Laihtuminen askarruttaa

Minulla on "outo" ongelma. Laihdun melkein silmissä. Paino ei ole enää laskenut juurikaan muutamaan kuukauteen, mutta olen kaventunut edelleen. Olen 176 cm pitkä ja painan 56 kg, eli olen jonkin verran alipainoinen tällä hetkellä.

Olne joutunut taloudellisen tilanteen vuoksi syömään viimeisen puolen vuoden aikana vähemmän kuin aiemmin, mutta laskin juuri, että saan kaloreita keskimäärin enemmän kuin tarpeeksi syömälläni ruoan määrällä.

Liikunta on vähentynyt noin vuosi sitten hieman, mutta ei kuitenkaan kovin paljon.

Voiko noiden pienten muutosten vuoksi painoni laskea noin 10 kg vuodessa? Ennen söin paljon ja sain kaloreita varmasti huomattavasti enemmän, mutta enää ei ole ollut varaa mihinkään ylimääräiseen. Syön terveellisesti ja saan ravinnosta kaikki tarvittavat vitamiinit yms. mutta ruokavalioni sisältää kyllä myös rasvaa, enkä käytä juurikaan mitään kevyt-tuotteita.

Tämä kuulostaa varmaan monen mielestä typerältä ongelmalta, mutta alan olla sairaalloisen laihan näköinen ja ihmiset varmaan luulevat, että kärsin jostain syömishäiriöstä. En haluaisi enää laihtua. Alan jo epäilemään jotain sairautta - mutta mitä...?

Eli osaisiko joku antaa neuvoa? Pitääkö etsiä rikasmies, joka ostaisi minulle sipsejä yms? Vai miten voisin saada painoni nousemaan ja vaatteeni taas istumaan. Olen alkanut viimeisen kuukauden aikana lisäämään taas liikuntaa.
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tahtomattasi ja ilman yrittämistä paljon, kannattaisi käydä lääkärillä. Siellä voitaisiin tutkia jotain peruskokeita, ettei sinulla ole mitään sairautta joka laihduttaisi. Ja voisit ehkä saada lähetteen ravitsemusterapeutin käynnille, jossa voisitte yhdessä katsoa, saatko todella ruoastasi tarpeeksi energiaa. Itse sitä on aika hankala arvioida. Noita ravitsemusterapeutteja on kyllä aika kiven alla joissakin kunnissa, mutta mistä sen tietää jos sinun kunnassasi palvelua olisikin tarjolla, miksipä et kokeilisi.

Äänestä

arvelisin, että kyse on vain siitä, että painosi on pienentynyt vähentyneen energiansaannin vuoksi. Kymmenen kiloa vuodessa on sen verran suuri painonpudotus, ettei ole mikään ihme jos itse ja lähipiirisi kiinnittävät siihen huomiota.

Vaikka taloudellinen tilanteesi onkin heikentynyt, olisiko sinun mahdollista käydä terveyskeskuksessa ottamassa ns. perussarja, eli pieni verenkuva, verenpaine, sokerit ym.? Jos ne ovat kunnossa, niin sitten ei varmastikaan ole syytä huoleen. Sinuna kävisin tsekkauttamassa.

Hyvä että liikut jälleen! Se on myös merkki siitä, että olet voimissasi. Väsymys ja painonlasku yhdessä olisi huonompi merkki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Getting thinner and thinner... kirjoitti:

Minulla on "outo" ongelma. Laihdun melkein silmissä. Paino ei ole enää laskenut juurikaan muutamaan kuukauteen, mutta olen kaventunut edelleen. Olen 176 cm pitkä ja painan 56 kg, eli olen jonkin verran alipainoinen tällä hetkellä.

Olne joutunut taloudellisen tilanteen vuoksi syömään viimeisen puolen vuoden aikana vähemmän kuin aiemmin, mutta laskin juuri, että saan kaloreita keskimäärin enemmän kuin tarpeeksi syömälläni ruoan määrällä.

Liikunta on vähentynyt noin vuosi sitten hieman, mutta ei kuitenkaan kovin paljon.

Voiko noiden pienten muutosten vuoksi painoni laskea noin 10 kg vuodessa? Ennen söin paljon ja sain kaloreita varmasti huomattavasti enemmän, mutta enää ei ole ollut varaa mihinkään ylimääräiseen. Syön terveellisesti ja saan ravinnosta kaikki tarvittavat vitamiinit yms. mutta ruokavalioni sisältää kyllä myös rasvaa, enkä käytä juurikaan mitään kevyt-tuotteita.

Tämä kuulostaa varmaan monen mielestä typerältä ongelmalta, mutta alan olla sairaalloisen laihan näköinen ja ihmiset varmaan luulevat, että kärsin jostain syömishäiriöstä. En haluaisi enää laihtua. Alan jo epäilemään jotain sairautta - mutta mitä...?

Eli osaisiko joku antaa neuvoa? Pitääkö etsiä rikasmies, joka ostaisi minulle sipsejä yms? Vai miten voisin saada painoni nousemaan ja vaatteeni taas istumaan. Olen alkanut viimeisen kuukauden aikana lisäämään taas liikuntaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu