Valkoiset ei aloittaneet vapaussotaa

Punaiset aloittivat vallankaappauksen Lenin, O.W. Kuusien ja maassa olevan venäläisen sotaväen aseistuksella. Valtasivat eteläsuomen kaupungit ja Tampereen. Maan virallinen hallitus joutui pakenemaan Ruotsiin. Punaiset perusti myös oman hallituksen, joka ehti toimia jonkin aikaa.

Ja vielä te hiton punikkien pennut ilkeätte räkyttää valkoisia lahtareiksi. Kyllä teidän esi-isänne ja äidinne ovat ensimmäisiä lahtareita.

Vuoden 1918 sota oli todella vaussota. Sen ansiosta, että valkoiset voitti, on teilläkin ollut suuri vapaus, suuri demokraattinen vapaus toimia maassa aina hallitusta myöten ja onhan teillä ollut oma presidenttikin jo yli neljännes vuosisadan.
Ja se on ainakin varmaa, että jos punikit olisi voittaneet vapaussodan, maamme olisi kurjuuden mallimaa.
11242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mistä tiedät, että jos punikit olisivat voittaneet, maamme olisi kurjuuden mallimaa? Venäjälläkin on miljonäärejä pilvin pimein, vaikka nimenomaan sen sanottiin lietsovan punikkien toimintaa? Nykyään ei tällainen keskiluokkainen suomalainen ystävineen tahdo mahtua kotimaiseen suosittuun laskettelurinteeseen tai kylpylään, kun Venäjän keskiluokka on ostamalla vallannut kaiken elintilan. Höh!

Tosiasiassa valkoiset äärikapitalismillaan työelämässä (pienet lippalakkimiehet apulaisinaan) ja itsenäisyyden valmistelussa syrjäyttämällä maltillisen vasemmiston, tekivät konfliktitilanteen pakolliseksi. Jos Vapaussodasta halutaan puhua, joudutaan puhumaan vasemmiston vapaussodasta pakottavaa oikeistolaista alistamista vastaan.

Äänestä
  • siellä. Punikit eli kommunistit! Tällä hetkellä ovat komut Venäjän marginaaliryhmä, jolla ei paljon sananvaltaa ole.

    Putin&Co. on luonut venäläisille vaurastumisen maaperän.

    Varmasti täälläkin olisi käynyt niin, että vasta NL:n romahdettua Suomikin olisi noussut jaloilleen, jos punikit olisivat voittaneet 1918. Virosta tuli hyvinvointiyhteiskunta vasta itsenäistyttyään NL:sta. Punikit olisivat ajaneet varmasti Suomen NL:n syliin!

    Äänestä

  • punaisia vastaan, vaan punaiset aloittivat aseellisen kapinan valkoisia vastaan.

    Ei aina voi alkaa aseellisesti kapinoimaan, jos valtaapitävien päätökset eivät satu miellyttämään! Se on kaiken lisäksi laitonta!

    Valkoiset voittivat ja se oli kaikkien kannalta paras ratkaisu!

    Äänestä

  • kukistuivat kirjoitti:

    siellä. Punikit eli kommunistit! Tällä hetkellä ovat komut Venäjän marginaaliryhmä, jolla ei paljon sananvaltaa ole.

    Putin&Co. on luonut venäläisille vaurastumisen maaperän.

    Varmasti täälläkin olisi käynyt niin, että vasta NL:n romahdettua Suomikin olisi noussut jaloilleen, jos punikit olisivat voittaneet 1918. Virosta tuli hyvinvointiyhteiskunta vasta itsenäistyttyään NL:sta. Punikit olisivat ajaneet varmasti Suomen NL:n syliin!

    Neuvostoliiton aikanakin Venäjän eliitti porskutteli hyvin. Sillä lailla neuvosto-venäjä muistutti hyvin paljon sitä yhteiskuntaa, johon valkoisten hurmahenkisimmät (Kekkonen) toimijat pyrkivät sisällissodan aikana. Ennen Toista Maailmansotaa, ja sen aikana Suomi tukeutui Saksaan. Melko demokraattista (Hitler oli noussut "mein kampheineen" johtoon jo 1933) Saksa myös myi Suomen Talvisodan alla Neuvostoliitolle markkinahintaan ja osti takaisin halvalla. Jos Suomen punikit eivät olisi halunneet taistella 1939, valkoisten raivoisa epädemokraattisuus olisi tuhoutunut.

    Venäjän kommunistit ovat maansa suurin oppositioryhmittymä, tosin täysin Putinin hanskassa. Silläkin lailla nykyVenäjä muistuttaa äärioikeistolaista varhaisSuomea. On puolueita, mutta ei erilaisia mielipiteitä.

    Äänestä

  • old_profile_40407 kirjoitti:

    kävi!

    Eliittihän porskuttaa hyvin Pohjois-Koreassakin, mutta siitä hypätäänkin suoraan köyhiin. Näin se oli NL:ssakin!

    Äänestä

  • kapinaa kirjoitti:

    punaisia vastaan, vaan punaiset aloittivat aseellisen kapinan valkoisia vastaan.

    Ei aina voi alkaa aseellisesti kapinoimaan, jos valtaapitävien päätökset eivät satu miellyttämään! Se on kaiken lisäksi laitonta!

    Valkoiset voittivat ja se oli kaikkien kannalta paras ratkaisu!

    Osalla punaisia eivät hermot pitäneet, mutta on myös huomioitava se tosiasia, että suojeluskunnat varustautuivat täyttä häkää. Suomi oli kuninkaallisten ja äärioikeistolaisten johdolla liukumassa fasismiin (jos nyt ruvetaan jossittelemaan). Valkoisen puolen mieletön kosto taisteluihin osallistumattomiin kertoo karutonta kieltään. Vallan saaminen haltuun ei riittänyt, poliittinen puhdistus katsottiin tarpeelliseksi. No hävisihän sitä kurjuutta melkoisesti.

    Äänestä

  • Näin siinä kirjoitti:

    kävi!

    Eliittihän porskuttaa hyvin Pohjois-Koreassakin, mutta siitä hypätäänkin suoraan köyhiin. Näin se oli NL:ssakin!

    Onneksi Suomessa saatiin demokraattinen kehitys idulle Sisällisodan ansiosta, eikä liu´ttu Saksan ja Italian tielle, vaikka pohjalaiset huligaanit siihen pyrkivät. Äärioikeistolainen Suomi olisi nimittäin ollut kopio Neuvostoliitosta.

    Äänestä

Suhtaudut kovin tunnepitoisesti asiaan. Silloin tulee helposti lauottu sellaista mitä ei normaalitilassa tekisi.

Punaiset eli maan köyhälistö kyllä aloitti aseellisen kapinan ja teki siinä suuren virheen, josta moni sai sitten maksaa hengellään. Tämä puoli asiasta ei ole kenellekään epäselvä.

Kuitenkin on niin, että kapinaan ei ryhdytä mistään hetken mielijohteesta. Siihen oli olemassa yhteiskunnalliset syynsä ja niistä taas vallassa olleet olivat enimmäkseen vastuussa.

Jos tällaisia syitä ei olisi ollut olemassa, sopii ihmetellä, miten ihmeessä punaiset onnistuivat helposti saamaan haltuunsa noin puolet Suomesta. Tätä sinunkin kannattaisi pohtia. Avitan sinua sen verran, että se vaati melkoista joukkovoimaa. Mutta kysypä itseltäsi, mikä sai sellaisen määrän ihmisiä ryhtymään kapinaan. Sekö, että joku jossain julisti, että nyt ryhdytään tappelemaan. Koitapa mennä torille huutelemaan tällaista ja katso onnistuuko.

Lahtari-nimitys juontaa kaiketi sodan syihin. Syytettiin siitä, että tapetaan ihmisiä nälkään ja kohdellaan julman epäoikeudenmukaisesti. Myöhemmin tietysti sitten tapettiin myös väkivalloin.

Äänestä
  • Kirjoitit kovin perustelematta. Suomihan oli 06.12.1917 Venäjän hallinnoima. Tosin autonomisesti. Vapaussota alkoi muutamaa kuukautta myöhemmin, punaisten aloittaessa aseellisen vallankumouksen. Valkoisten toiminta Tsaarinvallasta irroittautumiseksi ei tähdännyt milläään lailla sosialistien ja kommunistien lahtaamiseksi. Joka niin sanoo, hän puhuu omiaan.
    Valkoisten toiminta oli myös varautumista vallankumouksen varalle.

    Punaiset syöttää pajunköyttä vielä tänäänkin väittämällä, että valkoiset "lahtasi kurjuudella" työläisiä. Pitää muistaa, että itsenäisen Suomen hallitus oli ehtinyt toimia vasta muutaman kuukauden ja tuossa ajassako olisi pitänyt maan hallituksen kyetä poistamaan työväestön kurjuus maasta. Ei kurjuuden poistaminen niissä oloisssa ole ollut mahdollista niin lyhyessä ajassa. Joka haluaa katsoa rehellisesti vapaussodan syitä, ymmärtää kyllä, ettei niitä synnyttänyt muutaman kuukauden vanha maan hallitus.

    Työväestön kurjat olot olivat perua Tsaarin Venäjän ajalta. On ymmärrettävää, ettei autonomisen Suomen hallituksen ollut mahdollista toimia itsenäisesti. Edelleen, joka haluaa rehellisesti katsoa noita asioita, kannattaa muistaa mm. Ulpu Iivarin kuvaus siitä, kuinka sosialidemokraateissa vallankumoukselliset pääsivät vallalle ja puolue lähti kommunistien kanssa vallankumoukseen.
    Mielipidepankki, ole hyvä ja lähde rehelliselle tielle, jotta tulevaisudessa ei tarvitseisi käydä uutta "vapaussotaa". Myönnän, että kirjoituksessani oli tunnetta mukana myös asian nostamisen vuoksi.

    Äänestä

ja lahdata kaikki lahtareitten jälkeläiset ajellessani City-maasturillani ympäri Pohjanmaata.
Ymmärtänette etten kerro auton merkkiä,väriä ja rekisterinumeroa. :D

Äänestä
  • ja valitse puolueesi aivan vapaasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyvähyvä kirjoitti:

Punaiset aloittivat vallankaappauksen Lenin, O.W. Kuusien ja maassa olevan venäläisen sotaväen aseistuksella. Valtasivat eteläsuomen kaupungit ja Tampereen. Maan virallinen hallitus joutui pakenemaan Ruotsiin. Punaiset perusti myös oman hallituksen, joka ehti toimia jonkin aikaa.

Ja vielä te hiton punikkien pennut ilkeätte räkyttää valkoisia lahtareiksi. Kyllä teidän esi-isänne ja äidinne ovat ensimmäisiä lahtareita.

Vuoden 1918 sota oli todella vaussota. Sen ansiosta, että valkoiset voitti, on teilläkin ollut suuri vapaus, suuri demokraattinen vapaus toimia maassa aina hallitusta myöten ja onhan teillä ollut oma presidenttikin jo yli neljännes vuosisadan.
Ja se on ainakin varmaa, että jos punikit olisi voittaneet vapaussodan, maamme olisi kurjuuden mallimaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu