STOP! Takaisin Raamattuun!! Heti!!!

TAKAISIN RAAMATTUUN - AINOAN TOIVON KIRJAAN

Turha on elämämme ja kaikki, jos Sana on valhetta.
Joten ainoa oikea valinta on Raamatun psyyvä Sana.
Kovan tuomion saa hän, joka toissaalle johdattaa.

Matt. 18:6
Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.

1. Kor. 15:14
Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha myös teidän uskonne;
1. Kor. 15:20
Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.

RAAMATTU LUO TOIVOA TOIVOTTOMUUTEENKIN

Room 4:18-22

18 Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: "Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva",
19 eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruumiinsa oli kuolettunut-sillä hän oli jo noin satavuotias-ja että Saaran kohtu oli kuolettunut;
20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,
21 ja oli täysin varma siitä, että minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää.
22 Sentähden se luettiinkin hänelle vanhurskaudeksi.

RAAMATUN JUMALA, JEESUS, EI PETÄ

Jaak 5:17-20
17 Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
18 Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.
19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.

VARMA VASTAANOTTAMISEN ARVOINEN RAAMATUN TOTUUS

1. Tim. 1:15
Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

LISÄÄ VARMAN VARMAA VARMUUTTA !!!

Room 8:35-38

35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?   
36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".   
37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.   
38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,   
39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.   

Room. 14:5
Toinen pitää yhden päivän toista parempana,
toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä;
kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

Room. 14:14
Minä tiedän ja olen varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään; vaan ainoastaan sille, joka pitää jotakin epäpyhänä, sille se on epäpyhää.

Room. 15:14
Veljeni, minä kyllä olen varma teistä, että te jo ilmankin olette täynnä hyvyyttä ja kaikkinaista tietoa, niin että myös kykenette neuvomaan toinen toistanne.

2. Kor. 10:7
Nähkää, mitä silmäin edessä on. Jos joku on mielessään varma siitä, että hän on Kristuksen oma, ajatelkoon hän edelleen mielessään, että samoin kuin hän on Kristuksen, samoin olemme mekin.

1. Tim. 1:15
Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.

1. Tim. 3:1
Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen.

1. Tim. 4:9
Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen.

2. Tim. 1:5
kun mieleeni muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikellä ja joka, siitä olen varma, on sinullakin.

2. Tim. 1:12
Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä;
sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon,
ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.

2. Tim. 2:11
Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää;

Armoa ja rauhaa Kristuksen tuntemisen kautta!
(apt Pietari)

6

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yön ja päivän vaihtelu -- l...

      Jeremia 33. lukua

      22 Niinkuin taivaan joukkoa ei voida lukea eikä meren hiekkaa mitata, niin monilukuisiksi minä teen palvelijani Daavidin jälkeläiset ja leeviläiset, jotka minua palvelevat."

      23 Ja Jeremialle tuli tämä Herran sana:

      24 "Etkö ole huomannut, mitä tämä kansa puhuu sanoen: 'Ne kaksi sukukuntaa, jotka Herra valitsi, hän on hyljännyt'? Ja he halveksivat minun kansaani, niinkuin se ei enää olisikaan kansa heidän silmissänsä.

      25 Näin sanoo Herra: Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja,

      26 niin minä myös hylkään Jaakobin ja palvelijani Daavidin jälkeläiset, niin etten ota hänen jälkeläisistänsä hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille. Sillä minä käännän heidän kohtalonsa ja armahdan heitä

      • ylifariseus

        Jeesus on loukannut meitä v e r i s e s t i .
        Voimme vieläkin tuntea nahoissamme, kuinka
        Golgatalla virtasi Veri, kun Vesa kuoli kansan
        puolesta. Sillä tempauksellaan Hän otti meiltä
        vallan pois. Syntyi uusi maailmanjärjestys,
        Jumalan valtakunta jokaisen Jeesukseen uskóvan
        sisimmässä ja kautta.

        Luuk. 11:45
        Silloin eräs lainopettajista huomautti hänelle: "Opettaja, tuollaisella puheella sinä loukkaat myös meitä."

        Matteus 21.

        41 He vastasivat: "Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan."
        42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. [Ps. 118:22,23; Ap. t. 4:11; 1. Piet. 2:4]
        43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan TEILTÄ pois ja annetaan KANSALLE, joka tekee sen hedelmiä.
        44 Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." [Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Sak. 12:3; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
        45 Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.

        Vallaton ylifariseus

      • ylifariseus kirjoitti:

        Farisealaisuus ei ratkaise eikä ylifariseus.
        Vaan rakkautena vaikuttava usko.
        Uusi srk ei todellakaan ratkaise vanhaan seurakuntaan
        jäävien ongelmia YHTÄÄN - vaan rakkaus ratkaisee!
        Ylivalvojan tehtävät tulee siirtää ylifariseuksilta
        rakkauden Hengen alaisuuteen!!
        Siten vanhaan srk:aan jäävätkin ikäänkuin pääsevät
        uuteen!!!

        Virsu ensimmäisenä ellenistinä tunnsuti, että
        rakkaudettomuus on suurin este uuden näkemiselle.
        Sanomattakin on selvää, että rakkaudettomuuden ja
        armottomuuden huippu on se, että kaikkiin muihin
        lahkoihin kuuluvat todetaan kadotuksen lapsiksi.
        Jopa ylösnousemuspäivä, sunnuntai tahdotaan
        heittää kadotuksen kuiluun. Tehkäämme parannus!

        ### Me ihmiset
        Kirjoittanut: virsu 16.4.2008 klo 09.21
        Olemme niin raadollisia, oikeastaan aikamoisia raukkoja. Ja silti, meitä rakastetaan. ###

        AINOA TÄRKEÄ NIIN VANHASSA KUIN UUDESSAKIN

        Gal 5:6b
        Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.
        [1. Kor. 7:19; Gal. 6:15; Kol. 3:11]

        Riittää siis, että lakkaamme lausumasta kadotustuomioita nidien päälle, jotka pyhittävät.
        Joille vaikkapa sunnuntai on yhtä pyhä päivä
        kuin kaikki muutkin Herran Jeesuksen luomat
        viikonpäivät.

        Riittää, että seurakunnat puhdistetaan hapatteesta. Riittää, että rakkaus voittaa.
        Mutta sitten tuleekin niin suuri herätys, että
        uusia seurakuntia todella tarvitaan, yhä uusiin
        maihin ja kansoihin ja kansanheimoihin.
        Jopa ihmissyöjäheimojen keskuuteen tarvitaan
        seurakuntia, uusia seurakuntia, Papua Uuteen-Guineaan.

        Siitähän meidät tunnetaan Herran opetuslapsiksi,
        ettemme valehtele ylösnousemuspäivän viettäjien
        joutuvan helvettiin ja vain siksi, että
        he hyväksyvät tuon viikonpäivän pyhyyden.

        Otetaanpa se ensimmäinen askel kohti
        uudistunutta seurakuntaa! Ja kohti uusia ja yhä
        uudempia!! Kunnes Herramme tulee!!!    

      • On armo ja rakkaus
        AnttiVKantola kirjoitti:

           Fariseuksen muotokuva:

        Room. 1:31
        vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;

        Kristityn muotokuva:

        Fil. 4:7
        ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.

        Kaikille:

        2. Tim. 2:7
        Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.

        Sielunrauhaa! Se johtaa fyysiseenkin hyvinvointiin!!

      • PROVOILIJA......
        ylifariseus kirjoitti:

        Jeesus on loukannut meitä v e r i s e s t i .
        Voimme vieläkin tuntea nahoissamme, kuinka
        Golgatalla virtasi Veri, kun Vesa kuoli kansan
        puolesta. Sillä tempauksellaan Hän otti meiltä
        vallan pois. Syntyi uusi maailmanjärjestys,
        Jumalan valtakunta jokaisen Jeesukseen uskóvan
        sisimmässä ja kautta.

        Luuk. 11:45
        Silloin eräs lainopettajista huomautti hänelle: "Opettaja, tuollaisella puheella sinä loukkaat myös meitä."

        Matteus 21.

        41 He vastasivat: "Hän antaa noille pahoille pahan lopun ja vuokraa tarhan toisille viljelijöille, jotka toimittavat hänelle kuuluvan sadon määräaikaan."
        42 Jeesus sanoi heille: "Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet: -- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. [Ps. 118:22,23; Ap. t. 4:11; 1. Piet. 2:4]
        43 "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan TEILTÄ pois ja annetaan KANSALLE, joka tekee sen hedelmiä.
        44 Joka tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja jonka päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa." [Jes. 8:14,15; Dan. 2:34; Sak. 12:3; Room. 9:33; 1. Piet. 2:8]
        45 Nämä vertaukset kuultuaan ylipapit ja fariseukset ymmärsivät, että Jeesus puhui heistä.

        Vallaton ylifariseus

        Et täytä ylifariseuksen mittoja, sinulla on vielä pitkä matka kuljettavana ennenkuin pääset "ylifariseukseksi" .

    • palaat takaisin

      Raamatun oppiin? Opetat koko ajan salaisen tempauksen harhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      87
      1400
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      997
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      374
      834
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      804
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      717
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      611
    Aihe