukaan ajattelee pahaa. Usko tuo elämääni jonkinlaisen turvan.

niin..huoh.. olen kai tuossa kipeäksi, tekee olon vielä surkeammaksi.

Hei kaikki!
Osittain tutulta kuulostaa teidän ongelmanne. Minulla (nainen, kohta 21v) menee muilta osin elämä mukavasti, pyrin opiskelemaan, ammatti valmiina...Mutta seurustelu on ihan harmaata aluetta. En ole koskaaan ollut kenenkään miehen kanssa lähemmissä tekemisissä, mikä alkaakin vaivata. Löydänkö koskaan ketään? Mutta missä kaikki ovat? Baareissa en käy kuin kerran pari vuodessa, ei oikein kiinnosta eikä sieltä ketään löydy. Asun vielä kotona ja olisi kyllä kiva muuttaa omaan kämppään (kun nyt vain ensin pääsisi opiskelemaan). Minultakin jäi ap. kuvailema nuoruusvaihe kokematta. Ei vain ollut sellaista kaveripiiriä ja usein sitä jää vain kotiin, osin omaa laiskuuttaan. Vaikka muuten olen reipas yms., on miesten kanssa vaikea aloittaa mitään. Tiedän, ettei sitä ketään löydä jos vain istuu kotona eikä tee mitään asialle. Joten, mitä minun pitäisi tehdä?

Autokoulusta vielä sen verran, että samalta minustakin tuntuu. Kakkosvaihe on onneksi suoritettu, mutta en juuri uskalla lähteä ajamaan. Jos nyt valitsisin uudestaan, en menisi koko autokouluun. Ihan jo luontoa säästääkseni ja ilmastonmuutosta vähentääkseni. Kaupungissa on minulle aivan riittävä paikallisliikenne.

siltä että napanuorasi äitiisi ei ole katkennut. Eikä se pääse katkeamaankaan ennen kuin otat oman elämäsi ohjat omiin käsiin.
Sinun on aika tehdä äidillesi selväksi että alat olemaan aikuinen ja haluat ruveta rakentamaan omaa elämää.

Et ole vielä pahalla mallilla, mutta kannattaa tehdä asialle jotain koska muuten voit huomata että olet keski-ikäisenä vielä äitisi nurkissa ja oma elämäsi on mennyt ohitsesi.

Kuulostaa siltä että itsetuntosikaan ei ole ihan kunnossa. Olet saavuttanut jo paljon, lukio ja armeija on hieno saavutus!
Uskon että sinulla on valmiudet lähteä omaan elämään, kunhan vain uskot itsekin siihen.
Kavereita voisit löytää jonkun harrastuksen kautta ja tietenkin opiskelujen kautta.

Tuosta juomisesta ja muusta..uskon ettet ole menettänyt mitään vaikka et kännejä ole vetänytkään.

Aika lailla samassa jamassa minäkin olen, vaikka tuskin moni teistä sellaisessa on kuin minä.

Eli ikää on 17 vuotta, ja jäin ilman jatkopaikkaa peruskoulun jälkeen.
Hain 4 eri amikseen, mutta ei riittänyt päättötodistus mihinkään.

Asun kotona tietenkin, ja minulla ei oikeastaan ole kavereita. Olen epäsosiaalinen ihminen, aina koulussakin jään paritöissä ilman paria, ja minua sen takia inhottaakin parityöt.

Joskus jos koulussa piti pitää joku esitelmä tai parityö tehdä yms, saatoin jopa lintsata koulusta sen päivän, en vain tule hyvin toimeen ihmisten kanssa.

Aion mitä ilmeisemmin pitää välivuoden nyt, ja koettaa ensi vuonna uudestaan.

Vanhempani eivät vielä tiedä päätöksestäni, sen he toki tietävät etten jatkopaikkaa saanut.
Hävettää elää vuosi kotona ja sitten koettaa palata kouluun, josko nyt ensi vuonna pääsisi.

Istun päivät pitkät tietokoneella, enkä oikein mitää muuta teekään, ehkä televisioita toisella silmällä toisinaan.

Vasta syksyn tullessa paineet alkavat kasautua ja aikaisemmin tekemät päätökset alkavat näkyä ja vaikuttaa.

En tiedä muutanko ikinä pois kotoa, saanko ikinä tyttöystävää, opinko tulemaan toimeen ihmisten kanssa, saanko jatkopaikkaa amiksesta, saanko töitä...

Toisinaan elämä tuntuu tylyltä, mutta kun pääsen koneelle, olen kuin eri ihminen, tunnen eläväni ja minulla on mukavaa.

Tietokoneen ulkopuolella on ankeaa elämää.

En pahemmin käy myöskään oikein missään, ehkä kaupasssa toisinaan.

Sain vähän lohtua luettuani muiden viestejä ja huomattuani etten aivan ole yksin, vaikka ette ehkä niin pahassa tilanteessa olekaan kuin minä.

En nyt keksi oikein muuta sanottavaa, mutta jos joku kohtalontoveri haluaa jutella kanssani luovutan sähköpostiosoitteeni mielelläni.

Itsenäistymiseen on tosiaan meidän yhteiskunnassa aikamoinen paine. On suorastaan ihailtavaa, että muuttaa pois kotoa 16 vuotiaana. Olen itse muuttanut 19-vuotiaana opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, mutta en sanoisi että olisin välttämättä ollut valmis siihen. Kaikki kypsyvät omaa tahtiaan ja sitä pitäisi kunnioittaa. Oma äitini on tämän ymmärtänyt ja antanut minun kehittyä rauhassa. Hän on suorastaan toivonut että käyn joka viikonloppu kotona ja kannan mukanani pyykkiä pestäväksi. Olihan hän itsekin niin tehnyt ensimmäisen kerran muutettuaan kotoa. Sisareni itsenäistyi kerta repäisyllä ja kävi kotona pari kertaa vuodessa. Hän on aina ollut itsenäinen, mikä oli siksi ihan ymmärrettävää. Jossain määrin koen, että minua on paapottu vähän turhankin paljon, mikä on nyt pidemmän päälle jarruttanut itsenäistymistä. Olen huomannut, että viime aikoina kotona käyminen on tehnyt vain hallaa mm. itsetunnolleni. Koen huonommuutta, siitä että vanhempani eivät kohtele minua aikuisena vaan edelleen lapsena. Haluaisin myös kotona ollessani käydä itsenäisesti kaupassa ja laittaa ruokaa, mutta liikkumistani rajoittaa se, että ei ole ajokorttia. Tämä on yksi niistä asioista joihin vanhemmillani on valta. He olisivat hyvin voineet kustantaa korttini, mutta tietoisesti päättivät etteivät halua sitä minulle, eikä itselläni ole varaa. Olen myös kärsinyt viime aikoina masennuksesta mikä on aiheuttanut riitaa etenkin äitini ja minun välillä. Hän ei ymmärrä käytöstäni ja vaatii lopettamaan masennuslääkkeiden käytön. Epäilen kuitenkin, että masennukseni johtuu osittain kotioloista. Meillä on ollut perheessä alkoholiongelmaa, mikä on aiheuttanut ongelmia perheen kommunikoinnissa ja ilmapiirissä. Nyt kun ymmärrän vihdoin täysin mistä on kyse, koen voimattomuutta etten voi tehdä tilanteelle mitään. Olen jutellut paljon tästä kavereilleni ja kokenut että nyt on aika vähentää kotona käyntiä ja alkaa kasvattamaan omaa persoonaa ja itseluottamusta. Tässä nyt siis istun. Tämä on vasta kolmas kerta kahden opiskeluvuoden aikana, kun jään soluuni enkä mene katsomaan vanhempia. Olo on todella orpo.. Olen niin tottunut käymään kotona, että koen eroahdistusta. Se ahdistus on kuitenkin koettava ja sen kanssa opittava elämään, niin minun kuin vanhempienikin. Muuten en voi toteuttaa haavettani ulkomaille lähdöstä..
Parisuhderintamalla on hyvin hiljaista.. minulla on paljon siihen puoleen liittyviä ongelmia myös. Olin eilen töissä päiväkodissa ja katkerna huomasin, että yksi ikäiseni toi sinne lapsen hoitoon ja toinen minua vuotta nuorempi oli selvästi ammattimaisempi vaikka hänellä ei ollut edes koulutusta. Tunsin itseni täysin luuseriksi, vaikka hyvinhän minulla päällisin puolin pyyhkii. Voimia kaikille samojen asioiden kanssa painiville.

Hei, te kaikki, voitteko lähettää minulle sähköpostia. Olen aloittamassa opinnäytetyötä itsenäistymisestä.
Tarvitsen aiheeseen näkemystä/ kehittämisideaa.
T: [email protected]

Dude, I could walk you on happy alley anytime anyday.

Immeiset pämisee aina siitä ja tästä, mutta kallein valuutta on ikä! Sinä olet miljardööri! Oisimpa vielä iteki :)

Tytöt ja kaikki, ne tulee ja iisi biisi. Ja sanon kokemuksella lukion ujoimmasta elämän hulvattomaan :)

Sinä olet analyyttinen ja mietit asioita ja jos se jollekin on ongelma niin muista että se on monelle muulle ehkä apu helpotus ratkaisu tai vaan pelastaa sun perseen kun bailaat Balilla. Mä lähdin pohjalta nolla ja kaikki mihin menin ja tein, oli ennen tekemätöntä polkua. Ei sun tarvitse olla mitään tai ketään, ala kuullostella mitä itse haluat olla tehdä ja tuntea. Sitten onkin jo helpompi suunnata. Ja muista ettei maailma pääty hiekkalaatikon laitaan....Susta aistin sen että tapahtuu joko isoja tai menet koteloon, ja siksi tähän ylipäätään kommentoin. Laita vaikka viestiä mutta ennenkaikkea; go for it! Mä uskon että teet isoja vielä ennenkuin löydät esim oman alasi.

Vanhemmat on nykyään niin tyhmiä et lisääntymisen saisi kieltää... vanhempien ylihuolehtivaisuus on sairaus... sais olla joku koulutus niille jotka aikoo lisääntyä, miten kuuluu toimia.