Eikö uskovaiset voisi jo vähitellen myöntää asian todellisen laidan:joidenkin elämä päättyy umpikujaan!
Koska ihmiset ovat erilaisia (myös psyykkiseltä kestokyvyltään).Yhden umpikuja voi olla toisen mahdollisuus ja päinvastoin.
Moni uskova (hel./lut.) on myös tehnyt itsemurhan - kuka mistäkin syystä.Yhteistä on se,että ei jakseta enää.Kokemus siitä,että mahdollisuudet parempaan ovat peruuttamattomasti ohi,eikä nykyisyyden taakkoja jakseta enää kantaa.
Eivätkö seurakuntalaiset voisi olla armahtavia niitä kohtaan,joille ainoa vaihtoehto on itsemurha?
Koska ihmiset ovat erilaisia (myös psyykkiseltä kestokyvyltään).Yhden umpikuja voi olla toisen mahdollisuus ja päinvastoin.
Moni uskova (hel./lut.) on myös tehnyt itsemurhan - kuka mistäkin syystä.Yhteistä on se,että ei jakseta enää.Kokemus siitä,että mahdollisuudet parempaan ovat peruuttamattomasti ohi,eikä nykyisyyden taakkoja jakseta enää kantaa.
Eivätkö seurakuntalaiset voisi olla armahtavia niitä kohtaan,joille ainoa vaihtoehto on itsemurha?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aina on toivoa.
Jos harkitsee itsemurhaa niin apua kyllä saa että elämä alkaa taas sujua.
Muitakin vaihtoehtoja on aina.
Kaikkea hyvää sinulle ja Jumalan siunausta :)
Ole koskaan tehnyt itsaria.
paikkaansa.
Mutta todella harvinaista.
Sillä jos on tullut uskoon tietää Jumalan olevan ja
mutta siitä huolimatta se saattaa tapahtua, valitettavasti. Ehkä mukana voi olla sairautta, masennusta, ja yhteiskunnan taholta tullutta ymmärtämättömyyttä. Ja saattaa sitä ymmärtämättömyyttä tulla jopa uskonsisarilta ja veljiltäkin. Ihmisiähän me kaikki olemme - vajavaisia sellaisia.
kun ei uskallettu puhua psyyken sairauksista, yleensäkkään ja jopa henkivaltoihin sisällistettiin.
Nykyään alkaa jo olla avoimempaa, vaikka harva tuolla psyyken huolistaan kadulla sepostaa, mut jos koipi on poikki, nii se ilmoitetaan ihan muina miehinä.
Olipa ihmisiä, jotka kehoittivat lääkkeetkin roskiin heittämään, ennen kuin lekurin tarkastusta oli tehty.
No ihmisiä silloinkin, kuten tänäänkin, eli vain "savea mä vain, olin..."
määrällisesti vielä yleisempää, sillä ennenaikaisista sairaseläkkeistä tulee lähes puolet pelkästään masennuksen ja psyykkisten häiriöiden takia. Työelämä ja kilpailuyhteiskunta syö ihmisen ennenaikaiseen hautaan tai eläkkeelle. Joku kestää tuon leikin, joku ei.
Mutta Raamattu ennusti tämäkin ajan jo parituhatta vuotta sitten.
2. Tim.3:1-4
1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
Siis hyvä kuvaus nykyajasta - eikö vaan ?
Ihminen kampailee koneen kanssa ja raha ratkaisee.
Riittänee tuo sinun ottamasi kohta todisteeksi, tosin vanhan liiton puolelta tuli mieleen tämä "viisaus" lopun aikana, mut hyvä kohta, jonka Paavali nuorelle Timoteukselle jo kirjoitti, joka on tämän ajan "vitsaus".
Itsemurha ei ole lopullinen ratkaisu, mutta peruutamaton se on. Itsemurhan tehnyt ihminen yrittää paeta ongelmia, mutta joutuukin ojasta allikkoon, eikä allikosta ole ulospääsyä.
Tosiasia on, että itsemurha voi häivähtää uskovankin mielessä, jos sairaus tuo loputtomia kipuja, joita ei saada pois lääkkeillä.
Uskova ei välttämättä suunnittele itse tekevänsä mitään, mutta toivoo, että jotain tapahtuisi, esimerkiksi että auto ajaisi päälle tai muuta sellaista, että pääsisi pois tästä maailmasta.
Sellainen on täysin ymmärrettävää, vaikka Jumala tahtookin nostaa ihmisen ylös tällaisesta masennuksesta.
Joku saattaa olla niin syvässä masennuksessa, niin uskova kuin onkin, että ei yksinkertaisesti näe enää muuta kuin itsemurhan mahdollisuuden. Tällainen masennus on aina hoidettava lääkehoidolla, ei ihmisen oma yritys nosta häntä siitä. Jos nostaisi, hän ei olisi enää siinä jamassa.
Itsemurhan tehnyt teologi Timo Veijola kirjoittaa depressoista:
http://www.opiskelijakirjasto.lib.helsinki.fi/eres/teol/veijola149-168.pdf