Amnesty oudolla asialla

ihmisoikeutta vain naisille

Amnestyllä on Suomessa kampanja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tämä on siis Amnestyn mielestä ihmisoikeusasia. Kuitenkin tiedetään että lähes kaikki väkivalta suomessa kohdistuu miehiin. Lähetin heille kyselyn että miksi he pitävät suuren väkivaltaongelman piilossa ja korostavat pienempää väkivaltaongelmaa. En saanut vastausta.

Olen pitänyt Amnestya tähän asti kannatettavana järjestönä ja ihmisoikeusasioiden esilletuojana. Heillä on näköjään kuitenkin muita tavoitteita enkä aio enää järjestöä tukea. Sääli niitä kohtaan jotka ovat oikeasti avun tarpeessa.

4

314

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rainbow1964

      Amnestylle on vain käynyt kuten monille muillekin hyvää asiaa ajaville järjetöille - ne ovat kasvaneet isoksi yhtiöksi, jonka on ajateltava tulevaisuutta ja siksi lopetettava isoille varpaille astuminen.

      Paitsi raha niin pelko omasta turvallisuudesta on läsnä aivan samalla tavoin lansimaisessa yhteiskunnassa kuin kaukoidässäkin.

      Amestysta on tullut keulakoriste, jolla ei ole nykyisten johtajien mukaan enää varaa ajaa kaikkien sorrettujen asiaa.

    • Amnestyläiset ovat vain ihmisiä, heillä vaan ei riitä rohkeutta toteuttaa tuota muslimimaassa vaatii vähemmän tehdä se Suomessa.

    • muiden joukossa

      Amnesty kampanjoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan myös muualla maailmassa. Esimerkiksi afrikassa, jossa naisia raiskataan jatkuvasti ja tietyissä muslimimaissa joissa naista "pidetään aisoissa" väkivallalla.

      Mielestäni ei ole mitenkään tyhmää kampanjoida naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan Suomessakaan. Kyllä täällä naisia hakataan, vaikka tilastot sanovatkin miesten olevan useammin väkivallan uhri. Mutta mies on myös useammin se väkivallan aiheuttaja. Asian esille nostaminen laskee uhrin kynnystä kertoa asiasta ja toivottavasti nostaa kynnystä tehdä väkivaltaa. Ei miehiin kohdistuvaa väkivaltaa mitenkään pidetä piilossa. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on erityisesti siksi nostettava esille, koska nainen on fyysisesti heikompi kuin mies, usein täysin puolustuskyvytön. Naisen oikeus omaan ruumiiseen on viety. Siksi se on ihmisoikeusasia.

    • aito Turo

      AMNESTYn
      sukupuolittaminen
      HAISEE

      ... ja rajusti.

      Tässä yhdenlainen näkemys siitä, millä tavalla asiat saattavat olla läheisissä ihmissuhteissa esiintyvään väkivaltaa liittyen. Asiaa ei tällä tavalla ole Suomessa tosin tutkittu, joten tämä on vain valistunut arvaus asiantiloista myös Suomessa.

      Tämän artikkelin perusteella voit muodostaa asiasta hiukan toisenlaisen käsityksen http://www.vakivalta-apua.fi/arkisto_arehart-treichel.shtml

      Tässä muutama sitaatti artikkelista:

      - "24%:ssa parisuhteista, joissa oli ollut väkivaltaa, puolessa tapauksista väkivaltaisuus oli molemminpuoleista ja puolessa ei"

      - "useampi mies kuin nainen (53% vs 49%) oli kokenut yksipuolista väkivaltaa suhteissaan"

      - "useampi nainen kuin mies (52% vs 47%) oli ottanut osaa molemminpuoleiseen väkivaltaan"

      - "useampi nainen kuin mies (25% vs 11%) oli väkivaltainen"

      - "71%:ssa tapauksista, joissa väkivalta oli yksipuoleista, väkivaltainen osapuoli oli nainen"

      - "Fyysistä vammautumista parisuhde- väkivallan yhteydessä tapahtui todennäköisemmin, jos kyse oli molemminpuolisesta väkivallasta"

      - "nämä löytämämme luvut ovat saman suuruisia, kuin muissakin sellaisissa tutkimuksissa saadut, joissa on tutkittu myöhäisnuoruutta ja varhaisaikuisuutta eli ajanjaksoa, jolloin väkivaltaisuutta eniten esiintyy”

      Nämä tulokset ovat peräisin valtavan laajasta tutkimuksesta, jonka kohderyhmänä oli 18-28 vuotiaat nuoret aikuiset. Eli varmaankin juuri sitä porukkaa, joka on tämän foorumin suurinta käyttäjäkuntaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1028
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      301
      952
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      78
      771
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      752
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      656
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      641
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      630
    Aihe