LIELAHDEN TIENVARRET ROSKIA TÄYNNÄ

ON KAMALAA KÄVELLÄ AAMUISIN TÖIHIN LIELAHDESSA JA KATSELLA KUINKA IHMISET HEITTELEVÄT TOISTEN PIHOIHIN, PUSKA-AITOJEN JUURELLE JA OJIIN ROSKIA. ROSKAAJIA ON VARMASTI MONEN IKÄISIÄ JA TOIVONKIN, ETTÄ VANHEMMAT PAASAISIVAT LAPSILLEEN ETTÄ HE HEITTÄISIVÄT ROSKAT ROSKIIN JA AIKUISET JOTKA ETTE TAJUA NIIN KUVITELKAAPA ETTÄ TEIDÄN OMA PIHANNE OLISI ROSKIA TÄYNNÄ TAI ETTÄ ASUISITTE KAATOPAIKALLA, KOIRAN PEET OVAT TOINEN JUTTU, JOS KOIRA KAKKAA KESKELLE TIETÄ NIIN OLISI IHAN SUOTAVAA KERÄTÄ PEET POIS! KIITOS
3152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

toi roskaaminen ja olen nähnyt monen mukulan viis veisaavan kun on opetettu että roskat roskiin!
Mieluiten ne heitellään mihin sattuu ja aikuisilla sama juttu.

Mutta yksi suuri roskaaja porukka on myös varikset joita täälläkin riittää. Riittää koska niitä säännöllisesti ruokitaan. Ja jos ei ruokita ne nokkelana ja oppivaisena hakevat ravintonsa roskiksista. Pitäkää siis ne roskiksen kannet kiinni ja tyhjentäkää niitä riittävän usein!

Äänestä

Viestisi painovoimaa saattaisi jonkin verran tehostaa se, että opettelisit lauserakenteet. Eikä tuo isoilla kirjaimilla kirjoittaminen saa sinua näyttämään kuin idiootilta.

Äänestä
  • Keskittyisit sinäkin vähän tärkeämpiin asioihin kuin noihin lauserakenteisiin, niillä et pitkälle pötki kun maailma saastuu!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


siisteys ennen kaikkea kirjoitti:

ON KAMALAA KÄVELLÄ AAMUISIN TÖIHIN LIELAHDESSA JA KATSELLA KUINKA IHMISET HEITTELEVÄT TOISTEN PIHOIHIN, PUSKA-AITOJEN JUURELLE JA OJIIN ROSKIA. ROSKAAJIA ON VARMASTI MONEN IKÄISIÄ JA TOIVONKIN, ETTÄ VANHEMMAT PAASAISIVAT LAPSILLEEN ETTÄ HE HEITTÄISIVÄT ROSKAT ROSKIIN JA AIKUISET JOTKA ETTE TAJUA NIIN KUVITELKAAPA ETTÄ TEIDÄN OMA PIHANNE OLISI ROSKIA TÄYNNÄ TAI ETTÄ ASUISITTE KAATOPAIKALLA, KOIRAN PEET OVAT TOINEN JUTTU, JOS KOIRA KAKKAA KESKELLE TIETÄ NIIN OLISI IHAN SUOTAVAA KERÄTÄ PEET POIS! KIITOS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu