Naisella on tunneälyä.
Mies vain mennä touhottaa.
Se viis välittää tunteista.
Siksi nainen on johtajanakin parempi.
Naisen hyviä puolia
2
263
Vastaukset
- Yakko
Johtajana ollessa tunteet ovat usein haitaksi.
- nykyaiainen nainen
Tänä päivänä puhutaan paljon tunneälystä johtajuudessa sekä ihan tavallisessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa.Nykymaailmassa johtamisessa on huomattu, että saadaan paljon enemmän aikaa ja konkreettisia tuloksia kun johtotasoisella ihmisellä, oli se sitten nainen tai mies, on tunneälyä. Ihmisiähän siinä johdetaan ja yritetään heitä parempiin tuloksiin ja kannustetaan tekemään oman mittapuun mukaisesti parhaansa.
Naisilla sitä tunneälyä on ilmeisesti synnynäisesti, mutta mies joutuu sitä opettelemaan. Mutta parhaimmassakaan johtamisessa tunneäly ei riitä. Pitää löytyä tasamäärin tietoutta, taitoutta, tilanneherkkyyttä sekä rohkeutta ja päättäväisyyttä.
Ei voi sanoa, että kumpi olisi ehdottomasti parempi johtajana. Johtajia ja johdettavia on niin paljon ja tilanteet ym. markkinat ja businekset muuttuvat jatkuvasti. Johtajuus saattaa olla synnynnäistä karismaa. Ihmiset tekevät vieläkin inhimillistä työtä, vaikka elämme tietoyhteiskunnan aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242351Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3411930Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241846Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91649Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121012Nyt on sanottava että sattuu kipeästi
Jos, sinä aikana kun olen kaivannut ja odottanut sinua ja olet tiennyt sen, niin jos valitsit toisen miehen. Katsot minu17970- 63835
- 55830
Jussi "Mestari" Halal-ahon sotilasarvo?
Minä vuonna Jussille myönnettiin sotilasansiomitali? Vai myönnettiinkö Jussille sotilasansiomitalia lainkaan?2768