Eilen kahvipöydässä eräs kollega kertoi, kun hänen lapsensa oli ollut isänsä ja tämän uuden vaimon luona. Isä ja äitipuoli olivat sitten tälle kahdeksan vuotiaalle sanoneet, että "kuules, se sun äitis on väärässä, ei mitään jumalaa ole olemassakaan." Minusta aika rankkaa heittää ihan tuolla tavoin pienelle lapselle, jonka äiti on toista mieltä. Vaikken itse uskokaan mihinkään jumalaan tai joulupukkiin, niin lapsille tuollaiset asiat on todella tärkeitä. Että on hammaskeiju, joulupukki ja jumala. Mitä väliä sillä on, että itse on toista mieltä? Antaa lapsen uskoa vaikka keijuihin, jos hänelle tulee siitä turvallinen olo!
Työpaikalla kuultua
Ninnu
7680
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja puhutaan totta.
Jos ei usko itse Jumalaan, niin miksi valehtelisi lapselle?
Saahan se isäkin lapselleen kertoa omia ajatuksiaan ihan yhtä hyvin, kuin se äiti. Lapsi päättäköön sitten itse mitä uskoo ja mitä ei...
On eri asia sanoa ettei usko jumalaan tai että jumalaa ei ole olemassa. Lapsi ottaa jälkimmäisen totena, vaikkei asiasta varmaa tietoa ole kellään. Tämä siis on valehtelua.
Toiseksi pieni lapsi ei todellakaan ole sellaisessa kehitysvaiheessa, että hän voisi ottaa huomioon tasavertaisia näkökantoja ja valita niistä parhaan. Tuollainen heiluttelee aina perusturvallisuutta.
Miltä itsestäsi tuntuisi (olettaen että olet ateisti), jos vaikka perhepäivähoitaja kertoisi lapsellesi vakuuttavasti niistä tuskista, joita kärsit helvetissä epäuskosi tähden? ;) Jos uskoo näin, niin miksi valehtelisi lapselle?
Vanhempi saa sanoa lapselleen mielipiteensä uskonnosta/ateismista.
Hoitotädin/sedän tai opettajan koulussa asia ei ole syöttää sen enempää uskontoa, kuin ateismiakaan lapsille. Ulkopuolisten asia ei ole vaikuttaa uskonto tai politiikka asioissa vieraiden lapsiin.
Ei voi mitään, jos kerran on vanhemmilla erilaiset näkemykset uskonasioista. Miksi juuri sen äidin uskonnollinen vakaumus pitäisi pitää yllä sille yhteiselle lapselle "turvallisuutta tekevänä" aatemaailmana? Miksi ei sitten sen isän ateistista elämänkatsomusta otettaisi yhteiseksi pohjaksi lapsen kasvatuksessa?
Ihan sama, mutta jos asioita tuodaan aktiivisesti esiin, niin vanhempien tulisi olla samoilla linjoilla tai sitten päättää, ettei kumpikaan tee asiasta numeroa.
Tietysti eronneiden vanhempien kohdalla on toinen vaikeassa tilanteessa, jos toinen aktiivisesti syöttää omia uskomuksiaan lapselle, mutta siltikään ei tuo ole oikea tapa tai aika puuttua asiaan.
Kunhan vanhemmilla ei ole vaikeuksia osoittaa oikeaa ja väärää niin kuin pienelle lapselle täytyy osoittaa, niin ei minulla ainakaan ole perusteita tuomita toisten maailmankuvia?
Lapsilla on mielestäni oikeus tietää vanhempiensa käsitykset esim. uskon asioista. Usein vain on niin, että jompikumpi vanhempi välttelee puhumasta koko asiasta. Lapset saattavat luulla, että molemmilla vanhemmilla on sama vakaumus, vaikkei olisi mitään vakaumusta.
Lapsi hyväksyy selityksen, kun se on totuudenmukainen. Koulussa oppilaat saavat tietää, että maailma on täynnä erilaisia uskontoja, mutta kenenkään ei ole pakko kuulua mihinkään uskontokuntaan. Sitä varten jokaisella on oma päätösvalta. Suomalainen lapsi saa päättää uskonnostaan itse asiassa jo 12-vuotiaana, mutta viimeistään 15-vuotiaana.
Tässä asiassa on kehityspsykologian (esim. piaget) mukaan 6-, 8- tai 12- vuotiaan välillä merkittävä ero. Jotkut 8-vuotiaat pystyvät jo sulattamaan tällaisen ristiriidan, 12-vuotiaat luullakseni lähes poikkeuksetta. Vrt- tilannetta esim. 6-vuotiaan uskoon joulupukista. Tartuin tuohon viestiin alunperin siksi, että siinä mielestäni lähtökohtaisesti oletettiin kahdeksanvuotiaalta liikaa taustoja tuntematta. Tällainen "neutraali kasvatus", jossa vain tuodaan esille näkökohtia eikä tarjoamatta ensin tukevaa arvopohjaa, luo turvattomuutta, saatika sitten esimerkin epäjohdonmukaisuus. Olen seurannut vierestä eronneen parin lapsenhoitoa, kun vanhemmilla oli hyvin erilainen käsitys arkielämän säännöistä. Ja voin sanoa, että lapsille se oli rankkaa ainakin 10-v. ikäisiksi asti.
Minäkin annan lasteni uskoa joulupukkiin ja jumalaan ja vaikken niihin itse uskokaan, niin so what? Lapseni selittää silmät kirkkaina, että siksi sataa vettä, kun Jumala käy suihkussa.. Kyllä hän sen myöhemmin oppii, että itseasiassa sade syntyy, kun vesihöyry nousee ilmakehään ja tiivistyy, syntyy pilviä, jne..jne...