Taitaa tulla demareille shokkina tämäkin: laki sosiaalipalvelujen maksujen muuttamisesta sisältää myös maininnan siitä, että palvelujen kokonaiskustannukset ilmoitetaan asiakkaalle. Hakeva löytäisi toki jo nykyään ainakin osan näistä tiedoista. Esimekiksi meidän kunnassamme päivähoitomaksu korvaa vain murto-osan kokonaiskustannuksista. Kunta pistää sen lisäksi 2 000 eur/kk/lapsi (miinus valtionosuus) omistaan. Silti vasemmisto, demarit etunenässä, eivät hyväksy edes pienen kuntalisän maksamista lapsia kotona hoidettaessa. Samaan aikaan kuntaa markkinoidaan lapsiystävällisenä. Hohhoijaa, demarit ilmeisesti edelleen uskovat myyttiin samaa palkkaa saavista vanhemmista (lue: luokka-avioliitoista). Ainakin sellaiseksi he verotusta koittavat vuodesta toiseen säätää. Alle 10% perheistä mukaiseksi siis ja sinkkujakin on aika joukko. Eli demarit tekevät sosiaali- ja veropolitiikkaa n. 5% kotitalouksista ehdoilla! Ei ihme, että kannatus laskee, kuin lehmän häntä.
Niin, minustakin olisi hyvä, että perhe voisi aidosti valita, hoidetaanko lapset kotona vai päiväkodissa. Ja juuri siksi kotihoidon kuntalisiin pitäisi säätää alaraja. Työnteko kannattaa aina, jopa siinä tilanteessa, että käteen jää (kulujen jälkeen) sama - tai hieman pienempi - summa, kuin lasten ollessa päivähoidossa. Palkankorotukset nostavat joka tapauksessa reaaliansiota nopeammmin, kuin kuluja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaatimukset kotihoitolisän korotuksista tulevat lähinnä kepusta eli maalaisliitosta! He pystyvät harjoittamaan "pirttiviljelystä" oma työnsä ohella. Mutta työssä käypä ei pysty siihen. Tästä johtuen ja sen takia maalaisliitto vaatii, että työssäkäyvät maksaisivat myös heidän "harrastuskulut", kun isäntä voi olla " kankijäykkänä" aina. Emäntä paksuna jatkuvasti. Lehmän kanssa samaan aikaan.
SDP:n hallussa repikää siitä