Miksi olut on parempaa kuin kristinusko

24 syytä

Korillisen verran syitä miksi olut on parempi kuin kristinusko

1. Pienellä paikkakunnalla voi olla vain yksi kristillinen seurakunta --
pienimmästäkin esson baarista löytyy oluita vähintään viittä, ja
lähimmän Alkon kautta lähes kahta sataa lajia.

2. Eri olutlaatujen kannattajat eivät tapa toisiaan.

3. Jos joku olut ei miellytä, voi vaihtaa toiseen laatuun ilman että
sukulaiset ja kaveripiiri hylkää ja joutuu entisen yhteisön ulkopuolelle.

4. Kumman teltassa viihtyy paremmin: Koffin ja Jehovan todistajien?

5. Oluenjuojat toki pitävät siiderinlitkijöitä hintahtavina
pervertikkoina, mutta yleisesti ottaen muiden juomien juojia ei yritetä
polttaa roviolla.

6. Oluenjuojat eivät tule tarjoamaan ilmaisia pullojaan sunnuntaiaamuna
ovelta ovelle; tai vaikka tulisivat, niin mikäs sen parempaa!

7. Oluen juominen kristillisissä piireissä on paheksuttavaa, mutta silti
hyvin yleistä. Kristinuskon harjoittaminen olutta juodessa on toki myös
paheksuttavaa, mutta onneksi se ei tulisi kenellekään mieleenkään.

8. Nuorten saamiseksi kiinnostuneiksi oluesta ei tarvita epätoivoisia
kampanjoita.

9. Pullonavaajissa on miljoonia eri muotoja, värejä ja malleja ja kuka
tahansa löytää tyyliinsä sopivan; rististä löytää parhaimmillaankin
pari-kolme variaatiota.

10. Uusien olutlaatujen kokeileminen on paitsi hyväksyttyä, myös
suositeltavaa.

11. Baareissa tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä. Kirkoissa tapaa
yleensä olla aika vitun tylsää.

12. Lestadiolaistapaamisissa kyräillään koko ilta. Normaalin baari-illan
yhteydessä tämä vaihe tapahtuu vasta seuraavana aamuna.

13. Voit kehua oluen erinomaisuutta kavereillesi ja suositella heitä
maistamaan ilman että he alkavat etsiä katseellaan uloskäyntiä ja
pyyhkivät numerosi kännykästään.

14. Oluenjuontia pidetään yleisesti hyväksyttynä ja normaalina tapana
olla sosiaalinen.

15. Kristinusko perustuu käytännössä yhteen legendaan. Olutkoriin
Legendoja mahtuu jopa 24!

16. Oluessa pahinta: muutaman tunnin krapula. Kristinuskossa pahinta:
iäinen kidutus Helvetin tulessa.

17. Kristinuskossa tuomitaan nautintohakuinen juominen.
Nautintohakuisessa juomisessa ei olla yhtä rajoittuneita.

18. Jos viime aikoina on jäänyt pari olutta juomatta, ei kenenkään
tarvitse kärsiä.

19. Kristitty maksaa elämänsä aikana keskimäärin 20'000 euroa
kirkollisveroa. Tällä hän saa hautapaikkamaksuissaan alennusta kunhan on
ensin kuollut. Samalla rahalla saisi _jo_eläessään_ olutta 16'000 pulloa
(joiden palautuspulloillakin saisi uudet pari tuhatta pulloa).

20. Oluenjuojalle jo yhdestä puolen litran Karhusta riittää iloa
puoleksi tunniksi; kristityille monisatakiloinen leijonakaan ei
riittänyt kuin minuuteiksi.

21. Oluenjuojaksi paljastumisessa ei ole mitään noloa.

22. Mitä pidempään illalla baarissa viihtyy, sitä kauniimmalta naiset
ympärillä alkava näyttää. Näin ei ole tilanne herätyskokouksissa...

23. Olutta voi juoda joka päivä -- kirkossa tavataan käydä
tiheimmilläänkin vain kerran viikossa.

24. Oluella on vaiherikkaan historian lisäksi lupaava tulevaisuus.

19

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hertta

      Röyhtäyttää ja turvottaa, ja vielä maksaakin siitä pitää.

      • Fenris

        Suosittelen tutustumaan vaikkapa Tsekkiläisiin merkkeihin. Suomalaisia litkuja ei kannata juottaa edes koiralle.

      • mexican
        Fenris kirjoitti:

        Suosittelen tutustumaan vaikkapa Tsekkiläisiin merkkeihin. Suomalaisia litkuja ei kannata juottaa edes koiralle.

        on paras merkki.

      • äyri

        Kirkkoon kuuluminen on ilmaista vai?

        Vaikken kirkollisveroa maksakaan, niin yritykseni maksaa. Laskeskelin, että merenrantatontti on mennyt jo kirkolle... Järkeä?!

        Tukea "valtiollisesti" tuommosta touhua, josta ei itse hyödy. uskotaanhan sitä kehitysmaissakin ja vielä ilmaiseksi!

      • Pakana(M)

        Hihhulit sen sijaan maksavat kymmenyksensä saamatta mitään konkreettista vastinetta.

    • n81

      Pari kommenttia (ihan yhtä leikkimielellä):

      2. Ei ehkä olutlaaduista nousseiden riitojen takia, mutta olutta nauttineet varmasti tappavat tässä maassa aika usein toisiaan. Ehkäpä kristitytkään eivät tapa uskonsa vuoksi, vaan takana on aina jotain muuta?

      3. Öö? Näin en ole kuullut käyvän kuin Jehovan todistajien ja vl:n piireissä.

      4. No, jos selvinpäin pitää olla, niin viihdyn kyllä ennemmin vaikka Jehovien seurassa kuin örisevien keski-ikäisten juoppojen ja kaljamahojen seurassa. Mutta kristinuskoa on toki muutakin laatua kuin Jehovan todistajuus.

      6. Oletko varma, että tässä on ollut alunperin kyse edes kristinuskosta, kuulostaa Jehovan todistajien touhuilta? Ja Jehovan todistajiahan ei edes luokitella kristityiksi (paitsi he itse). Tosin Jehovan todistajiin ei oikein sovi tuo roviolla polttaminen. Kaiken lisäksi, jos joku juoppo tulisi mun ovelleni kaljaa tarjoamaan, niin lähtöpassit sais hyvin äkkiä. Sentään pystyn omat kaljat ostamaan ihan ilman apua, sama pätee kyllä uskontoonkin.

      7. Miksei kaljaa saisi juoda. Joi Jeesuskin viiniä.

      9. No eiköhän siitä rististäkin löydy paljon paljon paljon eri muotoja, värejä ja malleja. Tässä esim. kolmisenkymmentä http://home.att.net/~wegast/symbols/symbols.htm

      11. Juu, baarissahan on aina kivaa. Ja varsinkin seuraavana aamuna ilo on ylimmillään, kun rahat ja maine on mennyttä. Ja aika v*tun paha olo kaupan päälle. Nuorille on olemassa nuorten tapahtumia, joissa ainakin tapaa mukavia ihmisiä, eikä ole tylsää.

      12. Ahaa. Nyt puhutaankin lestadiolaisista? Ei kai nyt sit yleistetä koko kristinuskoon. Kyllä varmaan joissakin baareissakin vaan kyräillään.

      13. Omituisia kavereita sulla, jos alkavat pyyhkiä numeroitaan tollasesta jutusta. Itseasiassa, en sellasia kavereita haluiskaan, joiden kanssa ei voi puhua myös uskonasioista. Vaikka eri mieltä oltaiskin.

      14. Ai yleisesti hyväksyttynä? Aina ja joka paikassa? Ja en tiedä susta, mutta mä oon ainakin kaikki parhaat kaverini löytäny selvinpäin. Eli pitää uskaltaa olla sosiaalinen ilman sitä oluttakin. Kukaan jaksa katella kaveria, joka on aina kännissä.

      17. Oluessa parasta: saa olla kännissä hetki aikaa. Kristinuskossa parasta: Ikuisuus taivaassa. Ai niin, ja musta oluesta on paljon pahempiakin seurauksia ollu kuin krapula. uhreja näkyy sairaaloissa, hautuumailla ja kaduilla maleksimassa ilman kotia ja töitä.

      18. Ja kristinuskossa pitää kärsiä koska?

      19. Suomalainen juo keskimäärin 80 litraa kaljaa vuodessa. Jos nämä ostetaan kaupasta, hinnaksi tulee halvimmillaan n. 200 euroa. Jos baarista, hinnaksi tulee n. 700 euroa halvimmillaan. Jos suomalainen elää keskimäärin n. 80-vuotiaaksi, niin se on 19 200 pulloa! Siitä tulee kauppakaljoilla n. 16 000 euroa, baarista ostettuna 56 000 euroa. Totuus löytynee noin puolivälistä, eli suomalainen kuluttaa kaljaan keskimäärin 36 000 euroa elämässään. Hautapaikkaa ei saa kaupan päälle, tosin suurkuluttajat joutuvat hautaan varmasti ennen muita. Muitakaan etuisuuksia ei ole, niinkuin kirkollisverojen maksajilla. Sen sijaan elämä saattaa mennä hyvinkin pilalle ja yhteiskuntakaan ei hyödy vaan päinvastoin, elämänsä pilanneita joudutaan hoitamaan sairaaloissa yms.

      P.S. lukuihin ei lisätty kauppaan palautettuja pulloja, koska oluenjuojat yleensä heittävät ne pirstaleiksi muitten kiusaksi teille ja turuille. Lisäksi kalleimmilla kaljamerkeillä harrastus tulee vielä kalliimmaksi.

      21. Kristityksi paljastumisessakaan ei luulisi olevan mitään noloa, ylivoimainen enemmistö kun niitä on Suomessakin.

      22. Heh. Ja mikä on totuus. Baari-illan jatkuessa oikeasti naiset tuskin kaunistuvat, päinvastoin.

      23. Mutta kristitty voi olla koko ajan, joka päivä!

      24. Oluella voi olla pidempi historia takanaan kuin kristinuskolla, mutta kristinuskolla on edessään ikuisuus ;)

      • Fenris

        "Ei ehkä olutlaaduista nousseiden riitojen takia, mutta olutta nauttineet varmasti tappavat tässä maassa aika usein toisiaan."

        Olutpullojen etiketeissä ei kehoiteta tappamaan ketään, joten jos ihminen tappaa jonkun hän ei ole oikeaoppinen oluenkäyttäjä.

        Muutenkin nuo kaikki n81:n mainitsemat esimerkit ovat vain kiihkoilevaa vähemmistöä, eivätkä sitäpaitsi edes ole Oikeita Puhdasoppisia oluenjuojia, vaan oikeasti valepukuisia herännäiskristittyjä jotka yrittävät pilata oluenkäyttäjien maineen.

      • kkk

        2. Älä yleistä. Kyllä nuo tappamiset yleensä liittyy ennemminkin viinaan.

        4. Taas yleistät. Eivät kaikki olutta juovat ole keski-ikäisiä öriseviä kaljamahoja

        11. Omituinen kommentti

        17. Hihhulin höpinää

        24. taas hihhulin höpinää

        Otahan taas kännit ja aloita uudella aiheella, jooko?

        Aika paha.

        Mutta jos vertauksesi olisi oikeaoppinen, niin silloin kristittyjen pitäisi väittää, että kristinuskon ongelmat johtuisivat oluenjuojista. Näin en kuitenkaan ole kuullut väitettävän...

        Siihen voin tyytyä, että oluenjuonnin ongelmat eivät johdu oikeista puhdasoppisista oluenjuojista, vaan fanaattisista oluenjuojista. Onhan olut erittäin terveellistä kohtuukäyttönä (mikä merkkaa n. 2 annosta päivässä, tällä ei tarkoiteta sitä, että jos ei juo kuin yhtenä päivänä viikossa, niin saa ottaa 14 annosta).

        Samallalailla kristinuskon ongelmat eivät johdu kristinuskon kohtuukäyttäjistä, vaan fanaatikoista, kiihkoilevasta vähemmistöstä siis.

        Eli mites olis tämmönen kompromissi? :)

      • n81
        kkk kirjoitti:

        2. Ahaa? Olet tehnyt tutkimusta asiasta? Itse soitin juuri pari viikkoa sitten poliisit PELKÄSTÄÄN kaljaa juoneelle seurueelle. Kun alkoi pieni turpaanlyöntikisa ja veri lensi. Osmo Soininvaaran sanoin: Kyllä sitä laimeammastakin alkoholista saa kännit, pitää vaan juoda enemmän. Samoin kaljastakin saa samat aggressiot, jos tarpeeksi usein ja paljon juo.

        Mitä yleistämiseen tulee, niin eikö se, että kristityt tappaa toisiaan, ole yleistämistä?!

        2. Niin, mutta niistä tulee sellaisia :)

        11. Millähänlailla omituinen?

        17. Tosi asiallista keskustelua sulta myös.

        24. Ja taas oikein asiallinen kommentti.

        Menehän sinä katkasuun ja aloita sitten uudella aiheella, jooko?

      • iii
        n81 kirjoitti:

        jorinoita oli kirjoituksesi.

      • Fenris
        n81 kirjoitti:

        Aika paha.

        Mutta jos vertauksesi olisi oikeaoppinen, niin silloin kristittyjen pitäisi väittää, että kristinuskon ongelmat johtuisivat oluenjuojista. Näin en kuitenkaan ole kuullut väitettävän...

        Siihen voin tyytyä, että oluenjuonnin ongelmat eivät johdu oikeista puhdasoppisista oluenjuojista, vaan fanaattisista oluenjuojista. Onhan olut erittäin terveellistä kohtuukäyttönä (mikä merkkaa n. 2 annosta päivässä, tällä ei tarkoiteta sitä, että jos ei juo kuin yhtenä päivänä viikossa, niin saa ottaa 14 annosta).

        Samallalailla kristinuskon ongelmat eivät johdu kristinuskon kohtuukäyttäjistä, vaan fanaatikoista, kiihkoilevasta vähemmistöstä siis.

        Eli mites olis tämmönen kompromissi? :)

        "Mutta jos vertauksesi olisi oikeaoppinen, niin silloin kristittyjen pitäisi väittää, että kristinuskon ongelmat johtuisivat oluenjuojista. Näin en kuitenkaan ole kuullut väitettävän..."

        Kristinuskossa on hyvinkin tyypillistä leimata ns. "kiusalliset tapaukset" henkilöiksi, jotka "eivät ole oikeita kristittyjä", vaan vaikkapas esim. saatanan agentteja.
        Jos lueskelet tätäkin palstaa taaksepäin, niin tuohon E.O.O.K. -metodiin turvaudutaan kerta toisensa jälkeen.

        Niin, sitähän mä juuri tarkoitin. Että ne, jotka kiihkoilee, ei ehkä oo niitä oikeita kristittyjä. Tai ainakaan ainoita oikeita.

        Esim. Jehovia tai mormoneja, jotka edustavat hyvinkin fanaattista kristinuskon puolta, ei oikeastaan voi edes luokitella kristityiksi, koskapa he eivät usko kolmiyhteiseen Jumalaan sillälailla, kuin kristinuskon oppimääritelmissä määritellään.

        Mutta vaikka nyt leikittäisiin, että he täyttävät kristinuskon määritelmät, ja onhan kristinuskossa muitakin fanaatikkoja. Mutta silti en sanoisi, että sellainen fanaattisuus kuuluu välttämättä kristinuskoon, eli kiihkoilu ei ole koko totuus.

        Näinhän on muuten esim. muslimeista sanottu: islaminkaan ei tarvitse olla kiihkoilua.

        Ja ei oluttakaan tarvitse juoda liikaa. Sekin on terveellistä kohtuukäytössä. Mutta toiset juo liikaa. Se on huono homma.

        Mutta sinun vertauksesi meni näin: ne oluenjuojat, jotka kiihkoilevat, eivät ole oluenjuojia vaan kristittyjä.

        Samalla logiikalla toisinpäin sen pitäisi mennä näin: ne kristityt, jotka kiihkoilevat, ovat oluenjuojia.

        Mutta oikeammin se menee näin: ne oluenjuojat, jotka kiihkoilevat (juovat olutta liikaa), eivät ole kunnollisia oluenjuojia. Ja ne kristityt, jotka kiihkoilevat, eivät ole kunnollisia kristittyjä.

        "Niin, sitähän mä juuri tarkoitin. Että ne, jotka kiihkoilee, ei ehkä oo niitä oikeita kristittyjä. Tai ainakaan ainoita oikeita."

        Riippuu keneltä kysyy, Kristityillä kun on tapana dissata omiaan yhtä paljon kuin muita... Jos menet mokaamaan niin äkkiä "rakastava kristillinen yhteisö" julistaakin yhteen ääneen ettet ole "oikea kristitty".

        Sitten tulee erikseen nämä "virallisesti väärät" kristityt, kuten sinunkin mainitsemasi Jehovan Todistajat ja Mormonit, monesti myös esim. Katolilaiset lasketaan tähän joukkoon.

        Voidaan myös olla montaa mieltä siitä, kuka on se aito kristitty; Fanaatikko, joka pyrkii noudattamaan "jumalan sanana" pidettyä raamattua pilkun tarkkuudella, vaiko rusinat pullasta napsiva "liberaali", joka myöskin korostaa raamatun olevan "jumalan ilmoitus", mutta katsoo silti asiakseen valikoida tästä "totuudesta" ne kivat, itseä miellyttävät kohdat (sekä ne kohdat, joilla voi bashata "vääräuskoisia"), mutta samalla jättää surutta unohduksiin vähänkin ikävät tai kiusalliset seikat.

        Mooseksen laki on tästä hyvä esimerkki: Rusinapullakristitylle se kelpaa kyllä perusteluksi silloin, kun hän ryhtyy dissaamaan seksuaalisia tai uskonnollisia vähemmistöjä, mutta vaikkapas samasta lähteestä löytyvät uhri ja puhtaussäännöt eivät yllättäen olekaan ajankohtaisia...

        En olekaan kuullut, että katolilaisia ei luettaisi kristittyjen joukkoon? Siis heillähän on nimenomaan se kolminaisuus, niinkuin pitääkin, ja jonka perusteella määritellään kristinusko. Siis, ei voi olla kristitty, jos ei usko Kristukseen, koska se nimitys tulee juuri siitä. Siksi kukaan puolueetonkaan tutkija ei lue mormoneja tai Jehovia kristityiksi. Niinkuin ei muslimejakaan, hehän eivät myöskään usko Kristukseen.

        Se taas on eri asia, että kaikki kristinuskon lahkot ajattelevat itse olevansa se ainoa oikea.

        Tietysti itse olen sitä mieltä, että kaikki tällanen hajaannus on kristinuskon vastaista, mutta se on vaan mun näkemys :) en siis voi mennä sanomaan, että lestadiolaiset ei oo kristittyjä, koska heillä on eri näkemys. Kuitenkin he ovat kristittyjä, koska uskovat Kristukseen.

        "Rusinapullakristitylle se kelpaa kyllä perusteluksi silloin, kun hän ryhtyy dissaamaan seksuaalisia tai uskonnollisia vähemmistöjä, mutta vaikkapas samasta lähteestä löytyvät uhri ja puhtaussäännöt eivät yllättäen olekaan ajankohtaisia..."

        Eikö liberaalit juuri puolusta seksuaalivähemmistöjä? Ja fanaatikot vastusta? Siitä huolimatta, että fanaatikot vaativat niitä seksisäännösten noudattamisia, niin uhrisäännöksiä he eivät jostain syystä vaadi noudatettaviksi. Eikö fanaatikkokin ole silloin "rusinapullakristitty"?

    • Ninnu

      Ihana juttu! Kiitos sulle! Eli eiku perustamaan Oluenuskojat-uskontokunta! Mä tulen tuoppi tanassa mukaan seuroihin!

    • karjala

      olut

    • 636

      dfat

    • Lapin kulta

      goooio

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe