Tein sen

Meille on aika pieni sali, ja vihdoin pääsin toteuttamaan msen mistä olen haaveillut.

Eli jäin tahallani viimeisten joukkoon salilla illalla ennen sulkemisaikaa. Onnekseni muutama viimeinen reenailija, meni pukkariin ja kun olin varma, että he menivät vielä käymään suihkussa, tein sen.

Otin pöksyt pois, saippuaa pyllyyn ja pyllistin telineessä olevan levytangon edessä niin, että tanko työntyi aika helposti peppuuni. Jännitys oli kamala kiinnijäämisestä, mutta ei onneksi. Toisella kädellä vatkasin täysillä seisovaa penistäni eikä mennyt varmaan minuuttia kauempaa kun laukesin. Housut jalkaa, paperilla vähän pyyhkösin tankoa, ja itsekin iloisena miehenä suihkuun :)
3309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Juuri tuollaista rohkeutta kaivataan!

Seuraavalla kerralla voisit tehdä saman kun salilla on joku toinen paikalla... ehkä joskus uskallat tehdä sen kaikkien nähden.

Itse meinasin kerran tyhjällä salilla vetää käteen mutta kun ne vaksit siinä kierteli.

Äänestä

Lisättäköön että pukukopin vessan peilille olen mällännyt kunnolla.

Äänestä
  • Jumakeuta!!! ihmettelinkin miksi penkkitanko oli keskeltä niin rasvainen.

    Ps. Et kai käyttänyt myös kyykkytankoa, kun sitä ei näy enää missään. Tarkistatko itsesi kaiken varalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salimies kirjoitti:

Meille on aika pieni sali, ja vihdoin pääsin toteuttamaan msen mistä olen haaveillut.

Eli jäin tahallani viimeisten joukkoon salilla illalla ennen sulkemisaikaa. Onnekseni muutama viimeinen reenailija, meni pukkariin ja kun olin varma, että he menivät vielä käymään suihkussa, tein sen.

Otin pöksyt pois, saippuaa pyllyyn ja pyllistin telineessä olevan levytangon edessä niin, että tanko työntyi aika helposti peppuuni. Jännitys oli kamala kiinnijäämisestä, mutta ei onneksi. Toisella kädellä vatkasin täysillä seisovaa penistäni eikä mennyt varmaan minuuttia kauempaa kun laukesin. Housut jalkaa, paperilla vähän pyyhkösin tankoa, ja itsekin iloisena miehenä suihkuun :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu