Kultainen kutsu!!!

onebody

Kun Johannes oli saarella, jonka nimi on Patmos niin hän näki siellä ilmestyksen, jonka Jumala hänelle siellä antoi. Johannes oli Hengessä ja kuuli suuren äänen ikään kuin pasuunan äänen, joka tuli hänen takaa. Johannekselle sanottiin: ”Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan". Ja Johannes kääntyi katsomaan, mikä ääni hänelle puhui; ja kääntyessään hän näki seitsemän kultaista lampunjalkaa, ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.” Johannes siis näki seitsemän kultaista lampunjalkaa, joiden keskellä oli Jeesus. Ilm 2:1:ssa kerrotaan näiden seitsemän kultaisen lampunjalkojen olevan seitsemän seurakuntaa. Kultainen lampunjalka kuvaa siis seurakuntaa ja seurakunnan jäseniä.



Kun Johannes katseli näkyä niin hän näki Jeesuksen, se oli valtavan hieno näky. Jeesus on seurakuntansa keskellä, koska ilman Häntä olemme kuin sylivauva ilman äidinrakkautta. Jeesus oli Johanneksen edessä täynnä rakkautta ja kirkkautta. Johannes näki koko Jeesuksen kirkkauden ja sen jälkeen hän katseli niitä yksityiskohtia, joita hän näki Jeesuksessa. Jeesuksen päällä oli vanhurskauden viitta, koska Jeesus on meidän vanhurskautemme. Jeesuksella oli yllään kultainen vyö, koska Hän antoi itsensä uhriksi koko maailman edestä, jonka kautta Hänet koeteltiin niin kulta tulessa puhdistetaan, paitsi ettei Jeesusta tarvitse puhdistaa, koska Hän on Pyhä ja puhdas. Uskon kautta me saamme olla osallisia tuohon säihkyvään kirkkauden säteilyyn, joka on Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesuksen hiukset ovat valkoiset kuin lumi, koska Hän on puhdas ja viaton sekä synnitön. Jeesuksen ääni on kuin paljojen vetten pauhina, koska hänen sanoissaan on Henki ja elämä. Jeesuksen kädessä oli seitsemän tähteä, koska Hänen kosketuksestaan ihminen, jonka Jeesus on pelastanut pimeydestä alkaa säteilemään ja loistamaan kirkasta valoa samalla lailla kuin tähti kirkkaasti loistaa pimeällä taivaalla. Jeesuksen suusta lähti kaksiteräinen miekka, joka on Jumalan Sana, jonka tarkoitus on erottaa sielullinen ja hengellinen toisistaan ja antaa hengelliselle ihmiselle täysipainoinen hengellinen ruokavalio, jonka avulla Jeesukseen uskovat juurtuvat Jeesukseen ja kasvavat uskossa terveiksi ja kypsiksi. Jeesuksen kasvot ovat kuin aurinko, joka täydeltä terältä paistaa, koska Jeesus on kuin aurinko, joka säteillänsä lämmittää pienen ihmisen sydämen ja saa jokaisen sydämen sykäyksen sykkimään Jeesukselle.

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Kultainen lampunjalka

0

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        62
        6107
      2. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        81
        3676
      3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        24
        2761
      4. Aleksi Rytilä

        Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        21
        2259
      5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        41
        2201
      6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        162
        1863
      7. Kulukusuunnat

        Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
        Kuhmo
        6
        1679
      8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

        Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
        Maailman menoa
        85
        1292
      9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

        Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
        Suomalaiset julkkikset
        20
        1246
      10. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        28
        1195
      Aihe