PELON JA TOIVON AIKA
20. Vuosisadan tilinpäätös 2
Kirjoittanut Max Jakobson 2001
Historia
Max Jakobson on tunnettu auktoriteetti Suomen lähihistoriaan liittyvissä kysymyksissä ja tämän kirjan pohjalta voisi sanoa hänen ansainneen asemansa ja arvostuksensa. Kirja on - ollakseen historiallinen - yllättävän helppo luettava ja siinä olevat henkilökuvaukset tekevät siitä muillekin kuin asiantuntijoille mielenkiintoisen ja nautinnollisen luettavan.
Esipuheessa Jakobson antaa selityksen ja raamit kirjan ajoittain vaihtelevalle esitystyylille. Henkilökohtaiset ja analyyttiset näkemykset liikkuvat sulassa sovussa. Jakobson ei ollut mukana varsinaisessa politiikassa vaan toimi journalistina, diplomaattina, ulkoasiainministeriön virkamiehenä ja Suomen YK:n edustajana. Siksi hänen kuvauksensa tapahtumista voivat olla hieman luotettavampia kuin kovassa politiikassa mukana olleiden, joiden on vielä pitkänkin ajan jälkeen suojeltava joitain ihmisiä tai itseään ja siksi jätettävä asioita sanomatta.
Kirjan suurin teema joka esiintyy kaikenaikaa on Suomen puolueettomuuspolitiikka ja Urho Kekkonen. Mielenkiintoisella tavalla Jakobson ruotii Kekkosen paljon puhuttua luonnetta. Vallanhalun ja ylevien päämäärien taakse on vaikea nähdä ja tietää milla asialla kukakin on. Kekkosella oli Jakobsonin mukaan miltei uskonnollinen näkemys omasta roolistaan Suomen etujen vartijana. Kekkosen älynlahjoja Jakobson tuntuu arvostavan kovasti. Vaikutelmaksi jää, että Kekkonen oli enemmän itään kuin länteen kallellaan.
Kirja on kirjoitettu hyvin ja Jakobsonin suuri ja laaja-alainen lukeneisuus tulee tekstissä esiin voimakkaasti.
Suosittelen kirjaa kaikille historiasta ja maailmanpolitiikasta kiinnostuneille.
20. Vuosisadan tilinpäätös 2
Kirjoittanut Max Jakobson 2001
Historia
Max Jakobson on tunnettu auktoriteetti Suomen lähihistoriaan liittyvissä kysymyksissä ja tämän kirjan pohjalta voisi sanoa hänen ansainneen asemansa ja arvostuksensa. Kirja on - ollakseen historiallinen - yllättävän helppo luettava ja siinä olevat henkilökuvaukset tekevät siitä muillekin kuin asiantuntijoille mielenkiintoisen ja nautinnollisen luettavan.
Esipuheessa Jakobson antaa selityksen ja raamit kirjan ajoittain vaihtelevalle esitystyylille. Henkilökohtaiset ja analyyttiset näkemykset liikkuvat sulassa sovussa. Jakobson ei ollut mukana varsinaisessa politiikassa vaan toimi journalistina, diplomaattina, ulkoasiainministeriön virkamiehenä ja Suomen YK:n edustajana. Siksi hänen kuvauksensa tapahtumista voivat olla hieman luotettavampia kuin kovassa politiikassa mukana olleiden, joiden on vielä pitkänkin ajan jälkeen suojeltava joitain ihmisiä tai itseään ja siksi jätettävä asioita sanomatta.
Kirjan suurin teema joka esiintyy kaikenaikaa on Suomen puolueettomuuspolitiikka ja Urho Kekkonen. Mielenkiintoisella tavalla Jakobson ruotii Kekkosen paljon puhuttua luonnetta. Vallanhalun ja ylevien päämäärien taakse on vaikea nähdä ja tietää milla asialla kukakin on. Kekkosella oli Jakobsonin mukaan miltei uskonnollinen näkemys omasta roolistaan Suomen etujen vartijana. Kekkosen älynlahjoja Jakobson tuntuu arvostavan kovasti. Vaikutelmaksi jää, että Kekkonen oli enemmän itään kuin länteen kallellaan.
Kirja on kirjoitettu hyvin ja Jakobsonin suuri ja laaja-alainen lukeneisuus tulee tekstissä esiin voimakkaasti.
Suosittelen kirjaa kaikille historiasta ja maailmanpolitiikasta kiinnostuneille.
Vastaukset 5
Vanhimmat
meillä nyt puoluettomuuspolitiikkaa? Saadaanko me peräti itse määrätä sellaisesta?
Meillä on teoreettisesti mahdollisuus itse päättää asioistamme. Mitä tulee sotilaalliseen itsenäisyyteen on se vielä totta.
Poliittisesti me emme voi tai emme ainakaan vedä omaa linjaamme, sillä mehän olemme eu:n mallioppilas ja teemme kaiken ensimmäisenä uskoen että niinhän kaikki tekee.
Joskus näyttää siltä että päättäjillä on traumoja Neuvostoliiton alla olemisesta ja sitä nyt paikkaillaan suuntautumalla voimakkaasti eurooppaan - asia jota ennen ei voitu tehdä.
Asiaa. Vaikka olen sitä mieltä että Kekkosen varsinkin loppuaika oli demokratian irvikuva, jonka (siis demokratian) Koivisto palautti. Hyvä. Mutta lupaan ko. kirjan lukea, ehdottomasti!
Koivisto oli/on suomettumsien ajan keulakuva. Hän piti tärkeimpänä N:liiton etuja: Vastusti Baltian maiden itsenäisyyttä, kielsi puhumisen pakkoluovutetusita alueista, toimi Moskovan etäispäätteenä. Maanpeturiainesta.
Kirjoitit Koiviston olevan suomettumisen ajan keulakuva.
Varmasti Koivisto jatkoi ns. Paasikivi-Kekkonen linjaa ja pyrki säilyttämään sen aseman mitä Kekkonen oli pitänyt viimeiseen asti oikeana ja kyllä asiat olisivat voineet mennä paljon pahemminkin. Kekkonen oli - mitä tulee Suomen itsenäisenä pysymiseen - mies paikallaan.
Historiallisesti Koiviston meriitteihin kuuluu Suomen "puolueettoman" politiikan jatkaminen ja Suomen saattaminen ulos suuren naapurimme holhouksesta - asia johon emme tosin itse paljon vaikuttaneet.